Olisiko minulla varaa erota?

syömässä treffeillä3.jpg

Suutuin Tikille tuossa yhtenä päivänä niin paljon, että aloin pitää eroamista varteenotettavana vaihtoehtona. (Minulla on tapana välillä vähän draamailla.) Aloin siinä sitten miettiä, mitä eroaminen tarkoittaisi käytännössä. Menin niin pitkälle, että laskeskelin, olisiko minulla varaa lunastaa Tiki pois meidän yhteisestä asunnosta. Kävi ilmi, että ei todellakaan olisi. Minun pitäisi ottaa noin 300 000 euroa lainaa omiin nimiini, mikäli haluaisin jatkaa itsekseni kodissamme asumista. Kävi ylipäänsä ilmi, että eroaminen olisi melko kallista, ja johtaisi meidän molempien kannalta tilanteeseen, jossa elintaso laskisi ainakin hetkellisesti aika paljon.

Saatan kuulostaa hieman kylmältä ihmiseltä, mutta joskus minua auttaa se, että niin sanotusti tiedän faktat. Siksi saatan käyttää aikaani tällaisiin pikku laskuoperaatioihin. 

Olen lueskellut toki teoriatasolla juttuja siitä, miten kallista avo-/avioeroaminen on, mutta en ollut koskaan miettinyt, miten asia menisi omalla kohdallani. No, oma raivonpuuskani laantui noin 15 minuutissa, enkä enää sen jälkeen ole miettinyt eroamista.

Mainitsin tästä pikku episodista kuitenkin, kun olin käymässä Me Naisten toimituksessa, ja ne oli sitä mieltä, että aiheesta kannattaa kirjoittaa juttu, koska eroamisen taloudellinen vaikeus koskee niin monia. Niinpä kirjoitin, ja se löytyy netistä. Tuolla on vähän tarkemmin avattu, mitä kaikenlaisia maksuja ja rahareikiä avioerosta seuraisi omalla kohdallani: erotessa rahaa menisi enemmän paitsi asumiseen, myös ruokaan, kalastamiseen, lomiin ja niin edelleen. (Haastattelin juttuun myös asiantuntijoiota, eli kyse ei ole vain minun oman napanöyhtäni kaivelusta.)

syömässä treffeillä2.jpg

Omissa laskelmissani positiivista oli se, että kyllä sitä taloudellisesti pystyisi eroamaan, jos sellainen pakkorako tulisi eteen. Tämä vain vaatisi eron jälkeen ajanjaksoa, jolloin pitäisi elää tosi säästellen, jotta alkaisi tajuta, mitä uusi budjetti elämässä mahdollistaa ja etten ylivelkaantuisi heti alussa. Näin kuulemma käy helppsti eronneelle ihmisille juuri siinä alkuvaiheessa, kun elämä on muutenkin niin sekaisin.

Tämä ei tietenkään ole enää mikään hassuttelun aihe, koska niin moni ihminen myös eroaa ja nimenomaan joutuu tällaiseen tilanteeseen. Siinä mielessä tällainen ajatusleikki kuulostaa typerältä, sillä joillekin tilanne on juuri nytkin täyttä totta. Mutta toisaalta, kyllä se voisi olla täyttä totta myös omalla kohdallani.

Mitä talouteen ja rahaan tulee, olen vähän sellainen varmistelija. Kuten olen kertonut, pyrin pitämään tililläni jemmarahaa aina 5000 euron verran. Itse asiassa nykyään, kun olen yrittäjä, olen nostanut tuon summan 10 000 euroon. Tämä johtuu ihan siitä, että jos vaikka jalka menisi poikki enkä voisi tehdä töitä tyyliin kolmeen kuukauteen, selviäisin tuosta ajasta (maksan kyllä YEL:iä sen verran, että saisin myös sairauspäivärahaa). Yhtä lailla tällainen jemmarahatili auttaisi silloin, mikäli tulisi ero.

Näiden jemmarahojen säästämiseen on mennyt pitkän aikaa, ja se on onnistunut ehkäpä juuri siksi, että olen niin hyvässä asemassa, että olen parisuhteessa, jossa kulut laitetaan puoliksi. Eli en yhtään ihmettele, ettei useimmilla ihmisillä ole mitään viiden tonnin jemmarahoja tileillään lojumassa.

syömässä treffeillä.jpg

Tietenkään kaikki eivät pysty säästämään omaa jemmarahaa, ja ehkä vielä harvempi ihminen pohtii tällaisia erolaskuja huvikseen. Kuitenkin haastateltuani Marttojen Erkki Ukkolaa, tulin siihen tulokseen, että ei ole huonompi idea säästää nimenomaan omalle tilille jemmarahaa mahdollisten henkilökohtaisten katastrofien jälkeen. Ero on kurja juttu, ja taloudellinen epävarmuus tekee siitä vielä ikävämmän. 

Samalla nuo laskelmat taas osoittivat sen epäoikeudenmukaisen asian, mikä on monissa tutkimuksissakin todettu: Tietyllä tapaa onni kasaantuu. Pariskunnilla on enemmän rahaa käytössään kuin sinkuilla, 1 + 1 on enemmän kuin 2. On myös taloudellisesti etuoikeutettua olla naimisissa tai asua yhdessä seurustelukumppaninsa kanssa. Toisaalta tuo samainen tutkimus osoittaa myös sen, että ihmisellä, joka on ollut koko ajan sinkku tai asunut yksin, menee taloudellisesti paremmin kuin ihmisellä, joka on mennyt naimisiin mutta sitten eronnut. 

No, kuten tuossa Mimmien jutussakin totesin, on helpottava tieto, että minun ei tarvitse rahan takia olla yhdessä Tikin kanssa. Että ihan rakkaudesta tässä yhdessä ollaan! (Ja lisättäköön vielä, että en ole mikään erolla uhkailija, ja kysyin Tikiltä etukäteen, onko hänelle ok kirjoittaa aiheesta.)

 

 

Te kutka asutte yhdessä puolisonne kanssa, oletteko koskaan miettineet käytännön tasolla, mitä eroaminen tarkoittaisi?

 

 

Kuvat: Oltiin Tikin kanssa treffeillä Herttoniemen mainiossa Il Farossa. Olemme tulleet siihen tulokseen, että treffeihin törsääminen tulee lopulta edullisemmaksi kuin se, että ei käy treffeillä. Höhöhöhö.

 

Lue myös:

Säästötililläni on aina 5000 euroa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit (40)
  1. Astuin avioon aivan liian nuorena ja niinpä erosinkin sitten 22-vuotiaana. Vaikka oltiin siihen aikaan täysin PA opiskelijoita, niin kalliiksi se ero tuli niinkin vähällä omaisuudella (lähes kaikki kalusteetkin oli sukulaisilta lainattuja) ja jo valmiiksi alhaisella elintasolla. Oma pelastuksei silloin oli perheen tuki, kun sain muuttaa lapsen kanssa ilmaiseksi asumaan isoisäni omistamaan asuntoon. Omaisuuden puolituksessa menetin lähinnä astiastoni, kun kaikki mikä ei ollut kodissamme jonkun muun omaisuutta jaettiin kahtia. Ikävä kyllä minä olin se, jolla omaisuutta oli, vaikkakin hyvin vähän. Ilman vanhemmilta ja isovanhemmilta saamaani tukea olisin ollut hyvin pian vakavissa rahaongelmissa kahdestaan lapsen kanssa.

    Nyt 10 vuotta vanhempana ja uudelleen rouvautuneena olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen treffeihin törsätty euro on kuin korkoa korolle kasvava sijoitus parisuhteen pääomassa. Me käydäänkin kahdestaan treffeillä aina kerran kuukaudessa. Parisuhde on kuitenkin se perheen koossa pitävä voima.

    1. En itse ola hankkinut avioehtoa vieläkään, vaikka koko ajan se on ollut ajatuksena. Tällaisia tilanteita varten se olisi tosi fiksu. Lisäksi nyt, kun on oma yritys, niin olisi ikävää joutua lunastamaan puolisoa siitä ulos. 

      Onneksi oli sukulaisten tuki tuossa tilanteessa, voin kuvitella että se on ollut henkisesti hyvin raskasta aikaa!

      1. Mulla ei ole avioehtoa vielä tässä uudessakaan avioliitossa. Ajatus oli hoitaa avioehto jo heti häiden kanssa samaan aikaan, mutta sitten se jäi kaiken muun jalkoihin. Tarkoitus olisi se jossain vaiheessa kuitenkin tehdä, kun jossain välissä (toivottavasti tosi pitkän ajan kuluttua!) on puolin ja toisin tulossa perintöä.

  2. Tein samanlaisia laskelmia tässä joku tovi sitten (en enää muista miksi ihmeessä), ja tulin siihen surulliseen lopputulokseen, että pärjäisin taloudellisesti paremmin yksinhuoltajana. Käytännössä siis elätän lasten lisäksi myös osittain puolisoani muutenkin pienestä palkastani. Eikä tämä ole mikään väliaikainen ”vanhempainvapaan/kotihoidontuen ajan” -juttu. Sen tajuaminen ei varsinaisesti helpottanut niitä pahimpia riitojen jälkeisiä angsteja.

    MUTTA henkisesti ja käytännön tasolla pärjäisin huonommin ilman miestäni. Hän ottaa tarvittaessa enemmän vastuuta lastenhoidosta yms. ja muutenkin tukee mua työmurheiden ohella suurinpiirtein kaikessa. Eli siinä mielessä osa mun taloudellisesta pärjäämisestä voidaan laskea välillisesti puolison ansioksi. Silloin tuo laskutoimitus ei olekaan ihan niin yksinkertainen kuin alunperin ajattelin.

    1. Pauliina / A la Helvetia
      26.8.2018, 10:15

      Tosi hyvä pointti, että puolison olemassaolo voi vaiikuttaa välillisesti omiin tuloihin! Mietin samaa paljon täältä Keski-Euroopan perspektiivistä (asumme Sveitsissä): kun on tyypillistä, että toinen pienten lasten vanhemmista jää kokonaan kotiin tai ainakin vähentää työaikaansa, se antaa toiselle puolisonme mahdollisuuden edetä urallaan ja tehdä haastavaa työtä. Pätee toki Suomessakin, niin kuin kirjoitit.

    2. Toi on tosi hyvä pointti! Tutkimusten mukaan myös tuo, että kotityöt jaetaan, mahdollistaa molemmille lisää työntekoaikaa. Itselleni tämä näkyy konkreettisesti siinä, että pystyn välillä tekemään viikonlopputöitä, mikä tarkoittaa suoraa lisää tulovirtaa yritykselle.

      Toki jos eroaisin, niin varmaankin lapsi olisi isänsä luona, jolloin voisi tehdä pitkiä työpäiviä. Tässä mielessä ero ei vielä tarkoittaisi sitä, että lapsella ei olisi kahta huoltajaa.

      1. Kuitenkin yksinhuoltajuus erityisesti köyhyyteen yhdistettynä voi myös pahasti vaikeuttaa monien töiden vastaanottamasta. Parisuhteessa olevana on niin paljon helpompi ottaa mielekkäämpiä tai paremmin palkattuja töitä vähän kauempaa, toisaalta muuttaminenkin on helpompaa (erityisesti vauvan äitinä ajatus muutosta ilman puolison apua tuntuu lähes mahdottomalta, varsinkin jos ei ole muuttofirmaan varaa), kun lasten viemiset ja hakemiset jakautuvat kahdelle. Tukiverkostokin on helposti laajempi.

        1. Tämä on täysin totta. Ihan perusarjessa on hankalaa ja suorastaan kohtuutonta, jos joutuu itse aina viemään ja hakemaan. Toki minulla on ystäviä, joilla on tällainen tilanne, enkä mitenkään sääli heitä, mutta esimerkiksi vuorotyössä yksinhuoltajuus asettaa ihan omat haasteensa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *