Sullakin pitää olla kurjaa!

pauling kulma.jpg

pauling kulma2.jpg

Meillä on Tikin kanssa semmonen systeemi, että molemmat saavat nukkua pitkään yhtenä viikonloppuaamuna. Alppu haluaa herätä aina ennen kuutta, koska hän on ilmeisesti sitä mieltä, että kunnon kansalainen toimii niin. Niinpä mä heräsin eilen kuudelta ja pyörin vauvan kanssa kymppiin hereillä. Olin täysin uupunut tämän jälkeen. Tänään taas Tiki heräsi Alpun kanssa kuudelta, mutta sitten vaavi päättikin nukahtaa kasilta aamu-unosille ja heräsi kympiltä. Näin ollen Tiki sai huomattavasti helpomman aamun. Mä luonnollisesti aloin valittaa, miten epäreilusti homma meni.

”Aa, aamun tarkoitus olikin simuloida sun kurjuutta?” Tiki kysyi.

Siihen ei oikein voinut sanoa muuta kuin että KYLLÄ.

 

Mä saan itseni usein kiinni siitä, että haluaisin Tikin ymmärtävän, kuinka rankkaa jonkun asian hoitaminen vauvan kanssa on. Emmi kirjoitti curling-vaimoudesta, eli että nainen siloittelee miekkosen tietä lasten suhteen, jotta miehellä olisi mahdollisimman mukavaa ja helppoa. Toki joskus mäkin hoitelen jotain ekstrahommia, mutta usein enimmkseen siksi, että ne sujuu multa nopeammin ja kätevämmin, koska olen himassa beebon kanssa.

Monesti kuitenkin huomaan, että haluaisin Tikillä olevan vauvan kanssa vähintään yhtä rasittavaa kuin mulla.

Vaikkapa silloin, kun Tiki tulee Alpun kanssa kotiin, se saattaa antaa ulkopuvussaan pöristelevän vauvan mulle riisuttavaksi. Tähän tietenkin vastaan: ”Ei mulla ole ketään täällä riisumassa sitä, kun mä tulen sen kanssa kotiin!”

Tai jos Alpulla on itkuinen ilta menossa (se tekee nyt ylähampaita!) ja Tiki leikkii sen kanssa muutaman tunnin ja huokaa lopussa: ”Huh huh, olipas rankkaa.” Mä luonnollisesti vastaan: ”TERVETULOA MUN ELÄMÄÄNI!!!111” (Kyllä, huutomerkit muuttuvat lopulta ykkösiksi mun heläjävässä marttyyrihuudossani.)

Näinä hetkinä unohdan, että Tiki ei ole suoranaisesti mun vihollinen. Itse asiassa se on mun paras kaveri (ei kuitenkaan paraskaveri) ja oikeasti haluaisin, että sillä olisi mukavaa vauvelon kanssa. Tai että järkevintä olisi vain hoidella hommat yhdessä kussakin tilanteessa niin helposti kuin mahdollista miettimättä, kuka joutuu seuraavana päivänä ihan yksin ottamaan ulkopuvun pois lapsolta.

Pitäisi muistaa, että  rankkojen hetkien määrä ei puolitu, vaikka yrittäisin simuloida Tikille, miten vaikeaa mulla välillä on. Mä en tule yhtään virkeämmäksi, vaikka Alppu valvottaisi Tikiä sillä aikaa, kun nukun. (Päinvastoin, on aika jees, jos Tiki ei ole yhtä väsynyt kuin minä.) Alpun syöttäminen ei muutu yhtään helpommaksi mun kannalta, vaikka beebo heittäisi kipon lattialle myös silloin, kun Tiki syöttää sitä.

Sitä paitsi mulla on enimmäkseen ihan superkivoja päiviä Alpun kanssa. Tiki vain sattuu olemaan juuri niissä hankalissa hetkissä paikalla, kuten silloin, kun pitää herätä lapson kanssa ennen kuutta tai illalla juuri ennen vauvan nukkumaan menemistä.

 

Onneksi sentään tajuan tämän kaiken aina sillä sekunnilla, kun Alppu on nukahtanut iltaunilleen ja me köllötellään sohvalla vierekkäin, katsotaan Sorjosta ja syödään Mokkapalajäätelöä (siinä on muuten tuote, joka huljuttaa suurimmatkin murheet pois ihmisen sielusta). Silloin mä ikään kuin herään jostain transsista ja ihmettelen: ”Mitä mää tossa äsken nyt riahuin? Kylläpä olinkin taas sietämätön lortto.” Poden huonoa omaatuntoa ja pyytelen anteeksi aiheuttamiani pikku episodeja. Ja jatkan riehumista seuraavana päivänä.

Onneksi Tiki on huumorismiekkonen. Se vastaa usein mun kiukutteluihin jotain niin överiä, että mun on pakko lopettaa väninä ja alkaa nauraa.

”Ai miksi sun pitää riisua se ulkopuku siltä? No koska sä olet nainen, ja se on naisen tehtävä. Ei ole miehen arvolle sopivaa tehdä tommosia juttuja.”

 

Kuvassa: Jostain syystä elämän rankkuudesta ei tee mieli vänistä silloin, kun lorvii tuntikausia kaupungin kahviloissa (varovaroin). Uutta Paulig Kulmaa voin muuten suositella lattemamoille, etenkin yläkertaan mahtuu mukavasti vaunut.

 

Löytyykö vertaistukea kärttyisälle kantturalle?

 

 

Aihetta liippaa:

Vauvavuotena ei erota

Kun vauvan kanssa on tylsää

 

 

Kommentit (21)
  1. Allekirjoitan tämän täysin. Tai silloin kun olin molempien lasten kanssa kotona, huomasin usein tekeväni tätä ja siitä tuli myöhemmin huono mieli. Nyt en tätä enää tee, koska me molemmat miehen kanssa käydään töissä ja homma luonnollisesti on puolittunut – mikä on vain todella ihana asia. 🙂

    1. Ah, ihana kuulla, että asia muuttuu!

      Ja oonkin kyllä varma, että viimeistään sitten helpottaa, kun miekkonen jää himaan hoitamaan vauvaa. Naurettavaa, että tiedostan oman lapsellisuuteni, mutten siltikään joka tilanteessa pysty käyttäytymään järkevästi.

  2. Heh, meilläkin on ollut viime aikoina keskustelua samasta aiheesta.

    Olin torstaina päivän Helsingissä yhden pressitilaisuuden takia, ja mies hoiti kotona poikaa. Miehen työajat on joustavat, joten pääsin tekemään blogijuttuja. Tullessani kotiin ihanan päivän jälkeen päädyin saman tien raivoamaan miehelle siitä, että he olivat vain köllöttäneet kotona koko päivän. Ai, ette käyneet pihalla ollenkaan? Ette vaunutelleet tai mitään? No, ai, kun kiva. Mää kun aattelin, et näät sit millaista mulla on kaiket päivät, kun pihalle lähteminen ja kotiin palaaminen aiheuttaa teurastusitkua vauvassa, ja kaiken tän ympärillä on tuntikausia lisää vauvan yksin hoitamista.

    Keskustelu lähti vähän käsistä. Mun pointti oli se, että halusin miehen ymmärtävän minkälaista mulla on päivisin pojan kanssa ollessani, sekä ne hyvät että varsinkin ne huonot puolet. Ihan vaan, että osaa arvostaa ja palvoa asiaankuuluvasti. Mies päätyi sanomaan, että ei hän ymmärrä, mitä vaikeaa päivissä pojan kanssa on, sehän on itse asiassa aika helppoa. Ei tainnut mies lukea (taaskaan) käsikirjaa sopivista äitipuolisolle sanottavista asioista. 😀

    Mekin monesti nauretaan känisemisen jälkeen, mutta aina välillä haluan polkea jalkaa ja saada miehen tuntemaan ne samat epävarmuuden ja epäonnistumisen tunteet, joiden kanssa mä painin päivittäin. Järjellä tiedän, että se ei ole järkevää aina, mutta sydän vaan polkee sitä jalkaa. Oon usein myöskin curling-vaimo, mutta vielä useammin silmä silmästä -äiti. 🙂

    1. Juurikin näin. Ja teurastusitku, hahahahhaha. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *