Nyt minä olen surullinen, koska...

Juliaihminen

Olen sattuneesta syystä miettinyt viime aikoina paljon tunteita ja niiden tunnistamista. On nimittäin tullut hieman sanoitettua erään ukkelin tuntemuksia. Ystäväni, joka on kahden lapsen isä, sanoi yksi päivä lounaalla, että on se hassua, miten lapselle joutuu kertomaan, että "nyt sinua harmittaa, koska kaaduit". Naurettiin yhdessä, että eikö se muka tiedä sitä muuten, että siksi sitä harmittaa. Mutta ei se välttämättä tiedä! Syy-seuraussuhteet on monimutkaisia juttuja, ja kun olen joutunut sanoittamaan tässä toisen tunteita noin sata kertaa päivässä, olen alkanut siinä samassa sanoittaa myös omia tunteitani. Se on hassua, ja se on kiinnostavaa.

Ennen kaikkea se on opettavaista. Etenkin silloin, kun on määrittelemätöntä ahdistusta, pahaa mieltä tai levottomuutta, omien tunteiden sanottaminen on erityisen tärkeää. Ne eivät nimittäin ole ihan yhtä yksiulotteisia kuin 2-vuotiaan ihmisen murheet. 

"Nyt mieleeni nousi epämiellyttävän ahdistava tunne siitä, että eilen kun oltiin ystävien kanssa viinillä, puhuin liikaa muiden ihmisten asioista, sellaisista, joita minun ei olisi pitänyt kertoa."

"Nyt tiuskin Tikille, vaikka jos tarkkoja ollaan, olen oikeastaan vihainen itselleni, koska en pakannut näitä tavaroita jo eilen ja nyt meille kaikille tuli kiire sen takia."

Ikääntymisessä on hienoa se, että itsensä oppii koko ajan tuntemaan paremmin. Omia tunteitaan oppii tunnistamaan paremmin, ja niitä pystyy suorastaan ennakoimaan etukäteen, jolloin niille voi yrittää tehdä jotain:

"Meillä on ollut hirveän kiva viikonloppu, ja nyt kun viimeiset vieraat lähtevät, minulle saattaa jäädä tyhjä ja surullinen olo, joten on parempi järjestää itselleen jotain kivaa tekemistä kuten elokuvan katsomista."

"Nyt minulla on pissahätä, ja pian tämä fyysinen epämukava tunne muuttuu henkisesti epämukavaksi tunteeksi, joten on parempi etsiä se vessa ja pian."

Äitini antoi joskus sellaisen ohjeen, että hankalissa tilanteissa itsestään voi puhua kolmannessa persoonassa. Näin saa etäännytettyä itsensä tilanteesta, jolloin on mahdollista tarkastella tapahtunutta analyyttisemmin. Parhaimmillaan silloin näkee omassa toiminnassaan jopa koomisia piirteitä.

"Nyt Julia riehuu mielivaltaisesti, koska puhelimen netti ei toimi ja hän ei saa ladattua instagram-kuvaa."

Ystäväni Ida oli myös bongannut sellaisen termin kuin aleksitymia. Se tarkoittaa persoonallisuuden piirteistöä, jossa ihmisellä on vaikeuksia tunnistaa tai kuvata omia tuntemuksiaan tai erottaa niitä ruumiillisista tuntemuksista. Minä en missään nimessä kärsi tuosta, päinvastoin, mutta on kiinnostava tietää, että tunteiden tunnistamattomuus on ihan olemassaoleva ilmiö, ja se voi aiheuttaa ihmiselle paljon hankaluutta.

Niin että ei se lapsen tai omien tunteiden sanoittaminen ole yhtään sen hullumpaa toimintaa, suosittelen välillä kokeilemaan.

 

Kuinka taitavia olette tunnistamaan ja sanoittamaan omia tunteitanne?

 

Kuvat: Saara Helkala eli Ässä

Lue myös:

Tunteiden näyttämistä voi opetella

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kommentit

iidis
Varpain jaloin

Me ollaan kotona huomattu tää sama asia. Nyt, kun kuopuskin on jo pian 4-vuotias ollaan siirrytty sanoittamisesta kysymiseen ja ehdottamiseen: ”mikä sinua harmittaa?”, ”harmittaako sinua se, että paita meni ryttyyn?” Sama kysyminen ja ehdottaminen on käytössä myös perheen teinille.

Alan olemaan jo melko hyvä tunteiden sanoittamisessa. Kun molempien lasten kohdalla saa olla tunneviisarit herkillä koko ajan. Tästä sanoittamisesta on iloa myös aikuistenvälisessä kommunikaatiossa. Jos käy vahingossa sanomaan toiselle, että: ”sä oot nyt sitä, koska tätä”, on vastaus yleensä puolin ja toisin: ”älä tuu kertoo mulle mitä mä tunnen tai ajattelen!” Mutta juuri noiden epämääräisten ahdistusten ja alakulojen kohdalla lempeä: ”harmittako sua, kun sitä, tätä ja tota?” johtaa aikuistenkin kesken usein tilanteen purkavaan tai ainakin tunteita tasoittavaan rakentavaan keskusteluun.

Juliaihminen
Juliaihminen

Tuo onkin hyvä, että alkaa nimenomaan kysellä jossain vaiheessa sitten, kun toinen jo itse osaa vähän kertoa. Ja ihan nerokasta, että voi kysyä aikuiseltakin tuota, koska joskus vaikkapa ystävät nimenomaan kaipaavat omien tunteidensa sanoittamista ja sitä, että ne voi ylipäänsä sanoa ääneen.

annepa (Ei varmistettu)

Mulla ei ole lapsia. Mun miehellä on 3 ja ne asuu meillä joka toinen viikko. Mulla ärsyttää ihan hirveesti, kun tulee joku kaplakka ja minä kysyn vaikka että "mikä harmittaa", niin mies tokasee siihen, että "ei ton ikänen osaa tommosia sanoa". Siis leidit on 13, 11 ja 7. Kyllä ne kuulkaa osaa sanoa vaikka mitä nyt jo! Joskus varsinkin kahta nuorinta joutuu hiukan auttamaan kysymällä, että harmittaako sinua se ja se, mutta ihan hyvin osaavat selittää asioita muillekin. Ärsyttää siis tuommonen ihmisten aliarvioiminen!

Juliaihminen
Juliaihminen

No todellakin, ihan törkeää aliarvioimista. Kyllä tuon ikäiset jo aivan hyvin osaavat sanoa, hyvä vaan kun kyselet, oikein!

Valopäiväkirja

Oon huomannut meillä ihan saman. Oon muutenkin joutunut aikuisiällä opettelemaan paljon tunteiden sallimista ja ymmärtämistä, joten lapsen tunteiden sanoittaminen on auttanut paljon. Samalla kun lapselle selittää, että "sua nyt kiukuttaa, koska oot väsynyt, siihen auttaa uni" miettii monesti, että samaa sais sanoa itselleenkin ihan säännöllisin väliajoin :D On ollut aika jännä huomata, että ei sitä aikuinenkaan oo minkään väsynälkäkiukun yläpuolella, vaikka joskus olis niin kuvitellut. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Se on jumalan tosi! Jopa pissahätä tai vaikka liian kireät farkut saattavat aiheuttaa omituisen ahdistuksen, en ole päässyt senkään yläpuolelle.

Valopäiväkirja

Sekin on toisaalta ollu hirmu lohduttavaa huomata, että ei tarvi aina osata tukahduttaa niitä "turhia" harmeja, vaikka kuin olis aikuinen. Että on vaan inhimillistä vähän kilahdella, ja että varautumalla voi välttää epämukavia tilanteita. 

Mun läheiseni tuntee nälkäkiukun vaikutukset niin hyvin, että mulle järjestettyjen polttareiden aikana syötiin ihan poskettomasti kaikkea ihanaa ruokaa. Äiti (joka oli siis myös mukana) oli saanu muut vakuuttumaan, ettei morsianta passaa päästää nälkäiseksi :'D Se, jos mikä oli aika ihanan henkilökohtaista huomiointia :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tunteiden sanoittaminen on ollut tuttua puuhaa jo vuosia, kiitos menneiden terapioiden. En tosin ole huomannut, että ne erityisemmin vähentäisivät harmistuksia :D Sanoittamisen hyöty on mulle siinä, että mun mieheni oppi sen kautta ymmärtämään, milloin ja miksi mua todennäköisesti alkaa harmittamaan. Parempi ymmärrys helpottaa parisuhdetta, kun toisen käytös ei tunnu mielivaltaiselta vaan omalla tavallaan loogiselta ja ennustettavalta.

Toi aleksitymia-termi jäi mietityttämään mua. Terapiassa harjoiteltiin myös miettimään sitä, missä kohtaa kehoa mikin tunne tuntuu. Tarkoitus oli kai ymmärtää, että tunteilla on myös fyysinen vastinpari ja sen tunnistaminen auttaisi tunteiden ymmärtämisessä. Aleksitymiassa ollaan kai sitten toisessa ääripäässä :P

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, terapia kuulostaa vain niiiiin hyvältä jutulta. Tuollaisia taitoja tarvitsee elämässään paljon. 

CougarWoman
CougarWoman

Mulla kai toimii tuo tunteiden sanoittaminen, harmi kyllä pienellä viiveellä. Eli itse konfliktitilanteessa äyskin menemään täysin epärationaalisesti ja -reilusti ja sanaharkan toinen osapuoli on sitten ihan kuutamolla, että mitä ihmettä mä nyt tein väärin.

Siitä parin minuutin päästä tajuan, mistä mun äyskiminen johtui, ja sanoitan sen sitten anteeksipyyntöön. "Anteeksi että olin vihainen, se ei itseasiassa johtunut sinusta, vaan syystä x." Harmi vaan, että tällä taktiikalla koko anteeksipyynnöstä tulee vähän selittelevä, mikä saattaa vähentää anteeksipyynnön omaa arvoa? 

Saiskohan tätä jotenkin reaaliaikaan siten, että jo siinä itse riitatilanteessa voisi pysähtyä ja nostaa proverbiaalisen käden pystyyn silleen toppia, toppia - räyhään tässä nyt syystä x, tiedostan sen ja haluan lopettaa räyhäämisen tähän? Onko tämmöinen ylipäätään mahdollista, vai meneekö tää jonnekin creepily serene -akselille? 

annepa (Ei varmistettu)

Minä teen tuota melkein joka kerta rähjätessäni ns. kolmannelle osapuolelle. Sanon kesken rähjäämisen, että en nyt rähise sun tekemisistä, tämä on vaan tuuletusta. Tehoaa, eikä tarvi anteeksi pyydellä. Sekin hyöty siinä on, että kun on rähjännyt kolmannelle osapuolelle höyryt ulos, niin toiselle osapuolelle puhuessa keskustelu on järkevää, jäsentynyttä ja rauhallista.

Juliaihminen
Juliaihminen

Parisuhteessa tämä on niin tuttua kauraa. Tiki aina kysyy multa, että mikä sua oikeasti harmittaa. Ja aluksi aina "ei mikään", mutta kyllä se sieltä sitten aina kuoriutuu alta. Voisipa olla vähän rationaalisempi ihminen tunteissaankin, niin läheisillä olisi helpompaa.

Torey
Näissä neliöissä

Toimii myös toisinaan paniikkihäiriön kanssa. Kun alkaa olla fyysisesti tukala olo, voi saada itsensä rauhoitettua muistuttamalla itseään, että nyt on ikävän levoton olo koska jännitän tätä juttua, mutta se ei ole vaarallista ja menee ohi. Myöskin sen höpöttäminen itselleen, että ei ole mitään hätää, tää menee hyvin, auttaa toisinaan. Että ei sitä vaan lapset tarvitse, vaan aikuisetkin voi itselleen puhella rauhoittavasti. :)

 

https://naissanelioissa.wordpress.com

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo! Joskus sitä joutuu nimenomaan hokemaan itselleen, että kaikki on nyt ihan hyvin ja kaikki menee hyvin. Sellaista lohtupuhetta. :)

NiinaKristina
NiinaKristina

Hyvä postaus, täyttä asiaa! Kasvatustieteitä opiskellessa tunnekasvatus on tullut hyvinkin tutuksi. Ala- ja yläkoulun puolella tehdyissä opetusharjoitteluissa on päässyt käytännössä näkemään nykyajan haasteita ja toteuttamaan tunnekasvatusta. On tärkeää, että vanhemmat ymmärtävät jo varhaisessa vaiheessa, kuinka tukea lapsensa kehitystä ja tunteita ja niiden hallintaa. Ikävä kyllä heikot tunnetaidot tulevat esille ja haasteita koulussa ja arjen vuorovaikutuksessa ilmenee. Onneksi tunnetaidot ovat taitoja siinä, missä muutkin taidot, joten niitä voi oppia ja kehittää. Hyvien tunnetaitojen omaaminen korostuu koko ajan entistä enemmän ja on tärkeää, että niiden laaja-alaisuus, kokonaisvaltaisuus tiedostetaan. Tunteisiin ja tunnekasvatukseen löytyy monia hyviä, hyödyllisiä kirjoja esim. Raisa Cacciatore Aggression portaat ja Marja Kokkosen Ihastuttavat vihastuttavat tunteet, jos jotakuta kiinnostaa aihe enemmän. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Olenkin miettinyt, että nyt voisin lukea jotain näistä asioista, kun haluaisin jotenkin vielä paremmin diilailla lapsen tunteiden kanssa. Ehkä aloitan juuri tuosta Cacciatoresta, Väestöliiton tyypit ovat usein aika fiksuja.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.