Smonday hiipii sieluun

brunssi sofialla.jpg

Opin uuden termin: smonday. Se hetki sunnuntaista, kun viikonlopun kepeä tunnelma alkaa väistyä ja ajatukset kääntyvät tulevaan suht raskaaseen työviikkoon. Suloisesta sunnuntaista tuleekin sunnuntain ja maanantain myrkyllinen yhdistelmä: Ei enää lomaa, muttei vielä tehokasta työtäkään, vaan sen ajattelemista – nihkeä välitila.

Sen jälkeen, kun lopetin päivätyöt ja ryhdyin yrittäjäksi, sunnuntait helpottuivat. En enää juurikaan kärsinyt sunnuntaiahdistuksesta ja aloin saada unta maanantain vastaisina öinä. Työni ei stressannut minua muuta kuin positiivisella tavalla. Koska kaikki oli omissa käsissäni ja sain määrätä omista aikatauluistani, aloin tuntea oloni vapaaksi. Ehkä hieman valheellisesti uskottelin itselleni, että jos en halua tehdä huomenna töitä, en tee. (Todellisuudess työtä on ollut huomattavasti enemmän kuin päivätöissä ollessani, joten olen kiltisti joka maanantai ollut työhuoneellani viimeistään kello 8.30.)

Mutta ei smondayn ahdistuksesta niin vain irti pyristellä, vaikka työ olisi kuinka palkitsevaa. Jos nimittäin on ollut oikein älyttömän ihana viikonloppu, kuten tämä viikonloppu, niin ilon loppuminen tuo sieluun tyhjyyden tunteen. Tänä viikonloppuna kokoonnuttiin neljän sisaruksen voimin Helsinkiin: Lotta, minä, Sofia ja Otto juteltiin, kokattiin, syötiin, käytiin ilmastomarssilla, brunssilla Loopissa ja katsottiin yhdesäs Titanic. Perjantaista sunnuntaihin oli niin älyttömän hauskaa, että kun sitten Lotta ja Otto lähtivät tänä aamuna aamiaisen jälkeen kohti Turkua, minä ja Sofia jäätiin päivittelemään: Tuntuu kuin olisi tyhjä vaasi!

Mutta sitten muistelin Hannes Hynösen sanoja ja puhuttelin itseäni. Hannes, aikamme rakastetuin veteraani sanoi kerran:

”Tunsin itseni täysin tyhjäksi ja arvottomaksi tynnyriksi, kunnes ymmärsin, että tynnyri on täynnä muistoja.”
Ja niinhän se on. Jos on ollut hirmu kiva viikonloppu, sitä luonnollisesti tuntee olonsa sen jälkeen himean tyhjäksi ja surumieliseksi. Etenkin näin lokakuussa (puista viimeisenä putoilevat lehdet huutavat melankoliaa!). Mutta se ei estä sitä, etteikö viikonlopusta olisi syntynyt upeaa tynnyrillistä muistoja.
 
Sitä paitsi, elämään nyt vain kuuluu tietty määrä ahdistusta, ja jos on taipuvainen kokemaan smondaytä, niin ei sitä oikein voi niin vain parantaa. Se pitää vain hyväksyä.
 
Mutta kyllä minä aion tänä iltana mennä lenkille, jotta saisin taas otteen elämästäni.
 
 
Kärsiikö kukaan siellä smondaystä?
 
Kuva: Sofian luona oli ihana amerikkalaisten pannukakkujen aamiainen lauantaina
 
 
Lue myös:
 
Hannes Hynösen kauneimmat elämänviisaudet
 
Ahdistus kuuluu elämän tunneskaalaan, turha pyristellä vastaan
 
 
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
 
 
 

Kommentit (13)
  1. Laura/Tässä kaupungissa tuulee aina
    21.10.2018, 14:43

    No todellakin! Tiedän, että elämä voittaa viimeistään maanantaina iltapäivällä, mutta joka sunnuntai vaivun silti mystiseen synkkyyteen, jonka kourissa aina julistan, etten enää mene kouluun (opettamaan). Erityisen paha sunnuntaiangst on aina pidemmän vapaan jälkeen, niin kuin nyt syyslomalta palatessa, jolloin koko päivän on päässä soinut Tommi Läntisen äänellä ”En mee enää kouluun…!”

    1. VOI KUINKA KOSKEE, KELLE SEN KERTOISIN? 

  2. Äitiysloma oli niin ihanaa aikaa, koskaan ei sunnuntai-iltana ahdistanut, vaan edessä oli taas uusi kiva viikko oman vauvan kanssa, ilman aikatauluja tai suurempia stressinaiheita. < 3

    1. Ai että, se oli niin taivaallista! Smondaystä ei häivähdystäkään!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *