Näin onnellinen saa olla

julia talvella.jpg

Oi! Ihanaa, että olen kirjoittanut vuosi sitten summauksen siitä, mitä haluan ottaa mukaan ja mitä jättää jäljelle vuodesta 2016. Tuntuu hassulta lukea noita mietteitä, koska nyt tajuan, miten järjettömän pihalla olin tuolloin elämäni kanssa. Koko syksyn kolmenkympin kriisi oli nostanut päätään, ja se kasvoi vielä keväällä 2017 valtavasti. Lopulta kesällä homma eskaloitui suureksi urakriisiksi, jonka seurauksena irtisanoin itseni vakituisesta työstä ja ryhdyin freelancer-toimittajaksi.

Miten paljon mä jännitikään sitä, tein plus miinus -listoja ja SWOT-analyysiä tulevaisuudesta. Miten mä kiroilinkin sitä, että ”sen vain tietää” on maailman kamalin ohje ihmiselle, joka pohtii vimmatusti ratkaisua tilanteeseensa. Olen edelleen sitä mieltä, että se on huono elämänohje, mutta samalla myös sitä mieltä, että kyllä minä sitten loppujen lopulta ”vain tiesin”, mikä tuntui oikealta.

Kuuntelin koko viime kesän Iisan Kun olit nuori -biisiä ja olin sitä mieltä, että olen taas murrosiässäJos mä olisin vuosi sitten tiennyt, miten hyvin asiat voivat mennä, kun on hetken saanut olla pihalla ja vaiheilla, en olisi edes uskonut. Minä ihan oikeasti luulin, etten tule enää koskaan olemaan varma suunnastani tai täysin onnellinen elämässäni. Ajattelin, että tulen syyttelemään koko loppu elämäni vääristä valinnoista. 

julia talvella2.jpg

Niin ihanaa, että jaksoin stressata ja panikoida etukäteen, itkeä välillä ahdistustani ja valvoa öitä. Piinasin perhettä, ystäviä ja puolituttuja pohdinnoillani ja kysyin ihan joka suunnasta neuvoa. Kun tein etukäteen kaiken ajatustyön, nyt jälkikäteen ei ole enää tarvinnut miettä yhtään. En ole puolta sekuntiakaan katunut päätöstä ryhtyä yrittäjäksi.

Törmäsin vanhaan opiskelukaveriini Juttaan Turun kaupungin kirjastossa juuri, kun olin elokuussa irtisanonut itseni. Sattumalta Jutta oli itse tehnyt saman pari kuukautta aiemmin: irtisanonut itsensä vakityöstä ja perustanut oman yrityksen. Hän hehkui onnea ja sanoi, että  menneet viikot hän on kysynyt itseltään: ”Saako näin onnellinen ollakaan?”

Jutta muutti perheineen Italiaan ja tekee nykyään sieltä käsin töitä. Nyt jouluaattona, kun olin kävelemässä siskoni luo Turussa, me törmättiin sattumalta jälleen. Jutta kysyi, miten on mennyt. Kerroin hänelle, että nuo hänen sanansa ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi mun sydämeen. Saako näin onnellinen ollakaan? Siltä musta on koko tämän syksyn tuntunut. Jokainen päivä on ollut ihana, vastaan on tullut uskomattoman kivoja projekteja ja mahdollisuuksia, minä saan viettää päiväni yhden parhaimmista ystävistäni seurassa.

Ja olen tullut siihen tulokseen, että kyllä saa. Näin onnellinen saa olla.

julia talvella3.jpg

julia talvella4.jpg

No, jos olin vuosi sitten pihalla, niin oli mulla onneksi vähän viisauttakin sialussain. Kirjoitin tuolloin, että olin äitiyslomalla oppinut elämääni uuden prioriteetin: pitää tehdä paljon niitä asioita, joista tulee onnelliseksi. Viettää paljon aikaa ystävien, Alpun ja Tikin kanssa. 

Hihii, lisäksi moni noista tuolloin unelmoimistani asioista on käynyt toteen erinomaisesti: Olen päässyt bailaamaan kunnolla, viettänyt ihanaa crapulépäivää (viimeksi muutama viikko sitten Mirjan luona), olen juossut puolimaratonin ja käynyt paljon elokuvissa. Okei, toivomaani päämäärätöntä löysää aikaa ei vielä oikein ole ollut, kun olen ahtanut elämäni niin täyteen kaikkea kiinnostavaa, mutta kaikkea ei voi saada!  

Mutta juu. Jos siellä on kohtalotovereita, jotka miettivät kuumeisesti suuntaansa ja kuvittelevat, ettei mikään koskaan ratkea, niin minä julistan teille toivon evankeliumia. Kyllä ne hommat ratkeavat, asiat järjestyvät, koska ihminen järjestää ne itse itselleen.

 

 

Oletteko onnellisempia vai onnettomampia kuin vuosi sitten?

 

 

Kuvat: Vaellettiin Tikin kanssa joulupäivänä ympäri Turun Itäharjua ja summattiin vuoden kohokohtia 

 

Lue tekstissä viitatut postaukset:

Jatkoon ja ei jatkoon vuodesta 2016

Sen vain tietää on surkea elämänohje

Kolmenkympin kriisi on täyttä totta

Urakriisi kasvaa

Ikäkriisi on edelleen päällä

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Kommentit (24)
  1. Tämä vuosi on ollut ehkäpä elämäni kamalin. Masennuksen, uupumuksen ja melkein puolen vuoden sairasloman musta aukko, jossa on riittänyt tarpomista. Mutta se on myös saanut miettimään ja tekemään ratkaisuja, joita emme muuten olisi tehneet. Tänään pääsemme asumaan 1-20 kilometrin päähän läheisimmistämme ja vuosien räpistely satojen kilometrien välimatkan kanssa loppuu.

    Niin kliseistä kun se onkin, on kaikella kurjallakin ainakin joskus tarkoitus 🙂 Minäkin olen onnellisempi kuin vuosi sitten!

    1. Upeaa kuulla, että olet tuon kaiken kammottavan koettelemuksen jälkeen vuoden takaista onnellisempi. Huh! Masennus on niin viheliäinen sairaus, ihanaa että menee jo paremmin.

      Paljon tsemppiä muuttomeininkeihin ja ensi vuodelle! <3

  2. Moikka! Oon löytänyt tieni tänne sun blogiin vasta viime syksynä, ja nyt oli pakko tulla kommentoimaan. On nimittäin ihan mahtava blogi! Tykkään sun nasevasta kirjoitustyylistä ja sarkasmista. Kirjoituksesi on aina sellaisia elämänmakuisia ja aitoja. Itse elän näin 22-vuotiaana vielä kovin erilaisessa elämänvaiheessa, mutta silti kaikki blogisi aiheet kolahtavat ja inspiroivat. Varsinkin kommenttisi ajankohtaisiin aiheisiin herättävät aina ajatuksia. Kiitos mahtavasta blogista! 🙂

    1. Että miten kiva kuulla!! Kiitos ihanasta kommentista!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *