Onneksi lomatkin loppuvat

heinäkuu20.jpg

Mun loma loppuu huomenna, ja päässä on taas pyörinyt Charles Dickensin kuuluisat sanat:

It was the best of the times, it was the worst of the times.

On ollut ihan älyttömän ihanaa ja mahtavaa, ja on ollut todella raskasta ja uuvuttavaa.

heinäkuu25.jpg

Alppu on nyt puolitoistavuotias. Se tarkoittaa sitä, että se on todella vikkelä, hirmuisen utelias, ei millään lailla pelokas ja kovin voimakastahtoinen. Toisaalta se on kamalan kiltti, iloinen, nauravainen ja välillä myös oikein yhteistyökykyinen ja rauhallinen lapsonen. 

Mä en ole varma, riippuuko enemmän mun omasta mielentilasta vai Alppusen meiningeistä, minkälaiseksi meidän hetket muodostuvat. Mökillä, kun olin levännyt, mä jaksoin hyvin sen päätöntä kipitystä ja maailman tutkimista. Lisäksi siellä pelattiin aika lailla Alpun ehdoilla, se sai puuhastella miten halusi (eli olla paljussa tai kirmailla pihalla pallon perässä) ja mä pystyin lukemaan pitkät pätkät vieressä kirjaa, poimimaan mustikoita tai vain ottamaan aurinkoa. 

Berliinissä, kun oltiin aikuisten ehdoilla ravintoloissa ja kahviloissa, käveltiin kadulla, käytiin kaupoissa, Alppu menetti välillä täysin hermonsa. Se ei jaksa nököttää rattaissa. Kun tällainen pikku episodi iski, oli pakko suunnata välittömästi puistoon leikkimään tai kotiin nukkumaan. Muutaman kerran, kun odotettiin ravintolassa ruokaa, jota ei meinannut kuulua, Alppu vääntelehti niin paljon, että muhun iski ihan epätoivo. Onneksi tällaisina hetkinä oli aina Tiki, Mirja tai joku muu ottamassa Alppusen hetkeksi kadulle tutkailemaan käppäilemään hetkeksi. 

Mä ymmärrän täysin, että 1,5-vuotias ei ole pieni aikuinen eikä jaksa samalla tavalla kuin 30-vuotias. Mutta silti välillä turhaudun, kun se ei toimikaan kuin Baby Born -nukke. Taidan siis itse olla aikamoinen lapsi.

heinäkuu27.jpg

Puolitoistavuotias ei ole vielä millään lailla ääniohjautuva. Sen kanssa ei pysty neuvottelemaan. Pitää vain ryntäillä perässä. Ja estellä ja kieltää ja rajoittaa ja ohjeistaa. Estää kaikin tavoin sen kuolema tai vakava loukkaantuminen. Mä jaksan tätä oikein hyvin muutaman tunnin päivässä. Mutta tämä kolmen viikon loma on kyllä uuvuttanut mua aika paljon.

Ollaan Tikin kanssa päädytty olemaan oikeastaan aika lailla koko ajan yhdessä. Seuraavalla lomalla pitää tehdä niin, että molemmat ottavat omaa loma-aikaa, ja hetken vain toinen on lapson kanssa. Vikalla lomaviikolla me sentään tajuttiin viedä Alppu Tampereelle mummon luo ja oltiin kahdestaan hotellissa yö. Miksei me tehty tätä enemmän?!

Yksi vaihtoehto olisi nimenomaan olla vain mökillä ja puistossa, tehdä juurikin lapsen ehdoilla kaikkea. Mutta kun en mää halua! Mun on pakko päästä välillä syömään ulos, käymään taidenäyttelyissä ja elämään elämääni. Nimenomaan lapsen kanssa. Rakastan ilman muuta mökillä olemista, ja puistossakin on kavereiden kanssa tosi kivaa. Mutta ei koko aikaa.

No, kun katselen Alppua puolisen vuotta vanhempaa Fridaa tai vielä siitä vähän vanhempaa Taimia, mun toivo herää. Niille voi sanoa jo, että ”leiki hetki herra Ponin kanssa” tai perustella, miksi ei voi juosta Berliinin Mittessä autotielle. Eivät nuo tytötkään aina kaikkea tottele, mutta kyllä se mun mielestä näyttää ainakin pikkuisen älykkäämmältä toiminnalta kuin tämä. 

heinäkuu21.jpg

On ollut ihanaa olla perheen kanssa yhdessä, pystyä viettämään aikaa vuorokauden ympäri tuon niin hirmuisen ihanan lapsen kanssa. Olemaan läsnä, juttelemaan, leikkimään, halailemaan, pusuttelemaan ja pelleilemään. Alppu on kuitenkin rakkainta, tärkeintä ja ihmeellisintä, mitä elämä voi ikinä mulle tarjota.

Mutta herregud, kyllä mulla nyt on vähän sellainen fiilis, että huomenna pääsen töihin lepäämään. Haluaisin olla semmonen vanhempi, jonka mielestä tämä olisi niin siistiä, että jäisin vielä kotiin vaikka vuodeksi. Mutta en mä ole. Mä olen ihan liian mukavuudenhaluinen ja laiska. Totta kai jos jäisin, niin asennoituisin tähän kaikkeen eri tavalla, mutta nyt olen kyllä aika lailla helpottunut (ja luonnollisesti vähän kauhuissani) siitä, että huomenna alkaa mun duunit ja Alppunen aloittaa elämänsä päiväkodissa. On mulla kuitenkin illat ja kolmepäiväiset viikonloput aikaa edelleen sekoilla tuon hassulin kanssa.

 

Onko teillä ollut tällaisia ristiriitaisia tunteita lomalla?

 

 

Lue myös:

Ristiriitaista kyllä, olen edelleen sitä mieltä, että lapsi paranee koko ajan

Nelipäiväinen työviikko on mainio keksintö

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Kommentit (16)
  1. Ihana Julia, meillä ”vain” kymmenkuinen ja silti loman jäljiltä aika samanlaiset fiilikset! Ja etenkin tuo oma aika myös ilman puolisoa olisi tullut tarpeen. Ja lastenvahdit! Kun kerran muuten molemmat vanhemmat ehtivät olla lapsen kanssa melkein vuorokauden ympäri niin olisihan sen voinut välillä muutamaksi tunniksi antaa hoitoonkin ja tehdä yhdessä tai erikseen juttuja. 

    1. Joo, joku siinä on, että sitä ei vain tapahdu! Älytöntä!

  2. Mulla nyt töihin lähtiessä sellainen olo, että voisin jäädä vielä kotiin mun 1v3kk ikäisen murusen kanssa. Kun on viettänyt 1,5vuotta kotona ja niistä viimeiset 3kk hengaten puistoissa, käyden rannalla, nauttien piknikeistä ja hitaista aamuista (kun toinen nauttii aamumaitojaan ja minä heräilen), käyden ravintoloissa ja sukulaisissa, tuntuu siltä, että mun sydän särkyy, kun tämä loppuu! Vaikka lapsonen on juuri yhtä hazardi kuin Alvarkin, on hän kuitenkin niin siisti tyyppi verrattuna siihen vauvapötkylään ja lapsen hoitaminen on aina sata kertaa helpompaa kuin työt. Mutta, kaikki ihana loppuu aikanaan.:( Varmaankin olisin pahalla fiiliksellä, jos jäisin vielä kotiäidiksi ja antaisin nykyisten työmahdollisuuksien mennä muille ja todennäköisesti hoitovapailu ei marraskuun loskassa ole yhtään niin glamöröösiä kuin heinäkuun helteillä.

    1. Ymmärrän täysin sun fiilikset! Mulla oli ihan samanlaiset haikeudet viime helmikuussa, olin jotenkin ihan rikki, kun Tiki jäi kotiin hoitamaan Alppua ja mä menin töihin. Silloin tuntui, että olisin niin mielelläni jatkanut hengailua, kahviloita ja pitkiä lounaita. Nyt taas olen maistanut työelämän rauhaa, joten tuo töihin palaaminen tuntuukin ihan mukavalta. Ja totta kai haaveilen, että jonain päivänä kokisin tämän vielä uudestaan <3

      Paljon tsemppiä töihin paluuseen, varmasti kaikki lutviutuu just hyvin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.