Sämpylät, joilla saat ystäviä

sämpylä1.jpg

Sämpylöihin ja muhun liittyy paha trauma. Olin nuoruudessani yhdeä kesän Bengtskärin majakalla töissä, ja siellä opin todella loistavaksi sämpylän leipojaksi (salaisuus oli se, että eilisen puuro upotettiin sen aamun sämpylätaikinaan). Tuohon aikaan moni ihaili mun leipomien sämpylöiden koostumusta ja makua, ja tunsin sielussani aina pakahduttavaa ylpeyttä näinä hetkinä.

Kun sittan aloitin seurustelun Tikin kanssa, leivoskelin aina silloin tällöin omahyväisyydellä kuorrutettuja sämpylöitäni. Kunnes. Kerran Tiki vain ohimennen heitti, ikään kuin yleisesti hyväksyttynä totuutena: ”No siis, onhan kaupan sämpylät parempia.”

Say whaaaaat?! Sairas, sairas mies. Siihen loppui sämpylänleipomisharrastus. Ja oikeastaan kaikenlainen muukin ruuanlaitto (no okei, se ei kyllä ollut koskaan alkanutkaan).

Mä monesti ajattelen itseäni voittajana melkein missä hyvänsä asiassa, mutta ruuanlaittaminen… Joo ei. Jopa mun äbä otti mulle osoitetussa hääpuheessaan esille erään nuoruuden insidentin: Tomaattikeiton ohjeessa sanottiin, että paista kuorittuja perunoita ennen kuin laitat ne keittoon, jotta ne kypsyisivät nopeammin. Olin sitten tarmokkaana tyttönä laittanut ne perunat paistinpannulle kokonaisina, koska ohjeessa ei sanottu, että pilko perunat ennen paistamista. Mun perhe muistaa tämän hyvin kyllä edelleen. (Ja pari muutakin esimerkkiä.) (Onneksi äiti kuitenkin lohduttaa mua aina kertomalla, että ”Julia on vain niin akateeminen”.)

Tuntuu, että maailmalla on aina ollut jotain mun ruuanlaittoyrityksiä vastaan. 

sämpylä2.jpg

No mutta, aikuinen ihminen kun olen, niin ei mun tarvitse perustaa identiteettiäni siihen, mitä muut sanovat. Voin siis olla myös voittaja ruuanlaitossa, kun vain päätän niin (ja noudatan ohjeita, mutten liian tarkkaan).

Maanantaina ystäväni Joanna tarjosi mulle ihan järjettömän hyviä ja rapeakuorisia sämpylöitä. Se sanoi tekevänsä usein jääkaappiin ison taikinan, josta sitten ottaa aamuisin pari taikinakökkälettä ja laittaa uuniin paistumaan. Voilà, aamut tuntuvat luksukselta, kun saa uunituoretta leipää, ja vaiva on kuitenkin kohtalaisen pieni. (Joanna on siis äikkärillä kuten minäkin, eli aika ei ole este.)

Tällainen elämä kuulosti niin idylliseltä, että mä innostuin tästä tosi paljon! Viimeistään, kun Joanna sanoi, että nämä on Sikke Sumarin ohjeella tehtyjä sämpylöitä, tulin siihen tulokseen, että mäkin voisin olla tommonen! 

sämpylä3.jpg

Koko viikon ajatusta pohdittuani rohkaistuin, ja eilen illalla tein sitten taikinan. Katsokaa alkuperäinen ohje Siken blogista täältä. Itse tein nämä näin:

Ainekset:

7,5 dl vettä
25g tuorehiivaa
1 rkl suolaa
1,5 dl  ruisjauhoja
2 dl  grahamjauhoja
10 dl vehnäjauhoja

Sekoita vesi, hiiva ja suola yhteen ja lisää ensin ruisjauot ja grahamjauhot. Lisää sitten vehnäjauhoja, kunnes tulee paksun puuron kaltainen taikina. Vaivaa lusikalla vähäsen (ei tarvitse sekoittaa megana), laita liina päälle ja yöksi jääkaappiin.

Aamulla noukin jauhoisilla käsillä taikinasta yhdelle pellilliselle viisi taikinakökkälettä, koska enempää ei mahtunut (meni noin puolet taikinasta). Tässä kohdassa oli tosi iso kiusaus lisätä vehnäjauhoja reilusti, mutta pidin hermmoni kylmänä ja annoin niiden vain lötkähtää siihen pellille valumaan. Paistoin 220 asteen uunissa 30 minuuttia. 

sämpylä4.jpg

Ja vaikka itse sanonkin (tai siis juurikin itse sanon), niin sämpylät onnistuivat erinomaisesti. Aamiaiselle saapuneet ystäväni kehuivat näitä kovasti, ja yksi jopa halusi itselleen reseptin!

Ei siis kannata koskaan aliarvioida sämpylöiden voimaa. (Aion paistaa huomenna loput taikinasta, kun äbä ja sen mies Juha tulevat meille aamiaiselle. Katsotaan sitten, kuka se meistä on akateeminen.)

sämpylä5.jpg

Katsokaa nyt tuota Raisan pohdiskelevaa ilmettä, se kertoo vain yhtä tarinaa: voi miten rapea sämpylän kuori, paljon parempi kuin lähi-Alepan paistopisteestä ostetun sämpylän! (Tiedoksi vain Tikille!)

sämpylä6.jpg

Ja mihin Marianna kiinnittääkään katseensa, ellei juurikin voittajan sämpylöihin? (Näitkö tämän, Tiksuli?)

sämpylä7.jpg

Mirjakin tuolta selkeästi kuikuilee sämpylä mielessään. Nuorin vieras ei harmi kyllä saanut vielä maistaa sämpylää, mutta hän tietää, että tulevaisuudessa häntä odottaa jotain hyvää ja kaunista.

 

Ps. Olen muuten koska hyvänsä valmis antamaan Hesarin Torstai-liitteelle koskettavan haastattelun siitä, miten ”läheiseni yrittivät systemaattisesti tuhota (ruuanlaitto)itsetuntoni. Olen kuitenkin elävä esimerkki siitä, että rankoistakin koettelemuksista voi selvitä”.

  

Kommentit (6)
  1. Noi on muuten hyviä! Oon tehnyt noista myös Chocochilin versiota, johon tulee kauraa ja omenaa. Nam! http://chocochili.net/2014/09/omena-pellavasampylat/

    Mut asiaan. Kiinnitin huomiota olennaiseen: pukeutuvatko nuoret naiset nykyään mihinkään muuhun kuin harmaisiin villapaitoihin?

    1. Uuuuu! Toi resepti kokeiluun seuraavaksi, nyt kun kerran leipuri-itsetunto tässä on jo noussut.

      Hahah, tuo harmaisiin heimovillakaapuihin pukeutuminen on aiheuttanut hilpeyttä täälläkin, ihan mahtavaa että huomasit 🙂 Naiset pukeutuu harmaaseen, vauvat mustaan, tyyli pysyy.

  2. Sait kuule ylipuhuttua kokeilemaan, jos vain löydän aineet täältä jostain! Mä taas olen ihan hyvä kokki, mutta akateeminen leipuri, niin katotaan. 😉 

    Niin ja vaikka kommentoin surkean harvoin, niin olen tunnollinen lukija ja sydämien painelija. Niin huippua, että päädyit aloittamaan tämän blogin (ja olen salaa aika ylpeä kun sen gaalajuttutuokion rohkaistamana tämän aloitit ja mainitsit siitä edeltävässä postauksessa!) Rentouttavia ja sämpyläntuoksuisia päiviä loppuodotukseen! <3

    1. Todellakin koklaat (ei muuten ole mitään hajua, myydäänkö siellä jotain täysjyväjauhoja saati ruisjauhoja, jos olisitte San Fransiscossa, terveyden mekassa, niin sitten ehkä ainakin löytyisi!).

      Tosi kiva kommentti! Mahtavaa kun ylipuhuit, koska tämä on ollut ihan huippua, niin hyvässä seurassa kun on 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *