Raisan baby showerit

Olen ilmeisesti päättänyt mässäillä Raisan raskaudella täällä blogissa miltei enemmän kuin omallani. Tai no, kyllä minä silläkin aika paljon mässäilin. Enkä nyt suoranaisesti tiedä, voiko raskudella mässäillä.

Oli miten oli, järjestimme viime lauantaina Raisalle pienen brunssin Mariannan luona. Aamu oli taivaallinen, eikä vähiten siksi, että Manne asuu niin korkealla, miltei taivaassa.

Yllätimme Raisan sen verran, että hain hänet kotoa lauantaiaamuna kertomatta etukäteen. Raisa oli tästä niin järkyttynyt, että hänen sydän hakkasi kävelymatkan Mannelle saakka.

”Onkohan geeniperimässäni joku sellainen kauhureaktio siihen, kun tullaan yllättäen hakemaan kotoa?” Raisa ystävällisesti vertasi baby shower -yllätystämme Karjalan evakkojen meininkeihin.

Lahjaksi annoimme Raisalle lupauksen viedä hänet ja bebbelse joka kuukausi aamukahveille.

Kun Frida syntyi, Raisan toinen ystäväporukka oli tehnyt sellaisen hoitokalenterin, jossa kerran kuussa otettiin bebbe hoitoon ja Raisa pääsi Antin kanssa treffeille. Siis ihan ensimäisestä kuukaudesta lähtien. Ihan mahtava idea!

Manne oli tehnyt taivaallista brunssipuuroa, minä taas leivoin klassikkosämpylöitä (eli parhaita sämpylöitä, mitä on olemassa).

Baby showereissa puhuimme tärkeistä aiheista, kuten:

Pitäisi olla seksivälineiden Muji, sellainen, josta saisi tyylikästä ja pelkistettyä laatutavaraa.

Miksi lukioikäisenä default-lahjana annettiin mauttomia seksivälineitä synttäreinä ja muissa juhlatilaisuuksissa? Kun joku lähti Australiaan vaihtoon, hänen läksiäislahja oli pumpattava lammas, jonka peräreikä on esillä.

Se hyvä puoli on tässä lumettomassa talvessa, ettei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, kun jengi somettelee jostain ladulta ja itse kuppaa kotona.

Kuinkahan paljon rahaa Helsinki säästää sillä, ettei tapaturmaosastolle tule ryysistä jäällä kaatuilleista ihmisistä?

Lääkäriliiton talon arkkitehtuuri alkaa puhutella ihmistä sen jälkeen, kun on käynyt Japanissa.

Teemu Auran runskit ovat kauden parhaat.

Lopuksi kirjoitimme Raisan tulevan vauvan kirjaan (joka on btw Kosmoksen, tosi tyylikäs!) kirjeet 15 vuoden päähän vauvalle.

Sairas ajatus, silloin on vuosi 2035, eli maailman pitäisi olla huomattavasti hiilineutraalimpi, minä olen 47-vuotias ja toisaalta, tuntuu kuin juuri äsken olisi ollut 15 vuotta sitten (jolloin olin 17-vuotias lukiolainen, joka osteli juurikin niitä pumpattavia lampaita ihmisille koska se oli niin hauska vitsi. Ei siitä nyt niin kauan ole.)

Toivottavasti Raisan pieni syntyy pian!

Lue myös:

Raisan raskaus Q & A

Kommentit (9)
  1. ”Kun joku lähti Australiaan vaihtoon, hänen läksiäislahja oli pumpattava lammas, jonka peräreikä on esillä.” Eeeeei hemmetti! 😀 Niin totta ja niin…outo lahjaidea.

    Itsehän sain v. 2017 Lähi-itään lähtiessäni työkavereilta likööriä, mikä sinänsä oli islaminuskoiseen maahan lähtiessä hyödyllisyydessään ihan tuota lampaan peräaukkotasoa. Enkä mä edes juo likööriä.

    P.S. Mä olen vuonna 2035 KUUSKYT. Että revi siittä. (Tää lähtis nyt hengittelemään paperipussiin.)

    1. Huumorilahjat. Ei ei ei.

      Mutta siis, viettäkäämme ihanat 15 vuotta ja ajatelkaamme, että tämä on seuraavan viidentoista vuoden ensimmäinen päivä.

  2. Maailmaltamoi
    31.1.2020, 20:57

    Oleellinen kysymys mistä saa ostettua tyylikkäitä laatuseksivälineitä? Nimenomaan asiantunteva kivijalkakauppa kiinnostelee, koska erinäisistä duunikuvioista johtuen se osoite jossa on oikeasti kadunnimi ja numero on myös isin osoite… Joten nettikauppa ei oo vaihtoehto 🙈
    Raisalle onnittelut toki myös!

    1. Tokihan seksilelutkin nykyään saa tilattua automaattiin, ei tarvitse isiä vaivata!

    2. Itse haluan esittää tämän saman kysymyksen. Että jos joku tietää semmosen ”muji-tyylisen seksivälinekaupan”, niin kertokaa. Mikään Flying Tiger of Seksivälinekauppa -meininki sen sijaan ei kiinnostele.

      1. Tsekatkaa beautybaystä netistä saa tilattua 🙂 Musta tyylikkäitä, ehkä joo vähän värikkäitä. Mainio desing ja hyvät hinnat nettikaupassa muutenkin https://www.beautybay.com/l/wellness/sexual-wellness/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *