Itseinhon hetket ovat viheliäitä

Haastattelin taas yhtä juttua varten erästä psykologia, joka puhui itsemyötätunnosta. Siis siitä, että puhuu itselleen kivasti ja ajattelee itsestään kivasti.

Pitäisi olla armollinen itselleen silloin, kun itsekritiikki valtaa mielialan tai vaikka silloin, kun mokaa jossain asiassa.

Mutta tämä on mielestäni hirveän vaikeaa!

Olen puhunut aiemmin siitä, miten reagoin, kun jostain tulee sillä lailla puskista paha mieli. Yritän kartoittaa epämääräisen ahdistavan olon, ja sitten kun tiedän, mistä on kyse, pyrin järkeilemään ikävän fiiliksen pois. Mutta entä silloin, kun on mokannut jossain ja tietää melko hyvinkin, mistä paha mieli johtuu, muttei saa oloa järkeilyllä hyväksi?

Olen huomannut, että suhtaudun itseeni kriittisimmillään silloin, kun olen tehnyt jotain julkista, jonka olisi voinut mielestäni tehdä paremmin. Tyyliin: Pidän esityksen, jossa olisin voinut olla selkeämpi sanoissani. Tai nauhoitan podcast-jakson, ja jälkikäteen alan miettiä, että siinä kohdassa olisi pitänyt tarttua vieraan pointtiin ja kysellä lisää, tai olla horisematta pitkään jostain mitättömästä yksityiskohdasta. (Käsikirjoitan podcast-jaksot aina todella tarkkaan, mikä johtaa joskus siihen, että paahdan vain seuraavaan asiaan, jolloin minulta jää kysymättä vieraalta jostain hänen sanomastaan kiinnostavasta asiasta.)

Sitten saatan päivän tai pari kuunnella, kun ääni päässäni sanoo: ”Kyllä olit surkea! Heikko yritys!”

Tila on vähän kuin olisi ollut kännissä juhlissa ja sitten katuisi sanomisiaan seuraavana päivänä. Olen aivan allapäin ja mietin, että mitä muutkin nyt minusta ajattelevat. Ja joo, jos joku kaverini olisi tehnyt vastaavaa, sanoisin hänelle, että ketä kiinnostaa, älä nyt tommosia mieti ja sää olet aivan hyvä. Mutta jos itse tekee, niin sitten voi soimata itseään kuin viimeistä päivää.

Tämä ei sinällään ole mikään massiivinen ongelma, sillä lähtökohtaisesti olen ihan tyytyväinen tekemisiini tai sitten en vain analysoi jälkikäteen suorituksiani niin kovin. Mutta minulla on nämä muutamat akilleen kantapääni, ja silloin olen aivan shaibulana.

Haluaisin olla kaiken tällaisen ”mitä muut ajattelevat minusta” -ajatusten yläpuolella, mutta en todellakaan ole.

On tämä bloginkin pitäminen julkista, ja totta kai myös välillä ajattelen näistäkin jorinoista, että vitsi mitä uskomatonta paskaa, jos olisin joku muu, niin en kyllä pitäisi itsestäni näiden horinoiden perusteella.

Tästä en kuitenkaan koe niin paljon paineita, koska opin kerran Antti Holmalta (haastattelin häntä muistaakseni Demiin tai Trendiin, ken näitä muistaa) sellaisen ilahduttavan jutun, että jos tekee sellaista taidetta/kulttuuria/viihdettä, jota ilmestyy usein, niin sitten voi keskittyä aina siihen seuraavaan.

Hän taisi tehdä silloin Putousta (tai Antti Holma -showta, ei voi muistaa sitäkään), ja kertoi, että seuraava jakso pyyhkii aina edelliset pois. Sen sijaan kirjan kirjoittaminen on paljon helvetillisempää, koska ei ole tulossa ihan heti mitään seuraavaa kirjaa, joka pyyhkisi vaikkapa huonot kritiikit saaneen kirjan karvaat muistot mielestä.

Blogin kanssa taktiikkani on sellainen, että jos jonkun postauksen kommenttikenttä lähtee aivan jengoiltaan, niin sitten vain uutta postausta nopeasti kehiin, ja mielellään jotain semmosta mega harmitonta, josta kenelläkään ei ole pahaa sanottavaa. Tai siis mitään sanottavaa, jotain tarpeeksi tylsää.

Minulla on nyt taas ollut vähän sellaista kautta, että ajattelen itsestäni surkeita ajatuksia ja tekisi mieli muuttaa luolaan. Tai siis muutto luolaan olisi kyllä suunta ojasta allikkoon, enkä halua muuttaa myöskään allikkoon. Olen niin heikko biologiassa ja maantieteessä, etten edes tiedä, millaisia eliöitä allikossa asuu, mutta olen varma, etten sopeutuisi heidän joukkoonsa, vaan sielläkin vain soimaisin itseäni siitä, että ”olisi pitänyt puhua siinä presessä paremmin, mitä nekin taimenet minusta mahtoivat ajatella”.

Kiinnostaa aidosti tietää:

Mitkä ovat teidän keinoja päästä tällaisista hetkellisistä itseinhon/-kritiikin puuskista yli? Mitä tyyliin sanotte itsellenne tai auttaako suklaavanukas?

Kuvat: Yritänkö vihjata tässä, että alkoholi auttaa? Itse asiassa en, koska lasissa on alkoholitonta beeriä (kuvat ovat vuoden takaiselta Punkaharjun-reissulta)

Lue myös:

Pahan mielen anatomia

Hälläväliälandia on hyvä henkinen tila

Kommentit (21)
  1. Haha, minulla on ollut käytössä sellainen tosi ”lempeä” tapa.. ajattelen nimittäin, että en voi sanoa toisille ”ei se mittää! Oot hyvä!” jos seuraavassa hetkessä pyörrän nämä sanomiseni itseni kohdalla. Voivatko ystäväni luottaa sanomisiini jos en sano niitä myös itselleni? Ajattelevatko he että se on vain sanahelinää ja oikeasti olen sitä mieltä että he mokasivat ja ovat ihan surkeita paskoja? Tämän takia minun on oltava johdonmukainen sanomisissani! Toinen tapa mitä käytän on että puhtaasti ignooraan ne ajatukset/tunteet mitä mokailu meinaa aiheuttaa. Sanon niille että ”en tarvitse teitä nyt, menkää pois” ja käsittelen ne vasta kun olen jo unohtanut että mikäs siinä jutussa nyt niin kamalaa olikaan. Ja pikku hiljaa sitä on oppinut todella paljon armollisuutta itseään kohtaan, ja tilanteista alkaa pääsemään nopeammin ja helpommin yli. Nykyään on jo enemmän sellaista meininkiä, että voi jo siinä käsillä olevassa tilanteessa todeta ”voi voi, no tämmöstä sattuu, eipä se haittaa” kuin käyttää väkisin noita taktiikoitani. Itselläni toimi kova kuri, mistä lie olin tottunut siihen:D siinä alkuvaiheessa vaan en todellakaan uskonut sellaista ”lässynläätä” mitä yritin itselleni suoltaa, kovat keinot menivät paremmin perille. Lempeys, mukavuus ja itsemyötätunto tulivat mukaan ajan kanssa.

  2. Mulla auttaa sekä duuni- että hlökohtaisissa negakeloissa tosi paljon se perinteinen ”Onko tällä merkitystä itselleni tai muille parin kuukauden/vuoden/viiden vuoden päästä?”-ajattelumalli. Se palauttaa perspektiivin omanapailusta vähän laajemmaksi.

    Omassa elämässäni on harvoin hetkiä, jotka vaikuttavat maailman menoon kovinkaan dramaattisesti, vaikka mieli haluaakin muuta uskotella. 😅

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *