Pyydä universumilta niin saat (tietyin varauksin)

vappu pimiä.jpg

Töiden kannalta tämä syksy on ollut mulle unelmien täyttymyksen aikaa. Suurinpiirtein aina, kun olen sanonut jotain ääneen, toive on toteutunut aika nopeasti. Esimerkiksi kun pohdin, että ”olisi kiva päästä puhumaan rahasta radioon”, sain sähköpostua Radio Helsingistä ja minua pyydettiin puhumaan miesten ja naisten välisistä palkkaeroista. (Ylihuomenna pääsen puhumaan lapsista ja rahasta myös Nordean paneeliin, rahapuhetta ei voi estää!)

Kun viime keväänä haaveilin, että ”vielä jonain päivänä kirjoitan kirjan”, niin nyt minulla on kahden tietokirjan kustannussopimukset allekirjoitettuna. (Niistä lisää myöhemmin!) Kun joskus sanoin, että olisi ihana tehdä töitä sellaisessa pienessä kivijalkatoimistossa, niin nyt istun päivät pitkät maailman tyylikkäimmässä toimistossa Vallilassa (tsekatkaa nuo lattiat!). 

Nyt tuntuu, että pitää melkein varoa, mitä toivoo, koska se voi toteutua koska tahansa.

vappu pimiä2.jpg

Söin tuossa kuukausi pari sitten ravintola Teatterissa pitkän lounaan Vappu Pimiän kanssa. Lopputulos on nyt ilmestyneessä Trendissä. Vappu se vasta puhuikin siitä, että pitää vain pyytää universumilta, niin kyllä sitä sitten saa. Voi olla, että tällöin joutuu luopumaan jostain (vakituisesta palkasta, viikonloppuvapaista tai tulevaisuuden varmuudesta). Kuitenkin jos oikeasti haluaa jotain ja jos on valmis tekemään sen asian eteen töitä, niin kyllä sen melko usein sitten myös voi saavuttaa.

Vapulla on ollut aika kreisi ura. Se on tehnyt yö-chattia, juontanut aamuradiota ja BB-Extraa samaan aikaan ja pikkuhiljaa se alkaa olla Suomen Martha Stewart (tämän uratavoitteen se oli päättänyt kälysessä nyciläisessä hotellissa joskus reilu kymmenen vuotta sitten katsellessaan telkkarista Marthan ohjelmia). Vappu on aina vain kelannut jonkun seuraavan jutun ja lähtenyt määrätietoisesti sitä kohti.

No, itse en kyllä ole ihan noin määrätietoinen, kuten ehkä tämän blogin lukijat tietävät. Olen melko ambivalentti päätösten suhteen, enkä todellakaan aina tiedä, mitä kohti lähteä. Mutta sen olen kyllä omalla kohdalla huomannut, että sitten kun johonkin suuntaan vain lähtee kokeilemaan, niin aika monet ovet aukeavat, kun jaksaa nähdä vaivaa eikä lannistu ensimmäisistä vastoinäkymisistä.

vappu pimiä3.jpg

No, sitten on minun tämä toinen puoli, joka haluaa sanoa tällaisenkin jutun jälkeen tietyn disclamerin. Tämähän on nimitäin hirveän yksilökeskeistä ja yksilölle vastuuta antavaa puhetta. En nimittäin todellakaan usko mihinkään jokainen on oman onnensa seppä -latteuksiin, koska yksilön lisäksi on aina olemassa rakenteet, jotka tukevat tai lannistavat yksilön olemista. Elämässä menestyminen riippuu hirveästi lähtökohdista, siitä kuinka paljon ihmisellä on energiaa ja ihan jo siitäkin, minkälainen verkosto hänellä on. 

Uskon edelleen siihen, että Suomessa on aika hyvät mahdollisuudet nousta vaikka mihin, jos uskoo itseensä ja unelmaansa. Mutta ihan jo se, että on itseluottamusta, vaatii usein sitä, että ihmistä on tuettu lapsuudessa ja hänelle on sanottu, että sinä pystyt. Itselleni on aina sanottu, että sinä pystyt, ja se näkyy oikeastaan kaikessa, mitä nykyään duunailen.

Mulla on pari juttua taas mielessä, joita haluaisin seuraavaksi tehdä, mutta en viitsi vielä sanoa niitä ääneen edes universumille, kun tässä on nyt niin paljon kaikkea, että pitää nämä edellisetkin toteutuneet toiveet tästä hoidella pois alta.

No, koko haastattelu on tosiaan joulukuun Trendissä!

 

Mitä mieltä olette tällaisesta universumilta pyytämisestä?

 

 

Lue myös:

Sen vain tietää on surkea elämänohje

Kolmenkympin kriisi on täyttä totta

Aina voi luovuttaa

Rakenteet vastaan yksilö

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

 

Kommentit (38)
  1. Itse uskon, että ainakin työkuvioissa tuo ”universumille manifestaaminen” toimii. Olen etsiskellyt nyt syksyn aikana töitä äitiysloman jälkeiselle ajalle, ja kun tarpeeksi toitottelin ympäriinsä töiden tarpeesta, yksi tosi mukava uusi tuttavuus spontaanisti suositteli minua hakemaani paikkaan. Jos en olisi kertonut työnhaustani, ei tämä tuttavuus olisi edes tiennyt, millä alalla työskentelen! Ja aina on se mahdollisuus, että kun avoimesti etsii uusia työkuvioita, uuden työmahdollisuuden auetessa joku muistaa, että ”hei se yksi kiva tyyppi sanoi etsivänsä töitä” ja soittaa sinulle.

    1. Just näin! Ihmiset ovat hirveän auttamishaluisia ja tosi mielellään vinkkaavat kivoille tyypeille työpaikkoja tai työpaikoille kivoista tyypeistä. Pitää vaan päästä yli semmosesta ajatuksesta, ettei voisi puhua ääneen siitä, että kaipaa uusia töitä. Joku siinä nimittäin on mulla ollut, etten ole aiemmin kehdannut puhua sellaisesta. 

  2. En usko, että kukaan luulee voivansa vain pyytää universumilta asioita ja jäädä sitten pyörittelemään peukaloitaan. Vähän edellisen kommentoijan tyyliin ajattelen, että jos toiveitaan uskaltaa pukea sanoiksi, on niitä helpompi toteuttaa. Ja että niiden eteen tekee myös töitä.

    Pitäisi uskaltaa unelmoida ja haaveilla isosti, koska ei sitä kukaan sun puolestakaan (yleensä) tee.

    1. Onko tämä universumilta pyytäminen tapa yrittää häivyttää sitä, että on asettanut tavoitteen ja tehnyt sen eteen määrätietoisesti hommia? Minulle vähän kalskahtaa korvaan, en tykkää kun naiset vähättelevät omaa rooliaan saavutuksissaan.
      Samaa mieltä olen perusajatuksesta, että jos konkretisoi tavoitteensa, ne on helpompi toteuttaa ja toisaalta itselle myös vaikeampi sivuuttaa. Onnea hienoista saavutuksista, varmaan aika paljon osuutta muullakin kuin universumilla 🙂

      1. Ou nou! Mulle tuo universumi on siis metafora sille, että sanoo asioita ääneen. Se ei siis ole mikään kirjaimellisesti otettava uskon asia, vaan ihan vain pointtina on se, että sano ääneen. En vähättele yhtään saavutuksiani, mutten myöskään liioittele niitä: kyllä rakenteet, verkostot, perhe ja ystävät ovat auttaneet paljon, ei vain pelkästään minä itse.

        (Vappu Pimiällä on ehkä vähän hc:mpi suhtautuminen universumiasiaan, mutta sen voi lukea sitten siitä jutusta.)

        1. Aa okei! Luin varmaan vähän suurpiirteisesti! Samaa mieltä siis tuosta tausta-ajatuksesta.

          Universumilta pyytäminen rinnastuu mun mielessä johonkin jumalilta pyytämiseen, sellaistahan maailmassa aika paljon harjoitetaan ja sitten erilaisin uhrilahjoin kiitellään jumalia.

          Ja tässä ei nyt ollut tarkoitus ottaa kantaa siihen, mikä on muun ympäröivän yhteiskunnan vaikutus menestykseesi, ainoastaan että mun tieteellisessä maailmakuvassani erilaisten henkiolentojen rooli on minimaalinen 🙂

        2. Tarkennan vielä, kun ajatus selkeni omassa päässäni 🙂

          Olen toki samaa mieltä, ettei menestys koskaan ole pelkkää omaa ansiota, vaan riippuu lukuisista myötävaikuttavista ja tukevista tekijöistä.
          Tämä ilmiö, että ääneen sanotut asiat mahdollistuvat, johtuu käsitykseni mukaan kuitenkin lähinnä omassa toiminnassa tapahtuvista muutoksista. Kun toive on itselle konkretisoitunut, tulee aktiivisemmin työskenneltyä sen eteen ja hyödynnettyä kaikkia niitä jo olemassa olevia myötävaikuttavia tekijöitä.
          Eli tästä ilmiöstä on mielestäni kiittäminen omaa itseä, ei niinkään universumia, vaikkakin menestyksestä muuten aika pieni osa on omaa ansioita.

          Terveisin tiedeorientoitunut ja tiukkapipoinen vakkarilukija, joka saa päänsäryn kaikesta hörhöilystä 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *