Suuria ja hienoja (ja toki samalla ahdistavia) työkuulumisia!

Juliaihminen

Tällä hetkellä kuuluu erittäin hyvää. Kun jäin kesälomalle heinäkuun alusta, en oikeastaan tiennyt, mitä sitten elokuussa teen ja miten tienaan rahani elämiseen. Olin sopinut vain yhden jutun (haastattelin Kotivinkkiin psykiatria, jonka mukaan meissä kaikissa on ADHD:n piirteitä, kiinnostavaa), mutta muuten kalenteri oli tyhjä.

Tämä toimi erinomaisesti, sillä kalenteri on nyt täynnä niin siistejä juttuja, etten olisi osannut edes unelmoida vielä vuosi sitten tekeväni tällaista. Suomen taloudessa on selvästi nousukausi, mikä näkyy muun muassa omassa työtilanteessani. Veikkaan, että jos olisin jäänyt yrittäjäksi vaikkapa kymmenen vuotta sitten 2008, elämä olisi ollut aivan toisenlaista. Nyt kuitenkin töitä riittää niin paljon kuin niitä vain jaksaa tehdä. Se tuntuu huumaavalta, mutta samaan aikaan takaraivossa on tunne siitä, että kyllä tämä vielä loppuu ja pian kiristetään vyötä. Kun on kokenut 1990-luvun laman ja 2010-luvun taantuman (ja on lukenut sen verran väestötiedettä, että tietää, että pian me ei makseta muuta kuin eläkkeitä), niin pessimistinen fiilishän se siellä aina porskuttaa rinnan alla.

Mutta kuulumisiin!

Tänä syksynä kokeilen jotain ihan uutta: Hain ja pääsin taustatoimittajaksi Ylen Noin Viikon Studio -satiiriohjelmaan. Olen tästä aivan sairaan fiiliksissäni!!! Pääsen etsimään ja taustahaastattelemaan hyviä tutkijoita ja muita asiantuntijoita vieraaksi ohjelmaan sekä käsikirjoittamaan huumorskaa ajankohtaisista uutisista, kuten politiikasta ja taloudesta.

Olen ollut jo muutamassa NVstudion palaverissa sekä yhdellä pitkällä, kostealla ja todella hauskalla lounaalla sarjaa tekevän porukan kanssa, ja jo nyt on sellainen olo, että kuulun tuohon porukkaan. Koomikot Eeva Vekki ja Anders Helenius ovat tietenkin aivan mahtavia tyyppejä, myös käsikirjoittaja Yasir Gailyltä tulee aivan killerivitsejä. Kerron lisää sitten, kun päästään itse ohjelmaan käsiksi. Ensimmäinen jakso tulee 13.9. torstaina. 

Tämän lisäksi kirjoitan Raisan kanssa yhtä toista tietokirjaa, jonka sisällöstä kerron heti, kun saan kustantajalta luvan. Sen on määrä ilmestyä alkuvuodesta 2019 ja lupaan, että se kiinnostaa todella monia tämän blogin lukijoita.

Ja halleluja, teen myös yhden podcastin Ylelle, mutta pöh, siitäkin voin kertoa vasta muutaman viikon päästä. Aion toki riehua siitä siitten silmittömästi, kun aika koittaa!

Jatkan edelleen Imagen lifestyle-palstan tekemistä, ihan vain jo siitä syystä, että Imagella on kokemukseni mukaan hauskimmat juhlat. (Ja parista muustakin syystä.)

Ja sitten vielä (ja tätä aion vielä rummuttaa täällä antaumuksellisesti): Kirjoittamani kirja Kaikki rahasta ilmestyy syyskuun 17. päivä. Aiheesta kumpuavat tunteet ovat tällä hetkellä: Ilo, kauhu, ahdistus, ylpeys, häpeä ja no, kaikki mahdolliset tunteet. Samaan aikaan tekisi mieli mennä peiton alle ja olla hiljaa koko kirjasta ja kailottaa koko maailmalle, että menkää ja lukekaa se! Eli normi meininki.

Kirjan tiimoilta olen antanut jo haastatteluja Cosmopolitanille, Idealistalle, Trendiin ja niin edelleen. Läsnä on koko ajan pelko, että kuulostan ylimieliseltä kantturalta!!!!!!!! Mutta kukapa ei pelkäisi sitä?

 

Jos tulee mieleen hyviä vitsejä ajankohtaisista aiheista, niin kertokaa mulle.
Lupaan rippaa ne omiin nimiini!

 

Kuvat: Laitoin kuvia ihanasta aamiaisesta Hakaniemen torilla mun BESUJEN kanssa (kuten nuorisolaiset kutsuvat), sillä on aina muistettava, että elämässä on huomattava määrä myös muita ihania juttuja kuin työn tekeminen.

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit

Pax
Liikehdintää

Melkoisen huikeaa! Kuulostaa edelleen aika luontevilta jatkumoilta noissa sun työkuvioissa, mutta on todella hauska seurata, minne kaikkialle virta naista vie.

Nimim. se ensimmäistä päivää virallisesti ei-hoitovapaalla oleva immeinen, joka miettii, mihin suuntiin itse haluaisi lähteä kurottelemaan. 

iidis
Varpain jaloin

Mahtavaa! Ja miten tylsää olisi, jos kalenterissa ei olisikaan ollut tilaa noille kaikille kivoille, jännille ja upeille jutuille.

Onneksi some mahdollistaa tarvittaessa kirjasta kailottamisen myös pimeästä peiton alta niinä päivinä, kun ei uskalla/halua/pysty kailottamaan turuilla ja toreilla :) Mä ainakin jo innolla odotan sun kirjan lukemista.

NH (Ei varmistettu)

Suuret onnittelut uusista työkuvioista ja kirjadiileistä. On todella upeaa että sinulla riittää töitä. Ei siksi että olisin yhtään yllättynyt, kirjoitat oikeasti todella mukaansatempaavasti ja tuotat mielenkiintoista ja ainutlaatuista sisältöä. Ei siis ole mikään ihme että duunia on tarjolla! Mutta harvemmin sitä oikeasti kuulee toimittajien tai journalistien tai kirjoittajien suusta, että kyllä vaan, hyviä keikkoja riittää. Varsinkin kun lähivuosien taloudellinen tilanne vielä kalvaa mielessä. Hienoa että osaat suhtautua niihin kiitollisuudellakin, vaikka menestys on ansaittua!

Blogithan ovat tietääkseni pikkuhiljaa hiipumassa muualla maailmassa, ja itsekin olen tämän huomannut siinä, että lukemieni blogien määrä on jo yksinumeroinen luku. Mutta sinun blogiasi jaksaa aina seurata ja postauksia odotella, koska sisältö ja kieli on OIKEASTI laadukasta ja blogikliseistä vapaata. Se on tosi harvinaista ja upeaa, että jaksat innovatiivisesti miettiä jutun juurta ja teet selvästi omaa juttua, ja se on varmasti suuri syy menestykseesikin. :) Mun mielestä tässä blogissa on just sitä lehti (hyvässä mielessä, siis laadukkuuden puolesta)- ja yhteisöfiilistä, mitä moni sanoo bloginsa tavoittelevan, mutta harva siihen onnistuu. Hyvä sinä!!

Minä ainakin odotan rahakirjaa innolla ja suunnittelen sen laittavani tilaukseen, vaikka yleensä käytän lähes eksklusiivisesti kirjaston palveluita (yrittäessäni epätoivoisesti elää ekologisempaa elämää) :)

Saranda
Tyhjä ajatus

En kestä, vastahan musta tuntuu että istuin siellä teidän toimistossa höpisemässä sun kirjasta! Niin mielettömän siistiä, oot mun esikuva. <3

NiiinaK (Ei varmistettu)

"Läsnä on koko ajan pelko, että kuulostan ylimieliseltä kantturalta!!!!!!!! Mutta kukapa ei pelkäisi sitä?" Repesin tälle aivan täysin!

Paljon onnea ja tsemppiä Julia! Noin viikon studio on best.

Tuleeko sun kirja myös Bookbeatiin? En malta odottaa sen lukemista! :)

bookbeat ftw (Ei varmistettu)

Voi että, odotan niin sun kirjan ilmestymistä! Sitä vaan täällä mietin, että ilmestyykö se äänikirjana jossain vaiheessa? Olispa siistiä jos ilmestyisi äänikirjana itsensä Julia Thurénin lukemana!

Maukkanen (Ei varmistettu)

Kiitos hyvistä rahaan ja työelämään liittyvistä jutuista. Ysärilapsena olen kroonisesti huolestunut rahasta, siitä miten lopulta päädyn syömään pelkkää kaurapuuroa ojanpohjalle, vaikka tätä kirjoittaessa syönkin sushia.

Työ-aiheisten juttujen lukeminen on mielenkiintoista ja helpottavaa, koska olen päättänyt tulla ~isona~ toimittajaksi. Levottomana ihmisenä varmaankin freelanceriksi, ainakin aluksi. Kirjoituksesi ovat auttaneet pahimmassa paniikissa, kun olen kello kolmelta yöllä googlettanut miten toimittajaksi oikein tullaan.

elukkkkka (Ei varmistettu)

Hyvä Julia! Rummuta vaan! Olen oikeesti pikkaisen kateellinen kun sun menestys on tällä hetkellä noin huimaa ja rahaa vaan sataa sisään upeiden ja haastavien töiden muodossa!! Olen itsekin freelanceri (en tosin kirjoittaja) ja osaan arvostaa noin kovaa liiketoimintaa. Sä oot menestyjä! Eikä ne työt muuten välttämättä tuosta mihinkään vähene. Kuuntelin Unelmahommissa-podcastin jakson, jossa tulevaisuudentutkija Ilkka Halava kertoo näkemyksensä tulevaisuuden työmarkkinoista, ja aika yrittäjävetoisilta hänen näkemyksensä mukaan ne vaikuttavat. Pätevän kuuloista analyysiä. En usko että meille friikuille mitenkään erityisen pahat ajat tulee koittamaan. Mut joo, itselläkin on taipumusta kertoa hyvistä asioista julkisesti aina lisäämällä joku loppukaneetti kuten "pitää nyt nauttia tästä niin kauan kuin tätä kestää". Se on vähän sellaista varautumista ja muillekin kertomista, että enhän minä nyt missään ilmassa leiju vaikka näin kovaa meneekin, kyllä tässä ollaan silti realistisia... :D Ja toisaalta tuntuu jopa pikkaisen pelottavalta joskus kertoa jos menee tosi hyvin, koska "ken onnen löytää se onnen kätkeköön" jne. Kyllä on iskostuneet nämä suomalaiset "viisaudet" takaraivoon!! Anna mennä vaan ja menesty kuuluvasti, tosi nuorillekin tytöille nähdä sun kaltainen tyyppi joka menee ja tekee ja pärjää!

Ilargia (Ei varmistettu)

En nyt tiedä, saako tästä millään revittyä huumoria, mutta laitan kuitenkin, kun Ylioppilaslehti julkaisi niin hyvä kirjoituksen aina valitettavan ajankohtaisesta ilmastonmuutoksesta: http://ylioppilaslehti.fi/2018/08/kaikki-loppuu-pian/
Ehkä Suomen hallituksen suhteesta asiaan saisi revittyä ainakin mustaa huumoria? http://bios.fi/suomen-ilmastopolitiikka-kriisissa/

Kommentoi