Samaa mieltä olevat naiset testasivat maissioluet

maissiolut testi.jpg

Sitä elelee elämäänsä aivan tyytyväisenä luullen, että Sol on Corona ja Corona on Claro, eli siis että tällaisilla pitkäkaulaisissa pulloissa olevat maissioluet ovat yksi ja sama olut. Jonain päivänä sitten havahtuu siihen, että on olemassa montaa eri maissiolutta. Sitten kysyy itseltään: Mikä niistä on paras?

Tulee se perjantai, jolloin ovesta astuu yksi ihana Anja, jolla on kangaskassissaan kolme erilaista maissiolutta ja sanoo sinulle ja Katariinalle: ”Nyt ratkaistaan tämä asia kertaheitolla.” Ja sitten se ratkaistaan.

Anjan, Katariinan ja Julian oluttesti, olkaa hyvä.

maissiolut testi2.jpg

maissiolut testi3.jpg

Sol

”Kepeä.”

”Vähän platku oikeastaan.”

”Mutta heti tuli suuhun ihanat muistot.”

”Kuuma kesäpäivä, aurinko alkaa laskea ja sen valonsäteet osuvat lämpimänä naamalle.”

”Siltasen terassi.”

”Siis todellakin. Siltasen terassi kesäkuussa 2015. Ai hitto, ne Sol-bileet. Se oli ensimmäinen kerta, jolloin tajusin, että mähän olen ihan oikeasti raskaana. Että ei tämä ole mitään larppaamista. Mä en ihan oikeasti voi nyt vetää tota bisseä, vaikka kuinka tekisi mieli. FAS-syndrooma ei ole Solin arvoista.”

”Mutta mitäs hittoa, tämähän ei oikeastaan ole maissiolut. Tässä lukee että ohramallas.”

”Mitä mitä? Kaikki nämä vuodet.”

”Sol on kyllä brändännyt itsensä hyvin. Se tulee naamalle kaikkialla.”

maissiolut testi4.jpg

Corona

”No mutta. Tämähän on olutmaisempi.”

”Vähemmän vetinen, aivan selvästi.”

”Potkua.”

”Ryhdikkäämpi, on munaa.”

”No, ei tämä nyt mikään suoranainen porter ole.”

”Ei ole.”

”Corona on kyllä aika cool. Semmoinen varma valinta, jos ei oikein osaa tilata mitään erikoisolutta uskottavasti, mutta ei haluaisi tilata tuoppia. Tämä on yllättävän cool vaikka se on niin bulkki.”

”Joo, ei saanut Coronaa Kotkan seurahuoneelta 2000-luvun puolivälissä. Selvästi siisti siis.”

maissiolut testi5.jpg

maissiolut testi6.jpg

Claro

”Ei ole yhtä vetinen kuin Sol.”

”Hedelmäisempi.”

”On hedelmää. Tai sitten se johtuu siitä, että puristin tähän just puolikkaan limen.”

”Claron brändi on aika mitäänsanomaton. Claro? Tiesikö kukaan ennen tätä, että semmonen on?”

”Ei ollut claro ainakaan minulle.”

”Nämä maissioluet on kyllä hieno polku oluisiin. Olivat silloin 18-vuotiaana apuna silloin, kun lähti sieltä siiderin ja lonkeron maailmasta pois.”

”Kaikki eivät lähteneet. Ville Yk.”

”Jotkut jäivät sinne.”

”Mä itse asiassa aloitin oluenjuomiseni jo joskus 16-vuotiaana. Oli nimittäin sellainen Kaisa is a cunt -kerho, johon pääsi vain, jos pystyi juomaan 12 olutta 12 tunnissa. Piti harjoitella. Ja sanomattakin on selvää, että silloin juotiin aina sitä, mikä twelvari oli tarjouksessa. Oli se sitten Olvi, Karhu tai Karjala.”

”Kaisa is a cunt -kerho?”

”Aa joo, se ei ehkä aukea kaikille.”

”No ei se kyllä aukea.”

”No oli semmonen Kaisa, joka kiusasi yhdessä harrastuksessa junnuja. Okei, tää kuulostaa nyt vähän pahemmalta kuin mitä se oli.”

”Joo, se kuulostaa.”

”No joka tapauksessa. 12 olutta 12 tunnissa. Onnistui.”

”Tossa pitäisi tehdä jo joku strategia, että laittaisiko heti alussa sirkkelin pyörimään ja vetäisi kunnon tuuban vai aloittaisiko aamulla ja tissuttelisi yhden oluen tuntiin.”

”Multa onnistuisi molemmat. Yliopiston kastajaisissa oli sellainen olutviesti, että kuuden hengen joukkueessa piti aina juosta sixpäkille ja juoda niin paljon kuin pystyi ja sitten juosta takaisin ja läpystä vuoro seuraavalle. Mun joukkueesa oli sitten sellaisia tyyppejä, jotka eivät pystyneet juomaan olutta.”

”Eivät pystyneet juomaan olutta?! Millainen ihminen ei pysty juomaan olutta?! Toi on just tommosta, että ’mää en sit juo olutta’ ’aa, joo en mäkään!'”

”Ei voi ymmärtää.”

maissiolut testi7.jpg

maissiolut testi8.jpg

”Mites tota. Oisko sitten vielä skumppaa?”

”Ois.”

maissiolut testi10.jpg

maissiolut testi11.jpg

 

Ihanaa perjantaita kaikille!

 

Lue myös:

Samaa mieltä olevat naiset

 

 

Kommentit (9)
  1. Juttu on niin, että en juo olutta. 😀 Musta se on pahaa. Tumma on tosi pahaa ja vaalea, esim. vehnäolut, riittävän pahaa sekin. Ja oon todennut olevani jo niin vanha ja viisas, että juon vain alkoholijuomia, joiden mausta pidän, koska sen maun takiahan tällainen vanha ja viisas niitä juo. 🙂

    1. No näinhän se on! Oikeasti samaa mieltä olevat naiset ovat ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisen tulee juoda vain sellaisia alkoholijuomia, joiden maku miellyttää. 

      Siksi olemme siirtyneet esimerkiksi El Tiemposta elämässä eteenpäin. 

  2. Eikä, ihanaa!

    1. <3

      Suosittelen tätä kohtalaisen helppoa ja edullista mutta erittäin hienostunutta ja coolia oluttestiä viikonlopun ratoksi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *