Näin säästin 10 000 € vuodessa

rakennuspalikat6.jpg

Muistan elävästi hetken, jolloin päätettiin Tikin kanssa aloittaa tiukka säästökuuri. Oli elokuu 2013 ja olin taluttamassa pyörääni Kallion linjoilla. Puhuin puhelimessa Tikin kanssa, ja mussutin sille, että mä en halua enää asua meidän silloisessa asunnossa. Tiedettiin, että meidän kannattaa asua siinä ainakin helmikuuhun, koska asunnon myyntivoitosta ei tarvitse maksaa veroa, mikäli siinä on asunut kaksi vuotta. Päätettiin sen puhelin aikana, että nyt prkl, me säästetään käsiraha isompaa asuntoa varten. ”Okei, ensi elokuuhun mennessä molemmat ovat säästäneet kymppitonnin.”

Siitä alkoi vuosi, jonka aikana saatiin 20 000 kasaan, lopulta yllättävän helposti.

 

Säästäminen on mun mielestä samanlaista kuin laihduttaminen. Jos sitä ajattelee aktiivisesti, homma kosahtaa. Ne harvat kerrat, kun olen elämäni aikana yrittänyt laihduttaa, olen ajatellut ruokaa koko ajan. Ja kun ajattelee ruokaa paljon, tekee mieli syödä koko ajan. Sama rahan kanssa. Jos sitä ajattelee koko ajan, sitä tekee mieli myös hassata menemään. Eli säästämisessä toimii sama kuin puolimaratonilla: älä ajattele sitä.

Mä olen onnistunut parhaiten säästämään siten, että olen laittanut kuun alussa 300500 euroa säästötilille ja unohtanut asian. Sitten olen elellyt melko letkeästi loppurahoilla kuun enkä katsellut tilitietoja. Itse asiassa laitan edelleen noin saman summan kuussa säästöön, vaikken edes tällä hetkellä säästä mitään varten.

Okei, kuten olen kertonut mun nettopalkkani on 2000 euroa. Tästä summasta menee 1000 euroa suoraan asumis- ja ruokatileille. Manuaalisesti siirrän sen 300500 euroa (sen mukaan, että pitääkö tässä kuussa ostaa vaikkapa lennot tai maksaa joku isompi lasku). Sitten elelen lopulla 500 eurolla ihan mukavasti. (Palaan vähän yksityiskohtaisemmin näihin kuukausimenoihin asialle erikseen omistetussa postauksessa.)

500 euroa elämiseen kuulostaa aika pieneltä, mutta en mä oikeastaan käytä rahaa muuhun kuin lounaisiin, kaveihin ja satunnaisiin pikku hankintoihin. Mistä mä sitten säästän?

rakennuspalikat10.jpg

1. Asun omistusasunnossa

Niin sairasta kuin se onkin, Helsingissä voi olla ihan kuukausitasolla halvempaa asua omassa kämpässä kuin maksaa vuokraa. Me asutaan 78 neliön neliössä, josta joutuisi maksamaan ainakin 1300 euroa vuokraa. Tällä hetkellä meidän asumiskustannukset lainanmaksuineen ja yhtiövastikkeineen on 1100 euroa kuussa. Eli 550 euroa per naama. (Tuolloin säästövuotena maksettiin asumisesta vielä vähemmän, kun asuttiin kaksiossa, josta oli vähemmän lainaa.)

Tästä syystä mä aina hoen kaikille Helsingissä asuville: jos vain mitenkään mahdollista, niin osta asunto. Vaikka aluksi joku ryönänen yksiö, jotta pääset ”asuntohissiin”. Eli: kun omistaa yhden asunnon, niin hintojen nousu ei haittaa niin paljon, koska omankin asunnon hinta nousee samaa tahtia.

Tietenkin tämä on tosi julmaa peliä siinä mielessä, että jos ei saa ensimmäisen asunnon käsirahaa kokoon (esimerkiksi rikkaiden vanhempien tai hyvän työn avulla), ei pääse tuohon hissiin. Helsingin korkea hintataso jos joku johtaa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät -ilmiöön.

 

2. Olen siirtynyt neuvostoliittolaiseen suunnitelmatalouteen

Toisin sanoen, me mietitään Tikin kanssa perjantaisin aina tulevan viikon iltaruuat ja sitten ostetaan ainekset niihin kerralla. Meidän peruslistalla on esimerkiksi soijamakaronilaatikko, linssikeitto ja sämpylät, vuohenjuustosalaatti, tortillat, soijasuikaleet ja riisi sekä punajuurivuohenjuustokeitto. Lauantaisin syödään lohta ja perunamuusia, jos ollaan kotona. Näin ruokaan menee melko vähän rahaa, ennen kaikkea tämä on meille tosi kätevää.

Meidän ruokalista kyllä kaipaa taas muutosta, sillä meillä toistuu uudestaan ja uudestaan samat illalliset. Ollaan buukattu jo tästä suunnittelupalaveri Tikin kanssa. (Ks. vastenmielinen startupkieli.)

rakennuspalikat12.jpg

3. En omista autoa

Asun Hermannissa, josta menee hyvät julkiset yhteydet joka suuntaan, ja pyöräilen töihin 15 minuuttia. Auton hankkiminen tässä tilanteessa olisi hulluutta. En tiedä, paljonko siinä säästää, mutta veikkaan että pari sataa euroa kuussa. Tosin taksilla ajelen ja junalla hurauttelen melko surutta. Kesäisin me vuokrataan auto silloin, kun huvittaa. Ostin kaksi vuotta sitten uuden hyvän pyörän, jolla kelpaa kruisailla, itse asiassa nykyään pyöräilen maaliskuusta marraskuuhun (ai että se säästön määrä!).

Voi olla, että jossain vaiheessa tulee tilanne, jossa auto on ihan ehdoton, joten ei kannata tuudittautua siihen, että tästä saa aina säästettyä. Muutenkin ajattelen, että lapsen kasvaessa menot luultavasti kasvavat.

 

4. En shoppaile ilokseni

Mun mielestä ostostelu ei ole hyvää ajanvietettä. Ostoskeskuksissa ahistaa. Tosin äikkärillä musta kuoriutui kunnon Kirppis-Alma, ja kävin harva se päivä Hermannin Kierrätyskeskuksessa tekemässä ”löytöjä”. Ja Ipanaisen kirppisrekit olivat kyllä semmonen aarreaitta, halvalla on vaavo puettu tähän mennessä, ai että!

Välillä on toki pakko ostaa vaatteita, mutta mä harkitsen jokaisen vaatteeni ostamista vähän liiankin tarkkaan. Kuten olen tunnustanut, mun on välillä vaikea tehdä päätöksiä. En voi sietää ajatusta siitä, että joku ostamani asia jäisi käyttämättä. Kun näin on käynyt, olen ruoskinut itseäni kuin Opus dein ukkelit Da Vinci -koodissa.

Tämä johtaa usein siihen, etten vain osta mitään. Sitten kuljen möyhnäisissä vaatteissa ja häpeän itseäni. Tätä en voi suositella kenellekään. Kyllä ihmisellä kannattaa olla kivoja vaatteita, ja myös lapselleen kannattaa pukea kivoja vaatteita, niin tulee parempi mieli, kun sitä kattelee päivät pitkät.

rakennuspalikat9.jpg

5. Saan omituista nautintoa pikku piheilystä.

Näistä pienistä puroista tuskin kertyy paljon mitään oikeita säästöjä, mutta mun itara sielu saa sairasta tyydytystä seuraavasta: Ostan kahvilasta mieluummin peruskahvin kuin laten (tosin tykkään normikahvista enemmän), olen vuosikaudet urheillut Unisportin jäsenenä (nyt tosin valmistuttua pitää keksiä uusi kuntosali), ostelen VR:n sarjalippuja tarjouksesta, en lataa HSL:n kuukausikorttia vaan pyöräilen ja käyn kampaajalla vain pari kertaa vuodessa (suurempi syy tosin tähän on laiskuus kuin piheily).

Itse asiassa laiskuus on suuri syy monien mun säästötoimenpiteiden taustalla. Tai no, ehkä ei laiskuus vaan se, että mulla ei ole aikaa käyttää rahaa. Jos saan vapaahetken, mun ei tee mieli käyttää sitä pyörimällä kaupoissa, mieluummin makaan sohvalla syvässä horroksessa.

Mutta joo, kuten olen aiemmin kirjoittanut, itseään kohtaan voi olla pihi, mutta jos saituus alkaa olla sellaista laskelmointia muita ihmisiä kohtaan, niin se ei edistä omaa hyvinvointia.

 

Okei, 12 x 500 on vasta 6000 euroa, mistä sain kokoon loput rahat? 

 

Teen välillä ylimääräisiä duuneja päivätöiden lisäksi.

Tämä on taas tällaista etuoikeutetun lorton puhetta, mutta toimittajana voi tehdä välillä sivubisnestä. Etenkin tuona säästövuonna kirjoittelin paljon muihin lehtiin ja kävin luennoimassa erinäisillä kursseilla. Näistä hommista kertyy vaihtelevasti rahaa, mutta kyllä niillä muutamia ylimääräisiä tonneja saa kasaan.

En tiedä, onnistuuko sivuhommeleiden haaliminen monillakaan aloilla. Itse asiassa olisi tosi kiinnostava tietää muista, jotka tekevät sivuhommeleita välillä.

rakennuspalikat7.jpg

Loppuun taas disclamer, vaikka olen sen jo moneen kertaan sanonut. Sanon tämän silti, etenkin siksi, että tähän postaukseen saattaa eksyä ihmisiä, jotka eivät ole lukeneet mun aiempia rahahorinoita ja ajattelevat, että mun pointti on vain kertoa omasta erinomaisuudestani ja kyykyttää pienituloisempia. 

Ei ole. Tarkoitukseni ei ole richsplaining, eli että vaatisin ihmisiä toimimaan kuten itse toimin tai ajattelisin, että kaikilla olisi siihen ylipäänsä mahdollisuutta. Ymmärrän hyvin olevani etuoikeutetussa asemassa vakityöni ja ilmaiseksi saadun koulutukseni ansiosta. 

Haluan kuitenkin tuoda esiin, että ei tarvitse olla mielettömän hyvätuloinen, jotta voi pyrkiä kohti unelmaansa, jos tekee sen määrätietoisesti. Myös mediaanipalkasta on mahdollista säästää tietyissä olosuhteissa. (Oh god, heti alkoi taas kuulostaa richplainaukselta, tämä on ihan superhankalaa.)

Ennen kaikkea haluan kannustaa muita naisia ottamaan rahankäyttönsä haltuun, koska se on tosi voimaannuttavaa. Säästäminen saattaa olla ihan yhtä tyydyttävää kuin kivan vaatteen löytäminen. Siitä tulee niin voittajafiilis, kun saa satasen tai tonnin säästöön. Tai jopa sen kymppitonnin.

Nimittäin: kun tuli elokuu 2014, me tosiaan oltiin saatu se 20 000 euroa kasaan ja ostettiin superikiva asunto. 

 

Kiinnostaa jälleen (ihan superpaljon):

Säästätkö tietyn summan kuukausittain ja jos, niin paljonko? Ja paljonko säästöjä sinulla on nyt kasassa?Entä onko sinulla mahdollista tehdä sivubisnestä (ja millä alalla olet)?

 

 

Kuvat: Omassa elämässään järjestäytyminen johtaa usein hyvään lopputulokseen. (Eikö näistä kuvista välity ihan selkeä symboliikka…öööö.)

 

Lue myös muut rahasarjan postaukset:

6 hyvää syytä, miksi olen alkanut puhua rahasta ääneen

Näin tulotasoni noussut (ja tämä se on nyt)

 

Sekä aiheeseen liittyen:

Piheilyni säännöt

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

Kommentit (94)
  1. Nää sun rahapostaukset on parasta mitä blogimaailma on tarjonnut pitkään aikaan. Kiitos Julia kun kerrot näistä avoimesti.

    1. Kiitos! Superkivasti sanottu! Vähän koko ajan kuitenkin nolottaa nämä horinat nimittäin, mutta tämä antoi kovasti rohkaisua! <3

    2. Mielenkiinnosta: Mikset itse tarjoa samanlaista omassa blogissasi? Mentaali-Mondayt sais väistyä Massi Mondeyn tieltä.

      1. Hahahahahah massi monday!!!! Mä veikkaan että mulla ei ois kamalasti hyviä sijoitusvinkkejä antaa. Mutta tykkään konseptista.

        1. Massi Monday – i love it! Ehkä mä pöllin tämän idean <3 😀 😀

          1. Teljänneito Jessica
            23.5.2017, 21:54

            Massi Monday, kannatetaan! Näin pankkineidin näkökulmasta on ollut ilo huomata, että raha ja säästäminen nousevat yhä enemmän esiin lifestyleblogeissa. Perustin oman Finance-kategorian blogiini ja seuraava postaus sijoittamisesta on luonnoksissa. Tosi hyvin kommenttien perusteella halutaan säästää omista tuloista, huikeaa miten vähäisellä kulutuksella sitä pärjää. Viimeisen kolmen vuoden osalta on itseä harmittanut tulotason tippuminen opintovapaan takia ja kahden kuukauden päästä alkaakin sitten tulojen leikkaus nimeltä mammaloma 😉

    3. En millään lailla halua olla ilkeä tai loukata hyvätuloisia ja hyväosaisia, mutta lähinnä nämä ”raha”postaukset ovat hyväosaisen ja hyvätuloisesta perheestä tulevan nuoren aikuisen joutavaa höpötystä siitä, miten 2000 euron nettopalkalla ostetaan asuntoja ja ”säästetään” isompaan asuntoon.

      Oletan, että samassa taloudessa asuva mies tienaa vähintään saman verran, joten kyllähän tuosta ihan ilman säästämistäkin satasia jää viivan alle joka kuukausi. Jos ei jäisi, niin jotain olisi kyllä rahankäyttötottumuksissa pahasti pielessä. Vielä uudestaan: en halua loukata, mutta tällaisia ajatuksia tästä tuli mieleen. Yhtään negat. kommenttia en huomannut, voiko olla, että ne on moderoitu kylmästi pois heti kättelyssä? Ok, jotkut saavat paremmat kortit (ja massit) synnynnäisesti, ja jotkut eivät saa kortteja ollenkaan tai saavat pelkän luun.

      Blogin pitäjällä ei tekstien perusteella ole omakohtaista, realistista käsitystä siitä, mitä on todellinen säästäminen eli sitä, että niukkuudesta venytetään senttejä jemmaan, jos venytetään. Hieman hassua kirjoitella vakavalla naamalla blogissa säästämisestä talouden n. 4000€/kk nettotuloista. Tai sitten koko blogi on pelkkää sarkasmia ja trollausta ns. köyhiä kohtaan. Valtakunnallinen, eri instanssien määrittelemä köyhyysraja on kutakuinkin 1200€/kk (nettotulot). Mutta kukin tavallaan, en ota siihen kantaa tai lähde väittämään, etteikö näin saisi kirjoittaa ”säästämisestä”.

      Konkreettinen esimerkki nettokuukausituloista eli siitä rahamäärästä, joka jää käteen verojen ja vähennysten jälkeen. Kyseessä on korkeakoulutettu työnhakija, kahdella loppututkinnolla, n. kolmikymppinen mies, joka on ansiosidonnaisella. Tulot ovat n. 1400€ nettona, sis. osa-aikasen työn työttömyyden ohella sekä Kelan muutaman kympin asumistuen. Työttömänä kun saa tienata 300€/kk bruttona ilman, että se sakottaa päivärahan määrää. Kyseinen jamppa asuu yksin, ei ole tyttöystävää eikä lemmikkejä. Asuntona vuokrakaksio lähiöstä suuresta kaupungista. Opintolainaa on maksettavana viitisen tonnia, muita velkoja ei ole. Koko opiskeluaika oltu osa-aikatyössä. Vastaavasti omanalan hommista maksetaan lähtötasopalkkoina n. 2000€/kk, jotenka työllisenä tulotaso olisi kutakuinkin sama, muutaman kympin ero voi olla plussan puolelle.

      Tässä kohtaa joku toteaa hyvin ilkeästi ja asiaa/tilannetta tarkemmin tuntematta, että mitäs opiskelit jotain pilipalialaa, josta ei saa töitä tai miksi kulutit opisk.aikana rahat elämiseen ja otit opintolainaa jne. jne.. Hohhoijaa, näitä neuvojia kyllä riittää. Kukaan ei ole selvänäkijä alanvalinnasta tai työnsaantimahdollisuuksista. Toisekseen kaikki EIVÄT saa vanhemmiltaan tai sukulaisilta merkittäviä summia rahaa säännöllisesti elämiseensä opisk.aikana taikka lapsilisiään omalle tilille koko lapsuuden ajalta.

      Kiinteät menot: vuokra 600€, puhelinliittymä 24€ sekä opintolainalyhennys 50€/kk. Auton tankkaa kerran kuukaudessa, siihen kuluu n. 60€. Salikortti maksaa muutaman kympin kuukaudessa, muita rahaa vieviä harrastuksia ei ole. Ruokaan, vessapaperiin, hammastahnaan ja hygieniatarvikkeisiin ja sen sellaisiin kuluupi yhteensä n. 300€/kk. Karkeasti ottaen kiinteät menot ovat noin tuhannen euroa kuukausitasolla.

      MUTTA, tästähän jää säästöön useampi satanen kuussa, jos menot ovat tonnin verran ja tilille kilahtaa kaikkiaan nettona joka kuukausi n. 1400€. Tämä siis sillä olettamuksella, ETTEI käy koskaan missään, mihin kuluu rahaa, kuten baarit, ulkonasyöminen, kahvittelu, leffat, festarit, matkustelu ym. tapahtumat ja vapaa-ajanvietto. Treffeillekin voi joskus päästä, sitten taas naiselle on paras tarjota, jos mielii jatkoon. Tylsää elämääkö? Ehkä joo, mutta oppii pärjäämään vähällä.

      Täytyy myös muistaa, että joskus pitää ostaa vaatteita, ehkä jopa käydä hammaslääkärissä, imuri tai pesukone voi hajota, kotivakuutus tulee maksuun, silmälasit on uusittava tai voi vaikka sairastua vakavasti. Autokin voi hajota. Nämä ovat useimmiten yllättäviä ja ennalta-arvaamattomia menoja kenelle tahansa.

      Ok, autovakuutus ja autovero ovat n. 400€ vuodessa. En silti näe, että 22 vuotta vanhasta autosta luopuminen olisi merkittävä lisäys kenenkään tulotasoon. Tällaisen auton käyttöarvo on huomattavasti suurempi kuin sen myyntiarvo. Toisekseen bussikortti kuukaudeksi maksaa isoissa kaupungeissa aikuiselle likimain saman verran kuin tuo tankillinen bensaa kuukaudeksi (=noin 60€). Kolmanneksi auto takaa suvereenin liikkuvuuden, ja sen vuoksi työnsaantimahikset ovat korkeammat kuin autottomalla hakijalla.

      Asumisessahan voi säästää, mutta miksi? 50€ tai vaikkapa 100€ vuokranalennus ei oleellisesti vaikuta muuta kuin siihen, että joutuu asumaan jossain koirankopissa ja huonokuntoisessa sellaisessa. Been there, done that. Kimppa-asuminen ei sovi, kokeiltu on opisk.aikana. Kämppiksen kanssa asuessa ei myöskään juuri säästänyt asumismenoissa.

      Blogista huokuu se kylmä tosiasia, ettei raha ehkä kuitenkaan tuo lopullista, konkreettista onnea elämään. Onnea ja hyvää oloa sekä mielihyvää varmasti jokainen, sekä rikas että köyhä, pohjimmiltaan tavoittelee elämässään ja olemisessaan. Tai alitajuisesti, jos tuota edellistä ei kehtaa tai halua jostain syystä ääneen sanoa.

      Aineellisessa rikkaudessa ja materiassa on iänikuinen dilemma: aina pitää saada suurempaa, parempaa, kalliimpaa – mikään ei tunnu riittävän. Vähän sama kuin alkoholismissa, rahapeliriippuvuudessa tai muussa vakavassa addiktiossa. Onko tämä ahneutta vai paremman elämänlaadun taikka elintason tavoittelua? Jokainen arvottakoot tämän itse. Valitettavasti materia ei tuo onnea – tai tuo, mutta lyhyeksi aikaa hetkellisesti, kunnes taas tarvitaan lisää.

      Oman onnen hierominen toisen naamaan ei ole pelkästään ilkeää ja naivia. Se on ennen kaikkea tyhmää ja ajattelematonta kanssaihmisiä kohtaan. Siitä paistaa hyväosaisen empatiakyvyn puute, pohjaton egoismi sekä se, että ollaan täysin tutkalla siitä elämästä, jota moni elää joka päivä ilman realistista toivoa muunlaisesta elämästä.

      Tämä ei oman navan itsekehusta blogissa valitettavasti muutu paremmaksi. Voiko olla niin, että blogin pitäjä kokee syyllisyyttä ja määrätynlaista julkista häpeää hyväosaisuudestaan ja sitten se reflektoidaan ja naamioidaan itsekehuksi? Ken tietää. Ehkä on myös niin, että kenellä onni on, niin se onnen kätkeköön ts. sitä ei turuilla ja toreilla huudella eikä varsinkaan perusteta blogia aiheesta.

      1. Pakko kommentoida, vaikka alkuperäisestä kommentista onkin jo aikaa. Kommentissa puhutaan paremmista korteista, itse postauksessa ei kuitenkaan puhuttu mistään vanhempien avustuksista. Olisko mahdollista, että työssäkäynnillä voisi oikeasti tienata sen verran, että on varaa säästää? Siihen ei Suomessa tarvita vanhempien apurahoja. Koet kommentoijana olevasti huonommassa asemassa kuin bloggaaja, mutta olet saanut opiskeltua ilmeisesti ilmaiseksi kaksi korkeakoulututkintoa. Eiköhän lähtökohdat ole näin ollen Suomessa kaikille kuta kuinkin samat (jos ei puhuta periytyvästä koulutuksesta, mistä ei kohdallasi taida olla kyse). Kommentoit myös siitä, että säästämisestä ei kannattaisi lähteä kirjoittamaan, jos ei alita köyhyysrahaa. Miksi ihmeessä? On monia hyvätuloisia ihmisiä, jotka pistävät rahaa haisemaan ihan turhaan, eikä saa säästettyä välttämättä ikinä. Tällaiset blogitekstit tuovat ihmisten tietoisuuteen juuri sen, ettei tarvitse olla suurituloinen säästääkseen (eikä pienituloinen puhuakseen ”aidosta” säästämisestä :D).

        Valitat selkeästi omaa rahatilannettasi, mutta voisin antaa pari vinkkiä. Jos käy opiskelujen ohella töissä, ei tarvitse nostaa opintolainaa selvitäkseen (omaa kokemusta, ei vanhempien apurahoja tai lapsilisiä). Jos haluaa nostaa opintolainaa, priorisoidaan näin yleensä korkeampi elintaso säästäväisyyden edelle. Ja tää on totaalisen ok, kunhan tiedostat sen itse. 24 € on paljon puhelinliittymästä. Kilpailuta, ja huomaat, että 20 € saat rajattoman liittymän kaikkine herkkuineen, ja vähemmälläkin pärjää. Ruoka, hygienia yms. menoihin 300 € on paljon kuukaudessa (kun ruokaostokset keskittää isoihin kauppoihin ja vähentää kauppakertojen määrää viikkotasolla, 200 € / kk riittää helposti. Ja sillä rahalla ei tarvitse kituutta, saat vaikka lohta ja marjoja aina kun siltä tuntuu). Sanot, että autossa ja asumisessa voisi säästää, mutta et näe siinä järkeä. Aivan: priorisoit nämä asiat omalta kannaltasi. Älä kituuta asumisessa ja autossa, jos et halua. Älä vähennä baarissa, festareilla ja matkoilla käymistä, jos et halua. Älä toisaalta valita, ettei ole mitään, mistä voisi nipistää pari sataa euroa kuussa säästöön.

        Postauksessa ei sanottu, että työttömän tai opiskelijan tulisi säästää. Postauksessa viitattiin työssäkäyvään aikuiseen. Tässäkään tapauksessa ei pakotettu muita tekemään samoin kuin bloggaaja itse. Iloitse työttömänä, että asut Suomessa, ja voit pitää suhteellisen hyvää elintasoa työttömyydestä riippumatta (vaikka mitään ei säästöön jääkään). Toisaalta käytä rahasti juuri niin kuin itse haluat, sillä kukaan ei tiedä paremmin, mihin sinä ne haluat käyttää. Älä katkeroidu muiden onnistumisista. Sinulla on kaksi tutkintoa, joiden avulla saat varmasti joskus töitä. Kun saat työn, haluat ehkä joskus säästää, vähintäänkin pahan päivän varalle. Tämän postauksen lukemisesta voi siis olla sinullekin jotain hyötyä.

        Säästämisessä ei ole niinkään kyse tuloista, vaan menoista. Säästämisessä on kyse myös priorisoinnista, omista valinnoista ja arvoista. Tehdään kaikki juuri niin kuin haluamme, eikä arvostella muiden ratkaisuja. Mutta jos jotain haluan säästämisestä sanoa, niin: suosittelen! Pienet arjen valinnat merkitsevät yllättävän paljon ja säästäminen on palkitsevaa, niin henkisesti kuin ihan konkreettisestikin.

        1. Kiitos, ihanaa kun jaksoit vastata tähän. <3 Mä en jaksanut alkaa edes yrittää.

          1. Joo, huh mitä tekstiä edelliseltä.. en pystynyt/jaksanut edes lukemaan loppuun! Kärsimyksensä valitkoon kaikki itse.

            Kiitos Julia näistä, olen ihan Superinspiroitunut! Olen naimaton 30v hupakko, tienaan nettona 1800€/kk, asun omassa kaksiossa Helsingissä ja tililtä menee automaattisesti joka kk 200€ rahastoihin ja säästötilille 50€. Nyt alkaa kyllä entistä kovempi säästäminen siihen sijoitusyksiöön. Kiitos!!

            1. Hohoo! Sullahan on jo super hyvässä kunnossa talous! Varo ettet säädä sitä liian kireälle, koska ilmeisesti on mahdollista myös katua jälkeenpäin, ettei tietyssä elämänvaiheessa elänyt leveämmin (jos se olisi ollut mahdollista).

              Tosi hyvältä kuulostaa, suorastaan esimerkilliseltä! 🙂

              1. Kyllä vaan inspiroi kaikki rahapostaukset! Oman talouden hallinta on olennainen osa jokaisen elämää, oli lähtökohdat mitkä tahansa!

                Ja lyhyesti: itse opiskelen, mies matalapalkkaisella alalla töissä ja meillä on yksi lapsi. Tulot pienet, mutta niin myös menot. Aiemmin ajattelimme ette tuloista riittäisi (järkevään) säästämiseen, mutta ollaan huomattu että jo muutaman kympin säästäminen kannustaa säästäväiseen elämäntapaan. Ja mikä parasta, ollaan opittu ennakoimaan suuria maksuja ja säästetty niihin etukäteen.

                Summa summarum: säästetään 25e kuussa, mutta kunhan tulotaso nousee niin on tarkoitus tehdä samanlainen 20 000t rykäisy kuin teilläkin.

                Kiitos kun inspiroit!

  2. Ah, mä niin sytyn näistä sun rahapostauksista!

    Säästän joka kuukausi riippuen paljolti siitä, miten paljon varailen lentoja/hotelleja missäkin kuussa (matkustus siis meillä varmaan suurin yksittäinen menoerä asumisen jälkeen).

    Siirrän heti palkan tullen summia eri tileille (jep, mulla on kaksi omaa säästötiliä sekä puolison kanssa yhteinen!) fiiliksen mukaan. Minimissään jaolla yhteiselle tilille 200 €, tavalliselle säästötilille 500 € ja säästölippaaseen 300 €. Avasin Säästölippaan, koska koin, että mun ”pahan päivän varalle”-tili (säästötili) sekä yhteinen tili (tällä hetkellä häätili) lisäksi halusin ”rahaa kaikenlaiseen kivaan”-tilin, Säästölippaan hippo oli symppis (I´m easy like that!) ja haluan seurata, miten säästämiseen kannustetaan. Kuun lopussa siirtelen rahaa säästöön vielä lisää, tällä hetkellä suurimman osan yhteiselle tilille. Säästöjä on kertynyt mulle noin 15t €, joista osa käytetään syksyllä oleviin häihin ja osa on seuraavan asunnon hankintaan. Puolison säästötilin tarkkaa summaa en tähän hätään osaa sanoa.

    Meillä sniiduillaan tavarasta, shoppailu ei siis kuulu meilläkään harrastuksiin. Kulutamme ruokaostoksiin verrattain paljon, mutta tehdään pääasiassa kotona safkat, joka tasapainottaa luomun ja superfoodien kustannuksia. Harrastukset maksamme pääosin ohjaamalla tunteja treenipaikassamme ja meillä on omistusasunto, jonka kustannukset täällä Oulussa ovat minusta tosi kohtuulliset. Kaikki hankinnat pähkitään melkolailla perusteellisesti etukäteen, joka toisinaan aiheuttaa jopa koomisia tilanteita, mutta me molemmat tykätään jossain määrin pienestä kitkuttamisesta. 

    Sivubusinekset onnistuisivat, mutta tällä hetkellä niihin ei ole aikaa. Promohommilla tienasi kivasti opintojen ohessa, viikonloppukeikkaa varmaan pääsisi tekemään jos haluaisi. Myös copyna olen tehnyt sivubusineksia muutamia vuosia sitten.

    1. Superkiinnostavaa! Ja hahaha, mä niin fiilaan tuota Säästölippaan hippo -fiilistelyä, mullakin päätökset syntyvät usein juuri noin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *