Norsu oikeassa paikassa väärään aikaan (eli suositus Nick Brandtin valokuvanäyttelylle)

Kaupallinen yhteistyö: Kansallismuseo

Kansallismuseoon aukesi viikonloppuna valokuvanäyttely nimeltään Inherit the Dust, jossa suosittelen vahvasti vierailemaan. En niinkään siksi, että näyttely räjäyttäisi heti tajunnan vaan siksi, että se herättää paljon ajatuksia. Kolme ihmistä on jo laittanut viestiä, että he eivät pystyneet katsomaan näyttelyä itkemättä. Omat fiilikseni olivat vähän ristiriitaisemmat, mutta ymmärrän kyllä hyvin, että näyttely itkettää.

Kyseessä on brittiläissyntyisen valokuvaaja Nick Brandtin (s. 1964) näyttely. Hän on dokumentoinut melkein 20 vuotta Itä-Afrikan muuttuvaa ympäristöä ja uhanalaisia eläimiä. Näyttelyn idea on se, että Brandt on valokuvaannut villieläimiä ja sitten teettänyt niistä luonnollisen kokoiset kuvat ja vienyt paikkoihin, joissa eläimet ovat asuneet tuhansia vuosia, mutta jotka nykyään ovat ihmisen toiminnan takia muuttuneet louhoksiksi, tehtaiksi tai kaatopaikoksi.

27 suurta mustavalkoista panoramakuvaa vaikuttavat.Ne herättävät valtavaa surua, kiukkua ja ahdistusta ihmisen loputtomasta itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä luontoa kohtaan.

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden hävittäminen ja se, että olemme kaikki tästä kollektiivisessa vastuussa ovat aiheita, jotka ovat nyt vahvasti pinnalla, ja hyvä niin. En ole itse ainakaan yhtään kyllästynyt ilmastonmuutospuheeseen. Päinvastoin, nyt on sellainen olo, että meillä on vihdoin momentum käsillämme. Se, että lauantain ilmastomarssille osallistui 20 000 ihmistä Helsingissä ja vaaliväittelyissä puhutaan oikeasti ilmastokysymyksistä on jotain, mitä olen itse kaivannut yhteiskunnalliseen keskusteluun vähintään viimeiset viisi vuotta. Tuntuu, että olemme vihdoin heränneet suuresta unesta kohtaamaan oikea todellisuus, ja kun tarpeeksi moni herää, pystymme oikeasti muuttamaan asioita.

Tästä syystä on hienoa, että Kansallismuseo on niin ikään tarttunut tähän aiheeseen vahvasti. Samaan aikaan Kansallismuseossa avattiin Jälkiä-näyttely,jossa kuvataan sitä, miten monin tavoin, ajasta ja paikasta riippumatta, ihminen on käyttänyt eläimiä kulttuurinsa käyttövoimana.

No mikä tässä sitten oli ristiriitaista? Juttelimme tästä Asetelma nimeltään länismaalainen Afrikassa. Kun Briteissä syntynyt ja Kaliforniassa elävä keski-ikäinen valkoinen mies lähtee valokuvaamaan Afrikkaan afrikkalaista kurjuutta, ei voi olla ajattelematta, että tilanne on jollain tavalla sukua kolonialismille ja valkoisen miehen taakalle, jossa ulkopuolelta tuleva valkoinen mies tulee osoittamaan afrikkalaisille, miten nämä hoitavat asiansa huonosti. Tätä ongelmaa ei oikeastaan olisi, jos taiteilija olisi paikallinen, ei länkkäri.

Kun oikeastaan Brandt voisi ihan yhtä lailla ottaa valokuvansa ihan vaikka Briteissä tai Jenkeissä, joissa niin ikään ihmisen toiminta on tuhonnut ja kaventanut valtavasti eläinten elintilaa ja aiheuttanut lajien sukupuuttoa. Kuten vähän aikaa sitten kirjoitin, maapallon selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat pienentyneet keskimäärin 60 prosenttia vuosien 1970 ja 2014 välillä. Suomessa joka yhdeksäs eliölajeista on uhanalainen. Ajatus siitä, että Afrikan pitäisi säilyä villinä ja koskemattomana, mutta me täällä länsimaissa voimme rauhassa rakentaa pilvenpiirtäjäkaupunkejamme ja rakentaa teollisuutta, on epäreilu.

Toisaalta näyttelyn avajaisissa WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sanoi, että kyse on meidän kaikkien yhteisestä ongelmasta. Me olemme ihan yhtä lailla syyllisiä luonnonvarojen liikakäyttöön ja itäafrikkalaisten eläinlajien kurjuuteen kuin paikalliset siellä. Ehkä enemmänkin.

Suosittelen kaikille, jotka hengailevat pääkaupungin liepeillä, menkään katsomaan tuo näyttely. Inherit the Dust on auki aina syyskuun alkuun saakka, eli tässä on myös hyvä kesäloman vierailukohde ulkopaikkakuntalaisille. Menen aika varmasti käymään tuolla ainakin pari kertaa uudestaan, ja aion näyttää kuvat myös Alpulle.

Ja jos olette lasten kanssa liikkeellä, niin aivan ehdoton on myös Kansallismuseon Vintti. Itse hengailen siellä Alpun kanssa ehkä kerran kuukaudessa, kun siellä on lapsille niin paljon kaikkea hauskaa tekemistä ja itse voi vain makoilla räsymatoilla ja tyynyillä ja katsoa, kun lapsi opettelee ”muuraamaan tiiliseinään tiiliä” pieni rakennuskypärä päässä tai leikkii wanhan ajan kauppaa. Museokortilla pääsee ”ilmaiseksi”, joten kynnys käydä tuolla viettämässä aikaa on matala.

Inherit the Dust – Nick Brandtin valokuvia Kansallismuseossa 5.4.–1.9.2019. 

Kuvat: Suurin osa kuvista näyttelyn avajaisista, muutama pressikuva joukossa.

Kommentit (16)
  1. Ymmärrän kyllä tuon valokuvanäyttelyn pointin, mutta mustakin tuo on vähän ristiriitainen.

    Jos vastaavia valokuvia olisi tehty Suomen oloissa, todennäköisesti aika moni kritisoisi kuvaustapaa ja puolustaisi elinympäristön muutosta. Afrikka on niin kaukana että tilanne on helpompi nähdä vain yksisuuntaisesti villieläinten kodin tuhoamisena.

    1. Tätä mäkin pidän just ongelmallisena. Kun esimerkiksi täällä yhtä lailla tapetaan villieläimiä aika hc menolla. Yhtä lailla meillä voisi olla isoja panoraamakuvia vaikka susista, jotka on asetettu jonkun valtavan moottoritieväylän eteen. Tai hirvistä, niitähän autot täällä niittää kuin heinää.

      Totta kai me olemme itse yhtä lailla vaikuttamassa myös Afrikan luonnon tuhoutumiseen globaalin kaupan myötä, matkapuhelimissamme on kongolaista kobolttia jne. eli joutuu katsomaan myös peiliin, kun katsoo näitä kuvia.

  2. Hahaa yes, mä näen onnekseni tuon näyttelyn sanoman juuri niin monimuotoisena kuin mitä kommentissa haettiin takaa. Eli hyvä, että on rakennettu! Vähän haiskahtaa halvalta sentumentalismilta ja ihmisvihamielisyydeltä jos suhtautuu liian vahvasti vakn sillä ensimmäisellä oletetulla tavalla. Siitä näkökulmasta olen itse oikeasti aika huolissani.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *