Oletko sinä vanha? Kuoletko pian?

Vuosi sitten alkoi keskustelut kuolemasta, ja niille ei näy loppua. Keskustelemme aiheesta edelleen viikoittain, joskus jopa päivittäin. Viimeksi tänään, kun pihallamme oli kuollut lintu. ”Voisiko se menne lintutohtorille?” ”Ei se voi. Tohtori voi auttaa vain eläviä, mutta kuolleita ei voi enää herättää henkiin.”

Yritän olla mahdollisimman paljon valehtelematta lapselle. Mielestäni aina kun mahdollista, kannattaa kertoa totuus, kun kerran lapsi on kiinnostunut aiheesta ja jaksaa kuunnella selityksiäni. Toivoisin, että on aiheita, jotka hän on aina ”tiennyt” eli ei muista tilannetta, jolloin hän ensimmäisen kerran kuuli asiasta. Esimerkiksi kuolema on tällainen aihe.

(Sitten on toki aiheita, joista voikin kertoa vasta paljon myöhemmin. Itse muistan ensimmäisen kerran kun kuulin holokaustista. Olin varmaankin 7–8-vuotias. Se oli karmaisevaa.)

Alppu ei halua kuolla eikä halua, että hänen vanhempansa kuolevat (yllätys!). (Hän ei muun muassa halua, että hänen luurankonsa laitetaan museoon, tämä on tehty selväksi.) Aihe selvästi pelottaa, ja niinpä olen nyt aika reteästi luvannut, että me kuolemme vasta sitten, kun olemme tosi tosi tosi vanhoja. Nyt Alppu on yhdistänyt päässään ajatukset vanhuus ja kuolema.

Tämä on johtanut erinäisiin kiusallisiin tilanteisiin.

Kuten siihen, että uimarannalla Alppu menee kysymään tuntemattomalta vanhukselta: ”Oletko sinä vanha?”

Joudun ryntäämään väliin ja houkuttelemaan hänet järveen, sillä tiedän mitä seuraavaksi tulisi: ”Kuoletko sinä pian?”

Kukaan ei halua juhannusaattona pientä heleä-äänistä tuomiopäivänennustajaa paikalle.

Välillä on vaikea arvioida, kuinka paljon jostain tietystä aiheesta kannattaa puhua. Mitään keskustelua en kuitenkaan halua tukahduttaa, kun sellainenkin on inhottavaa, jos lapsi aistii, että joku asia on tabu. Haluan ylipäänsä olla vanhempi, jolle lapsi voi sanoa ihan mitä haluaa ja kysyä ihan mitä haluaa ilman, että sitä tarvitsee kokea mitenkään noloksi tai kielletyksi.

Niinpä keskustelut kuolemasta jatkuvat.

Lue myös:

Kolmevuotias keskustelee kuolemasta

Kommentit (6)
  1. Omilla lapsillani kuolema ja suuronnettomuudet olivat ajankohtainen puheenaihe n 5-6-vuotiaana. Omalta kohdaltani en voinut luvata elää vanhaksi, joten sanoin, etten luultavasti kuole pitkään aikaan. Kävi ilmi, että lapsia mietitytti, miten heille käy, jos vanhemmat kuolevat. Ratkaisimme asian niin, että juttelimme asiasta hyvän ystäväpariskunnan kanssa ja keskuselun pohjalta pystyimme lupaamaan lapsille, että he pääsevät ystäväperheeseen asumaan, jos vanhemmille tapahtuu jotain vakavaa. Tuon jälkeen asia tuntui olevan loppuunkäsitelty, ja onneksi vielä kaikki eletään.

  2. tuli mieleen, että Tove Janssonin kesäkirjan ihan alkumetreillä kirjan lapsenlapsi kysyy nuo molemmat kysymykset isoäidiltään. 🙂 Mutta tämä isoäiti taitaakin olla hieman rohkeampi tapaus, joka puhuu asioista myös suoraan, eikä säikähdä kysymystä kuolemisesta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *