Sijoittajakoulu käy läpi perusjuttuja

Juliaihminen

Kaupallinen yhteistyö: OPn sijoittajakoulu

Minua pyydettiin kesäkuussa Osuuspankin Sijoittajakouluun puhumaan lempiaiheestani, vastuullisesta sijoittamisesta. Olen ehtinyt kirjoittaa tänne blogiin aiheesta vasta pari postausta, vaikka siitä on paljon ammennettavaa. Niinpä ilahduin, kun pääsin juttelemaan sijoittamisen vastuullisuudesta podcast-jakson verran OPn ESG-yksikköpäällikkö Elina Rinnan sekä piensijoittaja ja OPn toimituspäällikkö Tuomas Rajalan kanssa. (Aion toki kirjoittaa aiheesta blogiinkin vielä lisää.)

Kuuntelin nyt jälkikäteen tuon vastuullisen sijoittamisen jakson. Yleensä minua nolottaa kuunnella omia jorinoitani, mutta nyt olen kerrankin ihan tyytyväinen sanomisiini. Tätä helpotti se, että Elina Rinta oli hyvin perillä vastuullisuusasioita. 

OPn tyypit kysyivät jälkikäteen, haluaisinko vinkkaa Sijoittajakoulun jaksoista eteenpäin. Olen nyt kuunnellut ne kaikki podcasteina (osa jaksoista on myös YouTube-videoina), ja voin suositella ihmisiä kuuntelemaan tai katsomaan nuo. Jaksoissa käydään aika kivasti läpi sijoittamisen perushommia. Niitä houstaa Tuomaksen lisäksi Ida-Liina Huurtela, jonka innostus sijoittamista ja raha-asioita kohtaan välittyy erinomaisesti.

Kaikki jaksot listataan täällä, ja niistä omat suosikkini olivat seuraavat (oman jaksoni lisäksi, tietenkin):

ETF-rahastot

Minulla meni pitkään ennen kuin tajusin kunnolla, mitä ETF-rahastot ovat ja miten ne eroavat muista osakerahastoista. Tässä jaksossa kerrotaan ETF-sijoittamisen plussat ja miinukset, ja sivutaan myös paljon puhuttuja Smart Beta -rahastoja. Nykyään kuukausisäästän itse yhden indeksirahaston lisäksi kahteen vastuulliseen ETF-rahastoon.

Tunnusluvut tutuiksi

Ostin itse ensimmiäset osakkeeni niin, etten tiennyt hölkäsen pöläystä yritysten tunnusluvuista. P/E, osinkosuhde, ROI, ketä kiinnostaa? Mielestäni tämä oli ihan ok strategia, koska en olisi koskaan uskaltanut ostaa ensimmäistäkään osaketta, mikäli olisi pitänyt tietää kaikesta kaikki ja osata tehdä vielä analyysiä perään. Ostin vakavaraista yhtiötä, Konetta, ja nuo osakkeet ovat maksaneet minulle hyvää osinkoa aina siitä lähtien, eikä kurssikaan ole kovasti heilunut (taitaa olla nyt plussalla). Ensimmäinen osakeostos toimi porttiteorian tavoin: kiinnostuin aiheesta ja aloin ottaa selvää, mistä näissä hommissa on kyse. Nykyään minulla on kuuden eri yrityksen osaketta, ja joka kerta kun olen ostanut uutta, olen opiskellut yhden uuden tunnusluvun. 

Tässä jaksossa avataan tärkeimpiä tunnuslukuja, ja se kannattaa oikeastaan katsoa videoversiona, sillä kuunneltuna nuo tunnuslukujen selitykset menevät liian nopeasti ohi. Videolla ne on vielä avattu tekstin muodossa selvästi, mikä auttaa hahmottamaan, mistä on kyse.

Voittojen kotiuttaminen ja sijoitusten verotus

Tämä on vähän hassua, mutta en ole vielä koskaan myynyt mitään sijoituksiani. Olen kunnon hordaaja, eli osta ja unohda -muija. Lempisijoittajani, Merja Mähkä, onneksi puhuu jaksossa siitä, miten sijoituksia ei välttämättä kannatakaan myydä. Jos joku on hyvä, niin turha siitä on luopua. No, okei, itselläni on esimerkiksi aika suurella miinuksella olevia Pihlajalinnan osakkeita tällä hetkellä salkussani. Niiden myymistä voisin harkita, mutta vielä haluan katsoa, mihin tämä sotesekoilu menee, enkä siksi myy vielä. (Pihlajalinnalla on myös mallikkaasti oma verojalanjälkensä esillä, pidän tätä siis vastuullisena yrityksenä.) Tappiot voi sitten vähentää verotuksesta, Merja selittää aisaa selkeämmin jaksossa.

Nämä ovat jaksosuositukseni ovat ehkä vähän edistyneemmille sijoittajille. Voi myös kuunnella koko sarjan läpi, siellä esiintyy myös toinen ihailemani sijoittaja, Lilyssäkin nykyään bloggaava Jasmin Hamid.

On kyllä hauskaa, miten pienet sijoituspiirit ovat. Olen tavannut Jasminia ja Merjaa kuluneen vuoden aikana monissa tapahtumissa, ja myös haastatellut heitä muun muassa pian julkaistavaan rahakirjaani.

Okei, mun puhelin näyttää siltä kuin 2-vuotiaani olisi katsonut sillä vähän liian innokkaasti Ryhmä Hauta. Todellisuus on kuitenkin se, että olen ihan itse rikkonut näyttöni!

Kuuntele tai katso OPn sijoittajakoulua YouTubesta tai Soundcloudista.

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit

ida ihana
Kotona kaupungissa

Kiitos, nämä täytyy kuunnella!!:)

http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

 

Kaa (Ei varmistettu)

Mua kiinnostaisi ihan hirveästi etf:t, mutta miten/mistä niiden vastuullisuutta voisi arvioida? Joku "miten arvioida vastuullisuutta kuten Julia" -for dummies postaus olisi kiva!

Juliaihminen
Juliaihminen

Mulla on semmonen postaus jo kirjoitettuna, mutta pitää ihan pikkuruisen modailla sitä vielä! 

Ja pieni disclameri: en ole löytänyt täydellistä vastuullista etf:ää, mutta suht ok:n olen! Kerron pian lisää. Kandee myös kuunnella mun ja Elinan horinat tuosta jaksosta sitä odotellessa :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Vaikuttaa kiinnostavilta aiheilta, eli kuunteluun. Mutta eniten kiinnostaa Tumppi! Ihmettelinkin, mihin se oli kadonnut radiosta!!! :( :(

Juliaihminen
Juliaihminen

Tuomas on kyllä mahtava haastattelija!

Krtek (Ei varmistettu)

Vähän liian pitkiä nää podcastit, mutta sulla on ihan loistavia pointteja! Tosi hyvä! Odotan sun kirjaa!

OP:n täti yrittää selittää parhain päin "meillä on hauskaa siellä työpaikalla ja tavallisia ihmisiä", mutta arkipäivän tyypit on just kykeneviä tekemään tyhmyyksiä. Ja tosi lepsut poissulkukriteerit: miksei öljy? miksei tupakka? miksei kaikki aseet? miksei lepsut raaka-aineketjut kuten Lorkulla? Ois voinut kysyä kyllä, että kuinka usein OP:n rahastotkin mitään yhtiökokouksissa ottaa kantaa... Ja mainita hoitopalkkiot!

Pidä sää kiinni tiukemmasta vastuullisuudesta, jopa eettisyydestä! "Älä osta mitään turhaa skeidaa!" <3

Jasmin H on ollut vähän pettymys, se on juurikin ollut vlogeissa lähinnä nyökyttelevänä, kritiikittömänä koristeena. Älä päädy sellaiseksi!

Kommentoi