Sitten olen valmis

Juliaihminen

”On syytä pitää juhlat aina, kun on syy pitää juhlat”, sanoi ystäväni Kati.

Ja oikeassahan se on. Rakastan juhlien järjestämistä ja pidän niitä usein. Mulla on ollut tapana järjestää ainakin vappukemut ja rapujuhlat elokuussa, mutta myös pienempiä humpuutteluja täytyy järkkäillä ympäri vuotta. Ja sitten kun on oikea syy, niin silloin vasta kemutaankin.

Nyt oli, mä nimittäin vihdoin, yhdeksän vuoden jälkeen valmistuin valtiotieteiden maisteriksi. 

Kuin ihmeen kaupalla mahduin silkkimekkoon, jonka teetin tammikuussa Thaimaassa ihan normimekoksi. Mun pikkusisko Sofia on vähän hoikemmassa kunnossa.

Olin päättänyt pitää valmistujaisjuhlat meillä kotona, ja taisin suhtautua tähän päätökseen melko fanaattisesti, sillä vuosi sitten, kun metskattiin kämppää, mä aina asuntonäytöissä mietin, voiskohan täällä pitä valmistujaiset? 

Kyllä mua silti vähän etukäteen kuumotteli, että mahtuuko mun 118 kutsumaani vierasta paikalle. Koska pitihän mun nyt kutsuu kaikkia vanhoja opiskelukavereita. No, lopultahan on aika paljon no-showta, eli paikalle saapui ehkä joku 60 ihmistä, ja jengi tuli ja meni eri aikoihin, joten missään vaiheessa ei ollut klaustrofobista oloa.

 

Mun juhlien järjestäminen noudattaa aina tuttua kaavaa:

1. Innostun ajatuksesta, että voin pitää juhlat. 2. Ihmisten kutsuminen ja katsominen, ketkä pääsee, on kutkuttavaa! 3. Alan miettiä tarjoiluja ja siivoamista. 4. Edellisenä päivänä iskee juhlainhotus. Alan ajatella, että ei hitto, miksi ne kaikki vastenmieliset ihmiset nyt tunkee mun kotiin iilimadon tavoin imemään musta verta?! Miksen mä vaan saa olla rauhassa mun omassa kodissani! Eikä kukaan kuitenkaan arvosta mun pieniä viirinväkertelyjä kattoon! 5. Just ennen juhlia säntäilen ympäriinsä paniikin vallassa ja riehun omituisista asioista Tikille, joka nöyrästi joutuu kestämään kaiken sen shaiban. 6. Ekat ihmiset saapuu, ja mä rentoudun täysin. Ah, mä rrrrakastan näitä tyyppejä! Miten voikin olla, että samassa tilassa on niin paljon mun lempi-ihmisiä. Uskomaton tuuri! 7. Ehinkö mä nyt jutella kaikkien mahtavien tyyppien kanssa. (Tässä kohdassa pitää priorisoida! Yleensä juttelen mun parhaiden kavereiden kanssa noin puoli sanaa, koska niitä nyt näkee kuitenkin.) 8. Herään seuraavana päivänä onnellisena kaaokseen, laitan jotain tosi hyvää musiikkia soimaan, napostelen juhlien jämiä ja siivoilen pikkuhiljaa. Jos on ollut oikein hyvät juhlat, olo on ehkä vähän tyhjä, koska nyt ne on iäksi poissa, enkä enää koskaan saa niitä juhlia takaisin!

 

Kuvassa mun rakkaita opiskelukavereita, Toni, Maija ja Anne, joista Toni ja Anne toimivat yhdekäsn vuotta sitten mun tuutoreina <3

Mun maisterisjuhlien teema oli cocktail, joten ruuat syötiin sormin ja Tiki toimi koko illan drinkkimestarina ("Ei ku mä oon vaan nöyrä ja huono harjottelija-baarimikko") tehden gin tonicceja ja cuba librejä. Musta olisi ollut sulaa hulluutta kieltää muita ihmisiä juomasta alkoholia vain oman tilani takia. Itse olen valintani tehnyt, miksi muiden pitäisi siitä kärsiä?

Olin suoraan sanottuna yllättynyt, miten sitä jaksoi humpuutella pelkällä lehtikuohuvalla. Ja vielä yllättyneempi siitä, miten paha darude mulla oli sunnuntaina silkasta valvomisesta. Lähdettiin nimittäin jatkoille niinkin ihanaan mestaan kuin Vallilan Westminsteriin, jossa meni valomerkkiin saakka.

 

Katariina, Heikki, Minna ja Ville on myös opiskeluajoilta tarttuneita kavereita. Kukaan niistä tosin ei ole opiskellut samaa pääainetta mun kanssa.

Heikki, Teemu, Lauri, Kuke, Katri ja Marta, todella best around -jengiä!

Sain myös aivan sairaan ihania valmistujaislahjoja. (Mun äitiyslomasta tulee yhtä isoa brunsseilla ja erinäisissä hoidoissa käymistä!) Mulle tuli sama reaktio kuin häiden jälkeen, kun availin lahjoja: Ei hitto, en mää nyt näin kivoja juttuja ansaitse, herran tähden, ei kai nyt sentään. Sitten mua jotenkin hävettää se, että ihmiset ovat niin kivoja mulle. Omituinen meno.

 

Ja niin ihania korttejakin! Näistä kokosin taidenäyttelyn jääkaapin oveen.

Mua vähän pelottaa, että nämä olivat vikat kunnon hipat vähään aikaan, koska musta tuntuu, että beben kanssa ei voi riekkua ainakaan ekaan vuoteen ihan niin paljon. Mutta kyllä näissäkin kemuissa oli lapsia, joten eiköhän bailando ole mahdollista myös pikku-kamun kanssa!

Juhlimisiin!

Kommentit

annakarin
Anna Karin

Hei pikkutyyppien synttärit on ehkä pa-ras-ta! Saa järjestää kemut jollekin MUULLE, mutta toimia silti päävastaavana. Aivan huikeeta. Varsinkin sitten, kun se pikkutyyppi jo tajuaa niiden bileiden päälle, ja odottaa niitä aivan yhtä täpinöissään kuin minäkin. Ei syytä huoleen, siis!

Niin ja onnea valmistumisesta! Mahtavaa!

Juliaihminen
Juliaihminen

Totta! Miten mä olin unohtanut sen, että tietenkin pikkutyypillekin saa järkkäillä juhlia. Ja ne on vähän kuin järkkäisi itselleen muttei sitten kuitenkaan, eli ihan parasta!!!

Kommentoi