Nauti nyt vielä

äitienpäivä1.jpg

äitienpäivä2.jpg

äitienpäivä3.jpg

äitienpäivä4.jpg

äitienpäivä6.jpg

Moni on kysynyt, mikä äitiydessä on yllättänyt eniten. Tässä on vasta reilun kolmen kuukauden kokemus takana, joten oikeasti tilanne on vähän sellainen You know nothing, Jon Snow. Mutta. Ihan aidosti mua on yllättänyt se, kuinka mielettömän kivaa tämä äitinäolemisbisnes on!

Ennen kun poika syntyi, muutamat äidit hokivat kummallisen kiihkon vallassa: ”Nauti nyt vielä elämästä, kun kerran voit! Pian olet ihan kiinni siinä lapsessa, etkä pääse enää koskaan elokuviin tai ravintolaan.” 

Kun äsken tapasin yhtä näistä tyypeistä, mä oikein ilakoiden kerroin, miten hauskaa tähän mennessä on ollut. Siihen hän vastasi: ”Nauti nyt vielä, kun se on tuommoinen pötkö, joka ei liiku. Odota vain, kun se on 10 kuukauden ikäinen, sitten joudut koko ajan juoksemaan sen perässä, se on tosi rankkaa.”

Tajusin, etten voi voittaa tätä battlea, koska se voi ikuisesti pelata tuon saman kortin, kun sen lapsi on aina mun lasta vanhempi. ”Nauti nyt vielä, kun se ei ole vanhainkodissa, sitten joudut työntelemään sitä pyörätuolissa ulos päiväkahveille!”

 

Musta vauvoista ja äitinä olemisesta ja kaikesta siitä saa ehdottomasti valittaa ja tuskastella niin paljon kuin haluaa. Härregyyd, mähän olen itse vänisijöiden kruunaamaton kuningatar. Kokemuksesta tiedän, että vertaistuki helpottaa tiukoissa tilanteissa usein enemmän kuin mikään muu. Kun vaikka luin hurjat kommentit tästä Helmin postauksesta, olin kovin iloinen, että unettomien lasten äidit löytävät toisensa ja saavat lohtua. On tärkeää, että tabu siitä, että äitinä oleminen voi olla paskaa, on vihdoin rikottu.

Välillä musta kuitenkin tuntuu, että keskustelu on mennyt toiseen äärilaitaan. Vanhemmuuteen yhdistetään vain ikäviä sanoja kuten perhehelvettiruuhkavuodetpuklurättiitkupotkuraivarit ja uhmaikä. (Muuten ärsyynnyin, kun yksi kaveri toivotti ihan hyvässä hengessä: ”Hyvää nimipäivää vauvakaaoksen keskelle.” Teki mieli vastata sille, että tule katsomaan meidän kotia, täällä on kuule ihan yhtä siistiä kuin ennenkin!!!!111)

Jos kivoista jutuista ei puhuta, äitiys alkaa esiintyä ikävänä marttyyrisuorituksena ja lapsen hankkineet ihmiset mielenvikaisilta idiooteilta. Ja ennen kaikkea tuommoiset ”nauti nyt vielä” tai ”varaudu siihen että” -pelottelukommentit raskaana olevalle ihmiselle ovat turhia, kun etukäteen asioista murehtiminen on hyödytöntä.

Silläkin uhalla, että kuulostan joltain Ti-Ti-nallen yltiöpositiiviselta juontajalta: Lukuun ottamatta kahta ensimmäistä viikkoa synnytyksen jälkeen (jolloin olin ihan jossain hämärissä tiloissa), elämä tänä keväänä on ollut mielettömän siistiä. Parempaa kuin ikinä uskalsin kuvitella. Saa sluibailla päivät pitkin kyliä ja kahviloita, valua hitaasti lounaalta jäätelölle tai valokuvanäyttelyyn, elää tietyin ehdoin melko vapaata elämää. 

 

Eilen join puistossa shampanjaa ja söin mansikoita äitienpäivän kunniaksi. Pannareiden päällä saattoi olla vähän vauvan kuolaa ja parit itkut kuultiin iltapäivän aikana, mutta oikeastaan juuri ne hioivat piknikistä täydellisen. (Tai ketä mä huijaan? Kyllä se oli Raisan vuohenjuustopiirakka.)

No, voi hyvin olla, että elän vauvan kanssa vielä kuherruskuukautta (tai kujertelukuukautta, jos pojan äänimaisemaa on kuunteleminen), ja pian alkaa perhehelvetti. Katsotaan seuraavana äitienpäivänä, nauranko ivallisesti näille happy happy joy joy -ajatuksilleni.

Ja pakollisena disclamerina on sanottava, että tuo vauva nukkuu ja syö hyvin, mikä tekee kaikesta äärimmäisen helppoa. Täytyykin nauttia nyt, kun vielä voi.

 

Yllä kuvia perinteiseltä äitienpäiväpiknikiltä Tikin, Raisan ja Antin kanssa. (Kyllä, ensimmäinen kerta voi olla jo ”perinteinen”.)

 

 

Kommentit (45)
  1. Mä tuun aina niin hyvälle tuulelle näistä sun postauksista! Sen lisäksi, että on tosiaan tärkeää keskustella äitiyden rankemmista puolista, on tärkeää tuoda esille sitä aurinkoisempaakin puolta. Mä en ole koskaan tajunnut, miksi tulevia äitejä pitäisi jotenkin pelotella tai saada ne vain keskittymään siihen, miten raskasta niiden elämästä mahdollisesti tulee lapsen synnyttyä (tietenkin tosi tuskallisen 5 vrk:n ponnistusvaiheen jälkeen). Jos häviää koliikkibingossa niin sitten niin käy, eikä etukäteen märehtiminen auta ketään. Mun panostus esim. synnytystarinoihin on se, että siitä toipuu ihan käsittämättömän nopeasti, tyyliin viidessä sekunnissa sen tuskan jälkeen oot ihan fiiliksissä, että jee, vauva! Ja että vauvavuosi univelkoineen päivineen on ohikiitävän lyhyt hetki loppujen lopuksi. Kaikesta selviää. 

    Hiukan off topic mutta mua ärsyttää myös se, että jos joku vanhempi on juuri viisi minuuttia vaahdonnut, että kun tuo hullu uhmaikäinen on just tollanen, koko ajan lattialla raajat levällään parkumassa milloin mistäkin, ja sitten meet solidaarisuuden nimissä kertomaan, että feel you, meilläkin toi vanhin sai kauheat raivarit kaupassa, kun ei ollut autokärryä, niin se toinen pitää sellaisen merkittävän tauon ja sitten toteaa, että aijaa, meidän lapsi ei kyllä koskaan kiukuttele julkisilla paikoilla. (Nimim. Tapahtui mulle viime viikolla.)

     

     

    1. Voi moro! Käsittämätöntä tilannetajun puutetta siltä toiselta. Siihen tekis mieli vastata: ”No, toivottavasti sun julkisilla paikoilla hyvin käyttäytyvä lapsi ei ole perinyt sun sosiaalista urpoutta.”

      Ja kiitos kivasta kommentista!

  2. Mäkin oon pahottanut mieleni, kun hyväunisen ja leppoisan esikoisvauvan kohdalla mulle sanottiin, että jos saan lisää lapsia ja seuraava huutaa kaiket yöt ja vaellan vuoden zombiehaamuna, niin aitten tiedän ”mitä se oikea äitiys on”. Eli oikeasti äitiys on ja sen kuuluu olla raskasta ja hirveää, ja mukavat fiilikset on jotain epä-äitiyttä ja -vanhemmuutta? Pah, kyllä tunteiden kirjo on ja saa olla niin suuri, että hyväntuulinenkin ja virkeä äiti on äiti.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *