Pikaterkut Sinkkoselle

ilo ja lapset alppu.jpg

Ehdin vasta nyt tänne näppäimistön ääreen, sillä olen keskittynyt iloitsemaan lapsen kanssa olosta koko päivän. Mutta koska aamulla Hesarista lukemani lastenpsykiatri Jari Sinkkosen Vieraskynä-teksti varhaiskasvatuksesta jäi kaihertamaan, niin oli pakko tulla turauttamaan tänne vielä oma vastineeni aiheeseen.

Sinkkonen esittää, että alle 3-vuotias ei tarvitse varhaiskasvatusta vaan tuttuja kasvoja. Hän puhuu perhepäivähoidon puolesta ja on sitä mieltä, että koko nykyisessä keskustelussa päivähoidista ja vanhempainvapaista on unohdettu täysin lapsen tarpeet. Sinkkonen lopettaa kirjoituksensa toteamalla, että kun puhutaan pikkulasten hoitamisesta, ei koskaan puhuta siihen liittyvästä ilosta.

”Kukaan ei puhu siitä, että lapsen hoitaminen tai hänen kehityksensä seuraaminen tuottaisi syvää ja ainutkertaista iloa ja tyydytystä. Keskitytään siihen, kuka joutuu huolehtimaan pienistä lapsista eikä siihen, kenellä on etuoikeus hoitaa lapsia.”

No, tuossa kirjoituksessa on ihan hyviä pointteja (vaikkapa siitä, että työelämä voisi olla joustavampaa) ja olen Sinkkosen kanssa samaa mieltä siitä, että alle 3-vuotiasta ei tarvitse megana coutchata joksikin superihmiseksi ja totta kai syli ja rakkaus ovat tärkeitä niin 3-vuotiaalle kuin vaikka 13-vuotiaallekin. Muutamasta kohdasta mulla on kuitenkin mussutettavaa, tietenkin.

ilo ja lapset alppu3.jpg

Toisin kuin Sinkkonen väittää, lapsen tarpeita ei ole unohdettu. Itse asiassa luin juuri The Ecomonistin 1843-liitteestä (feb&march 2017) jutun, jossa kerrottiin, että vanhemmat viettävät nykyään lastensa laadukasta aikaa enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. (Puhun laadukkaasta, sillä vaikkapa 1800-luvulla lasten kanssa vietettiin ajallisesti paljon aikaa yhdessä, mutta se tehtiin esimerkiksi pellolla työskennellessä.) Esimerkiksi 1980-luvulla amerikkalaiset äidit viettivät pienten lastensa kanssa 12 tuntia viikossa (tuolloin isät 4 tuntia). Nykyään ei-yliopistokoulutetut amerikkalaisäidit viettävät lastensa kanssa 16 tuntia viikossa ja yliopistokoulutetut 22 tuntia (isillä luvut ovat 7 ja 10). Sama kuvio toistuu artikkelin mukaan kaikissa länsimaissa, veikkaan, että Suomessa luvut saattavat olla jopa isommat. Ei päiväkoti ole mikään sisäoppilaitos, jonne lapsi sijoitetaan ikuisiksi ajoiksi. Kyllä vanhemmat voivat nähdä lastaan iltaisin ja viikonloppuisin.

Ihan vain nämä kylmät tilastotiedot kertovat, että kyllä niiden lasten kanssa vietetään aikaa, vaikka ne olisivatkin päiväkodissa. Lapsiin satsataan, heitä hellitään ja heidän tahtoaan kuunnellaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämä on tuhanteen kertaan jo todettu.

 

Lapsi näkee tuttuja naamoja päiväkodissa. Tunnen ihania varhaiskasvattajia, olen kuullut tuttujen puhuvan älyttömän kauniisti lastensa päiväkodeista ja olen lukenut monia uutisia päiväkotien lapsilähtöisyydestä.

Kyllähän niistä päiväkodin ihmisistä tulee tuttuja nopeasti. Lisäksi monien tutkimusten mukaan ryhmässä oleminen on hyödyllistä. Ainakin monen tutun lapsi on oppinut käymään potalla tai syömään lusikalla melko varhain juurikin päiväkodissa, koska ovat saaneet ryhmässä muilta mallia. Toisaalta, kyllähän nämä taidot kotonakin opitaan ihan mallikkaasti. Asiantuntijat (ja minä!) toivovatkin, että kotihoito vastaan päiväkotihoito -keskustelusta päästään eteenpäin, kuten HS tänään kirjoitti. Se vain syyllistää hyviä ja kunnollisia vanhempia ihan turhaan.

Itse asiassa toivoisin lisää keskustelua siitä, miten päiväkodit pysyisivät kivoina ja lapsille turvallisina paikkoina. Tai en välttämättä edes mitään keskustelua, vaan ihan sellaisia toimenpiteitä, ettei sieltä karsittaisi enää rahaa eikä ryhmäkokoja suurennettaisi eikä sijaisia jätettäisi palkkaamatta eikä päiväkodin henkilökunta vaihtuisi säästösyistä tiuhaan tahtiin. Päiväkodit voivat olla erinomaisia paikkoja lapsille, jos niille vain annetaan siihen mahdollisuus. Eli ei leikata päikyiltä enempää kiitos, kuten jo aiemmissa teeseissäni julistin.

ilo ja lapset alppu2.jpg

Poliittisia päätöksiä ei pitäisi tehdä tunteella. Mua häiritsi Sinkkosen kirjoituksen loppu, jossa peräänkuulutettiin sitä, että vanhempainvapaista puhuttaessa pitäisi puhua enemmän ilosta. Nyt, kun käydään laajaa keskustelua siitä, miten vanhempainvapaat kannattaisi jakaa, eri lafkat tekevät ehdotuksiaan ja ties vaikka jotain tällä saralla muuttuisi tasa-arvoisemman yhteiskunnan hyväksi (eli että isät olisivat enemmän kotona) niin ei siinä tarvitse horista jostain ilosta.

Mä näen tämän keskustelun hyvin poliittisena: se, hoitaako lapsia naiset, miehet vai päiväkoti ja missä määrin, on todella poliittista. Ei ilosta puhuta myöskään ydinvoimapäätöksiä tehdessä tai sote-keskustelussa. Maataloustukia mietittäessä ei peräänkuuluteta siankasvattajan iloa. Tässä on kyse isoista rakenteista.

 

Ja jos nyt siitä ilosta kuitenkin puhutaan, niin kohdennetaan se viesti erityisesti miehille. Lapsista puhutaan hirmu kivasti monissa paikoissa, kuten uutisissa, naistenlehdissä ja blogeissa. Ainakin täällä meikkiksen blogissa! Vauvvelot ja lapset sekä niiden kehittymisen seuraaminen ovat maailman ihanin juttu, lisäksi ihan vain vanhempainvapaalla oleminen on nii-iiin siistiä, kuten olen vaikkapa tässä ja tässä postauksessa ylistänyt.

Mun mielestä isät nimenomaan ansaitsevat päästä kokemaan, millaista on hoitaa lasta/lapsia kotona, ja siksi heille pitääkin julistaa tätä ilosanomaa. Heidän oman etunsa mukaista on ymmärtää, millaista mahtavaa lööbausta se parhaimmillaan on (kuten täällä olen painottanut). 

 

Okei, nyt mä laitan vähäksi aikaa nämä vanhempainvapaiden jakamisen poliittiset pamfletit hyllylle ja keskityn seuraavissa postauksissani kertomaan enemmän oman elämäni iloista. Julkaisuaan odottaa ainakin yksi oluttestipostaus, vauvan kanssa matkailun ylistys sekä Tikin itse kirjoittama kuvaus siitä, millaista koti-isyys on ollut kuukauden kokemuksella. (Miekkoseni on semmonen kyyninen ukkeli, jolla on kuitenkin herkkä sielu.)

 

Aikaisemmat julistukseni näistä vanhempainvapaabisneksistä:

Onko äitiys haitannut uraasi?

Äidit töihin, isät kotiin

 

 

 

Kommentit (26)
  1. Kiitos ja aamen. Allekirjoitan kaikki sanomasi. 🙂

  2. Sinkkonen puhuu asiaa, tietenkin. Juuri sen ilon vuoksi kärvistelen kotona täysin p.a. miehen siivellä eläen, ja aion kärvistellä vielä tovin, vaikka ansaitsemme yhtä paljon. Minä haluan ja meillä on siihen mahdollisuus. Paheksuin kuitenkin, että tuo kommentti tuotiin tähän asiayhteyteen: syyllistymiseen kun ei meille naisille muutenkaan tarvita paljoa.

    Kysymys on nimenomaan poliittinen: näillä päätöksillä ei määrätä yhdenkään perheen kohdalla, mitä juuri teidän tulee lapsenne kanssa tehdä. Kysymys on rakenteista, joilla mahdollistetaan erilaisia ratkaisuja ja karua kyllä ”piilo-ohjataan” siten, että helpoimmin järjestyvä ratkaisu tulee suurimmalla osalla sitten tehdyksi, jos ei ole säästöjä tai aktiivisia, käytettävissä olevia isovanhempia tms. jotka ovat suurinpiirtein yhtä yleisiä kuin yksisarviset.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *