Missä haluat olla yhden vuoden päästä?

IMG_0100.jpg

Työhaastattelujen ja kehityskeskustelujen hankalin osuus on mulle yleensä ollut tämä kysymys: Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Mitä fakkers, en mä tiedä! Viisi vuotta, mä olen silloin kolkkentviis, siihen on hirveän pitkä aika. Ehkä mä näen itseni makoilemassa sohvalla ja katsomassa jotain vallankumouksellista draamasarjaa, jossa hahmojen sukupuolirooleja ei enää esitetä yhtä alleviivaavasti kuin vuoden 2018 tuotoksissa. Ehkä mä syön jotain sen ajan trendiruokaa, tyyliin heinäsirkkapastaa?

Mutta että missä mä olen silloin töissä. Lol, en mä nyt sitä osaa sanoa. 

Kuten olen kertonut, viime vuonna mulla oli jäätävä urakriisi, enkä tiennyt yhtään, mitä haluaisin tehdä seuraavaksi. Tuo kriisi oli niin kammottava, että päätin kirjoittaa kaikki hyödylliset neuvot ylös sen varalle, että jonain päivä se iskee taas. Kaiken miettimisen keskellä tuntui, etten koskaan pääse ajatuksissani eteenpäin. Niinpä purin asiaa vähän joka suuntaan – kuten työpaikkani liiketoimintajohtajalle.

Nimittäin mun edellisen työpaikan liiketoimintajohtaja Kaisa Ala-Laurila järjesti viime kevään aikana sellaisen ”Kaisan vartin”, jossa jokainen työntekijä sai jubailla hänen kanssaan 15 minuuttia. Siinä sai kertoa itsestään jotain ja kysyä Kaisalta yhden kysymyksen.

Mä tietenkin kerroin urakriisistäni (koska kukapa ei jauhaisi siitä liiketoimintajohtajalle) ja mun kysymys oli, että kuka olisi hyvä mentori minulle. Sain yhden hyvän nimen (johon en tosin ole vieläkään ottanut yhteyttä, koska olen niin saamaton, mutta vielä jonain päivänä!). Kaisa neuvoi, että kannattaa ehkä pyytää tyyppiä kahville eikä suoraan kysyä, että ”alatko minun mentorikseni”. Tämä oli ihan hyvä pointti, koska kuka nyt haluaisi sitoutua johonkin satunaniseen naiseen yhtäkkiä ilman tietoa siitä, pelaavatko kemiat yhtään yhteen.

Joka tapauksessa, tämän keskustelun paras anti oli Kaisan neuvo:

”Mieti, missä haluat nähdä itsesi yhden vuoden päästä. Sen jälkeen ota pieni askel sitä kohti.”

Tämä oli mun mielestä nerokasta, koska yksi vuosi on täysin käsitettävä aika minulle, toisin kuin viisi vuotta. Toiseksi tykkään ajatuksesta, ettei heti tarvitse tehdä valtavaa elämänmuutosta ja laittaa kaikkea uusiksi, vaan voi tehdä jotain pientä. Pyytää jotain kiinnostavaa tyyppiä kahville, lukea vaikka joku artikkeli, käydä jossain tapahtumassa, jonka joku kiinnostava yritys järjestää. 

No, minähän sitten aloin kuvitella, missä näkisin itseni vuoden päästä. ”Joku kaunis kivijalkatoimisto, jossa on upea lattia, Raisa, paljon kaupungilla syötyjä lounaita…” Sitten otin yhden pienen askeleen, eli kävin katsomassa sellaista kivalta vaikuttavaa työhuonetta, jossa oli vapaa pöytäpaikka. Siitä tulikin sitten vähän isompi askel.

 

Missä sinä näet itsesi vuoden päästä? (Sohva on ihan ok vaihtoehto!)

 

Kuvassa: Otin iloluontoisia selfieitä työhuoneella sen jälkeen, kun olin saanut toiminimen pystyyn ja Y-tunnuksen! Huraa!

 

 

Myös näissä pohdinnoissa olen kertonut, mikä minua auttoi urapohdintojen epävarmuuden alhossa:

Kateus on hyödyllinen tunnetila

Nelikenttä vie urapohdintosi eteenpäin

Sano ääneen haluamasi, niin olet lähempänä sitä

Kerro ammattisi plussat ja miinukset

 
 
JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA
 
 

Kommentit (12)
  1. Mulle joskus toi yksikin vuosi on tuntunut ihan mahdottomalta hahmottaa, kun kaikki on ollut ihan levällään. Sit on ihanaa, kun on niitä aikoja, jolloin suunnitelmat on reilassa pidemmällä tähtäimellä. Toisaalta mä nautin työssä muutoksesta melkein yhtä paljon kuin vakaudesta. Enemmän ja vähemmän tuskailen niin kauan kuin mitään ei oo varmaa (tai pahimmillaan, kun ei oo toiminnan suuntaa), mut heti kun jotain houkuttelevia mahdollisuuksia on auki, mä tartun niihin yleensä innosta hihkuen. Tuntumani on, että jotain mielenkiintoista yleensä aina ilmaantuu, jos ei silloin kun sitä toivoisi, niin silloin kun oon siihen valmis.

    Mä oon miettinyt tuota mentorointi joskus, että: ”Olisipa kiva, jos mullakin olisi oma mentori”. Sit tajusin, että mulla hitto vie on ollut (ja on!) useampiakin mentoreita!!! Kenenkään kanssa en oo erikseen keskustellut, että nyt tää mentorois tätä ja tää toinen ois mentoroitavana. Sen sijaan ollaan tutustuttu, tehty työtä yhdessä tai juteltu jossain muussa yhteydessä. Sit mä oon näiden ihmisten hyviä neuvoja otanut käyttööni työssä ja muussakin elämässä. Kiitos heille kaikille <3

    1. Sama homma! Joskus yksi vuosi voi muuttaa kaiken, toisinaan taas oikein toivoo, että voi kun kaikki säilyisi ennallaan ja saisin elää tällaista elämää kuin nyt elän. (Nyt on esimerkiksi tällainen tilanne.)

      Ja hei joo! Hyvä tuo mentorointipointti. Olenkin vähän jutellut joidenkin kavereiden kanssa siitä, että se mentorointi kuulostaa vähän jäyhältä ja vakavalta. Yhtä hyvin sitä voi saada apua ja näkökulmaa monesta suunnasta, siitä saattaa olla jopa enemmän hyötyä kuin jostain staattisesta ”mentorointisuhteesta”.

  2. Haha, just pari päivää sitten istuin tiiminvetäjän kanssa kuukausikeskustelemassa, miten uusi työ on lähtenyt käyntiin ja sieltä pamahti juuri tuo ”missä olet viiden vuoden päästä?”-kysymys. En voinut kuin nauraa, sillä viimeisen viiden vuoden aikana olen muuttanut Turusta Bratislavaan ja Bratislavasta Tallinnaan; lisäksi viimeiseen viiteen vuoteen on mahtunut työttömyysjakso, työpaikka yhdessä maailman suurimmista IT-yrityksistä, uusi työpaikka pienessä markkinatutkimusfirmassa sekä vielä kolmas työpaikka isossa pankkikonsernissa.

    Eli viisi vuotta todella on pitkä aika, johon mahtuu vaikka minkämoisia mullistuksia, joten en todella uskalla lähteä arvioimaan mitä mahtaa seuraavan viiden vuoden aikana sattua ja tapahtua 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *