Pyydä universumilta niin saat (tietyin varauksin)

Juliaihminen

Töiden kannalta tämä syksy on ollut mulle unelmien täyttymyksen aikaa. Suurinpiirtein aina, kun olen sanonut jotain ääneen, toive on toteutunut aika nopeasti. Esimerkiksi kun pohdin, että "olisi kiva päästä puhumaan rahasta radioon", sain sähköpostua Radio Helsingistä ja minua pyydettiin puhumaan miesten ja naisten välisistä palkkaeroista. (Ylihuomenna pääsen puhumaan lapsista ja rahasta myös Nordean paneeliin, rahapuhetta ei voi estää!)

Kun viime keväänä haaveilin, että "vielä jonain päivänä kirjoitan kirjan", niin nyt minulla on kahden tietokirjan kustannussopimukset allekirjoitettuna. (Niistä lisää myöhemmin!) Kun joskus sanoin, että olisi ihana tehdä töitä sellaisessa pienessä kivijalkatoimistossa, niin nyt istun päivät pitkät maailman tyylikkäimmässä toimistossa Vallilassa (tsekatkaa nuo lattiat!). 

Nyt tuntuu, että pitää melkein varoa, mitä toivoo, koska se voi toteutua koska tahansa.

Söin tuossa kuukausi pari sitten ravintola Teatterissa pitkän lounaan Vappu Pimiän kanssa. Lopputulos on nyt ilmestyneessä Trendissä. Vappu se vasta puhuikin siitä, että pitää vain pyytää universumilta, niin kyllä sitä sitten saa. Voi olla, että tällöin joutuu luopumaan jostain (vakituisesta palkasta, viikonloppuvapaista tai tulevaisuuden varmuudesta). Kuitenkin jos oikeasti haluaa jotain ja jos on valmis tekemään sen asian eteen töitä, niin kyllä sen melko usein sitten myös voi saavuttaa.

Vapulla on ollut aika kreisi ura. Se on tehnyt yö-chattia, juontanut aamuradiota ja BB-Extraa samaan aikaan ja pikkuhiljaa se alkaa olla Suomen Martha Stewart (tämän uratavoitteen se oli päättänyt kälysessä nyciläisessä hotellissa joskus reilu kymmenen vuotta sitten katsellessaan telkkarista Marthan ohjelmia). Vappu on aina vain kelannut jonkun seuraavan jutun ja lähtenyt määrätietoisesti sitä kohti.

No, itse en kyllä ole ihan noin määrätietoinen, kuten ehkä tämän blogin lukijat tietävät. Olen melko ambivalentti päätösten suhteen, enkä todellakaan aina tiedä, mitä kohti lähteä. Mutta sen olen kyllä omalla kohdalla huomannut, että sitten kun johonkin suuntaan vain lähtee kokeilemaan, niin aika monet ovet aukeavat, kun jaksaa nähdä vaivaa eikä lannistu ensimmäisistä vastoinäkymisistä.

No, sitten on minun tämä toinen puoli, joka haluaa sanoa tällaisenkin jutun jälkeen tietyn disclamerin. Tämähän on nimitäin hirveän yksilökeskeistä ja yksilölle vastuuta antavaa puhetta. En nimittäin todellakaan usko mihinkään jokainen on oman onnensa seppä -latteuksiin, koska yksilön lisäksi on aina olemassa rakenteet, jotka tukevat tai lannistavat yksilön olemista. Elämässä menestyminen riippuu hirveästi lähtökohdista, siitä kuinka paljon ihmisellä on energiaa ja ihan jo siitäkin, minkälainen verkosto hänellä on. 

Uskon edelleen siihen, että Suomessa on aika hyvät mahdollisuudet nousta vaikka mihin, jos uskoo itseensä ja unelmaansa. Mutta ihan jo se, että on itseluottamusta, vaatii usein sitä, että ihmistä on tuettu lapsuudessa ja hänelle on sanottu, että sinä pystyt. Itselleni on aina sanottu, että sinä pystyt, ja se näkyy oikeastaan kaikessa, mitä nykyään duunailen.

Mulla on pari juttua taas mielessä, joita haluaisin seuraavaksi tehdä, mutta en viitsi vielä sanoa niitä ääneen edes universumille, kun tässä on nyt niin paljon kaikkea, että pitää nämä edellisetkin toteutuneet toiveet tästä hoidella pois alta.

No, koko haastattelu on tosiaan joulukuun Trendissä!

 

Mitä mieltä olette tällaisesta universumilta pyytämisestä?

 

 

Lue myös:

Sen vain tietää on surkea elämänohje

Kolmenkympin kriisi on täyttä totta

Aina voi luovuttaa

Rakenteet vastaan yksilö

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Kommentit

SC

Itse uskon, että ainakin työkuvioissa tuo "universumille manifestaaminen" toimii. Olen etsiskellyt nyt syksyn aikana töitä äitiysloman jälkeiselle ajalle, ja kun tarpeeksi toitottelin ympäriinsä töiden tarpeesta, yksi tosi mukava uusi tuttavuus spontaanisti suositteli minua hakemaani paikkaan. Jos en olisi kertonut työnhaustani, ei tämä tuttavuus olisi edes tiennyt, millä alalla työskentelen! Ja aina on se mahdollisuus, että kun avoimesti etsii uusia työkuvioita, uuden työmahdollisuuden auetessa joku muistaa, että "hei se yksi kiva tyyppi sanoi etsivänsä töitä" ja soittaa sinulle.

Juliaihminen
Juliaihminen

Just näin! Ihmiset ovat hirveän auttamishaluisia ja tosi mielellään vinkkaavat kivoille tyypeille työpaikkoja tai työpaikoille kivoista tyypeistä. Pitää vaan päästä yli semmosesta ajatuksesta, ettei voisi puhua ääneen siitä, että kaipaa uusia töitä. Joku siinä nimittäin on mulla ollut, etten ole aiemmin kehdannut puhua sellaisesta. 

Pax
Liikehdintää

En usko, että kukaan luulee voivansa vain pyytää universumilta asioita ja jäädä sitten pyörittelemään peukaloitaan. Vähän edellisen kommentoijan tyyliin ajattelen, että jos toiveitaan uskaltaa pukea sanoiksi, on niitä helpompi toteuttaa. Ja että niiden eteen tekee myös töitä.

Pitäisi uskaltaa unelmoida ja haaveilla isosti, koska ei sitä kukaan sun puolestakaan (yleensä) tee.

Vierailija (Ei varmistettu)

Onko tämä universumilta pyytäminen tapa yrittää häivyttää sitä, että on asettanut tavoitteen ja tehnyt sen eteen määrätietoisesti hommia? Minulle vähän kalskahtaa korvaan, en tykkää kun naiset vähättelevät omaa rooliaan saavutuksissaan.
Samaa mieltä olen perusajatuksesta, että jos konkretisoi tavoitteensa, ne on helpompi toteuttaa ja toisaalta itselle myös vaikeampi sivuuttaa. Onnea hienoista saavutuksista, varmaan aika paljon osuutta muullakin kuin universumilla :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ou nou! Mulle tuo universumi on siis metafora sille, että sanoo asioita ääneen. Se ei siis ole mikään kirjaimellisesti otettava uskon asia, vaan ihan vain pointtina on se, että sano ääneen. En vähättele yhtään saavutuksiani, mutten myöskään liioittele niitä: kyllä rakenteet, verkostot, perhe ja ystävät ovat auttaneet paljon, ei vain pelkästään minä itse.

(Vappu Pimiällä on ehkä vähän hc:mpi suhtautuminen universumiasiaan, mutta sen voi lukea sitten siitä jutusta.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Aa okei! Luin varmaan vähän suurpiirteisesti! Samaa mieltä siis tuosta tausta-ajatuksesta.

Universumilta pyytäminen rinnastuu mun mielessä johonkin jumalilta pyytämiseen, sellaistahan maailmassa aika paljon harjoitetaan ja sitten erilaisin uhrilahjoin kiitellään jumalia.

Ja tässä ei nyt ollut tarkoitus ottaa kantaa siihen, mikä on muun ympäröivän yhteiskunnan vaikutus menestykseesi, ainoastaan että mun tieteellisessä maailmakuvassani erilaisten henkiolentojen rooli on minimaalinen :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Tarkennan vielä, kun ajatus selkeni omassa päässäni :)

Olen toki samaa mieltä, ettei menestys koskaan ole pelkkää omaa ansiota, vaan riippuu lukuisista myötävaikuttavista ja tukevista tekijöistä.
Tämä ilmiö, että ääneen sanotut asiat mahdollistuvat, johtuu käsitykseni mukaan kuitenkin lähinnä omassa toiminnassa tapahtuvista muutoksista. Kun toive on itselle konkretisoitunut, tulee aktiivisemmin työskenneltyä sen eteen ja hyödynnettyä kaikkia niitä jo olemassa olevia myötävaikuttavia tekijöitä.
Eli tästä ilmiöstä on mielestäni kiittäminen omaa itseä, ei niinkään universumia, vaikkakin menestyksestä muuten aika pieni osa on omaa ansioita.

Terveisin tiedeorientoitunut ja tiukkapipoinen vakkarilukija, joka saa päänsäryn kaikesta hörhöilystä ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ah Julia ra-kas-tan sun kirjoituksia just ton disclaimerin takia! On ihanaa, että oot niin selkeästi pokkamuijien ja itseensä uskomisen puolestapuhuja, mutta et suostu unohtamaan rakenteita/yksilön ulkopuolisia vaikuttavia tekijöitä. Just näin sen pitää ollakin: sopiva tasapaino kannustusta, inspiraatiota ja kunnianhimoa ilman, että kaikki vastuu menestymisestä kolahtaa yksilön niskaan.

Fiksuja valtsikalaisia (okei, muutakin, mutta hei come on pitää vähän kehua omaa alaa) naisia tää maa tarvitsee vielä paljon lisää. Oot huikea.

Juliaihminen
Juliaihminen

<3 Kiitos!

Joo, kun kuuntelen sellaista "minä pystyin ihan vain koska olen niin eteveä yksilö" -puhetta, tulee vain sellainen olo, että mene nyt äkkiä hyvä ihminen lukemaan pari kurssia sosiologiaa :D

Saranda
Tyhjä ajatus

Oon sun kanssa samaa mieltä ja tää sun juttu Vappu Pimiästä oli tosi hyvä! Ei voi syntyä huonoa jälkeä kun kaksi voimaannuttavaa ja fiksua naista lounastaa yhdessä. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihana Saranda! <3

Mä oon (ylläri) ihan todella allerginen universumihölinöille :D. En jotenkin ymmärrä yhtään, siis mikä universumi? Vai onko tarkoitus vain sanoa että jos tekee kovasti töitä jonkin asian eteen niin sen saaminen on todennäköisempää kuin jos ei tee mitään? Tai että auttaa jos tietää mitä haluaa? Näinhän se tietty on. Toi universumihomma vaan niin kovin helposti tuntuu kääntyvän siihen, että kaikki mitä on saanut on omaa ansiota (ei tässä sun jutussa, vaan yleisesti).

Yksilökeskeisyydessä mietityttää myös, että mites ne muut ihmiset? Tai siis tuntuu että siitä puuttuu ajatus siitä, että on myös velvollisuuksia ja vastuuta suhteessa muihin, ei pelkästään itseensä. Ja että aina ei voi "seurata sydämensä ääntä" koska täytyy esim. olla kotona vaihtamassa vaippoja... Joskus toisten tarpeet menevät omien ohi.

Ja sitten on sellainenkin asia kuin sattuma. Vaikka kuinka pyytäisi universumilta vaikkapa terveyttä tai rakastavaa puolisoa niin ei sitä silti välttämättä saa, niin epäreilua kuin se onkin. Ja siinä kohtaa ei ehkä kauheasti helpota jos ympärillä toitotetaan että uskot ja toivot vaan kato niin kyllä se siitä.

Mutta joo, pitää varmaan lukea toi Trendin juttu avoimin mielin, josko sitten tajuaisin paremmin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Aika samaa mieltä tämän kommentoijan kanssa. Miksi pitää sotkea universumista puhuminen siihen, että tekee töitä päästäkseen tavoitteisiinsa? Kuulostaako se jotenkin paremmalta kääntää puhe uskonvoimaan työnteon sijasta? Tosin lähinnä mua ärsyttää tää universumipuhe siksi, että oon pyytänyt universumilta jo useemman vuoden lottovoittoa eikä sitä ole vieläkään mulle annettu :/ Ei vaikka joka viikko olen ollut valmis luopummaan useemmasta eurosta saadakseni sen päävoiton.

Muuten: Normaalisti _vihaan_ sun disclaimereita, mutta tällä kertaa en! Sitku vielä saatais sitä itseluottamusta ja yleistä voimaantumista leviämään niillekin, joiden vanhemmilta sitä ei herunut. Niin monet ongelmat tuntuvat linkittyvän häpeään ja huonoon itseluottamukseen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mulle se universumi on samanlaista läppää kuin yksisarviskortit. En siis oikeasti usko mihinkään "universumin voimaan", vaan yksinkertaisesti siihen, että jos uskaltaa sanoa itselleen tavoitteensa ääneen ja vielä parempaa, puhuu niistä oikeille ihmisille, on huomattavasti todennäköisempää että tavoiteet uralla toteutuu. Ja tuohon ajatukseen taas sisältyy se, ettei kaikki ole vain omaa ansiota vaan esimekriksi paljon muiden ihmisten auttamisesta kiinni, koska usein juuri muiden avulla pääasee tekemään kivoja juttuja. Lisäksi uskon tähän ehkä juurikin työasioissa, mutten niinkään terveys- tai rakkausjutuissa. 

Olen myös sitä mieltä, että jos toteuttaa pitkällä aikavälillä omia haaveita, se sataa myös omien läheisten laariin, koska onnellinen ihminen on myös helppo läheinen. Unelmia pitää myös priorisoida, mulle esimerkiksi lapsen saaminen oli tärkeämpää kuin vaikka töissä oleminen, joten ilman muuta sitten olin vuoden himassa vaihtamassa niitä vaippoja enkä vaikka sykkinyt töissä. Toisin sanoen: mä kelaan tämän yksilökeskeisyyden niin, etten edes tule erityisen onnelliseksi sellaisesta elämässä, joka on all about me, vaan omaa unelmaa on myös se, että voi sekä hoitaa sitä lasta että tehdä niitä työhommia.

Mutta joo, disclamerit on ehdottoman tärkeät tässä asiassa!

Joo, noin jos asian ilmaisee niin en kyllä keksi mistä olisin eri mieltä! Ehkä se on vaan toi universumi-sana joka heti triggeröi... 

Juliaihminen
Juliaihminen

Tämä on musta ihan kiinnostava ilmiö, että tällä hetkellä trendaa kaikenlaiset yksisarviskortit bileissä, universumihorinat jne. Pohjimmiltaan en usko että monikaan millään lailla puhuu mistään energioista tosissaan, vaan kyseessä on ihan sellaista perinteistä usko unelmiisi -self helppiä, joka on paketoitu vähän coolimmin. 

Mä taas olen tullut siihen tulokseen, että kaipaan välillä elämääni tällaista humpuukiläppää. Musta se on hauska kulttuurinen ilmiö, joka tekee elämästä vähän kevyempää, kun moni asia tuntuu niin vakavalta.

Toisaalta jos tämä johtaa yksilökeskeisyyden nousuun ja liialliseen oman navan tuijotteluun, niin sitten toki vastustan verisesti. Mutta joskus on musta vähän hauska tällä lailla huruilla, koska elämä ei ole joko tai! 

(Tulipas diippiä.)

Emilia M

Kyllä ne jotkut valitettavasti puhuvat tosissaan... Ylipäätään tuntuu, että kaikenlainen humpuukihuuhaa on tekemässä uutta nousua. Netin kautta leviää kaikennäköiset jutut, ja sit ihmiset kuvittelevat, että ne humpuukibloggaajat puhuu totuutta ja esim. Yle ja yliopistot on niitä korruptoituneita tahoja joihin ei voi luottaa. Se hopeavesihommeli oli pelottava. Ja sit törmäsin juuri FB-ryhmään nimeltä Healers Finland, liityin uteliaisuuttani ja heti alkoi ahdistaa, ihmiset oikeasti parantavat siellä kipeitä lapsiaan lääkkeiden sijaan homeopatialla.

Olen pohtinut tätä näennäiskriittisyyttä aika paljon. Valitettavasti tuntuu, että se on hyvin paljon koulutukseen sidoksissa oleva juttu. Mitä matalampi koulutus, sitä herkempi ihminen on uskomaan kaikkea huuhaata, ei osaa tarkistaa lähteidensä sidonnaisuuksia.

Tää lähti nyt jo aika kauas universumiin uskomisesta, sorge!

Emilia M

Täällä yksi kaukohoitoja tekevä... Kyllä epätoivoiset ihmiset ovat sellaisista valmiita maksamaan rahaa!

https://www.facebook.com/sami.salpakivi/media_set?set=a.10208084470668825.1073741839.1811554595&type=3

Vierailija (Ei varmistettu)

Hipsterinäkökulma :) Puhutaan coolin ironisesti universumista, yksisarvisista yms kun self help on jo niin vanhanaikaista ja valtavirrankin omaksumaa, mutta enhän MINÄ näihin nyt oikeasti usko (tietenkään). Vaikka onko nämä "hurujutut" nyt sinällään sen huonompi juttu kuin uskonto tai joku muu aate tai ideologia (kunhan sen takia ei luovuta lääketieteestä tms, mutta toisaalta kaikki uskonnot ja ismit on äärimmilleen vietynä tavalla tai toisella haitallisia jos ei itselle niin muille).

Juliaihminen
Juliaihminen

A aaa, äläpä vetäse ihan noin nopeita johtopäätöksiä hipstereistä! :)

Mä esimerkiksi kuulun vahvasti kirkkoon ihan syystä. Mutta kyllä mun pitää voida saada sanoa, että yksisarviskortit ovat mun mielestäni huruhommaa. Joku toinen saa mun puolesta sanoa, että mun uskoni on huruhommaa. Tai no okei, vähän tylyähän se on. Joten ehkäpä on kieltämättä vähän tylyä sanoa, että yksisarviskortit on huruilua... Mutta kun ne on! :D En selväsikään ole aina kovin kohtelias, enkä kovin hyvä argumentoimaan!

Emilia M

Julia, tuli muuten mieleen vielä kirjasuositus. Mä ajattelin ennen monesta touhusta kuten homeopatiasta, että harmitonta hömppää. Sitten aloin opiskella huvikseni iltaharrastuksena avoimessa yliopistossa psykologiaa ja luin sellaisen kirjan, missä puhuttiin psykologian asemasta tieteiden kentällä. Kirjan tarkoitus oli mm. selittää, että se on ihan oikea tiede, ei mitään vaihtoehtohömppää. (Ilmeisesti Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa psykologiasta jotenkin kuvitellaan, että se on ihan liibalaabaa, ja pidetään verrannollisena vaihtoehtohoitoihin). Tää kirja oli mulle mullistava monella tapaa: se opetti ymmärtämään tieteellisen tutkimuksenteon periaatteita ja prosesseja (siinä vaiheessa oli takana 8 vuotta opintoja Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa, enkä tosiaan tiennyt toisten tutkimusalojen menetelmistä mitään), esim. sitä, miten tieteellisen tiedon pitää olla falsifioitavissa. Se myös otti voimakkaasti kantaa erilaisia hömppähoitoja vastaan. Nykyihmisillä helposti hämärtyy se, mikä on oikeasti luotettavaa, tutkittua tietoa ja mikä sitten jotain kokemuspohjaista mutua. Se, mitä parhaillaan tapahtuu ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, on aika pelottavaa (hopeavesihoidot ja synnytysmenetelmät). Että jos ennen ajattelee, että harmitonta, niin tämän kirjan luettuaan ei enää ajattele. Keith E. Stanovitch ja How to think straight about psychology.

YritteliäsAino (Ei varmistettu)

Tästä on tehty mielenkiintoista tutkimusta ja interventio, jossa on aika vaikuttavat tulokset. 7000 hollantilaisopiskelijaa pantiin kirjoittamaan tulevaisuuden suunnitelmistaan yksityiskohtiaisesti. He siis joutuivat visioimaan ja kirjoittamaan millaisen elämän toivoisivat 5 vuoden pääsä,ä ja toisaalta pohtimaan että millainen elämä heillä on pahimmassa tapauksessa silloin jos pitävät kiinni itse määrittelemistään haitallisista tavoista ja ajattelumalleista. Vähän niinkuin tämä universumilta toivominen, paitsi tietysti vähän strukturoidummin. Kuten kaikki varmaan arvaavat, opinnoissa parhaiten pärjäävät syntyperältään hollantilaiset valkoihoiset (=etniset hollantilaiset) naiset, toisena tulevat etniset hollantilaismiehet, sen jälkeen naispuoliset etnisen vähemmistön edustajat ja vihoviimeisenä miespuoliset etnisen vähemmistön edustajat. Erittäin jännittävää oli, että tämän kirjoitustehtävän jälkeisessä seurannassa parhaiten suoritustaan paransi tämä kaikkein huonoiten suorioutunut ryhmä, jonka suoritus parani jopa siinä määrin, että kahdessa vuodessa heidän suoriutumisensa ylitti jopa nämä syntyperältään hollantilaiset naiset! Tarkempi selostus havainnoista esim. tässä haastattelussa alkaen kohdasta 16:30: https://www.youtube.com/watch?v=eloBdLBulj0

Juliaihminen
Juliaihminen

Superkiinnostavaa! Tuossa kyllä kohtaavat rakenne ja yksilö tosi mielenkiintoisella tavalla!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla nousee karvat pystyyn tosta "kun vain pyydät universumilta sen saat" en tykkää hirveesti myöskään "jokainen on oman onnensa seppä" lausumasta (vaikka melko oikealla koen olevani. Mutta toi universumilta pyytäminen tuntuu sellasten ihmisten puheelta, jotka onnekkaiden sattumusten kautta ovat päätyneet tilanteeseen X ja kuvittelevat että kyseessä on vaan virtaavat energiat eikä rehkimisestä tavoitteiden eteen ole mitään hyötyä.

hissu29 (Ei varmistettu)

Hei Julia. Blogisi on laadukasta sisältöä täynnä. Ehdottaisin juttuaiheeksi suomalaista lastensuojelua, jota mediassa nyt käsitelty paljon.

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin ja sitten kun sairastuu vaikka syöpään tai halvaantuu niin kaverit voi kätevästi ajatella "se tilasi sen universumilta" ja häippäsevät..sitä ei kyllä koskaan muutenkaan tiedä oikeastaan mistään mitään ellei ole viettänyt vähintään vuotta ilman ystäviä ja tuttavia. Eikä tiedä ketkä ovat oikeasti ystäviä ennen kuin tapahtuu jotain hyvin ikävää itselle tai lapsille. (Lempikenkien katoaminen ei ole sitä). Anyway, ystävät on useimmiten perseestä tosipaikan tullen.

Juliaihminen
Juliaihminen

No herregud, eihän kukaan nyt mikään sellainen ihmishirviö ole, että sanoisi, että jonkun ihmisen syöpä olisi tämän oma syy!

Eikä mun mielestä ystävät ole yhtään perseestä. Ainakaan kaikki! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Siis tietenkin esim. työelämässä eteneminen tai siirtyminen helpottuu, kun aikeitaan tai toiveitaan sanoo ääneen, mutta se on ihan sattumaa, jos jotain tapahtuu sillä, että toivoo omassa päässään. Lasta voi tietenkin tsempata näin sen lisäksi, että kannustaa tätä toimimaan tavoitteidensa eteen. :)

Minulle tuli tästä postauksesta mieleen vain se, että haluat esitellä saavutuksiasi eikä siinä mitään.
Siihen kyllä uskon, että hyvää voi laittaa kiertämään eli kohtelemalla muita hyvin ja ystävällisesti saattaa saada muille paremman mielen ja näitä jakamaan hyvää mieltään eteenpäin, mutta ei tähänkään mitään syvällistä universumin sanomaa tarvita. Paitsi ehkä uskonnottomat ihmiset kuitenkin kaipaavat jotain uskontoa ja hengellisyyttä elämään ja siksi nämä universumi- jutut uppoavat hyvin ja samalla ne myös korostavat yksilön vastuuta omasta elämästään ja omasta onnistumisistaan...

emmms (Ei varmistettu)

Olen niin samaa mieltä tuosta että tämä "universumihömpötys" on tietynlainen korvike uskonnolle ja tarpeelle uskoa johonkin elämää suurempaan/elämän tarkoitukseen. Samaa kategoriaa edustaa nykyisin jooga/meditointi ja joillekin treeni/ruoka. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa, kuten ylempänäkin todettu, tämä on mielenkiintoinen ilmiö.

Juliaihminen
Juliaihminen

Olen samaa mieltä kanssa tuosta, että hyvä lähtee kyllä tosi helposti kiertämään. Hmm, ehkä tämä universumi on nyt tässä mun postauksessa vähän liian isossa roolissa. Taisin kirjoittaa vähän löysän postauksen. En siis usko universumin energioihin, enkä mihinkään taikavoimiin. Uskon vain siihen, että jos sanoo tavoitteitaan ääneen, niiden toteutuminen on huomattavasti helpompaa. Mä en aikaisemmin ole kehdannut sanoa toiveitani tai unelmiani ääneen, kun olen ajatellut, että nyt joku ajattelee musta, että mä luulen itsestäni jotain. Ja sekös on pahinta! Mutta ehkä sitä pitää vaan joskus luulla itsestään jotain ja vain mennä ja sanoa ääneen.

Mutta joo, mä olen miettinyt myös viime aikoina sellaista yksilökeskeistä feminismiä, ikään kuin oikeistolaista feminismiä, jossa ajatellaan, että ihan vain se, että on nainen ja menestyy itse, on feminismiä, koska näin on esikuva muille naisille. Se voi olla, mutta lähtökohtaisesti se ei mun mielestä riitä, vaan vielä parempaa feminismiä on se, ettei missään vaiheessa töki kyynärpäillä muita (ainkaana naisia) vaan auttaa muita all the way. No joo, nyt lähti kauas tämä ajatus, mutta on pyörinyt mielessäni viime aikoina.

ps. Kyllä sitä välillä pitää vähän lesoilla menemään omilla saavutuksilla! Haluan lisätä tähän lesoilun kimaraan vielä sen, että pyysin tänään universumilta vanukasta, ja niin vain sitä mun jääkaapissa on (ja myös siksi, koska kävin ostamassa sitä kauapsta).

Mun on vielä pakko vähän jatkaa keskustelua tuosta yksilökeskeisestä feminismistä kun se on niin kiinnostava juttu! Ja mun mielestä myös hirveän vaikea jotenkin löytää mielekästä suhtautumistapaa. Tarkoitan siis siinä mielessä että jollekin (tai varmaan aika monelle) naiseus tai naisena/naisoletettuna eläminen voi olla aidosti voimavara ja etukin jossain tilanteessa, ja kun pärjää ja menestyy niin ne on tietty tosi myönteisiä kokemuksia, ja asioita joista on syytäkin olla ylpeä. Mutta sitten helposti jää huomaamatta että sukupuoleen liittyvät valtasuhteet (esim. työelämässä) ei siitä vielä kauheasti liikahda jos yksittäiset naiset menestyy - jotkin syrjivät käytännöt voi jopa pönkittyä, kun on se yksi nainen ikään kuin todisteena siitä että kyllä naisetkin voi menestyä. Ja se on sitten taas ongelma. Että miten vois tavallaan antaa arvoa sille menestymiselle mutta niin että samalla mietitään kuinka purettais niitä syrjiviä rakenteita. Mutta just toi toisten auttaminen, ja ehkä ylipäätään se että tehtäis näkyväksi myös niitä tukiverkostoja, kun kukaan ei loppujen lopuksi kuitenkaan ihan ypöyksin pärjää.

Sori kun lähdin sivuraiteelle, nyt lopetan!

Juliaihminen
Juliaihminen

Todella hyvä pointti. Sitten voi tulla itselle sellainen sokea vääristymä, että ei ole mitään ongelmaa, kun minulla ei ole mitään ongelmaa.

Siksi olenkin yrittänyt vahvasti opetella sellaisesta naiset kilpailee naisia vastaan -ajatuksesta pois, jotta voisi keskittää energiansa nimenomaan muiden auttamiseen ja siinä samalla sitten taas itsensä auttamiseen. Joskus se on tosi vaikeaa, kun se kilpaileminen on jotenkin niin rakennettu tähän koko hommaan. 

Olen esimerkiksi välillä miettinyt Ompeluseuran tietynlaista postauksissa esiintyvää keskustelutyyliä, että joku siinä aina välillä risoo mua juuri tässä yksilökeskeisessä feminismissä. En kyllä edes osaa sanoa mikä, joten nyt alan olla vähän heikoilla vesillä argumenttieni kanssa :)

-Elina- (Ei varmistettu)

Hei Julia,
tämä menee nyt vähän ohi aiheen, mutta ensinnäkin kiitos loistavasta blogista. Blogisi on yksi harvoja (= ainut), jota jaksan säännöllisesti seurata. Toiseksi, paljon onnea kahdesta kustannussopimuksesta, ihan loistojuttu! Lukisin mielelläni postauksen toimittajan/blogaajan/kirjailijan urastasi, miten sinusta on tullut näin äärettömän hyvä kirjoittaja ja miten olet päässyt etenemään (kirjoittajan)urallasi noin noususuhdanteisesti? Mitä vinkkejä antaisit aloittavalle pöytälaatikkokirjoittelijalle tai toimittajan urasta haaveilevalle?

Juliaihminen
Juliaihminen

Aaaa! Miten ihana kommentti!!!! Nyt loppui kestäminen. <3 <3

Mä tosiaan voisin kirjoittaa aiheesta, mutta sen postauksen paras anti olisi luultavasti tämä kommenttiboksi, koska täältä mun mielestä suurin tämän blogin kiinnostavuus kumpuaa. :)

Vislaava (Ei varmistettu)

Hei, tämä menee nyt postauksen ytimeen. Kysyisin ääneen vinkkejä freekuksi ryhtymiseen. Olen muuttamassa puolison perässä Saksaan ja saksan kieltä osaamattomana mietin, että kannattaisi ehkä havitella freekkuhommia Suomesta. Olen viestinnän loppuvaiheen opiskelija, mutta ongelma on, että olen tähän mennessä tehnyt oman alan juttuja tiedotuspuolella, eli juttunäytteitä ei ole. Ei ole myöskään siis kokemusta juttujen teosta, paitsi pari ikivanhaa ainejärjestölehden juttua. Blogia kirjoittelin pari vuotta. Mitä suosittelisit ihan ensimmäisiksi vauvanaskeliksi?

Juliaihminen
Juliaihminen

Jee! Onnea muutosta! Suosittelisin vauvanaskeleeksi tämän postauksen lukemista :)

Vierailija (Ei varmistettu) http://freegiftcardgenrator.com/itune.php

I really loved reading your blog. I also found your posts very interesting. In fact after reading, I had to go show it to my friend and he ejoyed it as well!

CougarWoman
CougarWoman

Mä itseasiassa pyydän universumilta ihan konkreettisesti; kuvittelen itseni kävelemässä peilityynen metsälammen ääreen, otan kolikon ja lausun toiveeni (pääni sisällä) ääneen, ja heitän kolikon "universumin lampeen" visualisoiden kolikon heittämisestä syntyvät renkaat. Odotan lammen äärellä kunnes renkaat ovat tyyntyneet ja kävelen pois.

Yllättäen ei ihan aina (heh) toimi, mutta usein kyllä! Tuo ylläoleva on ihan osa mun meditaatiotakin. Mä oon vähän tämmönen puunhalaaja, uskon myös hyvän kiertämiseen ja karmaan, ja yritän elää elämääni satuttamatta tai loukkaamatta ketään tarkoituksellisesti. Jos joku keksii aikakoneen niin voisko mut palauttaa hippiaikaan, johon vissiin oikeasti kuulun? :D

Kommentoi