Sinä pystyt siihen äiti!!!

Juliaihminen

"Hyvä äiti! Sinä pystyt siihen äiti! Onnistuu!!" Alppu huutaa innoissaan minulle silloin, kun olen puskemassa häntä ja hänen raskaita kärryjään raskausvatsani kanssa Hermannin lumista ja jäistä mäkeä ylöspäin. Alpun huudoista tulee mahtava tsemppifiilis.

Yksi aivan jumalainen asia vanhemmuudessa on se, että lasta voi ohjata ja opastaa kivaksi ihmiseksi. Yhtenä päivänä nimittäin kirosin mielessäni, miten tekisi mieli luuhistua rattaiden taakse, en vain jaksa yhtään enempää työntää parinkymmenen kilon kuormaa tässä sohjossa. Sitten keksin pyytää Alppua, että voisiko hän vähän kannustaa minua. Ja hän otti tehtävän ilomielin vastaan! Siitä lähtien Alppunen on aina tsempannut minua juuri tuossa kyseissessä mäessä, ja noin muutenkin, yllättävissä tilanteissa, kun olen sitä eniten kaivannut.

Sama homma menee myös toiseen suuntaan. Joskus Alpulla on murhe, ja hän tulee luokseni ja sanoo: "Äiti, lohduta minua nyt." Ja sitten minä lohdutan. (Olen myös lohduttanut lukuisia Alpun leluja. Viimeksi lohdutin yhtä kirjan hahmoa, joka Alpun mielestä ikki = itki.)

Ja voi miten suloista oli, kun nyt sunnuntaiaamuna minulla oli vähän paha mieli ja Alppu tuli kysymään: "Äiti onko paha olo?" Kun sanoin, että on, niin hän kävi hakemassa omatoimisesti punaisen kaivurinsa ja kertoi, miten "kaivuri ottaa pahan olon pois". Sitten kaivuri kävi kippaamassa pahan olon vessanpönttöön. Ja kyllä, paha olo todellakin lähti tämän operaation avulla pois. (Aina välillä mietin, että traumatisoituuko lapsi täysin, jos se näkee että minua itkettää jokin asia. Viime aikoina aika monet asiat ovat itkettäneet, en osaa sanoa, johtuuko se tästä raskaudesta vai mistä. Toisaalta ajattelen, että jos kontekstoin asian ja sanon, että välillä itkettää eikä se ole niin vakavaa, ja sitten on taas hyvä mieli, niin ehkä se ei ole niin huono homma.)

Tämä kannustus- ja lohdutuskäytäntö on myös levinnyt perheen sisällä. Kun aiemmin vielä ajattelin, että nyt kaipaisin kiitosta, kannustusta, lohdutusta tai empatiaa Tikiltä, eikä hän selvästikään sitä savolaisena pökkelönä ymmärtänyt antaa, marttyroiduin mielessäni. Nykyään ihan pokkana vain kerron hänelle: Kaipaan lohdutusta ja empatiaa. Tai: tsemppaa minua vähän.

Ei toinen aina voi tietää, millaista emotionaalista tukea kaipaan sillä hetkellä, ellen sano sitä ääneen. Lapsi on antanut tällaisten asioiden ääneen puhumiseen erinomaisen syyn, koska sen olen huomannut, että lapselle pitää käytännössä opettaa ihan kaikki. Totta kai hän ottaa paljon ihan mallista, mutta moni juttu menee paremmin perille, kun ihan eksplisiittisesti ilmaisee, että "äidille tulee kiva mieli, kun kannustat". Eipä tarvitse arvailla.

Eipä muuta kuin että tsemppiä kaikille!

 

Oletteko saneet viime aikoina tarpeeksi kannustusta ja lohdutusta?

 

Kuvat: Alppunen tykkää vetää naapurin serkkutyttöään pulkassa

 

Lue myös:

Nyt minä olen surullinen, koska

Lopetin kursailemisen, ja tulin paremmaksi ihmiseksi

Tunteiden näyttäminen on taito, jota voi opetella

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana! :D

Rada (Ei varmistettu)

Mä en ole aktiivisesti opettanut lapsilleni tätä, mutta he ovat sen selkeästi mallintaneet omaan käytökseensä. Esikoinen (kohta) 4-vee tsemppaa mua tosi usein ja eilen ekaa kertaa kuopus (2) kehui ottaessani sukkaa pois jalasta: ”Ienoa äiti, ienoa!” ja taputti päälle. Nää on mun äitiyden tähtihetkiä <3

emmms (Ei varmistettu)

Juuri tämä tyyli, jolla puet isoja asioita huumorin avulla helposti sulatettavaan muotoon on varmaan suosiosi salaisuus. Tai ainakin syy, miksi itse luen blogiasi päivittäin. Tämäkin teema, tunteiden sanoittaminen, on ihan kauhean vaikea aihe, jossa monet aikuiset eivät ole kovin hyviä. Hienoa, että opetat näitä taitoja lapsellesi (ja opit itse samalla). Itsellä ei ole (ainakaan vielä) lapsia, mutta tunteista puhumista ja omien tarpeiden ilmaisua sanallisesti pitäisi opetella ihan tämän parisuhteenkin paremman soljumisen takia. Puoliso ei nimittäin olekaan ajatustenlukija, vaikka aikanaan alkuhuumassa tuntuikin, että hän ymmärtää minua niiiiin hyvin.

Vierailija (Ei varmistettu)

entäpä jos lapsi kävelis mäet?

Vierailija (Ei varmistettu)

Se ei aina ole se helpoin tai turvallisin vaihtoehto. Siinä kun on kuitenkin ne kärryt puskettavana ja samalla pitäis kuitenkin pystyä pitään sitä muksua kädestä kiinni tai vähintään olemaan valmiina tarraamaan siihen kiinni jos se päättää sännätä tielle. Helpompaa pitää kaikki liikkuvat osat yhdessä paketissa vaikka se olisikin vähän painavampi sitten.

Puhumattakaan siitä, miten helppoa/vaikeaa se pari-kolmevuotiaan maanittelu kärryistä kävelemään ja sit mahdollisesti taas takaisin kärryihin on...

Juliaihminen
Juliaihminen

Täydellinen äiti jaksaisi pysähtyä hetkeen lapsen kanssa ja kävelisi lapsen hidasta tahtia mäkeä ylös ihmetellen kaikkea jumalan luomaa, kuten koiran kakkaa hangella ja jonkun taskusta tipahtanutta nenäliinapakkausta. Samalla äiti kertaisi 2-vuotiaansa kanssa latinan epäsäännöllisiä verbejä, joita edellisiltana olisi opeteltu.

Harmi kun on vain tämmönen laiska kanttura, joka iskee lapsen vaunuihin passivoitumaan ja on aina myöhässä omista rillutteluistaan, joihin lapsi väkisin roudataan.

huopatossu (Ei varmistettu)

Sain taannoin oppikirjaesimerkin siitä, että omista toiveistaan pitää kertoa muille. Asuin kommuunissa ja pimeään vuodenaikaan laitoin aina kotiintullessani portaille lyhdyn palamaan. Kukaan kämppiksistäni ei koskaan sytyttänyt lyhtykynttilää, vaikka musta olis ollut ihanaa tulla kotiin jos ovella olis palanut kutsuva kynttilä. sitten nurisin poikaystävälleni, että onpa epäreilua että mä laitan aina kaikille lyhdyn mutta kukaan ei mulle. Tähän poikaystäväni totesi, että mitäpä jos kertoisit kämppiksillesi että se lyhty on sulle tärkeä juttu. Olin aivan hämmentynyt. Ettäkö voisin itse kertoa tämän toiveeni ja ettäkö muut eivät ehkä tienneet siitä!

Valopäiväkirja

Ihanan kuuloinen perhetraditio! <3 Meilläkin esikoinen on selvästi imenyt jotain kannustusvaikutteita itseensä, kun se yks päivä tuli muistuttamaan realiteeteista mun hakatessa turhautuneena pleikkaria: "Muista äiti, että harjoitus tekee mestarin. Sun pitää kuolla (pelissä) monta kertaa ennenku sää voitat!" :D

Innann (Ei varmistettu)

Tää on ihana!

Mä oon harrastuksessa oppinut ihan näin aikuisena kannustamaan tosi paljon. Sit menin kaverin kanssa ihan toisiin treeneihin ja siellä me huudettiin vieraille ihmisille, että HYVÄ HYVÄ HIENOSTI MENEE!! Kelattiin siinä vähän aikaa, että sopiiko nyt vieraille huudella, mutta aateltiin sit et kai positiivinen huutelu on ihan okei.

Se oli siis sellai esteratatreeni mitä tehtiin ryhmässä, ei me nyt ihan randomisti menty huutaa ihmisille :D

nU (Ei varmistettu)

Kannustaminen ja kehuminen on kyllä ihan parasta lapsille. Siihen kannattaa opetella jo pienten kanssa, kun se vaikuttaa moneen asiaan, itsetunnon kehittymiseen ja lapsen sisäiseen puheeseen itselleen. Eikä saa kehua vain onnistumisista, yrittäminen riittää. Meillä on haastavassa vaiheessa oleva ekaluokkalainen ja ollaan hänen kanssa toimimiseen saatu apua perhepalvelut Go-mallin kautta.

Kannustaminen oli juuri yhden puhelun teema. Muita mm. jakamattoman huomion antaminen vähintään 15min päivässä, rajoittaminen, huomiotta jättäminen ja palkitseminen. Oikein odotan näitä keskusteluja, kerran viikossa ammattilainen soittaa kunnan perhepalveluista ja kysyy miten menee ja neuvoo!

Tuo lause että voin ”kasvattaa kivoja tyyppejä” toimii ehkä jonkun aikaa, mutta mitäs sitten eteen kun se lapsi ei enää tottele tai olekaan kiva? Vaikka kaikkes teet sen eteen, niin käytös on kamalaa... Tätäkin on jouduttu pohtimaan, jokin syy huonoon käytökseen usein löytyy, mutta ei aina. Esimerkiksi kiitollisuus on tunne, jota vanhemmat odottavat, mutta lapset eivät vielä osaa ilmaista. Se on opittua vasta kouluikäisenä, jos on. Ja myös sukupolvikysymys, eri sukupolvet on kasvatettu kiitollisuuteen eri keinoin. No, onneksi vinkkejä asiaan löytyy! Ehkä näistä kuntien tarjoamista pienen kynnyksen palveluista voisi puhua enemmänkin, että ei porukka ihan uuvu hankalien ikäkausien kanssa. Kun ne neuvot voivat olla oikeasti tosi hyviä ja toimivia jos on itse valmis ottamaan apua vastaan.

Aivan ihana kirjoitus! Hienoa kun opetat lapsellesi, että tunteiden näyttäminen on hyvä juttu, ja jokainen tarvitsee välillä kannustusta. <3

Marju+++ (Ei varmistettu)

Aivan ihanaa, täytyy muistaa tätä omassa elämässä ja varsinkin kun lapsia tulee (korjaus: jos, niitä ei hankita jne jne).

Pakko myös kertoa mahtavasta oivalluksestani. Saimme juuri mieheni kanssa kavereilta ravintolalahjakortin jota he eivät ehdi käyttämään kun perheeseen on juuri syntynyt lapsi. Mietin, että olisi kiva muistaa heitä. Ja kuinkas ollakaan, keksin, että juuri on ilmestynyt kirja joka olisi mahtava kiitos tähän kohtaan! Voiskohan sen lukea itse ensin...? :D Kirjan kuvaus kuulosti mahtavalta ja superkiinnostavalta, vaikkei lapsia vielä olekaan.

Kaverin tyttö aikoinaan manip.. kannusti laittamaan dvdn pyörimään sanomalla.
"Sie voit ottaa sen täältä (arkku, missä leffat oli) ja laittaa sen, kun SIE OSSAAT!"
Paitsi, kun äiti just ehti kieltää..

Juliaihminen
Juliaihminen

Aivan nerokas <3

Kommentoi