Pitääkö kaverin piheydestä huomauttaa?

Juliaihminen

Se, kuinka pihi olen rahan kanssa, vaihtelee paljon. Silloin kun rahaa on absoluuttisesti vähän, on käytännössä aivan pakko laskeskella, miten kuukauden pärjää. (Viimeksi näin kävi neljä vuotta sitten, kun ostettiin meidän nykyinen asunto. Tilit meni kaikki nollille ja remontin kustannukset olivat aika holtittomia.) Sitten oli vain pakko vetää aika tiukkaa linjaa pari kuukautta, että sai säästötilille jäämään ainakin muutaman sadan euron puskurin. 

Mutta kyllä minua pihistyttää muutenkin: Usein hassaan kesällä aika holtittomasti rahaa (olen antanut tähän itselleni ihan luvan). Sitten syyskuussa tulee sellainen fiilis, että ai että, menipä paljon rahee. Nyt pitää vähän säästää jostain. Silloin tekee mieli jättää brunssit käymättä ja Tallinnan-matkat varaamatta. Vaikka tilillä olisikin ihan ok:sti rahaa, niin kyse on ennemminkin sellaisesta henkisestä korjausliikkeestä raha-asioissa.

Joskus piheilen myös siksi, etten pohjimmiltaan arvosta jotain asiaa niin paljon, että haluaisin laittaa siihen rahaa. Jos tuttu pyytää minua kynttilänvalamiskurssille, joka maksaa 50 euroa, niin tulee sellainen olo, että en minä nyt tuollaiseen halua rahoja laittaa, ei ole viidenkympin arvoista, koska en luultavasti pitäisi koko kurssista. Tällöin on parempi vain kieltäytyä, koska ärsyttää ihan sairaasti maksaa jostain, mistä ei välitä.

Toisinaan piheys iskee myös ystävyyssuhteissa. Silloin kyse on eräänlaisesta nihkeästä laskelmoinnista, tai oikeastaan laskelmoinnin kierteestä. Olen puhunut omista piheilyni säännöistä. Lähtökohtaisesti en halua, että säästeliäisyyteni on koskaan muilta pois: voin itse jättää ulkolounaan syömättä, mutta kaverin synttärilahjaan osallistutaan mukisematta. 

Joskus kuitenkin tulee sellainen ärsyttävä tunne, ettei ystävyys mene tasapainossa: huomaa, että toinen maksattaa minulla ja muilla yhteisiä juttuja tai on aina se osapuoli, jolle tarjotaan tai ei vaikka koskaan tuo yhteiseen pöytään muuta kuin oman viinipullonsa (jonka sitten visusti itse juo). Sellainen on tietenkin ymmärrettävää, jos rahaa on niin vähän, ettei ole mahdollisuuksia osallistua yhteisiin menoihin samalla tavalla kuin muilla. Mutta usein vähävaraisuuden kyllä erottaa sellaisesta laskelmoidusta piheydestä, että tuon päässä pyörii koko ajan matikka siitä, jäikö hän nyt voitolle vai tappiolle.

Kysyin kirjaani varten Väestöliiton Heli Vaaraselta, että jos kaverin piheily ärsyttää oikein paljon, niin onko minun velvollisuus sanoa siitä hänelle. Kysyin aiheesta myös uusimmassa podcastjaksossani vuorovaikutusasiantuntija ja terapeutti Mippi Vuorikoskelta

Molemmat sanoivat: Kyllä. 

Mutta kun, mutta kun! Se on niin järjettömän noloa, siinä joutuu niin kamalasti pelkäämään, että toinen menettää kasvonsa ja sitten välit menevät pahimmillaan poikki.

Sitten kun mietin asiaa sitä kautta, että mitä jos itse tekisin ystävyydessä jotain tosi ikävää, jota en välttämättä edes itse tiedostaisi (koska usein pihi ihminen ei edes itse tajua, että hän hyväksikäyttä muita), niin haluaisinko, että minulle sanottaisiin siitä ja saisin mahdollisuuden korjata asian vai että ystävät feidaisivat minut pikkuhiljaa ulos ja jättäisivät kutsumatta. 

Sitä paitsi usein pihi ihminen kärsii pakkomielteisestä laskemisestaan enemmän kuin ympärillä olevat ihmiset. Tässäkin mielessä on ystävän teko herätellä häntä: hei sun elämäsi olisi helpompaa, jos et miettisi koko ajan rahan menoa. (Ja edelleen, tämä toimii silloin, kun ihmisellä ei ole tiukkaa rahasta. Jos on, niin sitten rahaa joutuu miettimään joka tapauksessa.)

Jutellaan tuossa uudessa Ystävyys ja raha -jaksossa Mipin kanssa siitä, miten tämmönen konfrontaatio kannattaa tehdä ja miksi se on hyödyllistä. 

Heli Vaarala sanoi esimerkiksi, että huomautus kannattaa sitoa johonkin konkreettiseen tilanteeseen. Tyyliin jos ollaan menossa mökille, niin sitten voi sanoa, että voitko sinä tällä kertaa maksaa ruoat, kun minä maksoin viimeksi ja sitä edellisenä kertana. Jos ihminen sanoo, että ei voi, niin aiheesta voi kuitenkin avata keskustelun ja kertoa, mitä tunteita se herättää, kun toinen ei osallistu yhteisiin kuluihin.

Joskus hänellä voi olla ihan hyvä syy, minkä jälkeen tilanne ei ärsytä enää yhtään niin paljon. 

Mulla ei ole viime vuosien aikana ollut onneksi enää ongelmia ystävyyden ja rahan kanssa. Osasyy tähän on se, että itselläni ei ole enää niin tiukkaa. Silloin kun on pulaa rahasta, tuntuu kamalalta, kun kaveri ei maksa 10 euron velkaansa. Se on paitsi omasta lompakosta, myös henkilökohtainen loukkaus: eikö tuo tajua, että ei minulla ole rahaa niin paljon. Sitten taas kun rahaa on löysemmin, ei tällaista tarvitse ajatella.

Ystävyys ja raha liittyvät toisiinsa, halusi sitä tai ei.

Suosittelen kuuntelemaan uuden Melkein kaikki rahasta -jakson, joka käsittelee ystävyyttä ja taloutta. 

 

Sitten käy myös lukemassa myös Yleltä juttu, jossa ja Mippi ratkaistaan seitsemän ystävyyden rahaongelmaa. Tai ainakin yritetään ratkaista!

 

Ja katso tänään kello 21 mun insta live rahasta ja ystävyydestä. 

Viimeksi Alppu ryhtyi kakkaamaan (neljän päivän ummetuksen jälkeen) kesken lähetyksen (sitä ei tosin näytetty). Olen melko varma, että tänäänkin seuraa uskomatonta sekoilua kaksivuotiaan kanssa.

 

Miten raha on vaikuttanut teidän ystävyyssuhteisiin? Positiivisesti tai negatiivisesti?

 

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin aiemmat jaksot:

Vastuullinen sijoittaminen trenaa nyt

Sijoittamisen ABC

Näin säästät vuodessa 3000 euroa ja 1500 kiloa kasvihuonepäästöjä

Näin et jää tappiolle parisuhteessa

 

Haluaisitko olla tyytyväisempi palkkaasi?

 

Lue myös: 

Piheilyn säännöt

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit

Just tähän Ystävät ja raha-aiheeseen liittyviä mietteitä mietiskelin vasta tässä yksipäivä. Tuli siis mieleen se viisikymppinen, jonka lainasin kaverille aiemmin syksyllä. Vai oliko se satanen, 60e...? Silloin sillä ei ollut niin väliä, kun ei ollut minun viimiset kympit eikä toimeentulo niistä kiinni.

No nythän sitten alkaa käyttövarat olla,hetkellisesti, hiukan tiukemmalla niin tekisi mieli kysellä rahojen perään.

Mutta mitenpä ilkeää.

Kyseessä kuitenkin velkajärjestelyssä oleva yksinhuoltaja, joulu tulossa ja kaikkea. Ihan tekisi mieli unohtaa koko kympit ja jos pakkotilanne tulee verottaa omaa säästötiliä vaikka satasen verran.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, todella hankala homma. Ärsyttää, jos puhe on nimenomaan lainasta eikä lahjasta, ja toinen ei maksa takaisin. Toisaalta jos toisen rahatilanne on vielä huomattavasti surkeampi, niin ehkä sitten vain jotenkin sellaista joulumieltä omaan sieluun ja unohtaa laina. 

Sain just instaani aika riipaisevia tarinoita siitä, miten köyhyys eristää ihmistä: kun ei ole mihinkään varaa, ei kehtaa enää pyytää kavereita hengailemaan tai edes lähteä, kun ne pyytävät. Köyhyys on paskaa, mutta yksinäsyys vielä paskempaa. Maailma on epäreilu paikka, kun kurjuus kasaantuu!

En oikeastaan edes usko, ettäkö ei maksaisi takaisin. Jos vaan ei ole unohtanut. Enkä oikein tätäkään uskoisi.

 

Ainut vaan, kun ite tarvisin rahaa nyt, niin tekis mieli alkaa periä velkoja..

Köyhyys masentaa (Ei varmistettu)

En usko, että on unohtanut velkaansa. Päinvastoin ajattelee sitä koko ajan, kuten rahaa muutenkin ajattelee ne, joilla sitä ei ihan oikeasti ole. Kun ei pohdita mitään säästötiliin kajoamisia tai brunssin jättämistä väliin, vaan sitä, miten saa 5 eurolla syötyä viikon. Toki, jos rahatilanne on tarpeeksi hankala, jotkin asiat voivatkin unohtua, koska aivokapasiteetti ei vain riitä. Tämä ystävä varmasti haluaa maksaa kyseisen 60e lainan takaisin, eikä sitä tarvitse vain unohtaa. Ystävällinen tapa olisi mielestäni esim. kysäistä asiasta ja sanoa, voisiko toinen maksaa lainan vaikka 5 e kk tai sopia muu tällainen kohtuullinen järjestely.

Tuntematon (Ei varmistettu)

Mun mielestä pienien juttujen tarjoamisessa kivointa on vastavuoroisuus. Eli summat voi olla eri rahatilanteiden mukaan, mutta onhan se kiva jos esim.kahvin tai lounaan tarjoaminen ei ole aina yksisuuntaista.

Yksi läheinen alkoi seurustella pihin tyypin kanssa. Jukra, se on muuten tarttuvaa!! Nyt ärsyttää tarjota edes niitä kahveja koska " takaisin" en tule niitä saamaan. Kerran mainitsin asiasta juuri mökkiruokien yhteydessä ja herneethän siitä nenään sujahti. Siitä huolimatta, usko että on hyvä puhua asioista oikeilla sanoilla, eikä kiemurrella selän takana.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ai että, todella hyvä pointti! Rahatavat tarttuvat. Totta kai on hyvä, että ryhtyy säästeliääksi, mutta jos se on muiden kustannuksella ja vailla taloudellista selvää perustetta (esim köyhyys), niin sehän on ihan peräpeilistä!

Pihin sisko (Ei varmistettu)

Tämä saattaa olla taas yksi niistä ensimmäisen maailman ongelmista, mutta tässä vaan on pikkuhiljaa alkanut ärsyttää oma siskoni.

Jokaikinen joulu siskollani alkaa järkyttävä lahjojen vertaaminen. Hän ei esimerkiksi voi ostaa kenellekään esim. 15 euron lahjaa, jos ei tiedä, että hän varmasti tulee samaan vähintään 15 euron lahjan itselleen. Eli jos ostan siskolleni 20 euron lahjan, ei hän voi ostaa minulle yhtään sen kalliimpaa lahjaa. Muutaman kerran olen saanut puhelun, jossa tivataan järkyttävän kysymyspatterin avulla, että mitä olen ostanut hänelle joululahjaksi, kun hän olisi nyt ostamassa minulle lahjaa, joka maksaa sen ja sen verran. Tämä ihmeellinen sääntö ulottuu myös lapsiin. Minulla on mennyt jo yli 100€ hänen perheensä lahjoihin, mutta hän valittaa isoon ääneen, kun puolestaan minun lapseni lahjaan pitäisi "tuhlata" 25 euroa. Laittelee jatkuvasti linkkejä, että voisiko ostaa tämän ennemmin. Hän hyvin mielellään on vastaanottajan roolissa, mutta antaa hän ei oikein osaa. Eikä kyseessä varmasti ole rahatilanne, sillä hän pystyy upottamaan itseensä järkyttäviä määriä rahaa kuukaudessa.

annepa (Ei varmistettu)

Todella ärsyttävää! Kyseessä ei ole vaihtokauppa vaan LAHJA! Siskos on tässä asiassa pössi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos mulla olis lähipiirissä tällainen henkilö, niin ihan suoraan sanoisin, että unohdetaan lahjat kokonaan. Hirveää käytöstä siskoltasi.

Londra (Ei varmistettu)

Musta tuntuu, että MobilePay (tai vastaavat palvelut) voi ratkaista osan ongelmista. Esimerkiksi nuo mökkireissun ruuat on aika kätevä hoitaa niin että huikkaa "mä maksan nämä ja lähetän maksupyynnön teille muille". Just puhuttiin kaverin kanssa että tuollaiset rahansiirtopalvelut on aika käteviä siksi, ettei pienet velat unohdu vahingossa. Ja ehkä on myös kätevää verhoutua teknologian taakse niin ei tarvitse kasvokkain pyytää keltään rahaa?

Vierailija (Ei varmistettu)

Ai vitsi, et tää on kyl hankalaa välillä! Mulla oli (paino sanalla oli) ystävä jolla oli ihan sairaasti fyffee, kun taas itellä ei mitenkään älyttömästi "ylimääräistä". Hän sit kovasti halus tehdä asioita, joihin en halunnut/voinut laittaa rahaa ja hän makso sit munkin osuuksia, vaikka yritin näitä välttää. Jäin sitten ikuiseen kiitollisuudenvelkaan, ja sellaseen henkiseen voimaotteeseen, että olin velvoitettu menemään hänen pillin mukaan. Onneks tää "ystävyys" on ohi.

Sitten on yhdet toiset ystävät, joilla on ja tulee luultavasti pitkän aikaa olemaan tosi tiukkaa rahasta. Itse taas tulen olemaan ystäväpiirini parhaiten tienaava, kunhan valmistun ja saan työpaikan. Eli tällä hetkellä ei oo järin paljon rahaa itelläkään, mutta nyt jo oon saanut vähän piikittelyä siitä, kuinka mää varmaan sit maksan muidenkin osuuksia/enemmän ku muut. Tää on tosi hankalaa, ja suhtaudun itsekin tähän asiaan vähän kakspiippusesti.. mulle on tosi vaikeaa määrittää se hyvän tahdon ja hyväksikäytön välinen raja. Toisaalta mun mielestä mun ei pitäis "kärsiä" siitä että oon tehnyt hulluna töitä ja päätynyt todella vastuulliseen työhön, vaikka toisaalta en myöskään halua olla se joka yli tuplasti isommalla (brutto)palkallaan vaatii että 20€ kahvilalasku jaetaan sentilleen tasan. Mutta en myöskään halua että mun oletetaan maksavan muiden juttuja, vaan koska mulla on isoin palkka. Onneks tässä on vielä aikaa miettiä näitä raha-asioita, ja harjoitella ja keskustella ystävien kanssa. Olis tosi ihanaa jos pääsisi sellaiseen tilanteeseen kaikkien kanssa, kuin mitä mulla on muutamien ystävien kanssa: maksellaan puolin ja toisin, ei lasketa sentilleen vaan uskotaan että loppujen lopuks homma menee about fifty fifty. Hommaa helpottais tietty se, että päästäis koko ystäväporukka vakaampaan taloudelliseen tilanteeseen. Opiskeluvuodet sekä lasten saaminen ja talojen/asuntojen hankkiminen on kuitenkin aika tiukkaa aikaa rahallisesti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Piti tulla vielä jatkamaan koska raha kiinnostelee!! Ehkä ärsyttävintä on joutua tilanteeseen jossa on itse maksanut ison kokonaissumman, vaikka 100€, ja sitä jakamassa on niin moni ihminen että jokaiselle jää maksettavaa vaikka vaan 5€. Sitten kun niitä vitosia ei ala ilmestymään, on tosi inhottavaa karhuta niitä koska femma on kuitenkin aika pieni summa mutta satku taasen ei. Väkisinkin aattelee että nyt ne luulee et oon ihan saita tyyppi. Tästä syystä oon (yleensä aina) todella tarkka omasta velanmaksustani, koska en halua että multa joudutaan kyselee velkojen perään!

Vierailija (Ei varmistettu)

Tossa kommentoitiin, että pihiys tarttuu, mutta niin myös avokätisyys tai jonkinlainen rentous tarjoamisen suhteen! Mieheltä opin pikkuhiljaa, ettei se oo niin justiinsa. Ja mä olin ennen se tyyppi, joka lähti kotibileistä napaten mukaansa tuomansa viinipullon, jos se oli jäänyt juomatta - vaikka oliskin koko ilta nautittu isäntäväen hommaamia herkkuja ja glögiä. Voi luoja miten nolottaakin ajatella sitä nyt. Nykyään ei tulis enää mieleenkään.

Elämässä oppii (Ei varmistettu)

Heh, tuo on kyllä varmaan nolointa mitä voi tehdä. Nauttii koko illan muiden antimia ja vie sitten illan lopuksi tuomansa tuliaisen takaisin kotiinsa. En oo moista ikinä kuullut enkä nähnyt, mutta hyvät naurut sain : ) hyvä että olet tajunnut muuttaa tapojasi myöhemmin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lahjat ja tuliaiset ovat erikseen, mutta meillä puolestaan on tuttavapiirissä epäkohteliasta jättää se viinipullo tai muu avaamaton ruokapakkaus isäntäväen vaivaksi, jos se on nyyttärieineeksi tuotu, nyyttärijuhlat on loppumassa, eikä tuote kulu isäntäväen normaalissa arjessa. Siksi olen vienyt tuotaviani pois lähtiessäni, vien jatkossakin, ja pyydän vieraitanikin viemään, eikä se ole mikään pihiyskysymys.

äitiyskoe
Äitiyskoe

Ensinnäkin: onko se piheys vai pihiys? En pääse tästä asiasta nyt yli!

Mä olen tietoisesti nyt itse opetellut siihen, että voin joskus tarjota kavereille, että kyllä mun budjetti sen kestää. Tää on osa isompaa kuviota jossa opettelen siihen, että ei mun nyt tarttee aivan loputtomiin stressata rahasta ja esimerkiksi nähdä loputtomiin vaivaa saadakseni kaikki lapsen vaatteet tosi halvalla, vaan voin joskus vaan säästää aikaani ja voimiani, sillä niistä on enemmän pulaa. En näemmä osaa elää arjessa muuta kuin tosi säästeliäästi ja siksi rahaa näyttää kertyvän tilille ellei ole jotain reissuja tms, joten koetan nyt saada itseni uskomaan, että oikeasti voin maksaa sen kolme kymppiä saadakseni lapselle lämpimät varusteet. Ja samalla logiikalla opettelen myös, että juu, silloin harvoin kun pääsen ravintolaan, voin ottaa ihan minkä annoksen ja drinkin haluan ja kun ostan lahjoja, ei tarvitse olla ihan superhuolissaan hinnasta (siis toki joku järki näissä, mutta ei tarvitse aina olla se halvin vaihtoehto). Eikä mun taloutta tosiaan kaada se, jos maksan joskus kaverin juoman, joten miksi en voisi olla reilu - etenkin kun useimmat mun kaverit kuitenkin auttaa mua lapsen kanssa ja ostaa mun lapselle lahjoja, enkä mä koskaan saa aikaiseksi muistaa heitä mitenkään.

Mun mielestä pihiydestä huomauttaminen onkin vaikeaa osittain siksi, että tiedän millaista ahdistusta rahan käyttö voi pihille aiheuttaa. Toisaalta mulla on kuitenkin kavereita, joiden tiedän tienaavan reilusti itseäni enemmän, joten vähän rasittaa sekin jos he penäävät multa takaisin jotain kolikoita mutta sitten kuitenkin tilanteen ollessa toisin päin ovat ihan tyytyväisiä esimerkiksi muiden hoitamiin tarjoiluihin nyyttäreissä.

Ehkä selkeimmin nämä erot on mun kaveriporukassa tulleet esiin yhteisillä reissuilla. Parhaiten tilanteeseen on auttanut se, kun on sovittu heti matkan alkuun millä periaatteella toimitaan. Esim. yhden kaverin kanssa on selvää että hän haluaa olla tarkka rahoistaan, joten ollaan aina kirjattu yhteiset jutut tarkasti ylös ja viime reissussa meillä oli tähän appi, johon kirjattiin bensat, hotellit, ravintolalaskut (syötiin paikoissa joissa molemmille tuli suht sama lasku) jne menot aina kun toinen maksoi jotain yhteistä ja sitten loman lopuksi vaan tasattiin tilit. Oli selkeetä ja kätevää, ei tarvinnut sitten kenenkään pohtia että menikö reilusti ja toisaalta oli helpompaa kun molempien ei tarvinnut joka kerta kaivaa lompakkoa esiin. Toisten kanssa taas sovittiin että kukin vuorollaan maksaa ravintolalaskun ja kun yhden kohdalle osui Michelin-paikka niin hänen ei sitten tarvinnut maksaa hotelleista - ei taatusti mennyt pennilleen tasan, mutta nää tyypit olisi ärsyyntyneet pennien laskemisesta jokaisen ravintolalaskun kohdalla.

Mermar (Ei varmistettu)

Pakko kommentoida, koska minulla on ystävä, joka on aika korkealla poliittisessa elämässä. Itse olen tavallinen palkansaaja. Ystäväni ei ikinä koskaan maksa ravintolalaskua kun käymme syömässä tai kahvilla. Eli noin kerran kuukaudessa. Hän keksii aina muuta puuhaa, kun lasku tulee. Hakee takit, lähtee naistenhuoneeseen tai on soitettava tärkeä puhelu. Jään aina maksamaan laskumme. Ilmeisesti hänen ei politiikan pyörteissä ole koskaan tarvinnut avata omaa kukkaroaan. Keväällä pidin asian vuoksi pitkän tauon tapaamisissa, jota hän ihmetteli kovin. Nykyään otan pelkän kahvin, koska toivon hänen silmiensä avautuvan.

sssssonja (Ei varmistettu)

Surullista kyllä mutta usein tuntuu, että juuri tuo korkealla oleva vaikutusvaltainen porukka on niitä pahimpia hyväksikäyttäjiä. Kaikki kulut yritetään maksattaa muilla vaikka palkka on keskivertoa suurempi ja työn puolesta saa tyyliin kaikki safkat kokoustarjoiluina ja taksimatkat ilmaiseksi yms.

Näitähän iltapäivälehdet aina kaivelee ja joka kerta löytyy hirveesti kuittiepäselvyyksiä ja kaikenlaista suhmurointia. Kaikki reissuilla huoltiksilla ostetut smoothiet kirjataan "neuvottelukuluksi" jne. Ihan hävytöntä että ei hyvätuloiset ihmiset viitsi edes omia välipalojaan maksaa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Nyt on pakko todeta, että mitä helvettiä?? :-O Miten v o i olla ettet ole saanut suutasi auki, yksinkertaisimmillaan sanoen että tulee eri laskuille? Tai miten kummassa päädytte paikkaan jossa kahvitteluja tai syömisiä ei makseta jo haettaessa. Miksi leikkiä liian hienoja ihmisiä liian hienoissa rafloissa teistä kumpikaan kun se kerran ei kummaltakaan onnistu. Ja anteeksi, mutta "ystäväsi" vaikuttaa supervastenmieliseltä tyypiltä, toivon hartaasti ettei hän ainakaan omia asioitani aja. :-(

Mermar (Ei varmistettu)

Kyllä käymme usein paikoissa, joissa maksetaan kassalla, mutta juuri silloin mainittu katoamistemppu tapahtuukin ja jään maksumieheksi jonon keskellä, jolloin en voi oikein tehdä mitään. Tiedän, että olen liian kiltti, kun en pysty sanomaan asiasta. No, voinhan tietysti lopettaa koko ystävyyssuhteen, kolmekymmentävuotta tässä on kärvistelty.

Vierailija (Ei varmistettu)

30 vuotta? Mykistävää. Ehkä ansaitsette toisenne.

Kukaan ei ansaitse huonoa kohtelua ystäviltään. Toki voi käyttäytyä ihan yhtä huonosti takasinpäin, mutta sillon se on ihan eri juttu.

Siitä samaa mieltä, että vain jokainen itse voi päättää milloin on saanut tarpeekseen ja tekee asialle jotain.

Käkäti (Ei varmistettu)

Ihan suuuperkiusalliseksi koin kun tarjosin ystävälle lainaa, jota hän kipeästi tarvitsi. Itsellä oli ja oli tarkoitus että kamu maksaa öbaut heti kohta takaisin. No, hänen työttömyytensä venyikin ja sen myötä lainanmaksu. Että se oli kiusallista. Ja sitten kun kuitenkin oli niitä muita menoja, pikku matkojakin - enkä tietenkään voinut/kehdannut sanoa, että ööö, entäs se velan lyhennys.... Lopulta sitten ehdotin että maksa vaikka kymppi kerrallaan, niin on kiva molemmille. Siltikin piti vielä muistutella.
Harmitti se miten paljon se itseä harmitti. Mutta kun oltiin nimenomaan lainana puhuttu, halusin että se myös lainana hoidetaan. Koko maksamattomuuden ajan tuntui jotenkin tylsältä pyytää leffaan/ravintolaan/kahville kun koko ajan tuntui, että no pitäisikö minun nyt tarjota kun toisella ei ole niin paljon rahaa ja on muutenkin velkaa. Eli parempi olisi ettei mentäisi mihinkään. Äh, opin sen ettei minun (pihillä) luonteellani näköjään kannata lainailla kavereille.

Kommentoi