Pakollinen disclaimer

IMG_5007.jpg

Olen huomannut, että raskauden ja vanhemmuuden kulttuuriin liittyy todella vahvasti disclaimereiden hokeminen, eli suomeksi ”vastuuvapauslausekkeen” jatkuva käyttäminen. Millään muulla elämän alueella en käytä disclaimereita niin paljon kuin vauvaan liittyen.

Kun sanon, että raskaus, synnytys tai imetys on mennyt hyvin, puhuinpa kelle hyvänsä (vaikka päiväkirjalleni), mun pitää heti perään kiiruhtaa lisäämään ”mutta mulla onkin ollut tosi hyvä tuuri ja kyllähän tämä voi tästä hankalammaksi muuttua”. Disclaimerilla on kaksi tarkoitusta:

  1. muistuttaa kuulijaa siitä, että kyllä tässä tiedetään olevansa onnekkaita, kun ei kaikilla mene näin hyvin
  2. vakuuttaa kuulija, että kyllä mää tiedän että kaikki voi vielä syöksyä täydelliseen turmioon, että ei tässä liikoja itsestään luulla ja onni voi kääntyä koska hyvänsä.

Näillä horinoilla varmistan sen, ettei kukaan loukkaannu siitä, että vaikutan ottavani helpon raskauden/vauvan itsestään selvyytenä (tai oleta, että olen jotenkin omilla ponnistuksillani ansainnut sen) ja että kukaan ei pääse sanomaan, ”ähäkutti, kyllä sullakin menee päin helevettiä nää hommat, mitäs menit ilakoimaan”.

IMG_5006.jpg

Tämä disclaimereiden heittely on siitä omituista, että en mä millään muulla elämänalueella hoe vastuuvapauslausekkeita tällä lailla. Vaikka töistä puhuessani en yleensä sano: ”Mulla on mahtava työ, mutta tiedän kyllä, että tässä taloustilanteessa hetkenä minä hyvänsä voi tulla yt:t, mä voin saada potkut ja päätyä mieron tielle.” 

Tai vaikka miekkosestani puhuessa en sano: ”Mulla on tosi kiva mies, mutta ymmärrän kyllä, että olen onnekas, koska monen suomalaisen naisen puoliso on väkivaltainen alkoholisti, joka hassaa rahansa uhkapeleihin.” (Tosin aina kun valitan Tikille jostain, vaikka että tiskipöytä pitäisi pyyhkiä paremmin, Tiki alkaa benchmarkkailla: ”Voi olla, että tiskipöydällä on kahvitahroja, mutta mä en sentään hakkaa sua tai käytä huumeita.” There’s that!)

Pohjimmiltaan musta tuntuu, että tämä disclaimeröinti tehdään kuitenkin jonkun omituisen taikauskon pelossa: kehumalla liikaa voi jinxata vauvan. Ja taas: millään muulla elämän alueella en pelkää iloita varauksettomasti asioista. Jos sanon, että oli huippukiva saunailta kavereiden kanssa, mun ei tarvitse koputtaa puuta enkä pelkää, että mun kaverit pian hylkää mut, kun kerran menin niin kehumaan meidän mukavaa iltaa.

Ehkä koko homma johtuu siitä, että raskaus, synnytys ja vauva ovat kaikki niin ennalta-arvaamattomia, ”osa luontoa” ihan toisella tapaa kuin vaikka töissä käyminen tai aikuisten kanssa ihmissuhteiden muodostaminen. Ja vauva tosiaan voi muuttua ilman mun omaa vaikutustani mihin tahansa suuntaan, koska sillä tulee niitä kuuluisia ”vaiheita”. Sen sijaan en usko, että miekkosesta kuorituu yhtäkkiä väkivaltaista narkkaria tai sille tulee ”pettämisvaihe”. (Tai no, onhan niitä kaikenlaisia psykooseja olemassa.)

IMG_5005.jpg

No, tähän mennessä: Raskaus oli mainiota aikaa, synnytys erinomainen kokemus ja päivät pojan kanssa ovat olleet ihan älyttömän ihania. Tämä kaikki tuntuu sopivan mulle todella hyvin.

Ja kyllä: Olen tästä koko ajan hirmu kiitollinen, koska tiedän, ettei se ole millään lailla itsestäänselvää. Toiseksi tiedostan erittäin hyvin, että vaikka poika vaikkapa syö nyt hyvin ja kasvaa reippahasti, sille voi tulla jossain vaiheessa joku keskiaikaisen kirkkopyhimyksen näännyttävä ruuastakieltäytymysvaihe, jolloin turmion pasuunat alkavat huutaa. Mistä näistä nyt tietää. Mutta nautitaan nyt, kun vielä voidaan!

 

Kuva: Pojan kummitäti toi ihanat tuliaiset Ameriikan-matkalta. Ei disclaimeria. 

 

 

Kommentit (15)
  1. Tuo mitä sanot, on niin totta (ja helkkarin hyvin sanoiksi kirjoitit 🙂 ) !

  2. Usein myös ihan hyvää tarkoittavien ihmisten kanssa keskustelut on tällaisia: ”No mites yöt menee?” ”Ihan hyvin, tää ei juurikaan itke” ”No kiva, nauttikaa nyt, koska kyllä se sitten myöhemmin itkee. Mut kiva, että alku on helppo, jaksatte sitten paremmin sitä itkua” . Kätevämpi jo ennakkoon kuitata, että joo tiedän, että tää ehkä voi muuttua vielä 🙂
    Osa ilmeisesti kokee lasten saannin hyvinkin rankkana ja osalla tietty on syystäkin rankempaa. Helposta vauva-ajasta puhuminen on vähän kuin hehkuttaisi laihtuneensa tuosta vaan, herättää usein pientä närkästystä ympäristössä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *