Pitkä imetys hävetti minua

 Imetin ensimmäistä lastani 2 vuotta ja 8 kuukautta. Tuosta ajasta noin 1 vuotta ja 8 kuukautta häpesin asiaa jollain tavalla, vähintäänkin alitajuisesti.

Kun lapsi täytti vuoden, aloin ajatella, että pikkuhiljaa tästä voisi lopettaa imetystä. Että normaalit naiset lopettavat sen viimeistään näillä main. Ongelmana oli vain se, että lapsi tykkäsi rintamaidosta tosi paljon. Ja se, että minä tykkäsin imettämisestä tosi paljon. Nämä kaksi asiaa yhdistettynä johtivat tilanteeseen, jossa minä en saanut motivoiduttua siihen, että vieroitan lapsen kokonaan rinnasta.

Aloin laittaa itselleni deadlinejä: ”Kun lapsi on 1,5-vuotias ja menemme Berliiniin, lopetan imettämisen.” En lopettanut. ”Syksyllä, kun päiväkoti taas alkaa, lopetan sen.” Joo ei. ”Kun lapsi täyttää kaksi, niin lopetan sen, kun kerran WHO:n suositus on tämä 2-vuotiaaksi saakka imettäminen.” Mutta lapsi täytti kaksi, ja minä vain jatkoin.

Vauvavuoden jälkeen lapsonen ei enää juonut maitoa öisin. Imetyksestä tuli sellainen tapa, että annoin maitoa muutaman kerran päivässä: Aamulla kun heräsimme, päivällä kun tulin töistä kotiin ja illalla iltapuuron jälkeen, ennen hampaiden harjausta. Joskus myös silloin, kun lapsi satutti itsensä (että 1-vuotiaat muuten satuttelevat itseään!) ja kaipasi lohdutusta.

Imettämisen ehdoton paras puoli oli (ja on nykyäänkin, kun imetän tuota 1-vuotiastani) se, että saan somettaa hyvällä omallatunnolla tai lukea kirjaa rauhassa, kun lapsi saa läheisyyttä samalla. (Juu en todellakaan katsele häntä silmiin samalla ihastellen, kuten jossain imetysoppaassa kehotettiin. Hah hah hah.)

Lopetin julkisilla paikoilla imettämisen, koska minua hävetti asia niin paljon. Mitä ihmiset sanovat, jos tuollainen sylissä istuva taapero juo maitoa rinnasta! Joskus julkisilla paikoilla lapsi vaati: ”Maitoa, maitoa!” Ja minä vähän feikkasin, etten ymmärtäisi ja vastaisin, että ”kotona saat sitten jääkaapista maitoa”.

Kun välillä imetin lasta ystävieni seurassa, aloin vitsailla itsestäni ja haukkua saamattomuutta lopettamisen suhteen ennen kuin kukaan ehtisi ihmetellä, miksi edelleen imetän. Tiedättekö vähän samalla tavalla kuin joskus vaikkapa lihavat ihmiset vitsailevat painostansa ennen kuin muut ehtivät. (Mikä on tietenkin ihan surkeaa, koska ei meidän pitäisi elää maailmassa, jossa kenenkään pitäisi pelätä, että hänen painostansa vitsaillaan tai huomautellaan.)

Lopetin imetyksen vasta kun tulin uudestaan raskaaksi. Tajusin nimittäin, että haluan itse pitää pienen imetysbreikin ennen seuraavan vauvan imetyksen alkua. Mietin myös, että lapsi saattaisi olla mustasukkainen vauvalle, jos molempia imetettäisiin.

Niinpä sitten vähensin imetyksen ensin yhteen kertaan päivässä (jotta rinnat tottuisivat) ja sitten melko pian lopetin kokonaan. Olin yllättynyt, miten kivuttomasti se meni sekä minun että lapsen kohdalta: Tuntuu, että lopulta olimme molemmat valmiita lopettamaan. Lapsi ei itkenyt enää ”Maito maito!” ja minusta ei tuntunut liian haikealta – koska tiesin, että seuraavassa toukokuussa imetys jatkuisi.

Ja nyt seuraa sitten tämän postauksen yhteiskunnallinen osuus. Miksi minun pitäisi hävetä imetystä? Olen jutellut tästä paljon siskoni Sofian kanssa ja olemme miettineet, että meidän yhteiskunnassamme naisten päälle asetetaan edelleen jonkinlaista huora-madonna-kahtiajakoa. Naisten pitäisi olla jompaakumpaa: joko epäseksuaalisia vauvalta tuoksuvia imettäjiä, joiden rinnat on osa sellaista circle of life -meininkiä tai vaihtoehtoisesti seksuaalisia objekteja, joiden rintoja voi himoita. Molempia ei voi olla yhtä aikaa.

Jos imetys jatkuu liian pitkään, sitä pidetään jollain tavalla omituisena, sillä rintojen olisi pitänyt jo siirtyä siitä imetysmoodista ”takaisin” seksuaaliseksi objektiksi, ja kun ne eivät sitä tee, se on tietynlainen mind fuck.

Että tuossa yhdistyvät nyt jotenkin perverssillä tavalla seksuaaliset rinnat ja ravintoa kaipaava lapsi ja se se vasta väärin on.

Ajatus siitä, että vauvan imetys on ok ja taaperin imetys ei ole, on tietynlainen normi, ja normeista on todella vaikea poiketa, sillä ihminen haluaa kuulua aina oman sosiaalisen viitekehyksensä joukkoon. Jotkut normit kannattaa kuitenkin kyseenalaistaa.

Tämä normi näkyy myös vahvasti populaarikulttuurisssa: Kauhuelokuvista tuttu trooppi ylisuoejevasta äidistä, jolla on perverssi oidipussuhde lapseensa. Esimerkiksi Game of Thronesissa Lysa Tally kuvataan kajahtaneeksi hirviöäidiksi, kun hän imettää isoa poikaansa. Myös Psykossa tai Perjantai 13 -elokuvassa äidit osoittautuvat hirviöksi nimenomaan tällaisen ylihuolehtivaisuuden takia. (Äitiydestä ja kauhusta puhutaan muuten aivan superkiinnostavalla tavalla Outolaakso-podin äitijaksossa.)

Minulle on ihan se ja sama, imettävätkö ihmiset lapsiaan ja jos, niin kuinka pitkään. Imetyksen terveysvaikutukset eivät kiinnosta minua, mutta sen tsekkasin aikoinani muutamasta eri lähteestä, että pitkästä imetyksestä ei ole terveydellistä haittaa lapsille tai äideille.

Ajattelenkin, että jos omaan päähän pälkähtää ajatus, että pitkässä imetyksessä on jotain ällöä tai väärää, niin voisi kysyä itseltään: Miksi tämä häiritsee? Miksi naisen rinta olisi erilainen 3-vuotiaalle kuin 6 kuukauden ikäiselle vauvalle?

Kuvat: Nämä imetyskuvat ovat vuoden takaa, jotenkaan ei tällaisia arkisia tilanteita tule kauheasti kuvattua.

Kommentit (37)
  1. Hävetti niin paljon että päätit haudata tän postauksen menneisyyteen? 😉

    Mä imetin kuopusta 2 v 4 kk. En muista että olisin tuota sen kummemmin hävennyt, toki tosi vähänhän sitä enää isompaa tuli imetettyä julkisilla paikoilla. Olin kyllä itse aika kypsä koko touhuun loppuvaiheessa eli sen puolesta oli hyvä lopettaa.

    1. Hahaha, mä olin ajastanut tämän 4.10. ja äsken ihmettelin, että missäs se postaus nyt sitten oikein viipyy. Olin sitten ajastanut syyskuulle, en tiennyt, että menneisyyteen on edes mahdollista ajastaa näitä 😀

  2. Ai vitsit miten hyvään saumaan kirjoitit tämän! Imetän 10 kuukauden ikäistä lastani, ja kipuilen jo valmiiksi että kuinka kauan tätä jatketaan. Imetys on ihanaa läheisyyttä ja niin tärkeää lapselle, joka ei muuten malta pysähtyä syliin. Toisaalta alkaa tuntua että haluaisin jo oman kehoni takaisin, mutta onko itsekästä ajatella tätä vain omalta kannaltani? Onneksi päätöstä ei tarvitse tehdä vielä, mutta hiljalleen ajatus alkaa hiipiä mieleen. Ehkä lapsonen on äitiään viisaampi ja osaa lopettaa rinnalla käymisen sitten, kun se on meille molemmille oikea hetki.

    Ihana että kirjoitat imetyksestä ja teet siitä esimerkilläsi normaalia!

    1. Mun mp on, että ei todellakaan ole itsekästä! Ja moni kaveri on sanonut sitä, että imetyksen lopettamisen jälkeen lapsesta tuli jopa läheisempi, kun lapsi halusi syliin lämmön ja turvan luo ilman taka-ajatusta maidosta. 😀 Mun pitkä imetys johtui ehkä eniten juuri laiskuudesta, ja todellakin sitten lopulta iski fiilis,että pitää saada oma keho takaisin, eli tunnistan tunteen hyvin.

      Mulla ei myöskään ole pienintäkään ajatusta siitä, että noin pitkään imettäminen olisi yhtään sen arvokkaampi ratkaisu kuin lopettaminen vaikkapa vuoden ikään tai aiemmin. Unelmoin maailmasta, jossa imetyksen arvolataus olisi poistettu tyystin!

      Mutta ymmärrän tosi hyvin, että näitä on omalla kohdalla tärkeä miettiä, kun kyse on nimenomaan niin henkiläkohtaisesta asiasta kuin oma keho.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *