Nyt uskallan puhua työpaikkakiusaamisesta

Kaupallinen yhteistyö: ERTO

Eräällä työpaikallani oli kerran tilanne, jossa yhtä melko uutta työntekijää alettiin kiusata. Hänen puheilleen naureskeltiin vähän ivallisesti, häntä ei muistettu kutsua lounaalle muiden kanssa ja hänen käytöksensä joutui ekstratarkkaan syyniin.

Olisi kiva voida sanoa, että olen suuri reiluuden ja kiltteyden puolesta taisteleva soturi, joka sitten puuttui tilanteeseen ja sai sen loppumaan. En kuitenkaan voi, koska en tehnyt asialle mitään. Tämä johtuu ehkäpä siitä, etten oikeastaan tunnistanut vyyhtiä kiusaamiseksi.

Kiusaajat (kirjoitettuna kuulostaa jotenkin kauhean pahalta) olivat kavereitani ja hauskoja tyyppejä. Myös kiusattu oli kaverini ja hauska tyyppi. Ihmettelin ylimalkaisesti, miten nämä aikuset ihmiset eivät nyt tule toimeen keskenään, mutten sitten viitsinyt puuttua asiaan. Se ei oikeastaan tullut edes mieleeni. Aikuisahan tässä ollaan, eikä aikusten välisiin suhteisiin kuulu mennä sorkkimaan.

Kun sitten minua pyydettiin tähän toimihenkilöliitto ERTOn kamppikseen, jossa puhutaan työpaikkakiusaamisesta, tajusin heti, että minähän olen todistanut sellaista. Jos olisin tajunnut, olisin sanonut pomolle asiasta tai puuttunut jotenkin siihen. Sillä nyt ymmärrän, että se on kiusaamista, kun yksi tyyppi on monen muun ihmisen naureskelun kohde. Siinä voimasuhteet kääntyvät sellaisiksi, että tämä yksinäinen ihminen joutuu altavastaajan asemaan.

Kun peruskoulussa opon tunneilla piirtoheitinkalvolta näytettiin joukkoa, jossa yksi oli kiusattu ja sitten oli pari kiusaajaa ja muut olivat kiusaamisen mahdollistajia, niin jos nämä roolitukset olisi jakanut, niin kai minä olisin ollut se mahdollistaja. En tosin tehnyt sitä siksi, että olisin vaikka pelännyt puuttua asiaan tai olisin pitänyt kiusaamista viihdyttävänä sivustaseurattavana (yläasteella nimittäin nämä olisivat voineet olla mahdollistamisen motiiveja), vaan ihan oikeasti en vain tajunnut, että minä voisin tehdä asialle jotain.

ERTOn tuoreen tutkimuksen mukaan noin joka kolmas suomalaisista sanoo havainneensa työpaikkakiusaamista työpaikallaan viimeisen vuoden aikana. Joka viides epäilee tulleensa itse kiusatuksi työpaikallaan viimeisen vuoden aikana.

Mitä työpaikkakiusaaminen sitten on? ERTOn sivuilla on oivaltava testi, joka avaa aihetta. Vaikkapa se, että jotkut käyvät leffassa ilman yhtä tyyppiä, ei ole työpaikkakiusaamista, sillä ihmiset saavat tehdä vapaa-ajallaan mitä huvittaa. Sen sijaan se, että työntekijää suljetaan töissä ulkopuolelle, hänestä levitellään valheita tai häntä mustamaalataan, on työpaikkakiusaamista.

Tänään alkaa #uskallanpuhua-viikko, joka kannustaa ihmisiä puhumaan työpaikkakiusaamisesta. Jos itse joutuu kiusatuksi tai etenkin, jos huomaa, että jotakuta muuta kiusataan, siihen kannattaa puuttua. ERTOn sivuilla on hyviä ohjeita siihen, miten tällaisessa tilanteessa kannattaa toimia.

Jos tämä asia on omassa elämässä jotenkin pinnalla, niin vinkkinä: 3.10. järjestetään Helsingissä Lavaklubilla ilmainen Uskallan puhua -teemailta, jossa Anna Perho kertoo, miten vaikeita asioita voi ottaa esiin (sinne pitää ilmoittautua erikseen).

No, miten tälle työkaverilleni sitten kävi? Hän masentui ja vietti pitkiä sairauslomia. En tiedä, johtuiko se kiusaamisesta vai mistä, mutta en usko työpaikan huonon ilmapiirin ainakaan edesauttaneen. Nykyään, kun tiedostan työpaikkakiusaamisen yleisyyden, yrittäisin kyllä ponnakkaammin puuttua asiaan. Tiedän, että aikusten kesken se tuntuu hirveän vaikealta, mutta uskon siihen, että moni asia voisi ratketa ihan vain, jos esimerkiksi kiusaajat tajuaisivat ja tiedostaisivat, miten heidän käytös vaikuttaa. Ja tähän tarvitaan nimenomaan puuttumista, esihenkilön tai jonkun muun ulkopuolisen.

Katso vielä loppuun lyhyt viedo, joka tehtiin ERTOn kanssa.

Onko teillä kokemusta työpaikkakiusaamisesta? Jos, niin millaista ja miten homma on ratkennut, vai onko se ratkennut?

Kommentit (11)
  1. Edellisessä työpaikassani puhuttiin todella paljon pahaa muista selän takana ja esimerkiksi juoruiltiin romansseista jopa silloin, jos kahdella eri sukupuolen edustajalla oli paljon yhteisiä työprojekteja. Oma esimieheni oli yksi pahimpia, hänestä tuli lähinnä mieleen yläasteikäinen koulukiusaaja. Keräsin kuitenkin kehityskeskusteluun rohkeutta ja kerroin esimiehelleni, että mua häiritsee työpaikalla vallalla oleva pahanpuhumisen kulttuuri. Mitä teki esimies? Sanoi ”ymmärrän” ja alkoi haukkua nimeltä mainiten muita työkavereita, jotka olivat hänen mielestään näitä pahanpuhujia… Noh, enempää mulla ei ollut pokkaa jatkaa tilannetta.

    Esimiesten sotkeutuminen kiusaustilanteisiin on vaikeaa. Sisareni toimi vajaan kymmenen hengen tiimin esimiehenä, mutta hyvin menneiden vuosien jälkeen tiimiin tuli uusi työntekijä, joka pikku hiljaa käänsi tiimin jäsenet siskoani vastaan. Häntä ei enää pyydetty lounaalle mukaan, hänen suorituksiaan vähäteltiin jne. Monet eivät ehkä ajattele, että pomotkin voivat kärsiä kiusaamisesta, mutta näinkin voi käydä.

    1. Tämä on ihan totta, ja tällainen tilanne vasta kinkkinen onkin. Mihin siinä sitten voi ottaa yhteyttä ja miten puuttua? Onkohan jossain esihenkilökoulutuksessa jotain työkaluja tommoseen tilanteeseen. Aivan hiton vaikeaa.

      Siistiä muuten, että sanoit tuosta duunissa – ja todella ankeaa, että esimies ei sitten yhtään kyennyt kuuntelemaan, mistä oikein puhut. Yyh.

  2. Pahan puhumista selän takana, ulkopuolelle jättämistä, kellon kyttäämistä, selän takana pomolle mustamaalausta… on tullut nähtyä ja joskus jopa itse koettua. Yhtä ihmistä vastaan olen yhdessä paikassa taistellut ja voittanut, mutta toisaalla kun kyse oli pahasti tulehtuneesta työyhteisöstä ja maailman surkeimmasta (kiusaamiseen osallistuvasta) esimiehestä, niin pakkasin laukkuni ja häivyin, sekä valitin eteenpäin.

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *