Setien small talk -yritykset

vauva leikkii.jpg

On muuan ihmisryhmä, joka ei ihan vielä hallitse small talkia pienen vauvan äidin kanssa: setämiehet. Tässä kolme esimerkkiä tosielämästä.

1

Kun lähdettiin vastasyntyneen vauvan kanssa Kättäriltä taksilla kotiin, oltiin Tikin kanssa hirmu jännittyneitä kaikesta uudesta. Kahden päivän ikäinen Alppu nukkui hiljaa turvaistuimessaan. Puolivälissä matkaa se päästi pienen inahduksen. Tähän taksikuski kommentoi:

”Jaa! Ei se ollukaan kuollu!”

No hienosti bongattu kuule. Ei lähdetty roudaamaan Kättäriltä kuollutta lasta kotiimme.

2

Käveltiin Raisan ja Mirjan kanssa Töölössä. Mirjan tyttö nukkui autuaan näköisenä rattaissa. Liikennevaloissa vanha setä tuli siihen pällistelemään:

”Onkos se kuollut?”

Ööö. Mitä tohon nyt vastaisi. Enemmän hengissä se on kuin sinä.

Ihan sympaattista, että nämä sedät haluavat jutustella nuorille äideille, mutta härregyyd, ei lapsen elossa olemisen kyseenalaistaminen ole mikään jäänmurtaja hauskalle rupatteluhetkelle.

3

Matkattiin Niinan kanssa kasin ratikalla kohti Oopperataloa. Diakonissalaitoksen kohdalla yksi semi-sekakäyttäjän oloinen ihan mukava ukkeli katsoi Niinan kantorepussa olevaa poikaa ja kysyi:

”Onko se keskonen, kun se on niin pieni?”

Niinan poika oli tosiaan kolmen kuukauden ikäinen, normaalin kokoinen vavva. Mutta mikäs siinä, kyllä sitä saa aina kysyä.

+ 1

On niitä onnistuneitakin keskustelun aloituksia. Istuttiin Kruununhaassa Keisari-leipomossa kahvilla Ainon ja Niinan ja meidän poikien kanssa. Paikalle sattui vanha mies:

”Onkos tässä nyt niitä tulevia puolueenjohtajia?”

Mikä ihana herrasmies! Mutta disclaimerina, kysehän olikin Krunasta, jossa majailee tiettävästi paljon kulttuurikodin väkeä. Siellä small talk opitaan äidinmaidosta.

 

Mikä on omituisin small talkin aloitustapa, joka teille on tullut vastaan?

 

Samaa aihetta olen sivunnut ennenkin:

Tuntemattomille horiseminen

 

 

 

Kommentit (14)
  1. Viikko sitten Prismassa, kun yritin kumartua mahani kanssa poimimaan tiputtamaani kuittia, paikalle saapui n. 70-vuotias mummeli suloisesti hymyillen. Siinä kyseli milloin on laskettuaika ja joko synnytys jännittää. Vastailin, että tässä pari viikkoa enää jäljellä ja vielä on aika hyvä fiilis tulevasta, ei jännitä vaan kutkuttaa enemmän. 

    Mummo nyökyttelee ja kertoo miten hän synnytti vuosia sitten kaksosia, joista toinen kuoli synnytykseen ja toinen kuoli puolitoista vuotta myöhemmin. Ja tämän jälkeen hän lähtee pois. 

    Itse en siinä kerinnyt muuta sanomaan, kuin osanotot ja sen jälkeen pienessä ahdistuksessa lähdin etsimään miestäni, kun tuli henkisesti vähän raskas olo. Ja kun ei tiennyt ollenkaan, miten tuohon pitäisi reagoida – osanotot tietenkin, koska nainen on kohdannut elämänsä aikana kamalamman asian mikä ihmistä voi kohdata ja samalla siinä kuitenkin nousee pieni kiukku ja tekisi mieli sanoa, että ei ole välttämättä reilua kertoa raskaanaolevalle tuollaisia tarinoita ja sitten tulee myös jotenkin tosi nöyrä fiilis, kun nykyaikana vauvoilla on kuitenkin paremmat mahdollisuudet selviytyä komplikaatiosta kun lääketiede on mennyt eteenpäin. 

    Paha fiilis seurasi kuitenkin koko loppupäivän ajan. 

    1. Oi voi! Tuo on varmasti ollut sen naisen elämän kammottavin juttu, jota se nyt sitten terapoi itseään kenelle ikinä vain suostuu kuuntelemaan. Ymmärrän mummoa, mutta ymmärrän myös todella hyvin sua: raskaana oleville ei vain kuulu kertoa kauhutarinoita synnytyksestä!

    2. Musta kauhutarinat on just paikallaan koska tykkään olla pessimisti ja varautua pahimpaan, koska kaikkea voi sattua. Onneksi ei sattunut ja ehkä kulutin turhaan energiaa kaiken kammotteluun, mutta… 😀 Aiheesta ehkä poiketen, joskus tuntuu että jotkut raskaana olevat on kauhean herkkiä kaikelle kommentoinnille, vaikka luonnollinen tilahan se on riskeineen kaikkineen. Tietysti saattaa jännittää ym., mutta ei se ole sen kommentoijan syy, vaan jokaisen pelot on niiden omassa päässä 🙂

      1. Pessimisti ei pety jne. 😀 Ja totta tuo, raskaudessa kaikkea voi sattua ja olen itse yrittänyt ottaa tämän raskauden aikana asenteen, etten voi itse oikeasti vaikuttaa kaikkeen vaan monet asiat menevät eteenpäin luonnon mukaisesti.

        Voin vältellä alkoholia, lopettaa tupakoinnin, liikkua ja yrittää elää terveellisesti, mutta jos sikiöllä on esimerkiksi kehityksellinen/geneettinen ongelma tai häiriö, niin siihen minä en voi vaikuttaa. Tuo asia on helpottanut ainakin minua, vaikka välillä tuntuu että se on raskauden stressaavinkin osio – ettei pysty vaikuttamaan. 

        Tuosta herkkyydestä/kommentoinnista sitten… ihmiset ovat erilaisia, mikä varmaan kannattaa muistaa ja koska ei tiedä ihmisten taustoista, niin sellainen pelottelu kommentointi on mielestäni vain epäkohteliasta. Tuon mummon kohdalla taas, miten mainitsinkin, tilanne oli hyvin hämmentävä koska hän kertoi minulle hyvin hyvin kipeän asian elämästään ja ehkä hänen oloaan se helpotti, että hän pääsi kertomaan asiasta vastaantulijalle. Meillä kaikilla on ne omat selviytymiskeinomme 🙂 Sen takia en esimerkiksi olisi oikeasti edes pystynyt sanomaan hänelle, että minulle tuli huono fiilis hänen sanoistaan koska en osaa kuvitella mitä hän käynyt läpi elämänsä aikana ja minun hetkellinen mielipaha ei ole mitään verrattuna hänen kaipaukseensa. 

        Jokaisen pelot ovat niitten omassa päässään, mutta uskon että kaikki raskaanaolevat tiedostavat ne mahdolliset riskit mutta ei se tarkoita ettei niitä saisi pelätä taikka että ainakin sellainen turha pelottelu olisi jollakin tavalla ok 🙂 en minäkään kerro lentopelkoiselle lentokoneen noustessa, että kai sinä tiedät, että ensimmäiset kolme minuuttia koneen noustessa ovat kaikkein kriittisemmät? Koska se on turhaa pelottelua, kaikki tietävät että koneet saattavat tippua alas – mutta tuskinpa sitä siellä lennon aikana halua liikaa ajatella? 🙂 

  2. Musta noissa kömpelöissä yrityksissä on jotain tosi hellyyttävää. Vaikka meneekin ihan pieleen, niin silti! 😀 Omituisin juttu sattui mullekin vanhan sedän kanssa, kun esikoiseni oli vielä vaunu-ikäinen. Meillä on vaunuina Teutonian elegance-malliset härvelit, jotka näyttävät suurine pyörineen aika retroilta. Eräs setä sitten alkoi selittää, kuinka järkyttynyt oli vaunujen hinnoista ja että monet rattaat maksavat kuulemma tuhansia nykyään. Nyökkäilin ja myötäilin, että juu kalliita ovat, kunnes hän yks kaks totesi iloisesti, että ”mutta nuo teidän näyttääkin halvoilta”! Olin vähän hämmentynyt ja sanoin varmaan ai jaa, pelkäsin, että hän kysyisi seuraavaksi vaunujen hintaa. Ja kysyihän hän. Vaunut olivat maksaneet noin tonnin enkä olisi millään raaskinut kertoa, sillä siitähän setä meni aivan hämilleen ja pahoilleen, ehkä siksi kun en ollutkaan niin säästäväinen kuin hän ilokseen oli luullut ja siksi kun tajusi itsekin ettei ”halvan näköinen” kuulosta kohteliaisuudelta. :DD

    1. Hahahah, ihan mahtavaa! Se yritti päästä sun kanssa samaan kalliiden vaunujen paheksujien kerhoon, kunnes kävi ilmi, että sä kuulut ihan toisiin kerhoihin 😀 

      Joo, nimenomaan hellyyttäviähän nämä tällaiset kömpelöt kommentit on. Ja jäävät kyllä mieleen!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *