Taivaallinen päiväseikkailu Tammisaareen

Kaupallinen yhteistyö: VR

Muumisitaattien ryöstöviljeleminen on vähän kyseenalaista, mutta tykkään kyllä tästä hemulin lainauksesta: ”Mutta kenelläkään ei ole hauskempaa kuin hän itse itselleen järjestää.”

Joskus nimittäin pitää oikein ottaa asiakseen järjestää itselleen (ja siinä sivussa perheelleen) hauskoja juttuja, kuten päiväseikkailuja toisiin kaupunkeihin. Sitä voi vielä edellisenä iltana tai jopa samana aamuna vain päättää, että hypätäänpä junaan ja mennään katsomaan, millaista on Tammisaaressa, Kouvolassa tai Tampereella. Kun ei jää yöksi, ei tarvitse pakata juuri mitään mukaan, ja etenkin kesäaikaan kaupungit todella antavat parastaan. (Joskin aion kyllä jatkaa näitä päiväseikkailuja viikonloppuisin myös syksyllä ja ehkä talvellakin.)

Kahden tunnin matkan jaksaa helposti mennä lasten kanssa päivän aikana edestakaisin, yhden tunnin matkan vielä paremmin. Kivaan päivään riittää se, että kohteessa on hyvä lounaspaikka, uusi leikkipuisto lapselle ja yksi vetonaula, kuten taidenäyttely tai muu nähtävyys. Lopun ajan voi sitten vaellella kaduilla, katsella maisemia ja piipahtaa kahvilla. Ja olo on ihan kuin olisi ulkomailla. (Sitä tunnetta näillä seikkailuilla kai eniten metsästänkin.)

Meidän lapsoset ovat tänä kesänä viettäneet aikaa varmasti enemmän junassa kuin vaikka ratikassa, ja se on hyvän kesän merkki. Alppu tuntee junaetiketin ja osaa jo vaatia pillimehua tai lihapullia astuessaan junaan.

Leikkivaunussa se on tutustunut varmaan kymmeneen eri lapseen, ja usein melko röyhkeästikin tunkenut vain jonkun lapselleen kirjaa lukevan aikuisen viereen kuuntelemaan (ja kommentoimaan!) juonta. (Okei, kyllä mekin Tikin kanssa Alpulle välillä luetaan, mutta leikkivaunussa vanhemmat eivät yleensä ärsyynny, jos joku toinenkin lapsi siinä sivussa nauttii tarinan lumosta!)

Viime lauantaina lähdimme 8.30 junalla Tammisaareen. Herätys oli meille vähän aikainen, mutta koska yritämme totuttaa lasta päiväkotirytmiin, tämä toimi. Sitä paitsi söimme junassa aamupalan.

Kun kello tuli kymmenen, olimme jo käpyttelemässä Tammisaaren kauniita katuja. Matka Helsingistä sinne kestää 1h ja 15 min, matkaliput maksoivat 12 euroa per aikuinen, kun ostimme ne samana päivänä. (Säästölippu Helsingistä Tammisaareen maksaa 6,40e.)

En ollut häpeäkseni koskaan aiemmin ollut Tammisaaressa, vaikka se on sekä lähellä Turkua että Helsinkiä. Jotenkaan ei ollut tullut vain mentyä. Uuden kaupungin juna-asemalle on aina taianomaista saapua. Ensin vähän katselee ympärilleen ja miettii, että mihin suuntaan tästä nyt sitten lähtisi. Sitten kaivaa puhelimen kartan esiin ja huomaa, että tuonne.

Olin junassa etukäteen tsekannut Tammisaaren matkailusaitilta neuvoja, mitä Tammisaaressa voisi tehdä parissa tunnissa.

Suuntasimme ensin vesitornille, joka ei ollut auki (Ekta-museosta olisi saanut panttia vastaan avaimen, jolla torniin olisi päässyt). Sen jälkeen käytimme noin 45 minuuttia kierrellen tornin lähitienoota etsien taas kadonnutta SAMALA SeKuinia (paljastui lopuksi, että se oli tipahtanut vauvan koppaan). Vasta sitten pääsimme kiinni Tammisaaren iloihin.

Tavallisesti en fiilistele autoja, mutta Tammisaaren kaduilla oli mielettömiä yksilöitä, kuten tämä vanha Jaguaari. Oli liikkistä, kun Alppu ihasteli sitä ja paikalle saapui auton omistava vanha pariskunta selvästi huvittuneina pikkupojan innosta. ”Saanko koskea sen renkaaseen?” Sai kuulemma.

Kaupungin keskellä sijaitseva Kuninkaankatu oli puettu elokuun ajaksi Taidekaduksi, kun Tammisaaren taideyhdistys oli asettanut kauppojen näyteikkunoihin esille taidetta. Sympaattista!

Tämän jälkeen käyskentelimme pienellä torilla, jossa oli myynnissä vihanneksia ja kalaa (tori on auki keskiviikkoisin ja lauantaisin). Jatkoimme matkaa kohti Vanhaa kaupunkia, jossa oli suloisia erivärisiä puutaloja ja ikkunoita, joihin oli aseteltu kauniisti koristeita.

Tammisaaren kirkko on peräisin 1600-luvulta, joskin se paloi osittain vuonna 1821. Kirkolta suunnistimme nopeasti rantaan, jossa oli Alpun suosikkipaikka: Leijonapuisto!

Oli hauskaa istuskella aidatun puiston penkillä varjossa ja katsoa, kun Alppu ystävystyi paikallislapsiin (tai purjeveneen tuomiin, mistä näistä nyt tietää). Ukkeli jaksoi leikkiä siellä tunnin (tai olisi jaksanut pidempäänkin), kunnes oli pakko päästä lounaalle.

Kyselin lounaspaikkoja etukäteen, ja niitä olisi riittänyt satamassa vaikka kuinka. Meille suositeltiin esimerkiksi Pub Niskan pizzoja, Fyrenin näköalaa merelle sekä Alvar Aallon suunnittelemaa kaunista Piazzaa.

Lopulta päädyimme meren päälle rakennetun Knipanin meribuffettiin. (Huhujen mukaan vuonna 1908 rakennettu ravintola tehtiin siksi meren päälle, että kaupunki oli sitä mieltä, ettei kaupunkiin mahdu enempää ravintoloita – löysivät sitten porsaanreiän ja rakensivat merelle.)

Ruoka oli hyvää (saaristolaispöytä maksoi 19 e per naama ja lapselta euro per ikävuosi) ja tunnelma juhlava.

Tämän jälkeen vietimme aikaa vierasvenesatamassa niin, että Alppu tiputteli pikkukiviä veteen. Oli hauskan kuuloista, kun se samainen juna, jolla mekin tulimme, ajoi horisontissa sillalla yli. (Sen pääteasema on Hanko.)

Bongaa kuvasta juna!

Halusin nähdä Ekta-museon Helene Schjerfbeckin elämästä ja taiteesta kertovan pienen näyttelyn, joten käppäilimme lounaan jälkeen sinne. (Vielä enemmän haluaisin oppia kirjoittamaan ulkomuistista Schjerfbeck, mutta veikkaan että opin jopa Nietzschen oikean kirjoitusasun ennen kuin osaan tekstata Helenen koko nimen ilman mallia.)

Joka tapauksessa, Schjerfbeck oli asunut tovin Tammisaaressa, ja näyttely kertoi paitsi tästä ajasta, myös hänen elämänsä muista vaiheista. Se on esillä tuolla vielä vuoteen 2020 saakka, suosittelen käymään. Esillä on noin 30 teosta, joita vaihdetaan välillä.

Iltapäivällä pääsimme viimein kaikkien hypettämään Café Gamla Staniin. Sen sisäpiha oli juuri niin idyllinen kuin ihmiset lupailivatkin. Ainoastaan rasavilli 3-vuotias ei suostunut istumaan paikoillaan, kädet ristissä ja naama vakavalla ilmeellä. Sen sijaan hän kiirehti syötyään jäätelönsä ja puolet mansikkakakustani hiekkalaatikolle hautaamaan ja löytämään Samala SeKuinia.

Vauva sen sijaan käyttäytyi mallikkaasti. Sentään toinen lapsistani osaa herraskaistavat!

Tässä vaiheessa katsoimme, koska lähtee seuraava juna kohti Helsinkiä. Meillä oli reilu tunti aikaa ennen neljän junan lähtöä, joten kävelimme vielä Vanhan kaupungin hauskannimisillä kaduilla ja vaelsimme merenrannassa.

Sitten oli aika suunnata juna-asemalle, ostaa sen viereisestä S-marketista karjalanpiirakkaa ja pillimehua ja odottaa, että juna saapuu asemalle.

Paluumatka Helsinkiin sujui mukavasti ja ennen kaikkea nopeasti, vauva nukkui ja vaihto Karjaan asemalla meni sutjakkaan.

Haluaisin käydä Tammisaaressa uudestaan vielä joulun alla, se vaikuttaa olevan aika tunnelmallinen paikka silloin. Seuraaviksi päiväseikkailuiksi suunnittelemme Lahtea (Raisa on luvannut meille aidon Lahti experiencen – hän on sieltä kotoisin), Hyvinkäätä (tiedän, että Alppu rakastaisi junamuseota) ja Saloa (Salon taidemuseo on taas avannut ovensa, ja siellä on yleensä ihan mahtavia juttuja.

On niin siistiä, että voin toteuttaa jopa arkisin näitä päiväretkiä nyt, kun olen äikkärillä. Tosin Tiki ei tällöin pääse mukaan, joten pitää saada houkuteltua muita tyyppejä messiin.

Tuleeko mieleen muita kivoja kohteita, jotka olisivat max kahden tunnin junamatkan päässä Helsingistä?

Lue myös: 

Junamatka lapsen silmin – junamatka aikuisen silmin

Vinkit junamatkaan vauvan ja taaperon kanssa

Kommentit (16)
  1. Vaavin niska ja sivuposket!!!<3 <3 <3 🙂

  2. kornin näköinen lippis

    1. Korni kommentti.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *