Presidentti ei voi pestä käsiään ilmastonmuutokselta

presidentinvaalipaneeli.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Sitra

Kutka ovat seuranneet minun Insta Storyjani viime aikoina tietävät, että minulla on taas ollut pientä ilmastoangstia ilmassa. Olen nimittäin erinäisten projektien myötä oppinut viimeisen puolen vuoden aikana, että ilmastonmuutokseen liittyy kaksi myyttiä, joiden hokeminen pitäisi lopettaa:

  1. Ekologisuus on kallista. Väärin.
  2. Yksittäiset ihmiset eivät voi käytännössä tehdä mitään ehkäistäkseen ilmastonmuutosta. Ongelmat ovat vain rakenteissa, yrityksissä ja oikeastaan päättäjät ovat niitä, joiden pitäisi tehdä jotain. Väärin. (Mutta ongelmat totta vie ovat myös rakenteissa, yritysten toimintakulttuurissa ja päättäjien pitäisi tehdä paljonkin.)

Okei, ekologisuus ei ole kallista, vaan juuri päinvastoin. Kun asiaa ajattelee terveellä järjellä, niin ekologisuus on yksittäiselle ihmiselle edullista, ja se johtaa parhaimmillaan jopa siihen, että ihminen voi vaurastua. Toki luomu ja ekotuotteet saattavat olla kalliimpia kuin perinteiset versiot. Kuitenkin loppujen lopuksi se, ettei ylipäänsä osta niin paljon, eli ostaa vain tarpeeseen, on paljon halvempaa. Mitä vähemmän tavaraa ostaa, sitä enemmän rahaa jää lompakkoon (ja rahan voi sijoittaa vaikka kiertotaloutta edistäviin yrityksiin, jolloin rahalleen saa tuottoa).

Toiseksi, lähes 70 prosenttia (joidenkin laskelmien mukaan jopa 80) päästöistä syntyy kotitalouksissa. Eli lämmityksestä, liikenteestä ja siitä kamasta, mitä me ostetaan. 

presidentinvaalipaneeli2.jpg

Kriitikot sanovat tässä kohtaa, että jos suomalaiset lopettaisivat tavaran ostamisen, tai edes vähentäisivät sitä, niin kansantalous ajatuisi huonoon jamaan, yritykset kaatuisivat ja ihmiset menettäisivät työnsä. Joo, periaatteessa hetkellisesti ostamisen lopettaminen voisi vaikuttaa kansantalouteen. Kuitenkin ajatus siitä, että pitäisi kuluttaa ihan siksi, että kansantalouden rattaat pyörisivät, on kestämätön. On nimittäin muitakin keinoja pyörittää kansantalouden rattaita kuin ostaa autoja, vaatteita tai sohvatyynyjä.

Sitra on jo tovin puhunut siitä, miten Suomi voisi alkaa näyttää esimerkkiä kiertotaloudessa. Kiertotalous on uudenlainen talouden malli, jossa kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Tähän mennessä maailman isoimpia voittoja ovat tehneet yirtykset, jotka myyvät ihmisille kamaa, joka kestaa hetken, tai peräti vain yhden käytön verran. Sitran visio on kuitenkin se, että tulevaisuudessa sellaiset firmat menestyvät, jotka kykenevät myymään yhä uudelleen ja uudelleen jo kierrossa olevista materiaaleista tuotteita ja palveluja ihmisille – kajoamatta enää neitseellisiin luonnonvaroihin. 

(Ja lol tähän väliin: Olin just sanonut Mirjalle ja Raisalle, että seuraavaksi haluan tehdä jotain töitä Sitralle, ja ennen kuin ehdin tehdä asian eteen mitään, mua pyydettiin kirjoittamaan Sitran kiertotaloudesta ja presidentinvaalitentistä tänne blogiin. Taas kerran ääneen sanominen kannatti! Sitra on siis niin sanottu tulevaisuustalo, ajatus- ja kokeilupaja. Sen tehtävä on yksinkertaisuudessaan rakentaa parempaa Suomea: herätellä, sparrata ja kirittää suomalaisen yhteiskunnan toimijoita sekä tehdä kokeiluja näiden kanssa. Eli olla hyvien puolella.)

presidentinvaalipaneeli3.jpg

Kiertotalouden idea koostuu kolmesta kohdasta.

1. Tuotannossa pitäisi käyttää tehokkaammin raaka-aineita siten, että mahdollisimman pieni osa aineista menisi hukkaan. 
2. Kun tuote on käytetty, sen raaka-aineita pitäisi hyötykäyttää huomattavasti enemmän eikä vain heittää menemään. 
3. Myös tuotetta pitäisi uusiokäyttää sellaisenaan eikä vain kierrättää osaa sen raaka-aineesta. Tuotteista pitäisi rakentaa alun perinkin niin kestäviä, että niitä voidaan käyttää pitkään. Tällä hetkellä näin ei ole, vaan niin jääkaapit, sukkahousut kuin puhelimetkin rakennetaan niin hiton kestämättömiksi, että niiden elinikä ei todellakaan ole tarpeeksi pitkä maapallon tulevaisuutta ajatellen. (Pidemmän ja kiinnostavan raportin aiheesta voi lukea Sitran sivuilta.)

Sitran ajatus ei siis ole se, että meidän hyvinvointi laskisi tai kansantalous kaventuisi, vaan päinvastoin, uusilla kiertotalouden keksinnöillä yritykset rikastuisivat ja parantaisivat kansantalouden kasvua. Tällöin erilaisten toimialojen kilpailukykykin kasvaisi. Sitra muuten pitää yllä Kiertotalouden kiinnostavimmat -listaa, jossa on esimerkkejä erinomaisista yrityksistä, joiden ansaintalogiikka nojaa kiertotalouteen. Ajattelin perehtyä näihin ihan noin sijoittajan näkökulmasta, sillä tämän hetkisten tutkimusten mukaan kiertotalouteen sijoittaminen on ollut tuottoisaa ja lienee tulevaisuudessa vielä tuottoisampaa.

Ilmastonmuutos tuntuu yleisesti ottaen toivottomalta ja ahdistavalta. Siksi on ihanaa välillä voida puhua asiasta niin, että toivoa on, kun vain halua on. Kun tarpeeksi moni vaatii tekoja ilmastonmuutoksen estämiseksi, meitä aletaan oikeasti kuunnella.

presidentinvaalipaneeli5.jpg

No niin, miten presidentinvaalit sitten liittyvät tähän? (Ja se, että mä poseerailen vaalimainosten edessä vähän hassun näköisenä.) Siten, että istuvalla presidentillä on iso vastuu levittää kiertotalouden sanomaa myös muihin maihin. Kiertotalouden läpi lyömiseen tarvitaan kaikkia: sekä yksittäisiä ihmisiä että suomalaisia firmoja, mutta myös ulkomaisia jättiyrityksiä ja paljon hyviä poliittisia päätöksiä. Näinä Trumpin ilmastonraiskaamiskampanjan aikoina ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta ei yksinkertaisesti voi puhua ulkopolitiikassa liikaa.

Tähän mennessä debateissa ei ole puhuttu läheskään tarpeeksi ilmastonmuutoksesta, joka on käytännössä ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein ja massiivisin aihe. Sitra onkin nyt järjestämässä nuorten presidentinvaalipaneelia ylihuomenna keskiviikkona 17.1. klo 13.30–15.30 Aalto yliopistolla. Tapahtuma on avoin kaikille, ja se myös striimataan livenä täällä

Aion itse mennä paikalle kuulemaan, miten presidenttiehdokkaat suhtautuvat ilmastonmuutokseen. On olennaista, että nimenomaan nuoret järjestävät tämän paneelin (kyllä, lasken itseni nuoreksi, vaikka ilmeisesti yli 28-vuotias ei enää ole nuori), sillä meidän elämäämme ilmastonmuutos koskee huomattavasti enemmän kuin vaikka 69-vuotiasta ihmistä. Me tällä planeetalla joudutaan olemaan paljon pidempään (ja meidän lapset myös!)

Kerron sitten tuon paneelin jälkeen, mitä presidenttiehdokkaat sanoivat aiheesta. Jos ette jaksa katsoa live striimausta ja haluatte nähdä tentin Julian omalla kommenttiraidalla, niin tsekatkaa mun Insta Story keskiviikkona. Lupaan kunnon ränttäystä, mikäli ehdokkaiden visiot eivät miellytä!

 

Onko presidentti ottanut teidän mielestänne tarpeeksi kantaa ilmastonmuutokseen?

 

 

Lue myös:

Ostan vaatteet seuraavaksi 5 vuodeksi

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Kommentit (36)
  1. Oot Julia ihan mun idoli tässä miten rohkeasti tartut isoihin ja vaikeisiin aiheisiin. Ja saat asiat vielä käännettyä kansankielelle. Tekisi mieli luetuttaa sun blogia kaikilla tuttavilla.
    Vähän aikaa sitten päädyin artikkeliin ”On tabu sanoa älä osta” ja fiilasin juttua tosi paljon, kun olen itsekin ollut ostolakossa 1,5v (enkä ole lopettamassa). Vasta jutun luettuani huomasin, että Juliahan tämänkin fiksun jutun oli kirjoittanut. Hyvä sinä!!

    1. saaracecilia
      15.1.2018, 15:21

      Samat sanat! Ihanaa, että joku puhuu vaikeista asioista positiiviseen sävyyn!

      Helsingissä on muuten torstaina  Tieteiden yö, jonka osana järjestetään Kansallisteatterissa ilmastonmuutosilta: https://www.tieteidenyo.fi/ohjelma/lavaklubi . Varmasti kiinnostavaa keskustelua luvassa.

      Vakiokommentti on muuten myös se, että se on ihan sama, mitä me Suomessa tehdään, kun muissa maissa saastutetaan Suomenkin edestä. Yksilön on vaikea uskoa omaan voimaansa osana muutosta, vaikka pienistä puroista se on aina lähtenyt.

    2. Kiitos! Tosi ihanasti sanottu! Mun elämän tag line on nykyään Älä osta mitään paskaa. Ja tosi monet jutut on mun mielestä skeidaa, joten sitä on vähän niin kuin ajautunut ostolakkoon. Paitsi tietenkin osakkeiden ostolakkoon… hehehehhe 😀

      Mutta joo, tuo noiden Lappeenrannan yliopiston tyyppien useless-projekti teki muhun ison vaikutuksen, ja se vain yllytti mun päätöstäni vähentää kaikenlaista turhaa kulutusta. Tietenkään en ole täydellinen, eikä kukaan ole, mutta mitä enemmän tästä aiheesta puhutaan, sitä enemmän jokainen alkaa ihan oikeasti kelailla asiaa omalla kohdalla. Ajatus siitä, että ekologisuus ja rahan säästäminen yhdistyvät, saa mut kovin hyvälle tuulelle 🙂

  2. Hieno kannanotto! Kuulisin mielelläni lisää kiertotalouden yrityksistä ja niihin sijoittamisesta. Sijoittaisin mielelläni tällaisiin yrityksiin, mutta aloittelevana piensijoittajana en oikein tiedä mistä lähtisin liikkeelle.

    1. Mäkään en ole ehtinyt vielä ehtinyt perehtyä tuohon Sitran listaan, mutta nyt on tarkoitus. Lisäksi kelasin laittaa tuonne Trineen vähän rahaa sisälle. Kirjoitan siitä jonkun postauksen, jahka ehdin. Se vaikuttaa nimittäin tosi kiinnostavalta sijoituskohteelta. Eli vertaistukea tulossa! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *