Näin tulotasoni on noussut (ja tämä se on nyt)

narsissi ja mato9.jpg

Mua jotenkin pelottaa julkaista tällaista tekstiä, vaikka kuinka uskon siihen, että rahasta ja euroista pitäisi puhua ääneen. Voiko omista palkkatiedoista puhumisesta olla jotain haittaa? Olen kysynyt tätä kaikilta lähipiirissä, eikä kukaan oikein ole keksinyt, mitä ongelmia siitä voisi seurata. Ne vain sanovat: ”Palkasta ei ole tapana kertoa.” Mutta miksi ei? Siksikö, että silloin vaikuttaa leuhkalta mulkvistilta? (Se on oikeasti mun suuri pelkoni, koska en mää ole leuhka! Mulkvisti saatan välillä olla.) Vai siksi, että jos saa pientä palkkaa, joku luulee, että olet huono työssäsi tai jotenkin vähemmän arvokas kuin toinen. (Mikä on täysin typerä ajatus.)

Ja sitten taas: Olen vahvasti sitä mieltä, että rahan ja palkan pitäisi olla yhtä arkinen puheenaihe kuin aamupuuro, siitä pitäisi riisua arvolataukset pois. Joten menköön. Nyt kerron seikkaperäisesti, miten mun taloudellinen tilanteeni on tähän päivään mennessä kehittynyt.

 

Mulla on melko tavallinen tausta rahan käytön suhteen: Sen jälkeen kun muutin pois kotoa, en ole saanut vanhemmiltani rahaa (ja perintöä tulen tuskin koskaan saamaan).

Sain 19-vuotiaana opiskelupaikan Turun yliopistosta ja aloin tehdä opiskelujen ohella kaikenlaista pientä osa-aikaduunia: Työskentelin kaupan kassalla, jaoin Metro-lehtiä, olin kesän Bengtskärin majakalla oppaana ja tein kotisiivousta (sen aloitin itse asiassa jo lukiossa). Opintotuen lisäksi sain siis muutamia satoja euroja kuussa, joten mun ei tarvinnut koskaan nostaa opintolainaa. (Sen sijaan esimerkisi siskoni nosti ja reissasi Aasiassa kolme kuukautta, se oli erinomainen päätös!)

Pikkuhiljaa aloin kirjoittaa myös friikkuna kaikenmoisiin lehtiin. (Mun ei ollut itse asiassa alun perin tarkoitus ryhtyä toimittajaksi, mutta kun huomasin, että siitä maksetaan paremmin kuin kotisiivouksesta, alkoi hauskalla puuhastelulla ansaittu raha kiinnostaa ja sille tielle jäin.)

Kolmantena opiskeluvuotena kirjoitustöitä alkoi olla jo tosi paljon, ja tämän jälkeen ei tarvinnut nostaa enää opintotukea. Tein harjoittelua Turun ylioppilaslehdessä ja kirjoitin sanomalehtiin sekä aikkareihin. Muistan, että yhtenä kuukautena sain yli 5000 euron palkkiot laskutettua. Tämä oli kyllä harvinaista herkkua, normaalisti kuukausitulot olivat jotain paria tonnia.

narsissi ja mato10.jpg

Muutin halvasta Turusta kalliiseen Helsinkiin 21-vuotiaana (Turussa mun vuokra oli ollut 275 e / kk, Helsingissä heti 600 e / kk), jolloin sain täältä töitä. Aluksi 2500 euron joka kuukausi saapuva kuukausipalkka tuntui huikealta verrattuna opiskelijaelämän epäsäännöllisiin tuloihin. Elin kuitenkin pari vuotta edelleen opiskelijabudjetilla (söin lounasta usein Unicafessa ym.), ja tästä syystä sain säästettyä aika hyvin rahaa ”tulevaisuutta varten”.

Olen säästäjäluonne. Mun päässä on ajatus siitä, että aina pitää säästää ainakin vähän. Mä en ole koskaan säästänyt rahaa mitään erityistä varten, kunhan olen vain säästänyt. Haastattelin joku aika sitten Kristiina Halkolaa, ja koin sielujen sinfoniaa, kun se sanoi: ”Aina on sukanvarteen ollut pakko säästää. Jopa toimeentulotuesta on säästetty.” 

Musta tuntuu, että muhun on sisäänrakennettu sellainen pieni turvallisuuden kaipaaja, jolle on tärkeää, että tilillä on Fuck you -rahaa. (Humphrey Bogartilla oli Fuck you -rahasto, eli jos sitä alkoi ärsyttää joku tuotantoyhtiö, sen ei ollut pakko vastaanottaa rooleja taloudellisista syistä.)

narsissi ja mato.jpg

Nyt olen ollut vakituisesti töissä kahdeksan vuotta, ja sinä aikana olen saanut muutaman palkankorotuksen. Tittelin ja työpaikan vaihtuminen ovat olleet hyviä tilanteita pyytää lisää liksaa. Kerron palkkaneuvotteluista erillisessä postauksessa, koska muuten tästä horinasta tulee pitkä kuin nälkävuosi.

Tällä hetkellä mun titteli ei ole enää toimittaja, nykyään olen tuottaja. Mun palkka olisi jonkun verran yli 3000 euroa kuussa, mikäli tekisin täyttä työaikaa. Koska olen töissä vain neljänä päivänä viikossa, saan noin 2600 euroa bruttopalkkaa (eli noin 2000 euron nettopalkkaa = summa joka tulee verojen jälkeen tililleni). 

Olen etuoikeutettu, koska mun työnantaja joustaa niin kivasti tämän osittaisen hoitovapaan suhteen ja myös siksi, että meidän perheen taloudellinen tilanne kestää sen. Monilla mun kavereilla ei todellakaan ole näin.

Päivätöiden lisäksi kirjoittelen joskus iltaisin tai viikonloppuisin freenä muihin julkaisuihin, ja saan niistä satunnaisia muutaman sadan euron palkkioita. Lokakuusta lähtien olen saanut myös tämän blogin kirjoittamisesta muutaman satasen kuussa. (Mikä on niiin siistiä! Tosin jos tälle blogille laskisi tuntipalkan, niin päästäisiin johonkin 1800-luvun tehdastyöläisen ansioihin. Eli siis: blogia kirjoitan siksi, että tämä on niin innostavaa ja hauskaa hommaa.)

Myöskään näitä muita ylimääräisiä duuneja en oikeastaan tee rahan takia, vaan siksi, että musta on hauskaa perehtyä esimerkiksi teknologia- ja taousaiheisiin (joista olen lähiaikoina tehnyt juttuja) tai vaikkapa haastatella jotain kiehtovia tyyppejä. (Mutta toki siis ihan mielelläni tästä työstä rahaakin otan, eli en ole mikään pyhällä hengellä elelevä hurskastelija!)

Voi hyvin olla, että jossain vaiheessa vaihdan vähän pienipalkkaisempaan työhön (tai isompipalkkaisempaan!). Jos pitäisi valita hyväpalkkaisen tylsän työn ja pienempipalkkaisen kiinnostavan työn välillä, niin ottaisin ehdottomasti jälkimmäisen. (Tämä on etuoikeutetun puhetta.)

narsissi ja mato2.jpg

narsissi ja mato5.jpg

Entäpä muun omaisuuden hankkiminen?

Kun me alettiin Tikin kanssa seurustella, usutin myös hänet säästämään. Tiedän monta pariskuntaa, joissa toinen on aluksi hassaillut massia menemään, mutta sitten toinen on laittanut sen ruotuun. Toisaalta tämä toimii myös toisinpäin: Tiki on opettanut mua suhtautumaan rahaan vähän löysemmin, mikä on parantanut omaa elämänlaatuani.

Kun ei ollut lapsia tai autoa eli elettiin DINK-elämää (double income no kids), onnistuttiin parissa vuodessa säästämään ASP-tileillämme yhteensä noin 20 000 euroa, jolloin meidän kannatti hankkia oma asunto.

Päädyttiin ostamaan Hermannista kaksio 208 000 eurolla, joka me myytiin 2,5 vuoden päästä 235 000 eurolla. (Helsingin hintojen nousu on täysin sairasta.) Kämpän arvonnousu tuli aika isona yllätyksenä; yhtäkkiä meillä olikin varaa ostaa neliö Hermannista. Siinä kävi hullun hyvä mäihä. 

narsissi ja mato6.jpg

Omistusasunto ei muuten mun mielestä ole mikään lähtökohtainen tavoite elämässä, vuokralla asuminen voi olla henkisesti kivempaa (ja meilläkin on just meneillään kallis julkisivuremontti). Toisaalta, ainakin Helsingissä se vaikuttaa olevan järkevää, mikäli saa just tuon ehkä 10 000–20 000 euron käsirahan hankittua. (Mikä on helpommin sanottu kuin tehty.) Rahabisneksissä ei kuitenkaan koskaan ole ”liian myöhäistä”, joten ei kannata harmitella, jos ei ole alkanut säästää 20-vuotiaana käsirahaa asuntoon. Harva on. 

Nykyisen kämpän hankkimisen jälkeen mulla ei ollut enää mitään sen erityisempää säästökohdetta, joten kiinnostuin sijoittamisesta – sekä rahastoon ja osakkeisiin että sijoitusasuntoon. Mun säästäminen ei koskaan ole ollut mitään näkkileivän syömistä tai marttyyrinä elelemistä. En vain tykkää shoppailusta, se on mun säästöjen suurin salaisuus.

narsissi ja mato7.jpg

Kuten aiemminkin, haluan kirjoittaa tähän loppuun disclamerin. Mun ei todellakaan ole tarkoitus lesotella menemään palkoillani. Ennemminkin ajatus on se, että tulot ovat arkinen asia muiden puheenaiheiden joukossa, ja josta voi horista menemään samalla tavalla kuin omasta treenistä tai ruuanlaitosta. Koska mun tämän hetkiset tuloni ovat yli mediaanipalkan verran, tiedän, että moni tämänkin postauksen lukija tienaa vähemmän kuin minä. Toisaalta, moni tienaa myös mua enemmän, koska ei se palkka niin paljon mediaanin yli ole. 

On myös huomautuettava, että silloin kun elin megasäästeliäästi, mulla ei ollut lasta tai mitään muutakaan suurta menoerää elämässä. Lisäksi mulla on aina ollut taloudellinen turvaverkko, eli tiedän, että jos jotain kävisi, niin voisin aina kääntyä vanhempieni (tai rikkaan pankinjohtajapappani) puoleen ja pyytää heiltä apua. Onneksi näin ei ole tarvinnut tehdä, mutta ihan vain tämän mahdollisuuden tiedostaminen on antanut tosi paljon vapautta ja rohkeutta tehdä asioita.

Huh! Että näistä rahahorinoista tulee pitkiä eepoksia. Ihan semmonen krapulainen olo, kun kirjottelen näin henkilökohtaisita jutuista.

 

 

Kiinnostaa tosi paljon: millä lailla sinun taloudellinen tilanteesi on kehittynyt vuosien varrella? Onko tulotaso noussut vai laskenut?

 

 

Kuvat: Tällä kertaa tuo pieni toukka narsissin vierellä kuvastaa ööö… sitä, miten toukastakin kuoriutuu aikanaan perhonen ja totaa… palkkakehitys kehittyy.

 

Lue myös:

6 hyvää syytä, miksi olen alkanut puhua rahasta ääneen

Verotietokateus: Miksen minä tienaa yhtä paljon kuin nuo?

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Kommentit (104)
  1. Kiitos, että osaltasi edistät palkoista puhumista! Se on niin tiukkaan iskostettu, ettei näistä puhuta, ettei naapuri ole kateellinen tai ettei muut naura selän takana, että tuo tienaa noin vähän! Peukku tälle tekstille! 

    Oma palkkakehitykseni on melko samanlainen, tosin kituutin opiskelijana opintotuella ja kesätyötienesteillä, en käynyt töissä säännöllisesti. Voi sitä riemua, kun sai ensimmäiset kuukausipalkat!  Ala on mulla hieman eri kuin sulla, mutta palkkataso samoilla leveleillä. 

  2. Aika samansuuntainen stoori täälläkin (tai no, perintöä olen saanut, mutta se on jakamattomassa kuolinpesässä ts. ei mun käytössä ja olennaisesti se on hyvin pieni määrä rahaa ja pieni osuus kesämökistä ilman sähköä ja kantovedellä, kesämökin kuluja kuitataan kuolinpesän rahoista, eli olennaisesti se rämä mökki syö mun perintöni pikkuhiljaa…kannattaisi myydä, mutta long story straight se ei ole mahdollista ilman että rikkoo välit sukulaisiin, joten olkoon).

    Mutta joo, käytännössä varatonna muutin omilleni 19-vuotiaana. Ekan vuoden elin opintotuilla ja niillä 100 markkasilla mitä vanhemmat viikonloppuisin sujautti mun handuun (se kuittasi junamatkan, ja vanhemmilla sai ilmaista safkaa). En muista kyllä kärsineeni rahapulasta, asuin opiskelija-asunnossa ja ei kavereillakaan ollut paljon rahaa. Kesätöitä ei tippunut ja muutin kesäksi vanhempien luo…mistä sitten opiskelupaikkaan nro 2 pk-seudulle seuraavana syksynä. Asuin kimppakämpässä ja fillaroin kaikki matkat (koska bussilippu oli liian kallis), mutta silti opintotuki+asumislisä riitti tarvittaviin juttuihin (tai no, äiti maksoi teekkarilakin). Sit ekan teekkarivuoden jälkeen onnenpotku, sain kesäduunia. Eikä mitä tahansa kesäduunia vaan ”oman alan” sellaista ja TEKin suosituspalkalla (joka oli ihan huikea juttu…ja elämäni ainoa kerta jolloin olen suosituspalkan mukaisen palkan saanut). Sen kesän jälkeen en olekaan sitten rahapulaa kokenut, sillä syksyllä alkoi osa-aikainen tuntiopettajan pesti yliopistolla ja kesät olin kesätöissä. Opintotuen tulorajat paukkui enkä vissiin sen ekan opiskeluvuoden jälkeen pystynyt nostamaan opintotukea täyttä vuotta. Kolmannen opiskeluvuoden jälkeen päädyin kesätöihin paikkaan, jossa jatkoin sit aika monta vuotta, tein diplomityön ja jatko-opinnot. Eli olennaisesti opiskelin ja sain siitä kokoaikaista palkkaa. Muistelisin hämärästi, että jatko-opinnoissa olisin saanut noin 2000e/kk alussa ja väittelyn tienoilla jotain 3200e/kk (ehkä, tästä on jo aikaa niin on hämärä). Tulotasoa nosti noiden vuosien aikana lisäksi sivutoiminen opetustyö (20-30 euroa per tunti) ja säätiöiden apurahat (verotonta tuloa). Ei erityisen hyvä palkkaus dippainssille, mutta toisaalta monen muun alan jatko-opinnoissa rahoitustilanne on taas jotain muuta.

    Nykyisellään olen tutkija julkishallinnossa ja saan palkkaa noin 4000 euroa kuussa. Olen saanut enemmänkin, mutta tämän pestin valitsin sen kiinnostavan työnkuvan vuoksi. Kaveripiirissä samalla taustalla kuukausipalkka vaihtelee 3000-10000 euron haarukassa, riippuen toimialasta ja työn liittyvistä vastuista ja matkustamisesta. Oma palkka on työnkuvaani nähden kohtuullinen. Työtilanne on hyvä, mutta pätkäinen (ts. mulla ei ole ikinä ollut yli 3v. työsopimusta), mutta toisaalta kun oon ollut täysipäiväisesti töissä jo kohta 15 vuotta, niin kaikkeen tottuu, vakipesti on lähinnä utopiaa (tällä valitsemallani polulla).

    Miehen kanssa dinkkuiltiin ja säästettiin pitkään, joten pystyttiin ostamaan suoraan 2009 kolmio kohtuullisen kokoisella lainalla. Kävi flaksi, sillä korot tippui ja laina tuli loppujen lopuksi todella halvaksi. Eli nyt meillä on velaton kolmio ostettuna 3500e/m^2 hintaan ja tällä hetkellä meidän asuinalueen keskihinta on 5200e/m^2 (realistisesti ajatellen vähintään 5000e/m^2 myyntihinta on mahdollinen, joten asuntojen hinnat on nousseet meidän hoodseilla ihan älyttömästi). Eli ollaan oltu tosi onnekkaita asuntokauppojen ajankohdan suhteen. Meidän perheen tulotaso oli pienimmillään kun olin muutaman kk hoitovapaalla, mutta silloinkin tajuttiin että yhden ihmisen palkalla eletään ihan hyvin (ei jäänyt pahemmin säästöön, mutta ei tarttenut kiristelläkään. Niin joo ja tuplasinhan mä hoitorahan sillä, että luennoin 2h/vk sen hoitovapaani ajan (8h luentoja per kk + valmistelu yms tarkoitti noin 500e/kk bruttotuloja hoitorahan päälle).

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *