Mistä tietää, että kyseessä on hyvisfirma? Kurkkaa yritysvastuuraportti

Pari vuotta sitten aloin jutella Instassa kiinnostavan oloisen naisen kanssa. Olin pohdiskellut insta storeissa ja täällä blogissa vastuullista sijoittamista, ja Kaisa laittoi minulle viestiä, että voisi nähdä ja jutella aiheesta. Kävi ilmi, että hänen yhden naisen yrityksensä tekee yrityksille vastuuraportteja. Siis niitä paperinivaskoja, joista olen aina sanonut, että ”jos haluatte ostaa osakkeita, niin silmäilkää yrityksen vastuuraportti, ja jos vastuuraporttia ei ole, niin tuon pörssiyhtiön kannattaa sitten skarpata”.

Oli helppoa sanoa näin, mutta todellisuudessa en täysin itsekään tiennyt, mitä tuollaisesta yritysvastuuraportista pitäisi oikeastaan katsoa: millaiset jutut tekisivät yrityksestä sitten oikeasti vastuullisen, sellaisen, jonka osakkeisiin voisi tuupata rahojaan hyvällä omallatunnolla.

Kaisa Kurittuun tutustuminen on ollut lottovoitto. Hän on DI ja KTM, ja tietää aiheesta valtavasti. Meillä synkkasi tosi nopeasti, sillä meillä on paitsi yhteinen kiinnostuksen kohde (vastuullinen sijoittaminen) myös samanikäiset pojat. Aika nopeasti Kaisa kutsui minut ja Alpun viikonlopuksi Jyväskylään rilluttelemaan, se oli ihanaa!

Mutta palataan vielä niihin yritysvastuuraportteihin. Sittemmin Kaisa nimittäin kirjoitti aiheesta peräti kokonaisen kirjan.Yritysvastuuraportointi – kiinnostavan viestinnän käsikirja (Alma Talent 2018) avaa tätä aihetta mahtavasti. Se on suunnattu oikeastaan ammattilaisille, ennen kaikkea viestinnän ihmisille ja yritysvastuun ammattilaisille, mutta vaikka itse olen ihan tavis ja perus pulliainen näissä asioissa, kirja oli silti mielestäni tosi kiiinnostava.

Omasta näkökulmastani kirjan kiinnostavinta sisältöä on se, miten tunnistaa olennaiset asiat yritysvastuuraportista. Yritysvastuuraportointi on nimittäin siitä kinkkistä, ettei ole olemassa sellaista kaikille yrityksille suunnattua täydellistä sapluunaa, johon voisi vain tumpata lauseita ja lukuja.

Eri yrityksillä on erilaisia riskejä ja vastuualueita. Vaatefirman täytyy miettiä vaikkapa työntekijöidensä olosuhteita (etenkin jos on tehtaita tai alihankkijoita vaikkapa kehittyvissä maissa), materiaaliensa valmistusta ja niiden kestävyyttä. Finanssialan taas täytyy miettiä tietoturvallisuutta ja vaikkapa rahanpesun estämistä.

Kirjassa avataan esimerkiksi sitä, mitä arvoketju (value chain) tarkoittaa: tuotteen tai palvelun vaiheittaista jalostumista raaka-aineista tai ideasta valmiiksi tuotteeksi ja päätymistä asiakkaan käyttöön. Se, missä vaiheessa arvoketjua vaikutukset ovat merkittävimpiä, riippuu valmistettavasta tuotteesta tai palvelusta. Vaikkapa laivan moottoreiden valmistuksen aikaiset ympäristövaikutukset ovat murto-osa itse moottorin käytön aiheuttamista, jopa 50 vuoden merten seilauksen aikaisista vaikutuksista.

Millaista dataa raporteissa sitten pitäisi olla? Tästäkin kirja antaa hyviä tärppejä. Esimerkiksi raportoitavista luvuista pitäisi esittää vähintään kolmen vuoden aikasarja. Näin voidaan vertailla vaikkapa yrityksen energiankulutuksen muutosta tai mitä ikinä. Raportissa pitäisi olla myös lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteita: mihin yritys tähtää ja kuinka kunnianhimoisia tavoitteet ovat? Kaikki tällainen on hyvin kiinnostavaa myös piensijoittajan näkökulmasta.

Raportissa pitäisi käydä myös läpi se, millaisia riskejä yrityksellä on siihen,että sen liiketoiminta kosahtaa. Vaikkapa fyysiset riskit (sataa, ei sada, on liian kuuma, merenpinta nousee). lakeihin liittyvät riskit (tulee uusia veroja tai tiukempia säännöksiä), teknologiariskit (kilpailija keksii jotain messevämpää), markkinoihin liittyvät riskit (asiakkaat löytävät paremman tuotteen) tai maineriskit (somekohut sun muut).

Kirjan toinen osa on ensimmäistä osaa yksityiskohtaisempi: siinä kerrotaan tarkemmin GRI-standardin (GRI-Global Reporting Initiative) sisällöstä, kuten vaikka siitä, millaisia tunnuslukuja vastuuraportissa on. Tekstissä on myös täkyjä siitä, millaisia tunnuslukuja raporttien kannattaa tulevaisuudessa pitää sisällään. Esimerkiksi EU haluaa ilmastonuutoksen riskit mukaan raportteihin, sellaiset, joissa käy konkreettisesti ja vertailukelpoisesti ilmi, miten liiketoiminta vaikuttaa ilmastonmuutokseen tai on riippuvainen ilmastonmuutokseen liittyvistä tekijöistä.

Muistatte varmaan keväällä, kun Eeti ry haukkui suomalaisvaatebrändien avoimuutta. Tässä oli ennen kaikkea ongelmana se, että suomalaisten vaatemerkkien vastuuraportit ovat olleet aika heikkoja. Olinkin sittemmin esimerkiksi Reiman tilaisuudessa, ja kyselin siellä paljon siitä, miksi heidän raportissaan ei ole juurikaan konkreettisia tunnuslukuja (ja whatsappailin samalla Kaisan kanssa, joka osasi selkeämmin avata Reiman vastuuraportin puutteita). Tuosta tilaisuudesta jäi enneminkin sellainen olo, että Reimalla on suht hyvällä mallilla tekeminen, mutta siitä viestiminen ja aiheesta avoimesti puhuminen on se, missä merkin täytyy petrata.

Kaisa on hauska ihminen, ja huumori näkyy myös tekstissä, mutta sillä lailla ammattimaisesti. Kirjassa on myös monia kiinnostavia case-esimerkkejä vaikkapa Stora Enson tai Nokian ihmisoikeusraportoinneista.

Sanoisinkin, että jos olet viestintäalalla, niin lue tämä kirja, niin olet todella paljon kollegoitasi enemmän perillä siitä, mistä nyt kaikkien pitäisi olla perillä, eli yritysvastuuraporteista. (Sen voi tilata tuolta Ratkaisutoimisto Vinhan sivuilta tai sitten perus verkkokaupasta.) Tai jos et jaksa lukea kokonaista kirjaa, mutta aihe kiinnostaa, niin tsekkaa Kaisan suht harvoin mutta kiinnostavasti päivittyvä blogi.

Ja ai niin! Vielä mainostan tuota mun omaa Ylen rahapodcastiani, sillä Kaisa oli siinä tietenkin vieraana jaksossa, joka käsitteli vastuullista sijoittamista – kuunnelkaa, jos ette ole sitä vielä tehneet.

On kyllä niin siistiä, että nykyään on niin helppo tutustua somen kautta ihmisiin, joilla on samat kiinnostuksen kohteet ja joilta voi oppia vaikka mitä. En olisi ikinä tarttunut aiemmin tällaiseen kirjaan, mutta kun ystävä sellaisen kirjoitti, niin tietenkin luin sen – ja nautin.

Oletteko lukeneet tai lueskelleet koskaan yhtäkään vastuuraporttia?

Lue myös:

Pitääkö yrityksen tavoitella ensisijaisesti voittoa?

Vastuullinen sijoittaminen

Kommentit (2)
  1. Kenen vastuulla?
    17.9.2019, 19:57

    Eilinen kommenttini ei jostain syystä tullut perille.

    Tuollainen globaali raportionti ohjeistus – GRI – vaikuttaa asialliselta jutulta. Jäin miettimään sitä, että missä määrin yritysten itse laatimat vastuullisuusraportit ovat kuitenkaan luotettavia tai vertailukelpoisia. GRI raportointia ei tarvitse tarkistuttaa ulkopuolisella tarkastajalla kuten on esimerkiksi tilintarkastuksen laita. Jäin miettimään myös sitä, mitä yritys vastuuraporttien lukeminen tai ymmärtäminen vaatii – jos siis haluaa tehdä vastuullisia sijoituspäätöksiä. Mitä tulee tietää esimerkiksi työlainsäädännöstä, ympäristöasioista jne. jotta voi todella arvioida, onko yritys vastuullinen?

    Googlailin yritysvastuuraportteja ja yksi mielenkintoinen case esimerkki on todellakin mainitsemasi Stora Enso. Esimerkiksi heidän vuoden 2017 yritysvastuu raporttiaan on nähdäkseni pidetty asiallisena ja hyvänäkin. Sen on myös tarkastanut kolmas osapuoli; kuitenkaan raportista ei suoraan tule ilmi kuka tai miltä osin. Nopealla googlailulla yrityksen historiasta löytyi myös tiedote vuodelta 2011, jolloin Stora Enso oli valittu eettisten yritysten joukkoon. Vuodelta 2013 taas löytyy Finnwatchin raportti, joka tuo esille lukuisia (todella isoja) puutteita yrityksen vastuullisuudessa – liittyen heidän toimintaansa esim. Kiinassa. Ristiriitaista.

    Summa summarum, tämä Pekka Seppäsen kolumni osuu mielestäni johonkin oikeaan käsittelessään yritysten vastuullisuutta: https://yle.fi/uutiset/3-10965414 .

    1. Moi,
      vastuullisuusraporttien vastuullisuudesta / luotettavuudesta / vertailukelpoisuudesta tosiaan keskustellaan aika usein.
      Tässä maailman ajassa kaikenlainen keplottelu tulee kyllä yllättävän sukkelasti julki (esim. Valion parin päivän takainen ”vapaan lehmän maito” lanseeraus, huoh..) joten jo pelkän maineriskin takia harvempi lukuja / tietoja tarkoituksella vääristelee.

      Vastuuraporttien (kuten myös vuosikertomusten / tilinpäätösten) lukeminen vaatii ennen kaikkea ymmärryksen kyseisen yrityksen bisneslogiikasta ja sen toiminnan laajuudesta. Jos globaalisti toimiva ja ties-mistä raaka-aineita hankkiva yritys kertoo vain oman konttorin asioista, voi aiheesta kysyä miksei se kerro hankintojen vastuullisuudesta. Ja tärkeimpien tunnuslukujen / tavoitteiden osalta on hyvä ymmärtää, onko kehitys mennyt oikeaan suuntaan.

      Mun mielestä tuo Seppäsen kolumni taas ei varsinaisesti osunut oikein maaliinsa. Ei sekään tie, että yritykset eivät kertoisi mitään vastuullisuudestaan ole tätä päivää. Sitä paitsi vastuullisuuden ja sen raporoinnille on olemassa ihan selkeitä määritelmiä (tärkeimmät vaikutukset, joita toiminta aiheuttaa sekä sidosryhmien odotukset), joten ei se aivan sattuman varaista touhua ole.

      Se on toki edelleen totta, että vastuullisuus on pitkälti yrityksen itse määrittelemä asia – mutta ulkopuoliset vahtikoirat ovat nykyään niin hereillä ja nopeita, että vastuuttomat sekoilut tulee kyllä aika nopsaan esille. Ja toivon mukaan käsittelyyn myös seuraavassa raportissa 🙂

      PS: Stora Enson (kuten muidenkin firmojen, joiden raportti on ulkopuolisen varmentama) raportista käy ilmi varmennuksen kattavuus, sen tekijä ja varmentajan tärkeimmät havainnot erillisessä varmennusraportissa (audit report). Esim. tuossa 2017 se löytyy rapsan lopusta, sen on tehnyt Deloitte.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *