Pahan mielen anatomia – ja miten olon saa pois

Juliaihminen

Joskus mulle käy niin, että jostain ihan puskista iskee paha mieli. Sille on yleensä syy, mutta kurja olo on tullut niin varkain, etten edes tajua, mistä pahoitin mieleni. Alkaa vain tuntua kurjalta, tympeältä tai ahdistuneelta.

Yleensä näissä tilanteissa mä yritän ensin selvittää pahan mielen lähteen. Salapoliisinomaisesti rekonstruoin, mitä äsken tein tai katsoin, ja katson tuleeko se ahdistuksen aiheuttaja sieltä vastaan.

Esimerkiksi jos olen Facebookia tai Instaa selatessa iskenyt kurjuus, niin voi selata sen feedin uudelleen läpi ja huomata: "Ahaa, tuon tyypin päivityksestä mulle tuli mieleen, että olen sille kateellinen / en ole saanut tehtyä tässä hetkessä jotain mitä olisi pitänyt / munkin pitäisi olla tuolla nyt / miksi ihmisillä on niin typeriä mielipiteitä..."

Tai jos kyse on "oikeasta elämästä", ja paha mieli iskee vaikka keittiössä yllättäen, mä rekonstruoin äskeiset tapahtumat: kävelen saman reitin, jonka äsken kävelin ja näen vaikkapa ruokahuoneessa olevan vihreän sähköjohdon, joka roikkuu seinästä ja jolle pitäisi tehdä jotain, ja tajuan, että tuosta se paha mieli sai alkunsa.

Yleensä kyse ei ole siitä vihreästä roikkuvasta sähköjohdosta, vaan sen taustalta aukeaa jotain isompaa pahan mielen aiheuttajaa: "Miksi meillä on tällä lailla aina sotkuista? / Miksen mä ole saanut hoidettua kodin tärkeitä juttuja?"

Sitten, kun olen bongannut tämän pahan mielen aiheuttajan, pystyn omalla järjelläni hieman tukahduttamaan ja selittämään kurjaa fiilistä pois. Mun pahan mielen voi johtaa yleensä muutamaan tunteeseen: kateus (hitto se syö!), riittämättömyys (eli että pitäisi saada aikaan) tai tunne siitä, että joku on kohdellut epäreilusti tai hyväksikäyttänyt jollain lailla. On muitakin, mutta nämä ovat ne yleisimmät.

Joka tapauksessa, sitten kun olen bongannut pahan mielen aiheuttajan, on helpompi alkaa selittää itselleen, että no kuule eihän tuossa oikeastaan ole mitään syytä olla nyt myrtynyt! Kaikki on hyvin! (Voi toisin sanoen puhutella itseään kuin Hannes Hynönen aikoinaan.)

Yksi psykologi sanoi kerran mulle, että itseään pitää oppia lohduttamaan. Jutella itselleen semmosta lohtupuhetta: kaikki on hyvin, sä olet hyvä, sun elämä on hyvää. Aina ei voi olettaa, että näitä sanoja saa kuulla joltain muulta, eli ne pitää itse oppia sanomaan itselleen.

Erään mun kaverin psykologi taas oli sanonut sille, että sen oma sisäinen puhe ei ole lohdullista tai armollista, koska sen lapsuudessa sen äiti ei lohduttanut, ottanut syliin, vaan suhtautui aina todella nuivasti siihen, jos se itki. Mä uskon ihan tällaiseen, koska jostain nämäkin jutut täytyy oppia! Mulla on itselläni siitä onnekas tilanne, että olen aina saanut lohdutusta lapsuudessa. Päässyt syliin ja saanut kuulla, että mä olen just hyvä näin ja kaikki menee just hyvin. Eli mun olemista on tuettu.

No niin. Sitten kun on vähän lohduteltu itseään, täytyy ryhtyä toimeen! Usein tosi simppeli keino mulle on siivota. Kun ympäristö on hallinnassa, mielen kaaoskin tuntuu vähemmän kaaokselta. Toinen vaihtoehto on käydä ulkona, vaikkapa lenkillä. Sitten mun kannattaa myös tehdä jotain, mistä tulee hyvä mieli. Esimerkiksi kutittaa Alppua niin paljon, että se nauraa kihertää hysteerisesti, syödä vanukasta, hankkia kukkaset maljakkoon tai katsoa jakso Broad Cityä Yle Areenasta. Jutella vähän kavereille chatissa. Jotain semmosta mukavaa.

Tällä lailla, melko usein, pahan mielen saa pois. Aina näin ei tietenkään käy, vaan ärsyyntyminen vain jatkuu. Tai jos on jotain oikeasti vähän isompia huolia, niin siihen ei paljon mitkään rehut maljakossa auta. Mutta tämä jorina liittyikin nyt semmosiin pikkuharmeihin!

Ai niin, ja sitten vielä yksi neuvo, jonka kuulin Mariannalta. Kun on hirmuisen kamala fiilis, pitää kysyä itseltään kaksi kysymystä:

Onko minulla nälkä? Olenko väsynyt?

Jos vastaus on kyllä, niin kannattaa diilata nämä harmit pois ennen kuin heittäytyy syvälle murheen pimeään laaksoon. 

 

Millä keinoilla te puratte pahan mielen pois itsestänne?

 

 

Lue myös: 

Hannes Hynönen opettaa elämään

Tunteiden näyttämistä voi opetella

Asiat, joita en enää häpeä

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOK

Kommentit

emmms (Ei varmistettu)

Amen erityisesti noille Mariannan kysymyksille. Itsellä ainakin "elämäni on paskaa ja minä myös" fiilis iskee aina iltaisin. Siinä kun turhautumisen ja itkeskelyn sijaan ymmärtää mennä nukkumaan niin aamulla on jo paljon parempi fiilis. Tosin niinä kausina kun tätä sisäistä negatiivista puhetta tuntuu olevan koko ajan, tiedän, että itsensä lohduttelu (tai nukkuminen) ei auta, vaan täytyy ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin asioiden parantamiseksi. Se voi olla ihan pienikin juttu, esim. kenen tahansa tuttavan kanssa lounastreffien sopiminen, jos paha olo kumpuaa "mulla ei ole yhtään ystävää ja olemattomat sosiaaliset verkostot muutenkin" tunteesta.

Pax
Liikehdintää

Mä en välttämättä enää yritä löytää syytä. Kun on paha mieli, syyn keksii aina. Vaikka ihan jostain muusta mistä on oikeasti mielensä pahoittanut (tai jos ahdistaa). Yritän vaan kohdata sen fiiliksen ja sitten taklata sen tavalla tai toisella. Nälkä ja väsy on oikeasti valideja kiukun syitä. Kivojen asioiden tekeminen yleensä auttaa, hetkeen keskittyminen, tässä oleminen.

Tuo lohduttaminen ja armollisuus itse kohtaan on nekin harjoiteltavien asioiden listalla...

Tiia S (Ei varmistettu)

Ihana postaus, kiitos! Tuo itsensä puhuttelu ja lohduttelu toimii ja onneksi olen itsekin saanut siihen oppia lapsuudessa. Nälän ja väsymyksen hoito kuulostaa helpoilta korjaussarjoilta, paitsi yksivuotiaan kanssa. Unta ei saa tarpeeksi ja ruualla tulee paikattua väsymystä liiaksikin. Mutta ulkoilu auttaa aina. Ja lapsen tai miehen halaaminen

lipe (Ei varmistettu)

Mulla 90% vitutuksesta ja surutuksesta on sitä, että on JANO. Viime viikolla kokouksessakin nauroin, että mikä hemmetti mua vaivaa kun dumaan vaan kaikkien ideat ja koko systeemi on aivan vituillaan eikä mistään tule mitään. Kävin hakemassa pullon vettä, join sen ja KA, olin taas säkenöivän älykkääiden ihmisten ympäröimä ja systeemimme on timanttinen.
Isommat murheet mulla johtuu usein siitä, että mulle tulee sellainen olo, ettei mua kuunnella. Ihan sama, onko toinen samaa vai eri mieltä, kunhan saa kokemuksen siitä, että mun mielipide on oikeesti kuultu. Tästä kans jokaisen parisuhderiidan (ja aspan!) nyrkkisääntö: Tarkista aina, että oikeesti kuulet ja kuuntelet.

CougarWoman
CougarWoman

Mä olen Nälkäkiukku, olen ollut lapsesta asti. Vielä kypsänä nelikymppisenä, kun tulee joskus äyskähdettyä vaikkapa mutsille, sen ensimmäinen reaktio on katsoa mua silmiin ja kysyä, milloinko olen viimeksi syönyt. :D

Mun mielestä toi on loistava idea, että pysähtyy analysoimaan sitä ärrimurrin alkuperää - aion kokeilla ensi kerralla! Tähän asti olen surutta sysännyt vastuun toisen ihmisen harteille lähettämällä läheiselle vaikkapa tekstiviestin: "Mä oon tosi grumpy nyt, piristä mua." (Kylläpä kuulostaa kirjoitettuna pöljältä ja avuttomalta! :D) Mutta kun se vaan toimii. Sieltä tulee sitten pusipusi-ja halihali, ja sit mä oon taas ihan hattaraa.

Tiedostan muuten itsekin, että mä olen pahamielisenä(kin) semmoinen tuuliviiri; semmoisia lyhytkestoisia mielipuuskia, jotka sitten menevät ohi alta kymmenen minuutin. Saatan jo tilanteen ollessa päällä ilmoittaa tuiskuilun kohteelleni, että olen nyt seuraavat viitisen minuuttia varmaan tosi ilkeä ja epäreilu, mutta se menee kohta ohi. Että koitahan kestää. (Jahans, I can see a pattern here: mä näköjään ulkoistan kaiken vastuun omista äksyilyistä toisten niskaan...mahdan olla tosi kiva mun lähimmäisille :D)

AinoX (Ei varmistettu)

Komppaan kaikkia nälkäkiukkuilijoita. Aivan älytöntä, että nelikymppisenä yhä säännöllisesti havahdun itsesäälin syövereissä huomaamaan, että oon unohtanut syödä. Ja että vaikka tää on niin tavallista, en silti ensimmäisenä hoksaa tarkistaa nälkätilannetta vaan oletan, että mun oma elämä vaan on kauttaaltaan sietämätöntä paskaa. Lisäksi on noloa, että lapsi ja mies osaavat heti tarjota mulle purtavaa. Plussapuoli: tunnistan hyvin toisten nälkäkiukun!

Mörri (Ei varmistettu)

Hyvä postaus :)

Itse teen nykyään niin, että nimeän a) tunteen ja b) aiheuttajan. Koen että tunnistamaton paha olo (kuin synkkä pilvi, joka leijuu yllä) on paljon voimakkaampi kuin nimetty ja ymmärretty olotila. Esim. "Tämä on ahdistusta ja häpeää siitä, että en ole löytänyt työpaikkaa." Sitten koetan paikallistaa ja "nähdä" pahan olon: miltä se tuntuu, näyttää, vaikuttaa? Missä se tuntuu? Onko se erityisesti jossakin päin kehoa? Se voi esim. olla punainen usva rintakehän päällä. Sitten teen mielikuvaharjoituksen, missä halaan sitä. Eli suhtaudun lempeän hyväksyvästi johonkin, joka usein torjutaan. Nyt teen toisin: ja myös tulokset ovat olleet toisenlaisia. Kun annan pahalle ololle luvan olla, se hälvenee, tai kokonaan häviää.

Bongasin tuon alkuperäisen ajatuksen FB-feedistäni jokin aika sitten, ja muokkasin sitä itselleni sopivaksi. Jos esim. mielikuvaharjoitukset tuntuvat vaikeilta, niin jo pelkkä tunteen nimeäminen auttaa usein.

Ja BROAD CITY: niin paras!

Maira__ (Ei varmistettu)

Hei toi nälän ja väsymyksen tunnistaminen on hyvä! Jostain syystä olen juurikin ko metodia käyttänyt itseeni viime aikoina, viimeksi tänään. Esimerkki: kävin kaupassa ja raahasin kauppakassia autohalliin, odottelin miestä joka soitti että ne onkin parkkipaikalla. Vaikka me just sovittiin hallista ja just tulin kassoilta siitä parkkiksen vierestä ja raahasin niitä perkeleen kasseja. Aktiivisesti mietin että Maira, nyt sinua ärsyttää (ja saakin ärsyttää), ja sinulla on nälkä pitkän työpäivän päätteeksi. Ja kas, ruokaa ja vähän lepoa niin ohi meni.

Joskus isompaan, ja miksei pienempäänkin, negatiiviseen oloon muistan ystäväni ohjeen jossa tunnetila otetaan esiin ja tarkastellaan sitä: Tämä on vain tunne, tunteita tulee ja menee, se on nyt tässä, mutta tämäkin menee ohi. Helpottaa!

Kniia (Ei varmistettu)

Kun on joku ahdistava ajatus tai tunne, pahan mielen tuoja, niin kuvittelen sen hahmoksi jonka kutsun viereeni sohvalle istumaan. Annan sille luvan tulla siihen, olla, ajattelen asian siinä läpi ja sitten toivotaan tervemenoa. Eniten kalvaa ne asiat jotka koittaa sivuuttaa, piilottaa itsetään.

HetaR
determined.

Hyvä kirjotus. Mulla on ollu vähän sama mentaliteetti plus että Henriikka Rönkkönen sano pahasta mielestä ja sellasesta ikävästä olosta hyvin: okei, se tunne tulee ja on, tuntuu pahalta, hyväksyn että nyt tuntuu tältä ja tiedän että tämä menee ohi. Se tunne käy kylässä ja on kohta ohi. Itellä auttaa kans kun selvitän pahan olon lähteen ja avaan tilannetta itelleni. Ja kappas, ei enää tunnukaan niin pahalta.

Maira__ (Ei varmistettu)

Just näin, sama metodi!

Minnanelämää

Hyvä kirjoitus!
Itse olen myös nälkä ja väsykiukuttelija. Joskus kuitenkin huomaan kiukuttelevani muista syistä ja teen juuri sitä että pysähdyn ja mietin että hetkinen mikä mättää mitä just tapahtu?
Toi itsensä lohduttelu on uus juttu. Sitä voiskin kokeilla joskus.

hiihtäjä (Ei varmistettu)

Hyviä pointteja, tuota takaperinkelausta voisi kokeilla. Ruoan ja nukkumisen lisäksi olen huomannut, että liikuntakin oikeasti auttaa. Joskus olen ollut niin alamaissa, etten vain ole saanut itseäni liikkeelle, mutta viime aikoina olen sinnikkäästi lähtenyt ladulle - ja kyllä auttaa. Ainakin on saanut "jotain aikaiseksi" ja veret kiertää ja endorfiineja pukkaa. :)

saarasusanna
saara susanna

Hei! Kuvailemasi itsensä lohduttaminen kuulostaa ihanalta :)

Olen itse pikkuhiljaa alkanut oppia myötätuntoisempaa suhtautumista itseeni, ajatuksiini ja tunteisiini. Jos ahdistaa, olen surullinen tai vihainen, entä sitten? Ne kaikki kuuluu ihmisyyteen! Katselen tunteitani hyväksyen ja uteliaasti: siinä ne nyt ovat, mutta ne eivät ole minä, vaan tunteita joita koen ja jotka lipuvat jossain vaiheessa ohi.
Ihminen ei pysty vaikuttamaan siihen, kuinka reagoi eteen tuleviin haasteisiin. Se, mihin voimme vaikuttaa, on se kuinka reagoimme näihin itsessä syntyviin tuntemuksiin. Ei siis ole syytä tukahduttaa negatiivisilta tuntuvia tunteitaan tekemisen ja puuhasteluun alle. Niin ne nousevat vain ennen pitkään uudestaan ja uudestaan pintaan :)

Huhhuh, tulipa asiaa haha :D kiitos sinulle ajatuksia herättävästä postauksesta! :)

Kommentoi