Sisustusfilosofiani: keskiarvoteoria

Juliaihminen

Olen kesän aikana nauranut monesti (hyväntuulisesti, en pilkallisesti!) blogien "tältä kotini oikeasti näyttää" -postauksille. On ollut ihana fiilistellä kauniita koteja, joissa epäjärjestys tarkoittaa sitä, että ikkunalaudalla on myslikulho. 

Ja heti perään sanon kaihoten, että vielä kolme vuotta sitten minunkin koti oli ihan oikeasti sellainen koti. Olen aina ollut hyvin neuroottinen siisteyden suhteen, ja kaverit ovat voineet paukata meille koska vain, koska meillä on aina ollut siistiä. 

Kunnes.

Lapsi. Vielä vauvavuotena oli helppo pitää hommat siistinä, sillä vietin aikaa niin paljon kotona, että sitä ohimennen siivoskeli menemään. Lisäksi vauva ei hirveästi vielä liikkunut, joten se ei saanut muuta tuhoa aikaiseksi kuin heittää puurot lattialle. Toista on 2,5-vuotiaan kanssa. 

Olemme Tikin kanssa kehitelleet kaikenlaisia nerokkaita kikkoja, joilla kotia saisi inhimillisemmän näköiseksi, kuten kymmenen minuutin siivoussäännön.

Tämä ei ikävä kyllä ole vielä täysin ratkaissut kotona paikoittain vallitsevaa kaaosta. Siisteysneurootikoille, jotka mietitte, että voiko ihminen hankkia lasta ollenkaan, jos inhoaa sotkua, niin sanon, että sotkuun tottuu. (Tai sitten vain siivoaa ja siivoaa.) Sotku ei häiritse minua enää niin paljon, kunhan aina välillä on siistiä.

Olemme ratkaisseet asian siten, että palkkasimme siivoojan, joka käy joka toinen viikko. Se on hintavaa, mutta öhö öhö, avioero on vielä kalliimpaa.

Lisäksi haluan, että ystävät voivat edelleen tulla meille käymään koska vain, ei pelkästään silloin, kun siivooja on käynyt. Niinpä olen kehitellyt uuden sisustusfilosofian: Keskiarvoteorian.

Se tarkoittaa sitä, että välillä on todella skeidasta, välillä taas tip top siistiä. Ja sitten toivotaan, että ystävät käyvät kylässä niin usein, että näkevät asunnon molemmissa kunnoissa (tai siis ainakin siistinä). Sitten niille ei tule sellaista oloa, että elän saastassa aina

 

Lue myös:

Kymmenen minuutin siivoussääntö

Rätti pitää leikata puoliksi

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

Siivoja (Ei varmistettu)

Meillä on yleensä puhdasta, mutta sekaista. Lattioilla ei ole pölyä ja roskaa, mutta paikat ovat sekaisin.
Onko teillä sellaista paikkaa, johon aina kertyy siihen kuulumatonta tavaraa? Meillä on muutama tuollainen paikka, ne pitää tyhjentää päivittäin, niin näyttää taas siistiltä. Mä yleensä laitan paikat kuntoon ennen nukkumaanmenoa, mies tulee sen jälkeen ja syö iltapalaa ja valtaa sohvan. Aamulla ei sitten enää olekaan kaikki tip top. Se vähän ärsyttää, mutta kai se mieskin siellä saa asua.
Niin ja hei, koululainen ei enää sotke samalla tavalla kuin 2,5-vuotias, se sotkee vähemmän tai enemmän, riippuu leikeistä. Mutta sitä voi vaatia korjaamaan leikit pois lattioilta ennen nukkumaan menoa, 2,5-vuotiasta pitää auttaa :))

Vierailija (Ei varmistettu)

Syntymäpäiväpaketista kuoriutui aamulla kirjoittamasi kirja. En ole ollenkaan kiinnostunut raha-asioista, mikä on varmaan se syy miksi puolisoni kirjan hommasi. :D Rupean mielenkiinnolla lukemaan, luotan siihen, että sinun kirjassasi asiat on esitetty mielenkiintoisesti ja selkeästi!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos!!! <3 ihanasti sanottu!!!

Kaa (Ei varmistettu)

Heh, heh. Oliskin lapsi, jotta vois syyttää sitä siitä, että asunto näyttää ihan kahden aikuisenkin voimin usein siltä, että siellä on riehunut vähintään 10 lapsen lauma.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahah, joo mun paperit olkkarissa ja lehdet lattioilla... täysin lapsen vikaa.

Laura O (Ei varmistettu)

Haluaisin olla ihminen johon kodin (epä)siisteys ei vaikuta, mutta sotku ja se että asiat ovat väärillä paikoilla voivat melkein pilata koko päivän :D Mainitsit jossain insta storyssa mitä siivousfirmaa olette käyttäneet, mutta olen jo ehtinyt unohtaa sen. Minkä niminen firma oli kyseessä?

Juliaihminen
Juliaihminen

Mä niin fiilaan, haluaisin olla kanssa semmonen tyyppi! Meillä käy tällainen firma kuin Siisti päivä. Mielestäni tekevät hyvää jälkeä ja heillä on suht edulliset hinnat. Mutta en ole megana vertaillut siivousfirmojen välillä, tämä oli kaverin suosittelema.

Eräs1 (Ei varmistettu)

Ei auta sotkuun, mutta auttaa siisteyteen: hankkikaa robotti-imuri. Pelasti meidän arjen!

Juliaihminen
Juliaihminen

Mä testasin sellaista muutaman kuukauden Apu-lehden teknologiapalstaa varten. Se oli ihana! Mutta hitto se maksoi tonnin! ...nyt se alkaa kuitenkin tuntua ihan hyvältä investoinnilta. Vielä kun se laittaisi lapsen lelut paikoilleen, niin avot!

Ajatusleikki

No mä jatkan nauramista, koska kyllä noi sunkin kuvat on tosi kesyjä! :D pienet lapset on varsinaisia mellastajia, mutta kyllä mä annan kunniamaininnan meidän isommillekin. Niillä on se jekku, että äiti kun on joka tapauksessa jo täystyöllistetty koko päivän joka sekunti, he vain painelevat menemään kavereiden kanssa edestakaisin sisään ja ulos, samalla levittäen kaiken, mutta ilman että tämä mutsi ehtii/tajuaa olla sanomassa että hei, siivotkaas jälkenne. Sitten sitä ollaan iltatoimien keskellä siellä sekasorron keskellä, että voi paska. Ei ole aikaa siivota, kun priorisoin aina syömisen ja nukkumisen. Eikä siinä voi edelleenkään kuin katsoa äiti itse peiliin. Oh well, voisi asiat olla huonomminkin.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mun mielestä siivous priorisoidaan jonnekin alas, ainakin syömisen ja nukkumisen ja sohvalla lorvimisen jälkeen.

Hannahh678 (Ei varmistettu)

Siis eihän noi kuvat ole sotkua nähnytkään! Ehkä se siivoja siis kannattaa..

Juliaihminen
Juliaihminen

Okei, nyt kun katson niitä, niin liian ruusuiselta näyttää! Olisi pitänyt ottaa lähikuvia lattialle pinttyneestä töhkästä!

Siguriina (Ei varmistettu)

Mutta ystävät ja ennen kaikkea anoppi tulevat yllättäen käymään ainoastaan silloin, kun koti on vaikkapa flunssaviikon lamaannuksen/teinilauman keittiöhyökkäyksen/feministisen kotityölakon jäljiltä ihan pultsarikämppäkunnossa!

Juliaihminen
Juliaihminen

NE AISTII SEN! Mikään ei ole mukavampaa kuin se, kun anoppi kaivaa ensi töikseen imurin esiin komerosta!

(Ja tässä ei ironiaa, olen tullut siihen tulokseen, että on mahtavaa kun kuka tahansa muu kuin minä siivoaa meillä, hehehehe.)

Kommentoi