Palkkatorni voi kahlita ihmisen

Juliaihminen

Eräs ystäväni mietti kerran, että hän haluaisi vaihtaa duunia kiinnostavampaan, mutta viiden tonnin palkka piti hänet työssään.

"Kun toiset ovat palkkakuopassa, niin minä olen palkkatornissa", hän huokasi. 

Musta tämä oli nerokas termi, joten otin sen heti käyttöön. Ja tein aiheesta Me Naisiin tietenkin myös jutun. Haastattelin 36-vuotiasta ekonomia, joka vaihtoi isopalkkaisesta duunista kymppitonneja pienempään palkkaan ja huomattavasti mielekkäämpään työhön. (Jutun voi lukea saitilta.)

Kun palkkatornista puhuu, pitää ensin sanoa kaikki mahdolliset disclamerit: Se on todellinen ensimmäisen maailman ongelma. Totta kai vaikeampaa on niillä, jotka velkaantuvat, kun raha ei vain riitä toimeentuloon. Mutta se, että maailmassa on yksi iso ongelma, ei tarkoita, että toisesta pienemmästä ongelmasta ei saisi puhua ollenkaan. Kyllä maailmaan puhetta mahtuu!

No niin. Tuon Mimmien jutun haastateltava vaihtoi työhön, koska haluaisi duunin, joka vastaa paremmin hänen arvojaan. Siinä palkan trade off oli siis selkeä halu parantaa maailmaa. Mutta sitten on paljon ihan sellaisia duuneja, että niissä ei kyse ole mistään maailmanparannuksesta, vaan ihan siitä, että tekisi mieli tehdä jotain uutta ja kivaa. Tai että vanha alkaa puuduttaa, mutta pienempi palkka estää sen.

Olen jutellut it-alalla viestinnässä työskentelevän ihmisen kanssa, joka halusi vaihtaa kiinnostavampien asioiden viestimiseen. (It-alan palkat ovat viestinnän saralla muita parempia.) Keskustelin myös isossa valtionyhtiössä työskentelevän tyypin kanssa, joka halusi mennä startuppiin, mutta palkan puolittuminen esti.

Ongelma voi olla se, että on tottunut niin korkeaan elämänlaatuun. On iso asuntolaina, auto ja lapsilla kalliit harrastukset. Lisäksi on ihanaa, kun raha riittää helposti wolttaamiseen tai ex tempore -matkoihin vaikka Tallinnaan. Nämä asiat ovat elämässä oikeasti tärkeitä ja kivoja juttuja, eikä niitä pidä mielestäni vähätellä tai ajatella, että "onpa pinnallista". Siksi tämä on ihan relevantti pohdinto, johon ei löydy automaattisen oikeaa vastausta.

Kyllä mä itsekin mietin kovasti ennen irtisanoutumistani, että mitäs nyt sitten, kun mun tulotaso laskee jäädessäni vakiduunista yrittäjäksi. (No, ei se laskenut, vaan nousi.)

Toinen ongelma, joka esimerkiksi tätä palkkatorni-termin keksinyttä ystävääni vaivasi oli se, että palkan putoaminen tuntui henkisesti siltä, että nyt hän menee elämässään taaksepäin. Kyse ei siis niinkään ollut siitä, että hän olisi rakentanut itselleen korkean elintason, jonka ylläpitäminen vaatii ehdottomasti x summan rahaa, vaan siitä, että sitä on tottunut ajatukseen, että palkan kuuluu aina nousta. Mutta ei se nykyään läheskään aina enää nouse, kun vaihtaa työpaikkaa. Moni onnistuu neuvottelemaan seuraavassa paikassa isomman palkan, mutta tämä ei ole automaatio.

Toisaalta juttelin myös yhden toisen ystäväni kanssa, joka oli valmistunut diplomi-insinööriksi, työskennellyt omalla alallaan vuoden ja tajunnut, että onpa paskaa. Sitten hän oli mennyt opiskelemaan vielä ympäristöjohtamisen maisteriohjelman, ja sen jälkeen tehnyt älyttömän mielekkäitä töitä. Nyt hän pystyy käytännössä itse määrittelemään tulotasonsa. Jälkikäteen on helppo viisastella, mutta tuo vuoden pudotus takaisin opiskelijabudjettiin oli sijoitus tulevaisuuteen, joka sitten taas on maksanut itsensä takaisin.

Ylipäänsä monia juttuja voi ajatella niin, että palkka putoaa nyt hetkeksi, mutta sitten sen voi kuroa niin. Tai sitten käy ihan kunnolla niin, että palkka putoaa lopullisesti, mutta työ on vain niin mielekästä, että se on sen arvoista. Näitä joutuu aika paljon pähkäilemään, ja niihin vaikuttaa moni muukin kuin työ ja palkka. Esimerkiksi se, onko puolisolla työtä, onko lapsia, ja no ylipäänsä, millainen se elämän kuuluisa kulurakenne on. 

Jopas mä nyt olen näistä palkka-asioista taas horissut. Jotenkin ovat pyörineet mielessä, kun olen kirjoittanut tuota rahakirjaa.

 

Tunnistatko palkkatorni-ilmiötä omassa tai läheistesi elämässä?

 

Kuvat: Käytin yrittäjän vapauttani tässä yhtenä maanantaina ja tein siskon ja lasten kanssa retken Lammassaareen.

 

Lue myös:

Kyllä töitä saa tehdä rahan takia

Palkkaneuvottelujeni mokat ja onnistumiset

Pyydä aina tiettyä summaa, älä vain "lisää"

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit

Pahimmillaan tämä ilmiö aiheuttaa sen, ettei vaihdeta työpaikkaa, vaikka terveys olisi menossa esim. sisäilmaongelman vuoksi. Mulla on lähipiirissä ihminen, joka on sairastellut vuosia, menettänyt peruskuntonsa ym. ja sinnittelee edelleen samassa työpaikassa, koska palkka on parempi kuin mahdollisissa vaihtoehdoissa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, nämä on niiiiin hankalia juttuja! Ja usein kyse ei ole vain palkasta, vaan vaikkapa uskalluksesta ym. Mutta on tuo myös ennen kaikkea työnantajan vikaa, jos ei järjestä sisäilmaa kuntoon ja jengi sairastuu :(

Näitä on, itse lähdin sisäilmaongelmien takia vaikka ei ollut silloin uutta työtä tiedossa ja sain 6 viikonkarenssin. Tuli vain sellaine olo että en halua terveyttä uhrata. Olin  ennakoinut ja säästänyt, että tiesin pärjääväni. Mies myös tuki päätöstäni. Ymmärrän kyllä että kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole.

Juliaihminen
Juliaihminen

Sisäilmaongelmat on aivan karseita! Ja sitten kun niitä ei tule kaikille, niin se on ihan sellaista arpapeliä, että mihin puututaan ja mitä vaikka pidetään jonain pseudovaivana :(

työpaikallani kävivät homekoirat ja kaksi eri koiraa merkkasi samat paikat, omistaja oli silti sitä mieltä että ongelmaa ei ole. Mitään sille asialle ei koskaan tehty ja siellä ne silloiset kollegat istuvat homeisessa toimistossa edelleen :( 

Tuo välinpitämättömyys (asenne oli että "akkojen kotkotuksia") oli mulle viimeinen niitti.

Nor (Ei varmistettu)

Eikä aina ole kyse ihan pelkästä palkan tippumisestakaan, vaikka sekin iso syy on. Minulla on läheinen, joka on töissään (ja muualla) sairastunut sisäilmasta ja on sen vuoksi osasairaseläkkeellä samassa paikassa. Mutta ei sitä niin vain vaihdeta, kun on yli 50-vuotias ja jo tosiaan sairastunut. Kuka ottaisi töihin? Ja siihen päälle vielä laskee palkka kun jo ansaitut lisät menetetään.

Näinpä juuri. Harmi, ettei näitä korjata ikinä. Koulut, päiväkodit, sairaalat ym. kunnalliset laitokset on niin retuperällä että oksat helvettiin.

Ninneri (Ei varmistettu)

Tein sen virheen että luin MeNaisten jutun kommentit, ja nyt tekis taas mieli mennä ruudun kautta läimimään noitakin saatanan urpoja naamalle.

Juliaihminen
Juliaihminen

Dear god, nyt mäkin kävin lukemassa kommentit, tuli paha mieli haastateltavan puolesta. Sovinismi ei ole hävinnyt minnekään maailmasta, se on ainakin varmaa se!

Orvokki (Ei varmistettu)

Samaistuin tähän tekstiin, meinaan koen tällä hetkellä olevani palkkatornissa. En nyt tienaa noin paljoa kun tuo esimerkin nainen, mutta olen (suorastaan epätoivon vimmalla) hakenut vakituista työpaikkaa nykyisen määräaikaisuuden tilalle. Olen ollut monessa paikassa jo vikalla kierroksella haastattelua, mutta jättäytynyt pois koska näistä duuneista maksetaan huomattavasti huonommin kuin nykyisestä duunistani. En pidä nykyisestä duunistani ja päätin, että seuraavaan paikkaan joka ihan oikeasti kiinnostaa, haen ja menen jos mut valitaan. Koska olen nyt viimeisen parin kuukauden aikana arvottanut työn mielekkyyden lopulta rahan edelle. Vaikka raha onkin tärkeää, niin tingin sitten jostain, koska mielenterveyshän siinä menee jos kituuttaa duunissa mikä vituttaa joka päivä..

Samoja juttuja miettinyt itsekin viime aikoina, vaikka missään palkkatornissa en olekaan ikinä ollut. Vaihdoin kuitenkin edellisen perusduunaripalkkaisen paikan vielä vähemmän rahaa tuovaan duuniin, koska nykyisen työpaikan arvot ja työkulttuuri vastaa paljon paremmin sitä mitä itse haluan työltä. Nyt on kuitenkin alkanut mietityttämään, että onkohan tää sittenkään ihan kestävä ratkaisu, kun kuitenkin arvostan myös sitä etten joudu kituuttamaan ja haluan myös pystyä muutaman kerran vuodessa matkustelemaankin. Toisaalta en ehkä olisi jaksanut enää kauempaa edellisessä paikassa huonon ilmapiirin vuoksi, joten ehkä yritän nyt vain nauttia nykyisistä todella mukavista työkavereista ja mielekkäämmistä työtehtävistä sen sijaan että voivottelelisin rahan perään. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

No ei tätä ehkä palkkatorniksi voi kutsua mutta kyllä se silti kirpaisee vaihtaa matalamman palkan työhön.

Olen ollut lähinnä kotiäitinä viime heinäkuusta lähtien, kun muutimme miehen työn perässä toiselle puolelle maata. Aiemmin olin kohtalaisella palkalla töissä.
Nyt tuli aika hakea minunkin töitä, ja voi miten se voikin olla vaikeaa! Täällä uudella kotiseudulla palkat ovat yleisesti matalammat kuin asuessamme lähellä pääkaupunkia.

Sen hyväksyminen että alkuun on nyt vain otettava duuni jossa on matalampi palkka kuin ennen oli vaikeaa, ja nyrpistelin monille varmasti ihan kivoille hommille vain sen takia että palkka oli (minulle) liian huono.

Toisaalta kun lapsen päivähoito on ihan jäätävän kallista (£750/kk) ei toisaalta ole varaa mennä töihin joista ei makseta edes kohtalaisesti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Maria Paassola on muuten haastateltavana Unelmaduunarit-podcastissa näistä samoista teemoista ja lisäksi järjestötyöstä ja omien arvojen mukaisesta työstä muutenkin. Suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan, podcastia vetävät Unelmahommissa-kirjan kirjoittajat, Salamatkustaja-blogin Satu ja Lähiömutsi-Hanne.

Aave (Ei varmistettu)

Puolisoni työskentelee myös it-alalla, mutta jää pian osa-aikaiseksi tehdäkseen loppuun taiteen maisterin tutkintonsa. On vaikeaa jättäytyä pois työstä jossa työntekijöistä kilpaillaan jos minkälaisilla eduilla, palkka on kohdallaan ja työporukka on mukava, vaikka työ ei itsestä tuntuisikaan enää mielenkiintoiselta. Tuntuu että työn kiinnostavuuteen ja mielekkyyteen vetoaminen on nynnyä - kaikkien pitäisi pyrkiä siihen kovapalkkaisimpaan pestiin, tuntui se miten tyhjältä sisällöllisesti tahansa. Olen ihan hiton ylpeä että puolisoni uskaltaa tehdä toisin. On kivaa nähdä, miten tulevista projekteista puhuessa silmiin syttyy ihan erilainen palo. Ja onneksi ollaan totuttu elämän aika pienesti, niin muutos näkyy pääasiassa säästöjen kertymistahdissa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tunnen ilmiön myös nimellä kultainen häkki. Erittäin kuvaava.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiinnostava ja tärkeä juttu sekä blogissa että lehdessä!

Jos sallit (ja kommenttiboksihan sallii), niin nysväisin hiukan MeNaisten-jutun palkkakommentin parissa. Tekstissä mainitaan, että samankaltaisesta hommasta yrityksessä palkkaa maksettaisiin 25 000 - 30 000 e vuodessa enemmän, mikä olisi monen suomalaisen vuosipalkka. Jutussa ei ollut mainintaa onko kyseessä brutto- vai nettosumma.

Esimerkkinä jos hlö A saa bruttona palkkaa 25 000 e/vuosi, jää nettona käteen keskimäärin n. 20 000 e/vuosi. Toisaalta jos hlön B palkka nousisi 25 000 e/vuosi, 40 000 e/v -> 65 000 e/v, niin käteen jäävä nettotulo kasvaisi vain noin 12 500 e/v (koska progressiivinen verotus). Ja 12 500 e/v nettotuloja vastaava bruttopalkka olisi n 15 000 e/vuosi, mikä ei liene kovin yleinen palkkataso suomalaisella (#lauraräty).

Tämä ei siis kritiikki juttuasi kohtaan, vaan lähinnä pohdintaa siitä, miten palkkavertailuissa usein hämärtyy se verojen osuus ja brutto/nettotulo :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Erittäin olennainen pointti. Käsittääkseni puhuttiin nimenomaan bruttopalkasta, eli tulojen tipahtaminen ei ole niin massiivista. Mun käsityksen mukaan ylipäänsä palkoista puhutaan lähtökohtaisesti bruttopalkoista, ellei toisin sanota - mikä ei muuten ole välttämättä ollenkaan järkevää, koska se johtaa niin paljon harhaan, kuten ansiokkaasti esimerkissäsi sanoit. 

Eli hyvä pointti, ja tätä asiaa voisin alkaa tarkastelemaan enemmänkin jutuissa, joissa puhun palkasta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo bruttotuloista puhuminen on vähän hämäävää, vaikka niin munkin ymmärtääkseni yleensä tehdään! Verotus kun lieventää palkanlaskun ja -nousun harmeja ja iloja. Toi laskelma koittaa kuvata sit taas sitä, että nousun ja laskun vaikutus on hiukan erilainen eri tulotasoilla, mikä ei nyt aina niin relevanttia, mutta tässä pisti silmään. t. ekonomisti :)

opiskelija (Ei varmistettu)

Tunnistan! Ihanaa saada tälle nimi. Olen koko opiskeluajan miettinyt, että mikä kaikki kiinnostava pitää saada pois alta opiskelujen aikana, koska tutuista on näkynyt, miten helposti ihmiset jumiutuvat sinne palkkatorneihinsa. Sitten on rahaa, mutta ei aikaa. Ja ihminen tottuu niin nopeasti esim. säännöllisesti kampaamossa käymiseen, ulkonasyömiseen ja tilavaan asuntoon. Koko ajan huomaan, että raha alkaa kiinnostaa (ja esim. lapsi ja sen elättäminen olis kiva), mutta aion vielä hetken kituuttaa, koska juuri nyt vuoden sisään on toteutunut kituuttamisen ansiosta pari isoa, ihan koko elämän mittakaavassa isoa, unelmaa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, tämä on jumalan tosi! Ja siis, se mukavuus tulee niiiiiin salakavalasti. Hiipii sieltä takavasemmalta sieluun. Ennen oli ihan normi, että totta kai nukun halvassa hostellissa matkoilla, koska "enhän mä siellä hostellissa aio sitä aikaani viettää". Nyt ei tulisi mieleenkään mennä mihinkään sellaiseen paikkaan nukkumaan, jossa nukkuu jotain VIERAITA IHMISIÄ. Eikä kyse ole ollenkaan siitä, että mulla on lapsi, vaan ihan vain siitä mukavuudenhalusta.

Tutkimusten mukaan myös ihminen tottuu todella nopeasti parempaan elintasoon, mutta huomattavatsi huonompaan se ei välttämättä totu ollenkaan (masentava tieto). Tästä syystä esimerkiksi työttömyys tai työelämästä pitkäaikaissairaaksi tipahtaminen on niin traagista.

opiskelija (Ei varmistettu)

No niin! Olen aavistanut oikein! Paras vaan paaduttaa sielu päättäväisesti hetkeksi, koska uskon oman sieluni olevan erityisen pehmyt ja altis kaikelle luksukselle.

Palkkatornilainen (Ei varmistettu)

Palkkatornista hyvää päivää. Ongelmana ei ole sisäilma, kammottava esimies eikä kiusaava kollega.

Olen työtehtävissä, jossa kumma kyllä pärjään hyvin, minua arvostetaan ja saan jatkuvasti lisää vastuuta. Palkkaa tarkistetaan vuosittain, ilman että edes pyydän. Mulla on upea esimies, sairaan kivat työkaverit ja hyvä palkka, mutta itse työ on plaah.. Mutta ongelma on etten tiedä mitä muuta haluaisin tehdä. Jotain mielenkiintoisempaa, mutten osaa vielä sanoa mitä se olisi.
Siihen asti hoidan hommat niin hyvin kuin pystyn. Ja nostan hyvää palkkaa.
Syksyllä lapsi menee kouluun, joten ajattelin jäädä osittaiselle hoitovapaalle perjantaisin, ehkä sen aikana omat ajatukset kirkastuisi ja tietäisin mitä ”isona” haluan tehdä.
T. Nainen 40+

Vierailija (Ei varmistettu)

Kohtalotoverisi ilmoittautuu! Olen alkanut myös miettimään mahdollisuutta siirtyä 80% työaikaan. Mulla ei ole lapsia niin ei ole tätä "tekosyytä" eli mahdollisuutta osa-aikaiseen hoitovapaaseen, se pitäisi siis ihan vaan neuvotella... Toistaiseksi vasta mietin asiaa itsekseni, eli en osaa sanoa miten tähän työpaikalla suhtauduttaisiin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen törmännyt tähän useinkin omalla alallani, jossa palkkatason haitari on aika merkittävä, ilman että se olisi suoraan suhteessa työn vaativuuteen ja vastuullisuuteen. Surullista on, että tunnen tyyppejä, jotka voivat tosi huonosti työssään työilmapiirin takia, mutta jotka ovat jääneet rahan takia kultaiseen häkkiin.

Itse vaihdoin syksyllä huonompipalkkaiseen työhön työpaikasta, jossa viihdyin tosi huonosti eikä itse työkään inspiroinut. Pienemmän palkan kompensaationa sain tosi kiinnostavan, vastuullisen ja mielekkään duunin ja superkivan työyhteisön ja työkaverit. En siis todellakaan ole katunut tai katsonut taakse niiden muutamien nettosatasten takia, mutta toki itselläni oli varaa tehdä tämä liike, koska palkkataso pysyi riittävänä eikä perheemme talous ole vaan tuloistani kiinni - ymmärrän, että kaikilla ei. Henkisesti myös toi ajatus siitä, että palkan pitää mennä ylöspäin ja että tämä jotenkin korreloi suoraan urakehityksen kanssa on aika vahva

Palkkatornissako? (Ei varmistettu)

Kyllä vaan, taidan olla minäkin palkkatornissa. Palkkatuloni on hieman yli 100.000 euroa vuodessa enkä olisi aivan heti valmis vaihtamaan mahtavan inspiroivaan duuniin pienemmällä palkalla. Nykyinen työ on ihan ok, mutta ei siinä ihan joka päivä koe olevansa elämänsä duunissa. Teen sen mitä tavoitteeksi asetetaan ja toteutan sitten vapaalla juttuja, joista nautin. Tässä työssä pysymistä helpottaa merkittävästi se, että parhaat kaverit ja puoliso pyörivät ihan samassa ”oravanpyörässä” samassa palkkahaarukassa mun kanssa. Vapaalla me kaikki sitten tehdään jotain ihan muuta. Hyvät tulot toki mahdollistaa juttuja vähän eri tavalla kuin pienempi palkka, mutta kukaan ei kyllä välitä ökyilystä, mielettömistä kämpistä ja mahtavista autoista.

Stinde (Ei varmistettu)

Mielenkiinnosta..paljonko 100,00:sta jää käteen vuodessa? Omatulotaso siinä 25-30 000 vuodessa jos hyvin menee ja tuo summa kuulostaa kyllä ISOLTA.
Näissä hommissa ei edes oikeastaan duunia vaihtamalla koskaan pääse palkkaansa nostamaan vaan se on aina sama. Mutta en elä lomia tai vapaa-aikaa varten pelkästään joten asiat lienevät hyvin.

Palkkatornissako (Ei varmistettu)

Onpa hidasta tämä mun vastaaminen. Ne enemmän tai vähemmän inspiroivat duunit taisivat viedä ajan :) Verottajan veroprosenttilaskurilla pystyy laskemaan suuntaa antavasti mitä milläkin bruttotulolla jää nettona käteen. Tässä linkki:
https://prosentti.vero.fi/VPL2018/Sivut/Aloitus.aspx?kieli=fi-FI
Ja tuolla tarkemmin oikeasta laidasta 2018 laskuri auki.
Simuloin vuonna 1979 syntyneen Espoossa asuvan kirkkoon kuuluvan puolison omaavan veroprosenttia ilman mitään merkittäviä verotukseen vaikuttavia vähennyksiä. Laskurin kakkossivulla syötetään koko vuoden tulojen arvioon vuositulot 100000, saatuun bruttotuloon sekä maksettuun ennakonpidätykseen merkataan 0. Ei täytetä mitään muita tietoja ja painetaan alalaidasta laske. Näillä tiedoilla veroprosentti on 33,5%. Lisää siihen 8,25% ja saat lopputulokseksi 41,75%.
Nettotulo vuositasolla on:
100.000-(0,4175*100.000)=58.250
Laskennallinen kuukausipalkka nettona on 58.250/12,6=4.623 (ja bruttonahan se on 7.936,50)

Tää mun kysymykseni jää aivan täysin palkkatornikeskustelun ulkopuolelle, mutta sulta Julia olen oppinut, että toiveensa pitää sanoa ääneen. Mä haaveilen alanvaihdosta todennäköisesti ympäristöalalle, mutta en tunne sieltä ketään, joten olisitko sä voinut kysyä tolta sun DI ja ympäristöjohtamisen maisteri -kaverilta voisko se jutella omasta alastaan mun kanssa? Ei viittis ihan pää edellä sukeltaa tuntemattomiin vesiin. Jos tää onnistuis, niin voin laittaa sulle sähköpostilla yhteystietoja. Kiitti!

Juliaihminen
Juliaihminen

Oh, tämä kommentti oli jotenkin jäänyt unholaan. Mutta laita mulle meiliä, niin laitan ystäväni yhteystiedot sulle! :)

julia.thuren @ gmail.com

Ihan huippua, kiitos! Meilattu!

Kommentoi