#rakkauspuhetta (eli viisi ihanaa kommenttia)

rakkauspuhe.jpg

Aina, kun Lilyn saitin vasemmassa yläkulmassa on punainen täppä, mieltä alkaa kutkuttaa. Onkohan joku painanut sydäntä? Tai jopa kommentoinut? Ehkä joku mun lempparibloggaajista on tehnyt postauksen!

Viime perjantaihin saakka tämä on ollut aina pelkästään ihana tunne. Sitten tuli ensimmäinen paskamyrskyni, ja punainen täppä alkoi pelottaa. (Myrsky on muuten täysin oikea termi, koska koko tapahtumaketju tuntuu luonnovoimalta, johon ei itse voi vaikuttaa sen jälkeen, kun homman on sysännyt käyntiin).

Nyt olen tässä alkuviikon nuollut haavojani ja niellyt pettymystäni ihmiskuntaan (olen dramaattinen sialu!). Eilen aamulla päätin, että jos ehdin juosta bussiin, joka oli jo Teollisuuskadun liikennevaloissa, kun mä olin vielä tien yläpuolella olevalla sillalla, mun huonot vibat kääntyy hyviksi. Ja mä ehdin! (Kyllä, olen myös tällä lailla neuroottinen ihminen.)

Tulin siihen tulokseen, että punainen täppä on taas ystävä, kommentit ja keskustelu ovat koko bloggaamisen idea. Ystävänpäivän kunniaksi Lilyn toimitus lanseerasi #rakkauspuhetta-haasteen, jossa ihminen saa ihan hävyttömästi kertoa, mitä kivoja viestejä se on saanut.

virkistavaa.jpg

Kun mä luen jonkun kivan kommentin, mun ensimmäinen reaktio (isäm maallisena suomalaisena) on nolostuminen. Mitäh! Noin ihanasti on ihminen kirjoittanut minulle! Ai ai, voi oi, että noin kivasti! Sitten mun on pakko kääntää hetkeksi katseeni pois ruudulta, kun mulle tulee jotenkin niin pakahtunut olo. Mä en välttämättä pysty vastaamaan kommenttiin seuraavaan pariin tuntiin, kun on jotenkin niin sellainen iloinen ja samalla häveliäs (!!!!) olo. Tämä kuulostaa täysin päättömältä auki selitettynä, mutta jotenkin näin se menee.

No, nyt saan sitten laittaa tänne muutaman miunut onnelliseksi tehneen kommentin, ja minähän laitan. Toimitus ehdotti, että tehkää video, ja vanhana tubettajana tein. Mutta koska Jenny kommentoi mun viime videoon (täysin perustellusti), että videot ovat ärsyttäviä, kun niitä ei voi katsoa puhelimella järkevästi, niin alla kommentit myös tekstinä. Ja Jennylle tiedoksi muuten, mun seuraava video on kokonaan tekstitetty. Mutta tämän tein niin nopsaan, etten ehtinyt tekstittää muuta kuin kommenttiosuudet.

 

Ihania kommetteja:

”Sun blogin myötä oon tajunnut, että voin olla just sellainen äiti kun oon ihmisenäkin. Se on lieventänyt hurjasti mun paniikkia tulevasta äitiydestä.”

”On semmonen soulsister-fiilis! Tuntuu, että oot teksteilläs jotenki kasvattanu minua. Oon aika varma, että sinun blogin läpiluku oli kehittävämpää ku neuvolan perhevalmennus, vaikka niistä piirileikeistä kieltäydyinki!”

”Haluaisin kiittää ihanasta blogistasi, kerrankin perheblogi, jossa maailmankuva tuntuu kohtaavan omani: vauvaelämä on pääsääntöisesti ihanaa, säätöä riittää ja muukin elämä on vielä kuvioissa.”

”Kiva kun kirjoitat ”turren turauksia” blogiisi. Yhteiskunnallisista aiheista on hyvä herättää keskustelua ja keskustella.”

”Vaikka mulla ei omia lapsia vielä olekkaan, oon sua jonkun verran nuorempi ja elän aika erilaista elämänvaihetta muutenkin: rakastan sun blogia ja postauksia aivan älyttömästi! Tää on jotenki niin virkistävää, aitoa, sympaattista ja hauskaa luettavaa.”

 

Ja tässä vielä luettuna videolla:

 

 

Kiitos teille lukijat, kommentoijat ja (kohteliaat ja hyvin argumentoivat) väittelijät, olette mahtavia ihmisiä. Te olette ehdottomasti tämän koko bloggaamisen suola.

Pus!

 

 

Kommentit (22)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *