Raskausviikot 0–6 (kiinnostaa vain preggoilijoita!)

Juliaihminen

 

Silloin kun raskauduin, janosin tietoa. Siitä, mitä kaikkea on tulossa, mikä kaikki on normaalia ja ihan vain semmosta fiilistelyä siitä, miten siistiä on olla raskaana. Koska en aluksi kertonut muille kuin yhdelle ystävälle ja Tikille, tieto oli haettava internetin kätköistä.

Siksi lueskelin paljon erinäsiä raskausblogeja, ja erityisesti mua kiinnosti se, että mitä kaikkea tuleman pitää eri raskausvaiheissa. Kaverini vinkkasi näihin Lähiömutsin raskausviikko-postauksiin, ja ahminkin ne kaikki saman tein läpi.

Nyt mulla on melkein toka kolmannes takana, joten ajattelin, että miksipäs en jorisisi omista ruumiin- ja pään toiminnoistan julkisesti yhteisen hyvän vuoksi ja aloitan pienen "juttusarjan", jossa kerron, miten olen kokenut kuluneet raskausviikot. 

Mutta nyt seuraa painava varoituksen sana. Ne, jotka eivät ole raskaana tai suunnittele raskautuvansa, eivät takuulla kiinnostu seuraavasta ruumiintoimintojen yksityiskohdilla vuoratusta mässäilystä.

Kun taas te preggoilijat, tässä tulee!

Skumppa virtasi muun muassa Magnnumin juhlissa. Kuka muuten tunnistaa, kenen kuuluisa nyppypaita?

Rv 0–4 (toukokuu 2015)

Erinäisten aikataulu- ja maantieteellisten sijaintiongelmien takia olin menettänyt toivoni raskautua toukokuussa. Niinpä verrattuna kevään aikaisempiin kuukausiin, kävin toukokuussa erinäisissä kissanristiäisissä aika paljonkin iloittelemassa. Skumppaa ja terassioluita kului (no, maksimissaan neljä annosta illassa, mutta kului kuitenkin).

Opin: Ainakin mun kohdalla klisee siitä, että ”sitten kun lopetat yrittämisen ja rentoudut, tulet raskaaksi” piti paikkansa. Siis miten uskomattoman skeidainen ohje, ja miten naurettavaa, että se toimi. ARGH!

 

Rv 4+0 Ensimmäinen toivonkipinä

Olin menossa hammaslääkärille, ja koska siellä oltaisiin otettu röntgenkuvat, päätin tehdä ihan vain varoiksi testin (vaikka oli 95 % varma, että se olis a nou-nou). Siinä näkyi to-del-la haalea viiva. Siis semmonen, että luulin kuvitelleeni sen, joten aattelin, että nääh. Sanoin kuitenkin asiasta hammaslääkärillä, joten se ei ottanut röntgeniä. Seuraavana päivänä tein uuden testin, ja mielikuvitusviiva oli edelleen testissä.

Opin: Jos siinä on pienikin haalea kakkosviiva, niin todennäköisesti olet raskaana! (Tämä on myöhemmin kavereiden kanssa empiirisesti todettu.)

 

RV 4+4 Tämä on totta!

Tein selkeästi positiivisen raskaustestin ollessani Kroatiassa työmatkalla. Meinasin kuolla onnesta! (Kerroin siitä tarkemmin täällä.) Olin koko viikon ihan käsittämättömissä onnen tiloissa.

Pari kuvaa tuossa yllä: ei kauheasti kauniimmissa maisemissa olisi voinut ottaa vastaan tällaisia uutisia.

 

RV 5 Huolet sekoittaa mun pään

Onnessa piehtaroiminen vaihtui yhtäkkiä hysteeriseen huolehtimiseen. Vaikka olin etukäteen päättänyt, että mää oon sitten semmonen rento raskausmuija, niin kävi ilmi, että en ole.

Ruokahuoli oli iso. Tuntui, että söin koko ajan jotain väärää enkä millään oppinut tätä THL:n listausta ulkoa. Aina jossain olikin sitten jälkeenpäin huomattuna majoneesia (raaka kananmuna), rooibos-teetä, juustoa, jonka alkuperästä ei ollut tietoa... Etenkin kun en voinut jubailla aiheesta kenenkään kanssa, olin varma, että syömisilläni vahingossa aiheutan lapselleni listerian, toksoplasmoosin, yersinian, kampylobakteerin, tuberkuloosin ja lavantaudin... ehkä myös jonkun seksitaudin (whaaat ei!).

Raskausviikolla 5 mua myös väsytti aika paljon, yhtä kiinnostavaa haastattelua tehdessä melkein nukahdin. Se oli vähän noloa.

Olin myös supermalttamaton! Oli ihan hirveä tarve saada tietää, että onko tämä nyt todellista ihan oikeasti. Varasin itselleni neuvola-ajan, jonka sain melko nopeasti, koska ”virallisten laskelmien” mukaan mun olisi pitänyt olla jo raskausviikolla 10. (Kiitos tästä, maailman epäsäännöllisin kierto!)

Opin: Olen edelleen ollut aika tiukka sen kanssa, etten syö vaikka graavilohta tai välttelen itse tehtyä majoneesia ravintolassa. Mutta kyllä mä olen välillä syönyt sellaisia juustoja, jotka on otettu suoraan purkista, jos niissä lukee, että ne on pastöroituja. Eli olen yrittänyt tasapanotella neuroottisuuden ja letkeyden rajamailla. Ja hyvin on mennyt! Sitä paitsi kaikki sanoo, että stressi aiheuttaa sillä bebelle enemmän shaibaa kuin minimaalinen riski saada joku tauti. Eli: elä ressaa! (Siinä muuten taas sarjassamme: paskat neuvot.)

 

Meillä oli sopivasti Tikin kanssa hääpäivä samalla viikolla, kun saatiin tietää tulevasta beibistä. Pääsin siis heti maistelemaan alkoholittomia olusia ravintolassa ja piknikillä. (Melko paskoja.)

 

RV 6 Huoli muuttuu hysteriaksi

Aloin laskeskella, että koska meidän bebe olisi mahdollisesti saanut alkunsa. Lopetin saman tein öisin nukkumisen, koska mun mieleen palasi ne kaikki skumpuuttelut, joita harrastin toukokuussa. Yhdeltä keskustelupalstalta opin, että mun lapsesta tulisi syvästi vammainen, ja joutuisin olemaan koko loppuelämäni sen omaishoitaja, ja saisin syyttää tästä vain ja ainoastaan itsekästä itseäni.

Pahinta oli, että luulin olevani paljon pidemmällä raskaana (tyyliin viikolla 10) kuin oikeasti olinkaan.

Ai niin, lisäksi panikoin siitä, että mulla ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Missä viipyy elokuvallinen kohtaus pahan olon ryöpäsyksestä!? Ei siellä mitään voi olla, kun kerran ei okseta yh-tään!

No, sitten mentiin Tikin kanssa yhdessä Vallilan neuvolaan. Meitä vastassa oli maailman ihanin semmonen ehkä 60-vuotias nainen, joka oli hirmu levollinen ja sympaattinen. Ei kutsunut mua ”äidiksi” tai Tikiä ”isiksi” (kuten olen kavereilta kuullut, että neuvolan Tädit ovat kutsuneet), vaan ihan oikeilla nimillämme. Lisäksi se sanoi, ettei todellakaan tarvitse huolehtia, kun panikoin noita alkoholiannoksiani sille. ”Se on kuule ollut niin syvällä siellä turvassa ruskuaispussissaan, ettei sitä ole voinut mikään vahingoittaa. Nyt vaan lopetat alkoholin käyttämisen, niin ei sille mitään käy. Nautit tästä raskaudesta!” Mulle tuli ihan superhyvä mieli siitä!

Se mua jäi siitä neuvolasta mietityttämään, että siellä ei haluttu todistaa mitenkään lääketieteellisesti sitä, että olen raskaana. Mähän olisin voinut vaikka larpata sille raskaana olevaa. Tiettekö semmosta hurahtanutta naista, joka heijaa himassaan baby bornia ja kuvittelee sen olevan elävä olento?

Opin: Älä mene sinne keskustelupalstalle. Ihan oikeasti. Ja: jos kaikki ennen plussausta juodut alkoholiannokset aiheuttaisivat sikiölle syviä aivovammoja, niin minkäköhänlaisia me suomalaiset oltaisiin?

 

Sellainen horina tällä kertaa! Jollei tähän tule kamalasti mitään vihakommetteja mun raskauselintavoistani, niin jatkan tätä sarjaa pian.

Mä olen muuten hurahtanut lukemaan kaikkia niitä kertomuksia, miten jengi on saanut tietää olevansa raskaana ja missä vaiheessa (koska awwwww ne on niin ihania!!). Eli, jos uskallat paljastaa, niin kerro:

Miten sait tietää olevasi raskaana?

 

Ps. Raskaussaaga kokonaisuudessaan:

Raskausviikot 0–6

Raskausviikot 7–9

Raskausviikot 9–12

Raskausviikko 13 eli ensimmäinen ultra

Raskausviikot 14–17 

Raskausviikot 18–19 

Raskausviikko 20: rakenneultra

Raskausviikot 2125

Raskausviikot 26-30

Raskausviikot 31–35

Raskausviikot 36–39

Synnytyskertomus

 

Kommentit

Hei Beibi

Hahahaha, just tänään mietin että vois kirjoittaa muisteloita ekoista raskausviikoista. Ja sitten päädyin kuitenkin kirjoittamaan eri aiheesta. Noh, kirjoittelen sitten joku toinen kerta, mutta voisin aloittaa sen postauksen esim. silleen, että "Vaikka Julia kirjoitti tästä aiheesta jo aiemmin, niin oikeastaan meinasin kirjoittaa jo ennen sitä eli en matki vaikka siltä näyttää ja tämä oli ihan mun oma idea eikä kukaan raskaana ollut/oleva ole vielä keksinyt tätä". :D

Niin ja tuohon kysymykseesi: sain tietää olevani raskaana, kun menkat alkoivat mutta eivät sitten oikein alkaneetkaan. Päätin testata, vaikka arvelin ettei siinä mitään näkyisi kuitenkaan - kroppa varmaan vaan sekoilee jotain muuta. Hirvittävän hailakka se viiva oli, mutta viiva kuitenkin. Ja komppaan kyllä täysin tuota, että vaikka sitä tikkua pitäisi tihrustaa hirveän tarkkaan, niin se on viiva jos siinä näkyy viiva.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, tää oli siis täysin vallankumouksellinen idea, jota kukaan muu ei oo eläessään aatellut.

Hih, ei vaan, mä ainakin tosi mielelläni haluaisin lukea Beibin alkumetreistä, joten shoot it!

Tiia Rantanen

Anteeksi nyt, mutta mun mielestä tää oli ihan kiinnostavaa (ja varsin viihdyttävää) sellaisellekin, joka ei ole raskaana eikä suunnittele tulevansa raskaaksi. Että voisit nyt sitten lopettaa tuon valehtelun. 

Suvi55

Olin juuri tulossa sanomaan aivan samaa asiaa!

Juliaihminen
Juliaihminen

Senkin parhaat! <3

Antisankari

Kiva postaus! Mä olen ainakin ihan koukuttunut lukemaan muiden raskauskokemuksia. Ehkä siks, et koen olevani jotenkin ihan sfääreissä (hyvässä ja pahassa) ja haluan lohduttautua sillä, et jotkut muutkin on yhtä pöpejä. Ja sit ne fyysisest muutokset, aina lohduttaa jos kuulee muilta, että niistäkin on tullut mutantteja.

 

Toi keskustelupalstajuttu on kyl niin totta. Meille sanottiin jo ekassa neuvolassa, et älkää kattoko niitä. Mut pakkohan se kyl on.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mahtava postaus! On ihana lukea muiden raskauksista, kun enää ei itse tule sellaista (ainakaan suunnitellusti) kokemaan. Mä olin ihan samanlainen hysteerikko ja tiedonahmija (ainakin tuon toksoplasmoosihuoleni otin kerran puheeksi neuvolassa, ei kuulemma ollut mitään suurta riskiä siihen :D).

Molemmat raskaudet on olleet suunniteltuja, mutta ekalla kierroksella asuin väliaikaisesti eri paikkakunnalla kuin mies töitten takia ja olinkin varma, ettei ikinä onnistuta olemaan saman katon alla ovulaation aikana. No hyvin onnistuttiin kuitenkin. Tilasin noin muovipussillisen raskausliuskoja, koska niitä oli jotenkin niin hauska tehdä. Oi sitä onnea kun tuli eka haalea viiva! Se oli maanantaina. Hoin koko viikon puhelimessa miehelleni, että ei se kuitenkaan mitään tarkoita (ja tein varmaan joka päivä sellaisen liuskatestin, jossa oli aina hiukan haalea viiva). Sitten torstaina hiippailin työpaikkakunnan pieneen apteekkiin muina naisina hakemaan vähän jykevämpää raskaustestiä ja pelkäsin koko ajan törmääväni johonkin työkaveriin. Testin tein perjantaina kotona vähän kiireessä; oltiin jo myöhässä ravintolasta. Se oli niin positiivinen kuin olla ja voi ja yhdessä miehen kanssa sitä ihmeteltiin ja hihitettiin. 

Mun veli oli tullut käymään Suomessa ja oltiin menossa ulos syömään. Mun sisko oli juuri pari viikkoa aikaisemmin kertonut odottavansa kuopustaan (me ei mitenkään tarkoituksellisesti yritetty raskautua samanaikaisesti) ja tilasi tiskillä alkoholittoman juoman. Kun mun veli näki, että mäkin tilasin alkoholittoman oluen, se heitti ihan vitsillä, että mitä, onks Tiiakin paksuna? Ja oli jotenkin niin hauskaa todeta siihen, että no itse asiassa oon :D

(Toisen raskauden toteaminen ei ollut näin jännittävä tapahtuma, mutta täytyy siitäkin mainita tasapuolisuuden nimissä, ettei kuopusrassukka jää varjoon. Tilailin silloinkin varmasti riittävästi noita testiliuskoja ja ihan samalla kaavalla mentiin, että tein ensin monta liuskatestiä, joissa oli haalea viiva ja sit hain apteekista ns. kunnon testin ja oih se oli positiivinen.)

Mulla on ikävä raskaana olemista.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ää! Kun luin tuon sun "oli niin positiivinen kuin olla ja voi" -kertomuksen, meni ihan kylmät väreet ihoa pitkin! <3 Jotain niin taianomaista raskautumisessa on! Ihan kreisiä!

Claudette (Ei varmistettu)

Ja täällä yhdellä, joka ei ole raskaana eikä ole suunnitelmien mukaan vielä hetkeen tulossakaan, nousi ihan kyyneleet silmiin liikutuksesta :D Ihania tarinoita! &lt;3

dear_eskimo (Ei varmistettu)

Olimme tapailleet miehen kanssa noin kuukauden kun tulin raskaaksi. Ehkäisyvälineen kanssa kävi ns.vahinko, ja säntillisesti kävin seuraavana päivänä hakemassa apteekista jälkiehkäisypillerin. Siitä viikon päästä rinnat alkoivat tuntua kipeiltä, jota sitten jatkui reilun viikon (tässä vaiheessa aloin ounastella että jotakin taitaa olla meneillään), ja sitten niihin aikoihin kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, tein raskaustestin joka näytti vahvasti plussaa. Itkun ja nauroin kauhusta ja kai onnesta. Lapsen isä oli todella järkyttynyt, eikä todellakaan olisi halunnut lasta. Raskausaika oli siis todella vaikea henkisesti, ehkä siksi luontoäiti jätti fyysiset rasitteet osaltani pois. Muiden huolien takia en juuri muistanut miettiä mitään mitään ruokarajoitteita tai surffailla raskauskeskusteluissa. Onneksi neuvolantäti sanoi, että kunhan et syö tyhjiöpakattua kalaa, niin kaikki hyvin. Nyt meillä on maailman ihanin parivuotias tytär ja rivari kehyskunnassa ja yhdessä ollaan edelleen. Isä on maailman ihanin isä ja ihan höpsönä tyttäreensä. Mutta olisi ihanaa olla joskus uudestaan raskaana. Toivoisin sen olevan jotenkin eheyttävä kokemus jos voisi olla ihan eri tavalla alusta asti iloinen ja onnellinen siitä että on raskaana ja vauva on tulossa.

LeilaL (Ei varmistettu)

Hih :) Oliko neuvolantädin nimi mahdollisesti Pirkko? :) Itse odottelin kahden viivan ilmaantumista tikkuun n. 3,5 vuotta mutta kuitenkin yllätyin totaalisesti kun yhtäkkiä suussa maistui metalli, tissit särkivät niin ettei mahallaan voinut olla ja koko ajan oli vuorotellen kuuma ja kylmä ;) Ja kävin juoksemassa Midnight runin käytännössä ilman harjoittelua eikä tuntunut missään! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ei hitti, Pirkkopa hyvinkin! Tosi symppis tyyppi! :)

Ooo, miten ihana kuulla, että kakkosviiva ilmaantui tikkuun lopulta! <3 <3

Vau mikä vauva!

Ekan testin tein, kun ajattelin lähteä lääkärille kyseleen kadonneiden menkkojen perään ja mietin, että se kuitenkin kysyy oonko tehnyt raskaustestin. Tein siis poissulkutestin, höhö. Se olikin kirkkaasti positiivinen, viikkoja kun oli jo muistaakseni 7+2. Toki olin muutaman viikon nuokkunut "flunssaisen" väsyneenä sohvalla, jättänyt jopa yhdet bileet väliin kun oli niin huono olo jo valmiiks, ja nieleskellyt bussimatkoilla oksennusta jotka johtu mukamas väliinjääneistä aamupaloista. Pidin vaan niiiiiin epätodennäköisenä raskautta että mieli blokkas sen kokonaan pois, koska kierto oli ihan liian pitkä edes ovulaatioon ja mahdollinen raskautuminenkin ois ollut ihan vika-aikaan. Luulin.

Tokalla kerralla tein testin taasen aiemmin (kun yritys oli tietoista), ehkä 3+5. Piti tehdä myöhemmin, mut tuli vaan sellanen että NYT pitää tehä se. Siinä näky hailura viiva, seuraavana iltana vielä hailumpi, mutta seuraavana aamuna jo vahvempi. Sairaan pelottavaa oli nähdä se haalistuminen, mut sit taas ihan sairaaaaan makeea nähä se uudempi testi. Se on vaan niin mahtava fiilis :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Tein eilen aamulla elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Siinä se plussa (joo, piti saman tien ottaa Clearbluet käyttöön, kun illalla olisi ollut aftereilla viiniä tarjolla enkä raaskinut luottaa halvempiin, joissa on ne kaksi pystyviivaa eikä plussaa) helotti käytännössä saman tien. Päässä sumeni, kädet tärisivät ja kaikki tuntui hullulta.

Olen tehnyt jo kaksi uutta raskaustestiä (niitä halvempia): niissä viivat on näkyneet haaleampina, mutta ovat näkyneet silti. En usko tätä todeksi vieläkään, tuntuu niin absurdilta. Ei tässä kierrossa pitänyt onnistua - olin aika satavarma ovulaation osumisesta päiville, jolloin oltiin miehen kanssa satojen kilometrien päässä toisistamme. Jännittää. Kerroin heti miehelle, mutta kukaan muu ei vielä tiedä. Mieskään tuskin vielä edes uskoo koko hommaa todeksi (come on, en usko minäkään), enkä uskalla kertoa kenellekään. Houkuttaisi, mutta jokin ihmeen taikausko kieltää kertomasta edes niille sielunsiskoille.

Tulin tänne lukemaan näitä sun raskausviikkopäivityksiä ja keräilemään itseäni. Ihan parasta, että oot kirjoittanut nämä! Muistan lukeneeni näitä jo silloin 2015, kun vielä söin pillereitä ja vauvasta vasta ujosti alettiin haaveilla. Tykkäsin näistä päivityksistä jo silloin, mutta nyt helpottaa hulluna, kun voi lueskella edes jonkin juttuja näistä samoista keloista, joita päässä pyörii. Kiitoskiitoskiitoskiitos (ja sori ikivanhan kommenttiboksin valtaamisesta!).

Kommentoi