Piheilyn säännöt

Juliaihminen

Oikeastaan elämän parhaat asiat, kuten ystävyys, perhe, rakkaus tai vaikka luonto, ovat ilmaisia. 
Nämä kuvat ovat kesältä 2014 yhdestä mun lempipaikasta maailmassa, Jurmosta.

 

Lilyssä on puhuttu lähiaikoina rahasta. Mirvaannamaria kirjoitti siitä, miten raha ei tuo onnea ja Minja taas siitä, että kylläpä tuo. Itse olen sitä mieltä, että raha todellakin tuo onnea. Ja mikä omituisinta, mulle onnea tuo rahan säästäminen. Mä myös pidän rahasta puhumisesta, joten katsotaan, karkaako mopo rotkoon, kun nyt aloitan jorinani suhteestani rahaan.

 

Mä oon aina ollut tarkka rahasta. Olen lapsesta saakka ollut säästeliäs tyyppi, joskus jopa ärsyttävyteen saakka pihi. Pihiyshän kuulostaa tosi negatiiviselta, ja se voi helposti ollakin sitä.

Mutta piheys voi olla myös hyvä asia. Tosin silloin siitä puhutaan nimellä säästeliäisyys. Sain viime vuonna megalomaaniset kiksit siitä, että pyöräilin töihin kuuden kuukauden ajan, minkä takia säästin 300 euroa matkakortin lataamisissa (puhumattakaan siitä, miten paljon säästän, kun mulla ei ole autoa!). Fiilistelen myös sitä, että vauva käyttää kestovaippoja (jokainen vaipanvaihto käytännössä katseon säästää multa 20 senttiä, wow-wow! Kolikot ne vaan kilisee pankkitilillä!).

Periaatteessa tällainen pihistely on naurettavaa, ja tuntuu, että tällä hetkellä sitä jopa vähän paheksutaan. On paljon helpompi bondailla sillä, että tili on tyhjä ja luottokorttilasku iso, kuin sillä, että nojoo, kyllä siellä säästötilillä massia on. Tyhjätilinen ihminen vaikuttaa paljon rennommalta, semmoselta mukavalta hetkessä elijältä. Mä kuitenkin väitän, että pihistely on mulle myös hetkessä elämistä, koska tunnen aina semmosta salaista omahyväisyyttä niistä säästetyistä euroista ihan siinä hetkessäkin.

No, arjessa säästettyjen rahojen avulla olen pystynyt viimeisten vuosien aikana matkustelemaan tosi siisteissä paikoissa, saamaan lainan superkivaan kotiin ja ennen kaikkea kerryttämään semmosta turvallisuuden tunnetta. Koska sitä ne abstraktit summat siellä tilillä käytännössä on. Ne on lupausta siitä, että tulevaisuus (ja nykyhetki) on jossain määrin turvattu. Nyt kun olen äikkärillä, mun ei tartte ressara rahasta - koska kokemuksesta tiedän, että se on kurkkua kuristava tunne. Mä pystyn syömään lounaan joka päivä ulkona, eikä rahattomuus vaikka rajoita mun sosiaalista elämää.

Piheys voi kuitenkin olla todella paskamainen piirre ihmisessä. Huono piheys aiheuttaa shaibaa paitsi läheisille, eniten pihille ihmiselle itselleen. Olenkin kehittänyt piheilyyn tietynlaiset säännöt, jotta omat pihistelyni eivät menisi överiksi.

 

1. Piheys saa kohdistua itseensä - mutta ei muihin.

Jos mä haluan kävellä yksin parin kilsan matkan enkä maksaa vaikkapa bussista, se on ok. Tai jos kannan omaa vesipulloa mieluummin mukana kuin ostan aina usein uuden vissyn, sekin on jees.

Mutta jos piheys kohdistuu muihin ihmisiin tai tekisi musta epäkohteliaan muita kohtaan, se ei ole ok. Vaikkapa niin, että en suostuisi osallistumaan jonkun lahjaan piheyttäni tai en voisi koskaan osallistua jollekin yhteisille brunsseille, vaan mieluummin nakertaisin jotain omaa ruisleipää salaa ravintolassa. Näin tekisin brunssimeiningeistä kusallisen kaikille.

Myös kaikenlainen laskelmointi siitä, saanko mä nyt varmasti vähintään yhtä paljon tai mielellään enemmänkin kuin tuo mun kaveri, on lyhytnäköistä. Sen vain aina huomaa, jos joku kaveri laskeskelee mielessään noita juttuja. Niille kavereille, ketkä tarjoaa mulle, tarjoan mielelläni avokätisesti takaisin - ja usein enemmänkin, koska mulla on monia kavereita isommat tulot. (Tai ainakin oli silloin, kun kaverit opiskeli ja mä olin jo töissä.) Sitten taas ne, joista paistaa semmonen laskelmointi, saa mut takajaloilleen. Lokkeilu ei ole ok.

Musta ne, jotka ovat pihejä muita ihmisiä kohtaan, eivät ajattele koko ketjua loppuun saakka. Ne ei mieti sitä sosiaalista pääomaa, jonka anteliaisuudesta saa. Ja sitä taas ei voi mitata rahassa. Okei, tuokin on tietynlaista laskelmointia, että "jos mä tarjoan, niin tuo tyyppi pitää mua kivana". En kuitenkaan ajattele niin, vaan ennemminkin, että olematta pihi muita kohtaan luon sellaista henkeä, että tässä on reilu meininki, ja kaikki voi luottaa siihen, ettei kukaan kuppaa muita.

Muihin kohdistuva piheys osuu loppujen lopuksi aina omaan nilkkaan.

 

2. Muiden ihmisten rahankäyttöä ei saa rajoittaa.

Mun ja Tikin suhteen alkuaikoina, kun tulot oli pienemmät, mä olin paljon pihimpi. Mulla oli tapana ärsyyntyä Tikille junassa, jos se osti bistro-kärrystä oluen, "koska VR:llä on niin ylihintaista!"

Kerran Tiki sitten otti mut vakavaan puhutteluun ja sanoi, että tuon valituksen täytyy loppua, se on sairaalloista. Silloin mä todella menin itseeni ja tajusin: Tiki ostaa omalla rahallaan oluen, ja mulla ei ole siihen mitään sanomista. Toiseksi, se ei esimerkiksi osta kymmentä olutta ja saavu Turkuun hirveessä tuubassa lompakko tyhjänä. Siitä lähtien lopetinkin sille nillittämisen rahan käyttämisestä elämän pieniin nautintoihin.

Nyt olen edennyt siihen vaiheeseen, että ostan jopa itse välillä oluen junassa (okei, en vauva kainalossa, siitä saattaisi tulla pahaa silmää). Tällaisissa tilanteissa mä nykyään mietin usein panos-tuotos-suhteen: Tuleeko musta onnellisempi, jos perjanatina neljän junassa juon kylmän oluen? Tulee. Onko se onnellisuus seitsemän euron arvoinen? Totta kai se on!

Mulla saattaisi olla vähän erilainen fiilis, jos mun miekkeli oisi mega-epäluotettava rahan hassaaja, joka käyttäisi mun rahoja dokausputkeensa.

 

3. Pitää antaa omastaan.

Olen 17-vuotiaasta laittanut Amnestylle parikymppiä kuussa, välillä oon myös ollut kuukausilahjoittaja Greenpeacelle, Kirkon ulkomaanapuun ja WWF:lle. Lisäksi maksan kirkollisveron tyytyväisenä, koska tiedän, että suuri osa siitä summasta menee hyvään.

Pidän kansalaisvelvollisuutena sitä, että niille, joilla oikeasti menee huonommin (kuten vaikka saimaannorpalla tai kiinalaisella toisinajattelijalla) annetaan omasta, jos vain mitenkään pystyy. Ja kyllä oikeastaan aina pystyy, siis jos on työssäkäyvä ihminen, jolla on varaa syödä lounasta joka päivä ulkona.

 

4. Summa summarum: piheyden pitää aiheuttaa enemmän hyvää kuin pahaa.

Tuo mainitsemani panos-tuotos-suhde on piheydessä ehkä se tärkein juttu. Jos saan hyvät fiilikset siitä, että olen onnistunut säästämään jostakin, niin hyvä.

Mutta itaruuteni ei saa johtaa sihen, että sen takia menettäisin jonkun ihanan elämyksen, vaikkapa matkan ystävien kanssa Jurmoon. (Jonne btw pääsee ilmaiseksi Eivor-aluksella, sen sijaan nuo mökkimajoitukset maksaa, muttei paljoa.)

Piheys on ainaista punnitsemista ja priorisointia:

Tuleeko mulle tästä laukusta 400 euron edestä hyvä olo? (Vastaus on, että summa pitää jakaa laukun käyttöpäiviin, eli jos käytän sitä vaikka kolme vuotta, niin lopulta yhden päivän käyttösummaksi tulee reilusti alle euro, joten kyllä, laukku kannattaa ostaa. Jos taas uskon, että käytän sitä kolme kertaa juhlatilaisuuksissa, niin no way!)

Kannattaako mun maksaa lennoista 70 euroa enemmän niin, etten joudu viettämään Moskovan lentokentällä yhtä yötä? Kannattaa, työssäkäyvänä ihmisenä mun aikani on arvokkaampaa kuin 70 euroa / yö.

Entä kannattaako mun ostaa omaksi ilokseni vauvalle uutena koon 56 vaatteita hirvee kasa? Ehkä ei kannata, koska se kasvaa niistä tosi nopeasti ulos, ja kirppiksiltä saa tosi kivoja juttuja.

 

 

Ja loppuun disclaimeri: Olen totaalisen etuoikeutettu siinä, että voin pihistellä ja pohtia säästettyjä euroja vapaaehtoisesti. Olen terve, mulla ja miehellä on duuni, eikä mikään näistä asioista ole itsestään selviä saati pelkästään omalla työllä ansaittuja (yhteiskuntahan on mut kouluttanut jne). Muistan jo pelkästään opiskeluajoilta, että pakon edessä piheily on helvetillistä. Ja tutkimusten mukaankin köyhyys ja alinomainen rahan laskeskeleminen masentaa. Mutta tässä kirjoituksessa en nyt enempää keskittynyt vaikkapa varallisuuseroihin, vaan horisen tällaisesta perusjampan piheilystä.

 

Huh, nyt tuli aika paljon jorinaa aiheesta. Kuten sanottua, mää todella tykkään puhua rahasta!
(Seuraavaksi voin esitelmöidä mun melko epäonnistuneista sijoitusyrityksistä. Niistä tosin ei kannata ottaa mallia.)

 

Mikä on teidän suhtautuminen piheilyyn?

 

 

Lue myös:

Aina voi luovuttaa. Näin lopetat pääsi hakkaamisen seinään.

 

Kommentit

Pax
Liikehdintää

Eivor! <3

Musta sun tyyli kirjoittaa on kyllä raikas. Sekin, että "menit itseesi". :) 

Itse olen sitä mieltä, että tiettyyn pisteeseen asti raha tuo onnea. Ja sitä, että säästeliäisyys on myös kivaa. Eli vaikka rahaa olisi kuin roskaa, en varmaan toimisi kovin eri tavalla. Mutta iloitsen silti siitä, että voin pistää verkkokaupasta kengät tilaukseen ilman että budjetti kaatuu samantien ja hankkia joskus itselleni muutenkin jotain kivaa. Olenpa silti sen verran pihi, että punnitsen kaikki hankinnat, jolloin virheostoksia tulee harvoin ja silloin voi nauttia ostoksistaan pidempään. Kerskakulutus ja käyttämättömien vaatteiden eteenpäin myyminen ei vaan ole mun juttu.

Juliaihminen
Juliaihminen

Oi kiitos paljon! :)

Hehe, oisin halunnut antaa meiän pojalle nimeksi Eivor, mutta sitten kävikin ilmi että se on naisen nimi. Onneksi ajoissa!

Mutta just näin: teen itekin äärimmäisen harvoin virheostoksia, koska pähkäilen niin jumalattoman pitkään, ostanko vaikka jonkun paidan. Ennemminkin käy niin, että kadun kun en ostanut jotain kivaa, mutta se hinta piheilystä pitää maksaa!

Suvi K.
Sisunainen

Loistavat säännöt! Mä olen miettinyt miksi toisten ihmisten pihiys ärsyttää ja toisten ei, mutta sä puit sen nyt sanoiksi.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos! :)

Joo siis ankeimmat tyypit on pihejä vain muita ihmisiä kohtaan, semmonen syö helposti kaverisuhteita.

Osasit pukea mun ajatukset sanoiksi ilman, että tajusin ajatelleeni niin, kiitos! Muita kohtaan piheily on mun mielestä uskomattoman loukkaava piirre ihmisissä.

Mä oon ite vähän liian höllä joissain tilanteissa, ja opiskelijan tuloilla mun pitäisi opetella sitä henkilökohtaista piheyttä vielä lisää. Mutta voi että, kuinka odotankaan mahdollista pääsyä työelämään ja sitä, että mä voin oikeesti ostaa uusia vaatteita tai muita asioita kulahtaneiden / hajonneiden tilalle ilman hirveää morkkista siitä, kun mies joutuu sitten ostamaan mulle apteekkiostoksia tai muita loppukuusta.

Ja joo, multakin disclaimeri: oon todella onnellisessa asemassa, että mulla on poikaystävä, joka on ihan fine sen kanssa, että elän osin hänen rahoillaan nyt näiden opintojeni ajan. Todellakin haluan työelämään päästyäni tasapainottaa tätä epäsuhtaa parhaani mukaan. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, ne ensimmäiset palkat opintotuen jälkeen oli kyllä eeppisiä. Tunsi itsensä maailman rikkaimmaksi ihmiseksi ja oikein mietti, että mihin tän kaiken rahan saa laitettua! Se on odottamisen arvoinen hetki :)

Musta on todella jees jakaa tulot sillee, että se kellä on massia, maksaa enemmän. Meillä on miekkelin kanssa paitsi omat tilit, myös yhteinen tili, josta ostetaan lapsen jutut ja ruuat. Voi olla, että sitten kun mun tulot tippuu ens syksynä hoitovapaalla, Tiki alkaa laittaa sinne enemmän rahaa (ja toisinpäin; jos se jää hoitovapaalle). Musta ihan reilu diili, parisuhteessa ei niheillä rahoista!

Ilana

Jossain TV-dokkarissa vinkattiin kerran, että kumpikin osapuoli pariskunnasta antaisi saman prosenttiosuuden tuloistaan yhteiseen kassaan, kuten just yhteiselle tilille. Näin tuloerot tasoittuvat, jos toinen tienaa enemmän. Kerrassaan fiksua minusta.

Juliaihminen
Juliaihminen

No on!

Vierailija (Ei varmistettu)

Fiksua silloin, kun tuloerot on edes jotenkin järkevät. Ei ehkä enää niin reilua, jos toisella on opintotuki ja toisella kymppitonnin palkka :D

Muttamutta! Kotihoidontuki on eri asia. Tulojen menetys on lapsesta johtuva kuluerä, aivan samoin kuin vauvan ruuat ja vaipat, ja se pitää tasata täysin. Jos kerran yhdessä on tehty päätös, että lasta hoidetaan kotona, tulee ne tulonmenetyksenä realisoituvat kulutkin kantaa yhdessä.

Taru Mari
Stuff About

Hahhaa osu ja uppos :D Mäki oon innoissani jos saan säästettyä, siitähän sitä hetkessä elämisen mielihyvää saa. :D Ja säännötkin oli hyvät, ei tietty liiallisuuksiin saa mennä!

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, piheily on vähän kuin joku terveysintoilu: ei tässä mitään ortoreksiaa haluta! (Mutta ilman sääntöjä mä olen just semmonen, joka alkaa miettiä jonkun kahvikupinkin ostamista.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää on fiksuin teksti, mitä aiheesta on täällä kirjoitettu, iso peukku!

Juliaihminen
Juliaihminen

Oi kiitos tuhannesti! :)

Toimitus
Toimitus

Hyvä näkökulma ja freesejä ajatuksia! Ja ootko muuten huomannut, että rahan ja tunteiden pihtaaminen kulkee usein kädessä? Se, joka kitsailee rahan kanssa (silloin kun ei ole mikään pakko), ei yleensä tuhlaile tunteitaankaan eli pane hyvää kiertämään. T. Kati

Juliaihminen
Juliaihminen

Tuo pitää muuten ihan paikkansa! Superpihit ihmiset on usein vähän kylmempiä tyyppejä, enkä ollut tullut aatelleeksi, että se liittyy nimenomaan tuohon tunteiden pihistelyyn. Tosi hyvä pointti.

Iina Vee (Ei varmistettu) http://iinavilen.com

Mä tykkään niin lukea tällaisia pihijuttuja! Se satunnainen seitsemän euron junabisse maistuu jotenkin enemmän ansaitulta, jos on arkimenoissaan onnistunut minimoimaan ns. turhat kulut. Tuosta etuoikeudesta piheilyyn tuli muuten mieleen, että jokunen vuosi sitten viljelty köyhäily-sana piheilyn synonyymina tuntuu unohtuneen, kenties tämänhetkisessä taloustilanteessa sitä ei koeta enää korrektiksi...

viivik
Vikettäjä

Erittäin hyvä kirjoitus! Mun mielestä on tärkeää tunnistaa tilanteet, joissa kannattaa pihistellä, ja tilanteet, joissa ei kannata. Eli jos on paljon vaihtoehtoja (kuten isossa ruokakaupassa) niin piheily on usein hyvä idea. Mutta jos on vaikka porukalla ravintolassa, jossa kaikki on kerta kaikkiaan kallista, kannattaa ottaa mitä huvittaa eikä halvinta, koska se on vähän menetetty keissi joka tapauksessa pihistelypoliittisesti. Tämä filosofia liittyy siihen, että kun olin nuorempi, äiti opetti, että matkoilla ei lasketa. Ei siis tarvitse mennä aina kalleimpaan hotelliin jne., mutta ei myöskään kannata pahoittaa mieltään siitä, että lentokentällä kolmioleivät nyt vaan maksaa jotain seitsemän euroa olematta edes hyviä. Kannattaa vaan syödä se leipä, nauttia lomasta ja piheillä taas kotona.

Juliaihminen
Juliaihminen

Toi on hyvä oppi! Koska lomat on kuitenkin niin lyhyitä rahankäyttöajanjaksoja (verrattuna arkeen), ja sillon on kiva rentoutua kunnolla.

Mä niiiin muistan tämän, kun ens kerralla kiroilen kallista ja kälystä lentokenttäkolmioleipää! :) Koska ei siitä ärsyyntymisestä ole siinä kohtaa mitään hyötyä.

sweetlittlejazzkillergirl (Ei varmistettu)

Hauska kirjoitus kiinnostavasta aiheesta! Raha - sen ansaitseminen, kuluttaminen ja säästäminen - näkyy yllättävän vähän bloggausten aiheena, vaikka toivoisin sen kiinnostavan erityisesti blogien suurkuluttajia eli meitä nuoria naisia. Jään innolla odottamaan sijoituspostausta! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Oot ihan oikeassa! Musta on suorastaan omituista, miten vähän rahasta puhutaan, kun melkein kaikkeen sitä tarttee. Yks kaveri huomautti osuvasti, että bloggaajilla on aina jolu eufemismi ostamiselle. Tyyliin "sohva kotiutui meille". Öö ei se sohva mikään elollinen olento ole, joka omasta tahdostaan muutti sun himaas. Sä ihan ostit sen.

Mutta mahtavaa jos sijoituspostaus kiinnostaa, koska mielelläni siitäkin puhun! (Silläkin uhalla että vähän nolaan itseäni kertomalla huonoista osakekaupoistani.)

Kahvin parhaaksi

Eri hyvät säännöt! Just sellainen laskelmoiva, ankeuttava piheys on vastenmielistä, ei fiksu rahankäyttö, johon kuuluu pieni itsensä haastaminen ja suunnitelmallisuus.

Yhden asian tosin tajusin tässä rahasta vasta yllättävän taannoin ja se tuli tästäkin mieleen; rahan säästämiseksi pitää olla jotain, mitä säästää.

Omat tulot olivat vuosia olleet niin pienet, että iloisesti hassasin kaikkeen hedonistiseen. Käytännössä kaikki olisi mennyt kituuttamallakin. Kun sitten olin tilanteessa, että tilillä oli plussaa vielä seuraavankin erän tullessa, mua alkoi pienetkin säästöt kiinnostaa. Tavallaan nurinkurista, mutta muistin, että mäkin olin säästäväinen lapsi. Silloinhan kaikki oli ekstraa, kun suurin osa tarpeista täytettiin kuitenkin, joten säästäminen oli tavallaan kaikki kotiin päin!

 

Juliaihminen
Juliaihminen

Toi on ihan totta. Ja sitten kun vielä laskee panos-tuotosta, niin ehkä siitä opintotuesta ei kannata säästää 20 euroa kuussa, joka on periaatteessa aika iso prosenttiosuus mutta käytännössä siitä ei ole elämäss megana iloa, varsinkaan sitten kun on työelämässä.

Samaa sanotaan, että pikkulapsiperheiden ei kannattaisi maksa asuntolainan ylimääräisiä lyhennyksiä kiukulla poijes, kun sitten 50-vuotiaana oiskin ihan hyvin rahaa maksaa asuntoa mutta ei muita menoja, kuten niitä lapsia elätettävänä.

Toisaalta tuntuu, että just nyt sitä elää vähän epävarmuudessa Suomen talouden ja oman tulevaisuuden suhteen, niin siksi on kiva, että just nyt kertyy säästöön jotain.

 

yksiplusnolla
yksiplusnolla

Totta, että rahasta puhutaan liian vähän, mutta sijoittamisesta vielä vähemmän (eli eipä juuri ollenkaan). Sijoituspostaus, yes please! :)

Hei Beibi

Olipa hyvä teksti! Mä oon aina ollut vähän pihi, kun taas mies on meistä se tuhlaavaisempi. Tasapainotetaan kuitenkin toisiamme hyvin: mä olen mieheltä oppinut ottamaan raha-asioiden suhteen rennommin (ja jopa tuhlailemaan) ja minä puolestani toimin miehelle järjen äänenä tilanteen vaatiessa (ei, asiaa X ei välttämättä kannata ostaa vain siksi, että tekee mieli tehdä niin). Meillä on jo pitkään ollut käytännössä yhteiset rahat yhteisellä pankkitilillä, mistä maksetaan kaikki menot, laskut ja ruuat. Mutta pakko myöntää, että yhteisistä rahoista kustannetaan miehen menoja (pelejä ja urheilukanavia) paljon enemmän kuin mun, ja se kyllä ärsyttää. Varsinkin kun sitten huomataan, että mihis meidän rahat on tässä kuussa menneet. Haluaisin säästää, mutta säästöön ei oikeastaan jää mitään. Toisaalta, mitään ei puutu ja reissaamaankin päästään aina välillä.

Meillä on rahan (ja ylipäätään elämän) suhteen vähän sellainen periaate, että kun laittaa hyvän kiertämään, se tulee jossain vaiheessa myös omalle kohdalle. Siksi lahjoitetaan esim. Joulupataan ja Yhteisvastuukeräykseen _aina_. Vaikka itsellä ei olisikaan mikään paras rahatilanne, koska aina on niitä joillaon tosi paljon huonommin. Eikä tämä liity pelkästään rahaan, vaan uskon että kun toimii niin kuin on oikein, paha karma väistää ja hyvä karma tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Tykkään pihistellä, et voin sit joskus satunnaisesti tuhlailla. En kyllä oikeastaan koskaan tuhlamaalla tuhlaa. Mun mielestä pihistely on myös ekologisempaa, kuten se oman vesipullon kuskaus joka paikkaan. Mutta sitten kun on ite syöny eväitä koko viikon, on ihanaa mennä brunssille kavereiden kanssa tai kokata jotain parempaa perheelle ja ystäville viikonloppuna. Et semmonen sopivassa suhteessa pihistely on hyvä juttu. Saan myös outoo nautintoo säästämisestä ja säästöjen suunnittelusta. Mut toi on hyvä neuvo, et oma pihiys kohdistuu itseen ei muihin, sillon se on siedettävää.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, se se pieni protestanttinen suorittaja mussakin, joka antaa luvan palkita itseään pihistelystä! Usein esim jos meen duunipäivän jälkeen ravintolaan syömään, syön lounaaksi jotain halpaa eväskeittoa :)

MP____ (Ei varmistettu)

Ihan off-topic, mutta mikä kamera sulla on käytössä?

Juliaihminen
Juliaihminen

Nykyään mulla on Nikonin D5300, mutta nämä parin vuoden takaiset kuvat on otettu Nikonin D60:llä. Mut siis nikonisti oon!

Tosin jotkut tämän blogin kuvista on iPhone 6:lla otettu, kun ei pysty roudailemaan järkkäriä joka paikkaan.

sirtsa (Ei varmistettu)

Tää teksti oli IHANKU just mun ikiomasta elämästä, ou jee! &lt;3 &lt;3 &lt;3 Kivaa kuulla, että joku muukin aattelee asioista Just Näin. Ja allekirjoitan ihan täysin tuon fiiliksen mikä itelle tulee, että rahojen kanssa vähän huithapelimmat (huolettomammat? mikä termi nyt on sellainen etten saa ketään tuntemaan oloansa huonoksi) tyypit on just niitä rentoja tyyppejä, jotka osaa nauttia elämästä, elää hetkessä ja löytää yleensä ne kreiseimmät jatkot baari-iltojen jälkeen. Ja että sitten me rahoja tarkkaan syynäävät ollaan niitä aikuisia ja tylsiä ihmisiä, ketkä ei osaa nauttia elämästä. Saan ihan älytöntä tyydytystä siitä, kun voin jokaisesta palkasta (kk tulee rahaa käteen 1300e, eli varmaan oon sit kai jollain mittarilla köyhä?) siirtää säästötilille tietyn pyöreen summan ja sitten vähän kevyesti piheillä loppukuun, muttei kummiskaan silleen, että ahistaa ja tulee sitten riitaa siitä, kun kaveri pyytääkin ylläricappuccinolle ja seeijustnytsovimunbudjettiin... Ostin tänään yhden pitkään himoitsemani takin ja sanoin kassalla myyjälle, että onneksi tällaisia ihanuuksia varten on säästötili, mistä voi siirtää sitten hyvällä omallatunnolla rahaa normaalille tilille ja hemmotella itseään, mitä tulee kuitenkin aika harvoin tehtyä. Se myyjä vaan katto mua ja huokas "oispa mullakin tommosia tilejä missä vaan ois rahaa" No voishan sulla olla sellanen! Ees pienellä säästöllä saa jo paljon aikaa. Markassa on miljoonan alku t. Roope Ankka

Voinks vaan sanoo tähän loppuun, että hyvä me? Voin! HYVÄ ME! &lt;3

Toimitus
Toimitus

Juliaihminen, tää postaus inspiroi mua kirjoittamaan aihetta sivuavan kolumnin.

annn (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus! Itsekin ajattelen melko samoin, vaikka olenkin huolettomampi rahankäyttäjä. Tavallaan sitä hinta/onni -suhdetta kannattaa aina punnita. Ja nimenomaan tarkoitan onnea, en niinkään hyötyä, mitä ankeuttaja ajattelisi :) Aina kun harkitsen jonkin uuden jutun ostamista, mietin tekeekö kyseinen juttu minut iloiseksi. Saanko siitä nautintoa ja iloa, ja onko se hintansa väärti. Itsekin olen ihmetellyt henkilöitä, jotka nillittävät muutamasta eurosta ja sen takia missaavat hienon kokemuksen hyvässä seurassa. Tai jakavat mustasukkaisesti sentilleen reissun kuluja.

Toisaalta on niitä, joiden mielestä se, että rahaa palaa tarkoittaa, että on hauskaa. Tuhlailevat tuhlailun ja tavan vuoksi, vaikka eivät edes saa mitään nautintoa siitä mitä ostavat. Ja koti pursuaa roinaa kaapit pullollaan. Sitä en käsitä.

Vaikka olen suht huoleton rahankäyttäjä, minua ärsyttää maksaa huonosta. Sellaisesta asiasta tai tuotteesta joka ei tuota iloa tai nautintoa. Tällaisia ovat ne lentokentän kalliit mauttomat kolmioleivät ja pullovesi/limu. Joskus nälkäisenä ja janoisena niihin joutuu turvautumaan, mikä harmittaa suuresti. Yleensä hätätilanteita (nälkä ja jano) varten kannan mukanani näkkäreitä ja omaa vesipulloa! Ja tämä pätee myös lomalla. Loma ei ole mikään poikkeus, mikä tekisi rahan tuhlaamisesta huonoon mitenkään sen parempaa!

Riia Meikkipää

Heippa, nää sun rahapostaukset on aivan mainioita! Yritän kiristää kukkaron nyörejä todella, sillä aloitan opinnot syksyllä ja kahden äitiysloman jälkeen ja kahden taloudessa elävän yrittäjän ja kahden lapsen perheessä tulee aivan varmasti tiukkaa, nyt jo on.

Kysyisinkin vinkkiä, miten laaditte viikon kauppabudjetin ja onko olemassa joku appsi tms jota käytät apunasi? Aion alkaa suunnittelemaan kaikki viikon ruoat, ja asettaa sellaisen kattobudjetin mitä enempää rahaa ei saa viikossa ruokaan mennä. Jos rahaa jää yli, se laitetaan säästöön. 

Olen kuitenkin vähän pihalla tästä, sillä olen säästänyt oikeasti viimeksi varmaan 10 vuotta sitten. Olisi muuten kannattanut..

Kiitos vinkeistä, jo näistä ja toivottavasti myös tulevista!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kuulostaa tiukalta haasteelta, mutta varmasti pystytte siihen!

Meillä on muutamat perusruuat, joita tehdään melkein joka viikkoa: soijamakaronialaatikko, mifukeitto, perunat ja kalapuikot, pizzaperjantai... ööö. Pitäisi oikeasti keksiä jotain uutta tähän. Me ei oikeastaan käytetä  muuta kuin Google Keep - sovellusta, johon voi kätsästi lisätä ruokalistalle kamaa ja sitten ruksia pois, jos jompikumpi käy ostamassa sen. Ja yleensä just perjantai-iltapäivisin tehdään tää isompi kauppareissu, jolloin yritetään ostaa koko viikon ruuat. Aina jotain pitää täydentää lähi-Alepasta, mutta kun ostaa eniten Lidlistä, niin ollaan kyllä säästetty siinä. 

Muita sen suurempia säästövinkkejä mulla ei oikeastaan ole, mutta yritän miettiä, jos mulle tulee mieleen. Huippua, että meet opiskelemaan, paljon tsemppiä! <3

Kommentoi