Puutalorakkautta Kristiinankaupungissa

Juliaihminen

Katselen tässä haaveillen viime kesäloman road trip -kuvia. Yleensä ollaan suunnattu kesäisin itään, Joensuuhun ja Kuopioon, mutta tällä kertaa mentiin länsirannikkoa pitkin Vaasaan. 

Turusta lähdettyämme olisin halunnut pysähtyä käymään Vanhassa Raumassa ihastelemassa puutaloja, mutta koska lapsi oli niin sikeässä unessa silloin, niin ajettiin Poriin saakka lounaalle. Korvattiin tämä tekemällä piipahdus Kristiinankaupungisssa ennen Vaasaa. Paikka oli mitä hurmaavin!

Vuonna 1649 perustettu kaupunki sai nimensä Kristiina-kuningattarelta (ja jo pelkästään tämä tekee mielestäni kaupungista sympaattisen). Vanha keskusta muodostuu 300 puutalosta, joiden jokaisen edessä teki mieli ottaa itsestään valokuvia (koska sitä varten nämä vanhat puutalot aikoinaan rakennettiin).

Tehtiin suorakaiteen muotoinen kävelyreitti, joka kulki sekä rannasta että kirkon takaa. Ihastuin erityisesti Kissanpiiskaajankatuun, joka on ilmeisesti Suomen kolmanneksi kapein katu. No, nimi ei nyt ehkä ole kaikkein suloisin: se on peräisin "yhdeksänhäntäisestä kissasta" eli yhdeksänpäisestä ruoskasta, jolla rankaistiin merimiehiä. Kiva juttu!

Kaupungissa on jäljellä myös kaksi tullitupaa (vuosilta 1680 ja 1720), sillä aikoinaan ihmisiltä perittiin tullimaksu kaupunkiin saapumisesta. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisin halunnut käydä syömässä Jungmannissa merenrannassa, mutta aina voi jättää tekemistä seuraavaan kertaa.

Nyt vain tyydyttiin ihastelemaan taloja, kirkkoa ja tuulimyllyä. 

Oikein huvikseni sitten listasin, että missä kaikissa suomalaisissa vanhoissa puutalomestoissa ihmisen kannattaisi elämänsä aikana käydä. Kysyin asiaa instassa, ja sain hyvää täydennystä. Nämä paikat kuuluvat to see -listalleni:

Kristiinankaupunki X

Naantali X

Porvoo X

Hanko X

Vanha Rauma X

Turun Portsa X

Uusikaupunki X

Kaskinen

Pietarsaari (puutalokaupunginosa Skata)

Hamina

Kokkolan Neristan

Puu-Nurmes

Olen asunut oman lapsuuteni kauniissa natisevien hirsien puutalossa, ja puutalorakkauteni on suurta (toki myös tiedän vanhojen puutalojen huonot puolet: saattavat olla kylmiä talvisin, ja ne natisevat ja narskuvat myös öiseen aikaan silloin, kun on yksin kotona koko hiihtoloman ja katsonut juuri ensimmäistä kertaa Hohto-elokuvan parhaan ystävänsä kanssa).

Välillä haaveilen siitä, että asuisi taas puutalossa, ja olen jopa vähän yllättynyt siitä, miten kotoutunut olen tällaiseen 1950-luvun kerrostaloon. 

Onneksi usein riittää, että pääsee ihastelemaan tällaisia paikkoja, tai saa vaikka kutsun kaverin kolmekymppisille, jotka järjestetään tämän vanhempien kotona loviisalaisessa puutaloidyllissä. (Ylipäänsä ihmisen pitäisi saada enemmän kutsuja kavereiden vanhempien koteihin, niissä on yleensä sitä jotain, mitä omasta kodista ei löyty. Hehehe.)

Mutta juu, aion palata ensi kesänä tuonne, ja ehkä olla siellä yötäkin. Tämä ensi silmäys vei nimittäin syömeni!

 

Mitä muita ihania puutaloalueita Suomessa on, joita kannattaisi käydä katsomassa?

 

Lue myös:

Suomi-loman kohokohtia

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

No puu-Käpylä tietty!

Juliaihminen
Juliaihminen

Erinomainen muistutus! Olen jopa aikoinani käynyt "lomamatkalla" siellä

Lelluu (Ei varmistettu)

Mulle niin rakas paikka, kun isoäiti asuu siellä. :) Tuli hymy huulille, kun näin että olit tästä tehnyt postauksen. :) Ja ah puutalot, parasta!

Nannann (Ei varmistettu)

Raahessa on myös viehättävä puutalokeskusta Wanha Raahe. Suosittelen

Vierailija (Ei varmistettu)

Sulta puuttuu listalta ainakin kaksi puutalokaupunkia eli Loviisa ja Raahe. Raahessa on yksi parhaiten säilyneitä puutalokaupungin osia ja Loviisan puutalokorttelit on vaan perin sympaattisia ja päivämatkan päässä Helsingistä.

Maizena (Ei varmistettu)

Loviisaa minäkin mainostan! Joka vuosi elokuussa järjestetään Loviisan Wanhat talot -tapahtuma, jossa taloja pääsee ihastelemaan myös sisältä. Pienimuotoisemmin taloihin pääsee myös joulutalot -tapahtuman yhteydessä.

Katri / Kotona ja kaupungilla (Ei varmistettu) http://kotonajakaupungilla.blogspot.com/

Myös Tammisaaren (Ekenäs) vanha kaupunki on suosittu vierailukohde.

Tykkään itse vanhoista puutaloalueista ja kesällä tuli juuri tutustuttua Kristiinankaupunkiin ja Kaskisiin. Sekä Pietarsaaren Skataan, kun sitä pitkin on tänä kesänä tullut talsittua useamman kerran.

Tuo Puu-Nurmes on kyllä vielä kokematta. Ehkä joskus sinnekin päin reissua :D

Ankkurinappis (Ei varmistettu)

Porin Reposaari listalle! Tämä on todella uniikki ja hieno paikka, itse muutimme tänne, koska emme voineet enää kuvitella elämää muualla täällä käytyämme :) Ravintoloitakin on useita, mutta gastro pub Merry Munk on ihan ykkönen! Ja vaikka mitä muuta, vanhat puutalot, meri, kirkko, jossa presidenttiparimme meni naimisiin, meri, meri ja meri.

Sallashome (Ei varmistettu)

Oi, Kristiinankaupunki on ihana! Olen viettänyt kaikki lapsuuden kesäni siellä, ja paikasta on paljon hyviä muistoja. <3

Kommentoi