Taloudellinen väkivalta ei ole normaali osa parisuhdetta

Juliaihminen

Onko ok, että puoliso kyttää puhelinlaskua ja valittaa, jos se on liian suuri? Saako hän tarkistaa kauppalaskun kuittia? Entä onko normaalia, jos hän siirtää luvatta yhteiseltä tai toisen tililtä rahaa omalle tililleen tai ottaa kumppanin nimissä kertomatta asiasta? Mitä jos hänellä on reilusti isommat tulot, mutta hän ei suostu jakamaan mitään menoja, vaikka muutettaisiin yhteen, mentäisiin naimisiin tai perheeseen syntyisi yhteinen lapsi? Entä mitä jos ex ei ikinä maksa elatusmaksua ajoissa vaan pakottaa kuukaudesta toiseen lähivanhemman anelemaan summia? Onko ok, jos puoliso junailee asunnon omistuksen niin, että molemmat maksavat lainaa mutta asunto on vain hänen nimissään?

Ei ole ok. Ei saa. Ei ole normaalia.

Normaalisti vältän käyttämästä sanaa normaali, sillä mikä nyt on normaalia. Tämän aiheen otsikossa kuitenkin käytän sitä painavin perustein. Olen tehnyt lehtijuttuja ja kirjoittanut yhden kirjan luvunkin parisuhteen väkivallasta, ja ilmiössä olen huomannut sellaisen piirteen, että uhrin (ja myös tekijän) normaali hämärtyy.  Ei enää tiedetä, millainen käytös on normaali ja hyväksyttävä osa parisuhdetta. Hälytyskellot periaatteessa soivat, mutta korvat on helpompi ummistaa.

Taloudellinen väkivalta on itselleni melko uusi termi. Törmäsin siihen kirjoittaessani Kaikki rahasta -kirjaa, kun päädyin lukemaan Anniina Kaittilan väitöskirjaa aiheesta. Se voi saada monenlaisia muotoja, mutta käytännössä se siis kohdistuu uhrin rahankäyttöön ja omaisuuteen. Se voi olla toisen kontrolloimista, häneltä varastamista, hänen työskentelyn estämistä ja niin edelleen.

Kun kysyin Insta storyssäni, minkälaisia kokemuksia ihimisillä oli taloudellisesta väkivallasta, yllätyin kovasti. Niitä oli nimittäin todella paljon. Sain 50 vastausta. Osa niistä esiintyy tänään ilmestyvässä podcast-jaksossa, osa taas Ylelle kirjoittamassani jutussa. Osa esimerkeistä taas on noita tämän postauksen ensimmäisenä kirjoittamiani kysymyksiä.

Huomasin tästä yhden asian: Ihmiset kyllä mielellään kertovat, kun heiltä kysyy, vaikeistakin aiheista. Sama pätee myös fyysiseen väkivaltaan. Haastattelin kerran ihmistä, joka tutkii parisuhdeväkivaltaa, ja hän kertoi, että mainitessaan asiasta hän on saanut kuulla hyvin graaveja ja omakohtaisia kokemuksia. Usein ihmiset eivät kerro, koska kukaan ei kysy. Neuvoni onkin: Jos epäilet, esiintyykö suhteessasi taloudellista tai muuta väkivaltaa, kysy ystävältä, kuulostaako puolison tekemiset ihan normaaleilta. Tai jos epäilet, että ystäväsi kokee väkivaltaa, kysy häneltä siitä sopivan paikan tullen.

Vastuu väkivallasta on tietenkin aina tekijällä, mutta uhri voi hakea tilanteeseen apua. Vaikkapa nyt Naisten linjalta, jonka toiminnanjohtajaa haastattelin tuohon Ylen juttuun. Heti perään on kuitenkin sanottava, että parisuhdeväkivallassa, oli kyse sitten henkisestä, fyysisestä tai taloudellisesta, miehet ovat yhtä lailla uhreja.

Ja vaikkei teillä olisi mitään kokemusta taloudellisesta väkivalasta (näin tietenkin toivon), niin kuunnelkaapa ihan yleisen kiinnostuksen vuoksi tämän viikon Melkein kaikki rahasta -jakso. Se avaa ilmiötä mielestäni hyvin, juttelen siinä juurikin tuon asiaa tutkineen Anniina Kaittilan kanssa.

 

Kuuntele taloudellista väkivaltaa käsittelevä podcast-jakso

Sekä tietysti:

Lue Ylen artikkeli, jossa Naisten linjan Kaisa Åberg taloudellisen väkivallan keissejä

Tämän illan ig-liven aiheena on se, miten parisuhteessa voi puhua rahasta ilman riitaa - ja mistä rahaan liittyvistä aiheista riidellään. 

Kysy, kommentoi ja katso insta live tänä iltana kello 21!

 

 

Onko taloudellinen väkivalta tuttu terminä tai ilmiönä teille?

 

Kuuntele Melkein kaikki rahasta -podcastin aiemmat jaksot:

Entä kun rahasta tulee pakkomielle?

Sijoitin häihin 13 000 euroa enkä kadu (paitsi vähän)

Lopeta jo se richsplainaus!

Neljän päivän työviikko tuo elämään luksusta

Kannattaako asunnon ostaminen?

Haluatko lisää rahaa? Hanki sivutyö!

Miten fiksu ihminen päätyy ottamaan pikavippejä?

Kääk, olen väärällä alalla!

Näin kasvatamme lapset halvalla

Kun raha hiertää ystävyyssuhteisssa

Vastuullinen sijoittaminen trendaa nyt

Sijoittamisen ABC

Näin säästät vuodessa 3000 euroa ja 1500 kiloa kasvihuonepäästöjä

Älä jää taloudelliselle tappiolle parisuhteessa

Haluaisitko olla tyytyväisempi palkkaasi?

 

 

Lue myös:

Näin siskoni esti raiskauksen

 

 

 



FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 
 
 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tosi mielenkiintoinen aihe!
Itsellänikin on kokemusta aiheesta ja olen tämän huomannut jakavan mielipiteitä ihan joka suuntaan. Entinen kumppani muutti lainarahalla ostamaani asuntooni muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ja kävimme tuolloin pienimuotoista kädenvääntöä raha-asioista. Vaadin häntä nimittäin maksamaan minulle vuokraa ja hän taas olisi ollut valmis maksamaan vain puolet juoksevista kuluista. Ymmärrän, ettei toisen lainaa ehkä tee mieli maksaa pois, jos siitä ei itse hyödy,mutta toisaalta ei minulla ollut myöskään innostusta majoittaa ketään ilmaiseksi ja kantaa yksin riskit mm. asunnon mahdollisesta arvonlaskusta, kulumisesta, korkojen noususta jne.
Lopulta päädyimme siihen, että kumppani maksoi puolet juoksevista kuluista sekä puolet markkinahintaisesta vuokrasta (tai siis puolet tuosta puolikkaasta, koska jaoimme toki asunnon). Minusta tämä oli win-win-tilanne. Hän sai asua huomattavasti edullisemmin verrattuna siihen, että olisimme asuneet vuokralla ja minä sain helpostusta lainan maksuun. Muutaman vuoden jälkeen erosimme tosin. Ex muutaman kerran mainitsi, että hänestä oli ikävää että hän oli maksanut lainaani pois eikä hänelle jäänyt käteen mitään vaan joutui muuttamaan etsimään uuden kodin. Toisaalta hänellä olisi ollut mahdollisuus laittaa joka kuukausi asumiskuluissa säästämänsä summa säästöön tai sijoittaa se ja käyttää vaikka pääomana omistusasuntoon. Joten en tuntenut huonoa omaatuntoa ja toimisin edelleen samalla tavalla.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hah, mä olen täysin sun kanssa samalla linjalla. Totta kai toisen pitää osallistua kustannuksiin (toki tietenkin siinä mielessä tilanteesta riippuen, että jos toinen on tyyliin toimeentulotuella ja toinen isopalkkaisessa duunissa, niin asia on eri, mutta jos ollaan suht samatuloisia, niin juuri näin).

Toki voidaan harkita sitä, että toinen ostaa osan asunnosta omiin nimiinsä, mutta tällöin myös lainan pitää tietenkin olla hänen nimissään. Tiedän monia pariskuntia, jotka ovat ostaneet asunnon esimerkiksi 35/65-prosenttosuudella.

Jos tällainen tilanne alkaa hiertää kovasti toista, niin aina sitä voi sitten vaikka ostaa yhdessä uuden asunnon. Tärkeintä on, että aiheesta keskustellaan niin pitkään, että molemmat ovat aidosti tyytyväisiä. 

Saana Väliheikki
LAVLI

Heippa, en tiedä onko vain mulla mutta podi ja juttulinkeissä näyttäisi olevan ongelmaa. Kiitos kivasta podistasi, kuuntelen sen joka viikko :) Erityisesti Sarandan kanssa tehty jakso oli huippumielenkiintoinen vaikkei häät itselleni olekaan ajankohtainen aihe!

Huikka (Ei varmistettu)

Joo, linkit ei toimi minullakaan. :/

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, hitto, olen mokaillut jotain. Kiitos kun sanoitte! Nyt pitäisi toimia! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tosi hyvä ja samalla tosi vaikea aihe, juurikin tuon normaaliuden vaikean määrittelyn vuoksi. Kaikilla kun on varmaan omat näkemyksensä siitä, millainen tapa jakaa rahat on reilua ja mikä taas ei. Itse esimerkiksi ajattelen, että jos asutaan vain toisen omistamassa kodissa, ei toisen tarvitse osallistua suoraan tai epäsuoraan, esimerkiksi vuokran muodossa, lainan maksuun, vaan riittää että maksaa puolet juoksevista kuluista. Korkeintaan _tosi_ lyhyen ajan väliaikaisratkaisuna tuo voi olla ok, mutta pitemmän päälle mielestäni tuossa on kyse juurikin taloudellisesta väkivallasta. Entä jos tilanne jatkuisi vaikka 20 vuotta, ja sitten tulisikin (avo)ero? Toisella olisi velaton asunto, toinen joutuisi lähtemään kotoaan pahimmillaan pelkät omat henkilökohtaiset tavarat mukanaan. Toisaalta ajattelen, että ylipäätään kodin pitäisi olla yhteinen, eikä niin että vain toinen hallitsee kotia ja tekee sitä koskevat päätökset.

Juliaihminen
Juliaihminen

Itse ajattelen, että normaalia parisuhteessa on se, että asioista pystytään neuvottelemaan ilman pelkoa tai uhkaa. Se, miten eri asiat ratkaistaan ja mikä tuntuu molemmista reilulta, on yksittäisten ihmisten välistä, mutta homman pitää perustua vapaaehtoisuuteen ja siihen, että lopulta molemmilla on suht koht sellainen tunne, että asiat menevät reilusti.

Esim tuossa asuntoasiassa neuvotteluaseman ei välttämättä tarvitse olla ”maksat vuokraa tai et maksa”, vaan ”ostatko osan asunnosta omiin nimiksi” tms. Sekään ei nimittäin tunnu reilulta, että vain toinen maksaa asumiskustannuksia ja toinen asuu ilmaiseksi.

Usein vaihtoehtoja on monia, ei vain joko tai. Samaa mieltä siitä, että yhteisen kodin pitää tuntua yhteiseltä eikä vain siltä, että tässä asutaan toisen nurkissa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Perustelen vielä tarkemmin, miksi mielestäni ei ole normaalia maksaa vuokran muodossa toisen lainaa pidemmässä juoksussa. Tiedän toki, että tällainen perustelu on periaatteessa turhaa, koska kyse on viime kädessä arvoeroista.

Asunto on kuitenkin myös sijoitus. Sijoitukseen liittyy aina riski, sen arvo voi nousta tai laskea. Se, joka on asunnon ostanut, kantaa tämän riskin, saahan hän itselleen myös mahdollisen voiton eli asunnon arvonnousun. Mielestäni muiden ei tarvitse tätä riskiä kantaa, kuten ei tarvitse muidenkaan sijoitusten kohdalla. Juoksevien kulujen, kuten vastikkeen ja veden, puolittaminen on tietysti eri asia. Remonttikulut ovat sitten jo rajatapaus.

Taloudellinen väkivalta, kuten väkivalta yleensäkin, alkaa usein hiipimällä. Se voi alkaa esimerkiksi siitä sinänsä viattomasta ajatuksesta, että asunnon omistaja pyytää toista osapuolta maksamaan vuokraa saadakseen asua kumppaninsa asunnossa. Jos kyse on normaalista, hyvästä parisuhteesta, tällainen tilanne ei kestä yleensä kauaa, vaan pariskunta ostaa uuden yhteisen asunnon tai toinen osapuoli lunastaa osuutensa asunnosta. Jos taas tilanne pitkittyy, ja toinen osapuoli keksii milloin mitäkin (teko)syytä, miksi muutokset omistussuhteissa tai vaikkapa uuden kodin ostaminen ei ole mahdollisia, mielestäni se ei ole enää normaalia. Tässä vaiheessa hälytyskellojen pitäisi soida. Jos tilanteen antaa jatkua liian pitkään, ei lähteminen ole enää välttämättä niin helppoa, etenkin jos parisuhteeseen on ehtinyt syntyä lapsia ja oma tulotaso on lasten kanssa kotona vietettyjen vuosien takia alhainen.

Kuten sanoit, tärkeintä on löytää ratkaisu johon molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Oman kokemukseni perusteella harvoin toisen lainaa vuokran muodossa maksanut osapuoli on tyytyväinen (kuten ei ollut myöskään ekan kommentoijan tapauksessa). Siksi se ei mielestäni ole reilu ratkaisu pidemmässä juoksussa, eikä sellaiseen tulisi suostua ilman erityisen hyvää syytä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla on kokemusta tästä tilanteesta kahden eri avoliiton kautta. Molemmilla kerroilla olemme asuneet yhdessä omistamassani asunnossa. Ensimmäisellä kerralla en pyytänyt vuokraa, koska se tuntui niin epäromanttiselta (tähän sellainen silmiä pyörittelevä emoji). Noh, suhde sitten lopulta kaatui ja jälkeenpäin mulle tuli tosi paska olo siitä, että olin mahdollistanut exän loisimisen omalla kustannuksellani. Oli huijattu olo.

Tokalla kerralla neuvottelin asiasta jo ennen yhteenmuuttoa ja päädyimme tekemään sopimuksen siitä, että eron sattuessa mies korvaisi mulle puolet vastikkeen ja lainanlyhennyksen yhteissummasta. Tämä siis luonnollisesti kerrottuna asuinkuukausien määrällä :) Koska miehellä ei ollut vielä säästöjä omaa asuntoa varten, sovimme lisäksi, että hän säästää ensiksi käsirahaa varten tarvittavan summan. Ajatuksena oli, että näin hän ei joutuisi tyhjän päälle, vaikka tiemme erkanisivat. Tähän säästämiseen meni noin kaksi vuotta. Sen jälkeen mä siirryinkin vakitöistä opiskelemaan ja sovimme, että mies kuittaa siihen astisen "vuokravelkansa" maksamalla parin seuraavan vuoden ajan lainanlyhennyksen ja vastikkeen.

Ollaan molemmat oltu järjestelyyn tyytyväisiä. Mies saa asua markkinavuokraa halvemmalla ja mulla ei oo kusetettu olo. Lähitulevaisuudessa meidän on tarkoitus mennä naimisiin ja sit täytyy vähän säätää, mitä suojataan avioehdolla ja mikä on yhteistä omaisuutta. Se pohdinta on vielä kesken. Mutta pointtina, että tähän keskusteluun löytyy vahvoja mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mutta itse en enää vaihda leiriä omien kokemusteni perusteella.

Unnu_ (Ei varmistettu)

Pariskunnat voivat järjestää raha-asiansa monella kummallisellakin tavalla, ilman että kyse on taloudellisesta väkivallasta. Rahasta ja rahankäytöstä voidaan neuvotella perinpohjaisesti, riidelläkin, ilman että kyse on taloudellisesta väkivallasta. Sekin on vielä ihan normaalia, että toisen rahankäyttö ärsyttää tai että toinen rahankäytöstä vähän huomauttelee. Toimivassa parisuhteessa pystytään kyllä keskustelemaan ja neuvottelemaan erimielisyyksistä.

Väkivallan määrittelyn kannalta olennaista on mielestäni toiseen kohdistuva vallan käyttö/kontrollointi ja uhrin pelon ja uhkan kokemus. Väkivallan muodot ovat myös usein sellaisia, että ne harvoin esiintyvät yksin. Jos parisuhteessa on yhdenmuotoista väkivaltaa, on siinä oletettavasti toistakin. En oikein usko siihen, että parisuhteessa voi olla vain taloudellista väkivaltaa, mutta ei minkään muun muotoisen väkivallan uhkaa.

(Meillä asumisasiat on ratkaistu niin että mies maksaa lainan omistamastaan asunnosta, minä hoidan vastikkeet. Kuukausittainen kustannus suurinpiirtein yhtä suuri. Olemme avioliitossa ja asunto ei ole avioehdon alaista omaisuutta. Muut menot hoidamme aika lailla tulojen mukaisessa suhteessa, mutta ihan joka euroa ei tasata. Periaatteena on, että pitkässä liitossa kaikki kyllä jossain vaiheessa tasoittuu.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Oletko miettinyt seuravaa hyvin mahdollista skenaariota?

Parisuhteen toinen osapuoli asuu vaikkapa viisi vuotta kumppaninsa omistamassa asunnossa ja maksaa vain juoksevat kulut säästäen täten asumiskuluissa markkinahintaan verrattuna huomattavan summan kuukausittain. Tämä toinen osapuoli sijoittaa säästämänsä rahat. Sitten paikkakunnalta sulkee ovensa tärkeä työnantaja/kaupunki avaa asunnon naapurin päihdehuoltokeskuksen/korot nousevat yhtäkkiä tms. Asunnon arvo laskee. Tulee ero. Toinen osapuoli on säästänyt käsirahan verran (tai enemmänkin) pääomaa ja ostaa itselleen oman asunnon. Alkuperäisen asunnon omistaja jää yksin kantamaan riskin sijoituksestaan. Tässä siis asunnon omistaja kantoi yksin riskin toisen osapuolen hyötyessä siitä taloudellisesti. Asunnon omistajalla sen sijaan ei ole mitään mahdollisuutta päästä hyötymään entisen kumppanin sijoituksesta.

Mielestäni yksi tärkeä tekijä tässä kulujen jakamiseen liittyvässä asiassa on se, paljonko omistusasuntoon muuttava kumppani maksaisi asumisestaan mikäli hänellä olisi markkinahintainen asunto. Jos henkilö asuisi muussa tapauksessa opiskelijakommuunissa 200 euron kuukausivuokralla, niin ei tietenkään ole reilua periä markkinahintaan perustuvaa vuokraa 80 neliön uudesta kaupunkiasunnosta. Mutta jos kumppani on asunut ennen yhteenmuuttoa yksin jossain keskustan paraatipaikalla ja maksanut kovaa vuokraa, niin on aika avokätistä (ja luultavasti typerää) tarjota mahdollisuutta asua murto-osalla siitä summasta mitä toinen pystyisi ja olisi periaatteessa valmis laittamaan asumiseen ja täten mahdollistaa kumppanille henkilökohtaisen omaisuuden kerryttäminen nollariskillä. Yhteenmuuttaessa kun harvemmin heti ollaan niin pitkällä, että rahat on yhteisiä ja tulevaisuus lukkoon lyöty.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuo olisi tietysti kurja tilanne asunnon omistajan kannalta. Mutta yhtä hyvin tilanne voisi mennä toisin päin. Asunnon hinta olisi voinut viidessä vuodessa myös nousta huomattavasti ja korotkin laskea. Tässä skenaariossa asunnon omistaja hyötyisi tilanteesta yksin, tuskin hän maksaisi pois muuttavalle osapuolelle hyvitystä. Jos toinen osapuoli olisi vielä maksanut vuokraa, hän olisi voinut menettää viidessä vuodessa helposti useita kymmeniä tuhansia, ehkä enemmänkin.

Jotta tältä vältyttäisiin, järkevämpi vaihtoehto mielestäni olisi ostaa yhteinen asunto / myydä osuus asunnosta toiselle osapuolelle. Ymmärrän kyllä hyvin, että tällaisia ratkaisuja ei välttämättä haluta tehdä ihan yhteiselämän alussa, ja silloin vuokranmaksusysteeemi voi olla ihan hyväkin, mutta jos yhteiselämää päätetään jatkaa ovat muunlaiset ratkaisut mielestäni järkeviä. Tällöin sekä asunnon arvon nousuun että laskuun liittyvää riskiä kannettaisiin yhteisvastuullisesti (eikä niin että tavalla tai toisella riski halutaan ujuttaa ei-omistavan osapuolen riskiksi). Tai, jos yhteinen omistusasunto ei tunnu esim markkinatilanteesta / yhteisen elämän epävakaudesta / muuttosuunnitelmista johtuen järkevältä, voi muuttaa myös vuokralle. Tiedän useita pariskuntia, jotka ovat muuttaneet alkuun vuokralle, vaikka toisella olisi ollut omistuskämppä (toinen on tämän kämpän myynyt tai laittanut vuokralle). Osa kokee tämän muutoinkin yhteiselämän aloittamisen kannalta reilumpana ratkaisuna: sisustaminen ym. voidaan aloittaa ns puhtaalta pöydältä eikä niin että toinen muuttaa valmiiksi kalustettuun ja sisustettuun kämppään.

Ymmärrän kyllä hyvin että tämä jakaa ajatuksia. Ajatuksiin varmasti vaikuttaa paljon se, onko asunnon omistaja vai pariskunnan vuokralaisosapuoli. Itse en ole ollut kummassakaan roolissa, sillä mielestäni tuo tilanne ei ole reilu. Minulla on kuitenkin pari ystävää, jotka ovat asuneet pitkään toisen osapuolen yksin omistamassa kodissa ja joutuneet muuttamaan sieltä sitten eron tullen ns tyhjin käsin -ja vannoneet, että eivät tee näin enää koskaan uudestaan. Ero on muutenkin raskas asia, ja jos siinä tilanteessa tajuaa kerryttäneensä ex-puolisonsa omaisuutta ehkä useilla kymmenillä tuhansilla, tulee kyllä helposti aika huijattu olo.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ymmärrä ihan tätä “menettää useita kymmeniä tuhansia“, sillä olisihan ne menettänyt jokatapauksessa, jos olisi asunut yksin ja maksanut vuokraa ulkopuoliselle vuokranantajalle. Yhtä lailla vuokranantaja voi purkaa vuokrasopimuksen ja vuokralainen joutuu muuttamaan pois ns. tyhjän päälle.

Jos oletetaan, että molemmilla on yhtä suuret tulot, niin eikö ole aika outoa, että A lyhentää lainaa kuukaudessa korkoineen esim. 550 euroa kuussa ja maksaa 150 e juoksevista kuluista ja B maksaa vain tuon puolet eli 150 e juoksevista kuluista? Kun molemmat kuitenkin käyttävät tätä A:n sijoitusta 50/50. Eli B:llä jää 550 e enemmän käyttörahaa kuussa kuin A:lla. Olisiko se reilua, että B käyttäisi tämän ylimääräisen 550 sellaisiin asioihin (esim. kallis harrastus), joista A ei pääsisi mitenkään hyötymään? Saako B päättää itse miten ylimääräisen, A:n mahdollistaman, rahansa käyttää vai saako A vaatia, että raha tulee käyttää siten, että hän pääsee sitä myös hyödyntämään samalla tavalla kuin B hyödyntää hänen sijoitustaan?

Vierailija (Ei varmistettu)

En näe tuossa kuvaamassasi tilanteessa periaatteessa mitään ongelmaa, jos se molemmille käy eikä muutoksia omistusolosuhteisiin haluta tehdä. Kylmät realiteetit iskisivät B:ta vastaan siinä vaiheessa, kun ero tulisi tai jos pari päättäisi ostaa uuden yhteisen kämpän. Tällöin A voisi ehkä maksaa oman osuutensa kokonaan käteisellä, ja B joutuisi ottamaan ehkä koko summan lainaa. Sittenhän osat muuttuisivat.

Mielestäni parisuhteessa vuokran maksaminen on kuitenkin eri asia kuin vuokran maksaminen ulkopuoliselle, ja siksi niiden vertaaminen on hieman outoa. Jos kumppanin näkee ensisijaisesti vuokralaisena / vuokranantajana, näin tietysti on ja silloin kannattaa sopia käyvästä vuokrasta ja tehdä alivuokralaissopimus. Erona on mielestäni myös se, että jos B asuisi yksin, hänellä olisi enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa vuokratasoon. Jos hän esimerkiksi haluaisi alkaa säästää omaa asuntoa varten, hän voisi muuttaa edulliseen kimppakämppään. Tai jos säästöjä jo on, hän voisi ostaa itselleen oman asunnon ja maksaa sen lainaa.

Itse en tosin ymmärrä etenkään pidemmässä parisuhteessa tätä minun/sinun -rahat ajattelua, vaan mielestäni taloutta pitäisi ajatella enemmän yhteisvastuullisesti ja hommata yhteinen koti (ja yhteinen laina). Tämä on tärkeää mielestäni siksikin, että vuosien myötä tulotaso voi muuttua: enemmän ansaitsevan tulotaso voi pudota ja päinvastoin. Silloin on kaikkien kannalta helpompaa että koti ja lainat ovat yhteisä. Yhteistä kotia on kuitenkin kivempi maksaa kuin toisen kotia.

Ilargia (Ei varmistettu)

Juuri näin. Voisitteko nyt vielä vääntää rautalangasta, että miksi on reilua, että parisuhteessa aiemmin omistusasunnon hankkinut maksaa toisen asumisen?

Lähipiirissäni on pariskunta, jossa A omistaa talon. B muutti siihen, ja käyttää asuntoa myös osittain työtilanaan. Syistä, joita en tässä lähde erittelemään, A:lla on syytä uskoa, että B ei ole taloudenpidoltaan kovin luotettavaa sorttia. A haluaa tosissaan saada ko. talon maksettua ja asua siinä vielä pitkään, joten hän ei halua antaa lainasta puolia sellaisen henkilön nimiin, jonka rahankäyttö ei ole vakaalla pohjalla (enkä tiedä, mitä pankkikaan siitä sanoisi). Samasta syystä A ei myöskään halua hankkia B:n kanssa puoliksi jotain muuta taloa.

Tässä tilanteessa mielestäni B:n olisi reilua suostua joko vuokranmaksuun tai siihen, että tässä suhteessa molemmilla on oma asunto, joita sitten käytetään tilanteen mukaan (toki jälkimmäinen edellyttäisi sitä, että B järjestäisi taloutensa niin, että saisi järkevän asunnon hankittua). B:llä ei ole mitään oikeutta painostaa A:ta kustantamaan hänen asumistaan tai myymään puolta talosta itselleen. Hän nyt kuitenkin tekee niin (en lähde keinoja erittelemään, mutta kyse on todella painostuksesta), ja hyötyy siitä satoja euroja / kk (kun ei joudu maksamaan asunnosta eikä työtiloista mitään). Nämä rahat hän sitten tuhlaa milloin mihinkin. A hoitaa suurimman osan myös juoksevista kuluista.

Tässä suhteessa on mielestäni selvästi taloudellista väkivaltaa, mutta uhri ei todellakaan ole B. Tilanteen tekee hankalaksi se, että molemmat osapuolet ovat minulle läheisiä, ja hirveästi toivoisin, että he löytäisivät jonkun tavan ratkaista asia. Valitettavasti yhä enemmän tuntuu, että ero voisi kuitenkin olla se paras ratkaisu A:lle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi on reilua, että ei vielä asuntoa hankkinut maksaa toisen lainaa vuokrana?

Ketäänhän ei ole pakko ottaa luokseen asumaan, saati myydä toiselle omaa kotia. Jos kyse alkaa olla painostuksesta kannattanee varmaan harkita erilleen muuttamista, tarvittaessa häätöä, eroa tms ratkaisua. Jos menee kiristyksen puolelle, kyse on jo rikosasiasta ja asiasta voi tehdä rikosilmoituksen.

Mutta, jos puhutaan parisuhteesta, kahdesta ihmisestä jotka muodostavat yhteistalouden, silloin toisella on jo ihan lainsäätäjän silmissä toiseen tietynlainen elatusvelvollisuus, myös asumiseen liittyen. Jos pienituloinen asuisi yksin, hän voisi olla oikeutettu toimeentulotukeen. Parisuhteessa myös puolison tulot vaikuttavat tähän oikeuteen. Yksin asuessaan pienituloinen voi saada myös asumistukea. Jos ollaan parisuhteessa harvemmin tehdään alivuokralaissopimuksia (silloinhan vuokrasta pitäisi maksaa asiaankuuluvat verotkin!), ja vaikka tehtäisiinkin, Kela tutkii aika tarkkaan, onko kyse oikeasta alivuokralaisesta vai pariskunnasta.

Ilargia (Ei varmistettu)

"Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi on reilua, että ei vielä asuntoa hankkinut maksaa toisen lainaa vuokrana?"

Se on reilua siksi, että hän ei maksa toisen lainaa, vaan omia asumiskulujaan, eli korvausta siitä, että hän käyttää asumiseensa asuntoa, jonka omistaa joku muu. Ihan kuten kaikki muutkin muussa kuin omistusasunnossa asuvat.

Eikö sitten yhtä hyvin voisi kysyä, miksi aiemmin asunnon vuokranneen kanssa yhteen muuttavan pitäisi alkaa maksaa osaa kumppaninsa sopimasta vuokrasta? Jostain syystä harvemmin olen kuullut kenenkään sanovan, että on reilua, että vuokrasopimuksen ensimmäisenä tehnyt maksaa asumiskulut 100 %, eikä saa tästä mitään hyvitystä samassa asunnossa asuvalta kumppaniltaan.

Minusta on reilua, että aikuinen ihminen maksaa omat elinkustannuksensa, jos siihen kykenee, eikä pyri tekemään itselleen voittoa maksattamalla niitä kumppanillaan. Elinkustannuksiin kuuluu sen asunnon kustannuksiin osallistuminen, jossa asumisesta hyötyy, kuin myös omista työtiloista maksaminen, jos sellaisia omaan liiketoimintaan tarvitsee. On täysin epäoleellista, meneekö se maksettu osuus kiinteistöveroon, lainaan, lainan korkoihin, vastikkeeseen, ulkopuoliselle vuokranantajalle, ulkopuolisen vuokranantajan lainaan tms. Oleellista on, että jos haluat jotain maksullista käyttöösi, maksat osuutesi.

Toki maksun määrää mietittäessä on myös reilua ottaa huomioon kohtuus ja se, paljonko toinen maksaisi asumisesta jossain muualla, samoin kuin mahdolliset tuloerot. Koska myöskään tähän suuntaan tavoitteena ei pitäisi olla voitonteko kumppanin avulla, vaan hinta sille, että toinen hyötyy toisen tekemästä sijoituksesta.

annepa (Ei varmistettu)

Aaahhh kiitos tästä. En ole osannut tätä muotoilla hyväksi tekstiksi, vaikka olen asiaa miettinyt. Hyvä kun sinä teit sen, nyt minun ei tarvitse!

Meillä on sellainen systeemi, että minä omistan talon ja maksan siihen liittyvät kiinteät asiat kuten lainan, kiinteistöveron, remontit, liittymät jne. Mies ei maksa vuokraa, mutta jos emme asuisi yhdessä, hän maksaisi vuokraa jollekin muulle. Meillä mies ostaa ruuat, minä en siihen osallistu juuri mitenkään. Yhdessä maksetaan vedet, sähköt, kotivakuutukset jne. Tämä käy meille, jollekin käy jokin muu.

Mies sanoo, että jos tulee ero tai minä kuolen ensin, hän ei halua mitään. Hän on suorastaan kieltänyt minua kirjaamasta häntä mitenkään testamenttiin. Kirjaan kuitenkin, ettei hän jäisi tyhjän päälle, jos siirryn toiseen hiippakuntaan. Lisäksi olen kyllä sillä mielellä, että jos ero tulee (ei ole tulossa, mutta mistä sitä ikinä tietää), täytyy minun maksaa jotain väliä hänelle vaikka väkisin, sillä yhdessähän tätä taloutta on kuitenkin pidetty.

MiW (Ei varmistettu)

Täydennän hieman tuota naisten työssä käymisen historiallista näkökulmaa. Suomessa kaupungistuminen alkoi toden teolla oikeastaan vasta sotien jälkeen, jolloin myös naiset alkoivat aktiivisesti opiskella (korkeakouluissa) ja käydä kodin ulkopuolella töissä. Agraariyhteiskunnassa ei ollut tarpeellista määritellä erikseen naisten ja miesten työpaikkoja, koska maatilan hoito oli ympärivuorokautista työtä koko perheelle. Kaupungeissa järjestetty päivähoito oli alun perin naisille, jotka olivat leskeytyneet, hankkineet avioliiton ulkopuolisen lapsen tai niin köyhistä oloista, että molempien vanhempien täytyi käydä töissä. Miehelle oli häpeällistä, ellei hän pystynyt elättämään perhettään, vaan vaimokin joutui tekemään kodin ulkopuolista työtä. Toisaalta, naisten työssä käyminen on verrattain uusi ilmiö, kuten podcastissa sanoit, mutta Suomessa on myös huomattavan pitkät perinteet tasa-arvoisesta työnjaosta yhteisen toimeentulon eteen.

JollyHolly

Itselläni on valitettavasti kokemusta aiheesta entisessä parisuhteessa olessani..joka oli muutenkin myrkyllinen..
Hän aina kaupassa olessamme katsoi tarkkaan..oikeen kyyläsi mitä otin hyllyltä ja jo ilmekin paljasti sen , että ei kai tuota..liian kallis..Liian kallis kun kyseessä on kahvipaketti joka oli Kultakatriinaa..piti olla Rainbown kun halvempaa. Kaikkea tälläistä. Itse olin huonompi palkkaisessa työssä ja vielä osa-aikaisena mutta sain aina kuulla miten taas meni rahaa ostoksiin..ja useasti laitoimme puoliksi ostokset mutta välillä hän halusin siis itse halusi maksaa kaikki ostokset..mutta sitten itselleni tuli syyllinen olo koska tämä exäni mökötti kotonaki ja katseli kauppakuittia ..vaikka siis sielä kauppalistalla oli kaikki halvemman mukaan..nuudeleita jne..Hän siis tienasi erittäin hyvin, mutta oli todella pihi ja minua aina soimasi siitä että kauppaan meni taas paljon rahaa..vaikka oikeasti ihan normaali ostokset..Hän sitten teki myös jääkaappiin omat puolet..eli toisella hyllyllä oli minun ostokset ja eväät toisella hänen..ja auta armias jos vahingossa menin laittamaan "hänen" hyllyllensä omia jugurttejani...

HP (Ei varmistettu)

Itse olen onneksi välttynyt taloudelliselta väkivallalta, mutta ymmärrän hyvin että raha-asioissa menee helposti sukset ristiin saati että siitä muodostuu vakavampi ongelma ja vallankäytön väline. Toivon tosiaan että ihmiset heräisivät ajoissa sopimaan ja puhumaan raha-asioista ja ettei kenenkään tarvitsisi elää parisuhteessa, jossa molemmat ei ole tasavertaisia.

Omassa parisuhteessani miehelläni on vakituinen työpaikka ja paremmat tulot, kun taas itse työskentelen osa-aikaisena ja opiskelen. Hän osti muutama vuosi sitten ensi-asuntonsa, jossa molemmat yhdessä asutaan. Molemmille oli ok, että en osallistu esim. asunnon remonttikustannuksiin tai maksa vuokraa, niin että se menisi hänen lainanlyhennykseensä. Sen sijaan maksan vastikkeen kokonaan ikäänkuin vuokrana. Lisäksi sähkö- ja vesikulut pistetään puoliksi, kuten muutkin elämisen kustannukset. Tuo asumisratkaisu oli molemmille ok ja siitä juteltiin. Minulla ei ollut varaa ostaa asuntoa ja nyt molemmat säästetään tavallaan myös vuokratuloissa: vastike on pienempi kuin mitä vuokraosuus olisi ollut ja hän maksaa omaa asuntoaan pois, ei jonkun toisen. Säästän kuitenkin koko ajan asp-tilille ja ajatuksissa onkin että seuraava asunto ostetaan yhdessä tai ostan osuuden nykyisestä. Miehelläni on myös auto, jonka kuluista hän vastaa, vaikka minäkin sitä saan käyttää kun hän ei sitä tarvitse. Koskaan ei ole tullut sanomista että pitäisi osallistua kuluihin koska hän sitä pääsääntöisesti käyttää, käyn omalta osaltani toki silloin tällöin tankkaamassa jos mittari niin näyttää tai hommaan muuta tarpeellista. Joskus pientä kinaa on tullut, kun toisella olisi varaa elää leveämmin ja itse haluaisin yrittää olla säästäväinen (illanvietosta bussilla kotiin eikä taksilla, tilataanko ruokaa kotiin vai käydäänkö itse kaupasta hakemassa, kumpi käy enemmän hoitamassa ruokaostoksia), näissä tilanteissa hän yleensä ilmoittaa kyllä maksavansa, mutta itselle jää vähän nipon leima vaikka tuossa ei toiselle mitään ongelmaa olisikaan. Molemmat saa kyllä omat rahansa käyttää miten haluaa, kunhan yhteiset kulut hoidetaan ja ei tarvitse koko ajan olla puolisolta lainaamassa puolin tai toisin, vaikka tiukassa tilanteessa on toki sitäkin joskus tehty.

Ps. Maksan ehkäisyn, mutta mies on velvollinen kustantamaan vastikkeeksi treffi-illan kerran kuussa!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ai että, pisteet siitä, että ehkäisyn kustannuksista on puhuttu ääneen! 

Elelette siivellä (Ei varmistettu)

Joo, mutta auton käytöstä ei.

Kaksinaismoralistista feminististä HEVONPASKAA.

Juliaihminen
Juliaihminen

No niin! Toivottavasti paha olo vähän helpotti, kun pääsi taas purkamaan sitä. Kyllä se siitä!

Taloudellisesta hyötymisestä (Ei varmistettu)

En tiedä, mihin tämä nyt menee, mutta ainakin läheltä liippaa taloudellista väkivaltaa. Reilu vuosi sitten tapailin/yritin viritellä parisuhdetta henkilön kanssa, joka alkoi jo kuukauden deittailun jälkeen pyytämään rahaa lainaan. Kyseessä oli 3000 euroa autoon. Hän oli ulosotossa mutta töissä. Sanoin, että en lainaa. Hän ei siis saanut pankista lainaa. Hän sanoi maksavansa mulle takaisin palkastaan. Mulla soi heti hälytyskellot päässä, koska näin heti, että rahankäyttö ei ole hallussa. Noh, tyyppi suuttui, koska en aio lainata. Olin hänen mukaansa itsekäs ihminen enkä välitä hänestä enkä ole sopiva tyttöystäväksi. Mulle tuli sellainen olo, että musta kaavaillaan raha-automaattia, ei tyttöystävää. Juttu kuivui kasaan monesta syystä. En mieluusti vaihda kuulumisiakaan, koska hän useimmiten kommentoi raha-asioitani. Deittailun aikana muutin parempitasoiseen asuntoon, ja kommentit olivat sitä, että se pienempi on huono, surkea jne. Hänellä oli kauhea tarve, että minä upgreidaan elämääni. Toki mulla oli siihen jonkinlainen mahdollisuus - toisin kuin hänellä. Tosin väitti, mitä väitti, mutta erinäiset ongelmat jatkuvat yhä. Kun vaihdoin työpaikkaa, hän kommentoi, että sä saatkin enemmän rahaa. Kerran nähtiin kaupassa, niin hän vain laittoi juomapullon mun ostoksien joukkoon. "Ei tää paljon maksa." Ostin sen, vaikka en olisi halunnut. Ei talouteni siihen euroon kaatunut, mutta vituttaa moinen käytös, koska hän on jo ennen tuonut selväksi sen, että mun pitäisi maksaa erinäisiä asioita, kun kerran deittaillaan, ja siis tuolloin ei edes enää deittailtu. Musta on kuitenkin kovin kyseenalaista, jos muutaman viikon deittailun jälkeen alkaa rahan pyytäminen ja maksattaminen. Kuulin myös olevani köyhä, vaikka hänellä ei ollut tietoa palkastani / säästöistä / varallisuudesta. Mulla on aika minimalistinen koti vaatekaappia myöden, mutta se ei ole puhtaasti rahakysymys. En tietenkään voisi pukeutua pelkkään Sandiin ja Uhanaan vaikkapa. Mua ei vain kiinnosta ihan hirveesti muoti, ja vähemmän tavaran kanssa on helpompi diilata arki. Tyyppi pyysi deittalun aikana ostamaan matkalipun (10 e) ulkomailta tulevalle kaverilleen. Sanoi, että kaveri maksaa. Mä hölmönä suostuin. Noh, kaveri lupasi maksaa. Sitten tää deitti soitti mulle, että hän lupasi maksaa kaverinsa puolesta. Mä olin että mitäs hemmettiä. Deitti siis yritti esim. tällä kertaa ja muilla kerroilla saamaan mua maksamaan hänen tai kaverinsa juttuja ja vetosi siihen, että näin tyttöystävän kuuluu tehdä. Ja jos en tee, olen itsekäs, epäsopiva tyttöystävä jne. Deittailua kesti vain muutaman kuukauden, ja on pakko todeta, että tää taloudellinen piinaaminen oli iso syy, miksi pistin poikki. Onneksi tajusin puhua asiasta myös ystävieni kanssa, joista yksi sanoi, että ei teidän tarvitse puhua rahasta, kun kerran vain deittailette ettekä edes ole muuttamassa yhteen. Jokunen muukin sanoi, että tuo ei ole normaalia. Itselläni päällimmäinen fiilis oli taloudellinen hyötyminen. Yhä edelleen tyyppiä kiinnostaa mun rahatilanne. Yritän välttää yhteydenpitoa ja annan olettaa, että rahaa mulla ei ole. Se on sitten näkökulmakysymys, olenko köyhä vai en, mutta en elä köyhyysrajan alla enkä koe itseäni köyhäksi.

Kriittinen Sana (Ei varmistettu)

Tuohan on ihan perusmeininkiä naisten kanssa.
Kiristykseen käytetään tällöin seksiä tai tunteellista riuhtomista eli mies pelkää että menettää naisen.

Jatkuvia listauksia mitä pitäisi hankkia ja mitä mies aikoo tehdä asioiden eteen että hän saisi ne.

Tosin alkoholijuomat voi korvata meikkituubeilla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen aihe! Tämä taloudellinen väkivalta on itsellekin ihan uusi termi. Kaikenlaista muuta väkivaltaa olen parisuhteissa kyllä saanut kokea, mutta taloudellisilta kahnauksilta olen onnekseni aina säästynyt.

Nykyisessä suhteessa asun miehen omistamassa kolmiossa ja maksan yhtiövastikkeen (melko korkea) + puolet sähköstä, netistä, vakuutuksesta yms. Minulle tulee kaikkinensa suunnilleen saman verran kuluja kuin jos asuisin yksiössä vuokralla, mikä on todella ok. Miehen isommasta palkasta huolimatta pistämme myös ruokakulut, kodin hankinnat yms puoliksi, koska auto menee polttoaineineen, vakuutuksineen ja korjauksineen kokonaan miehen lompakosta.

Sanoisin että tilanne on molemmille tällä hetkellä win-win, koska kumpikaan ei pystyisi nykyiseen asuin- ja elintasoon ilman toisen apua.

Kriittinen Sana (Ei varmistettu)

NAISET ovat niitä jotka vaativat mieheltä potentiaalia, kunnianhimoa, koulutusta sekä hyvää palkkaa, jopa varallisuutta.

Tämä on ihan puhdas FAKTA.
Tästä kertovat mm. tutkimukset Suomessa miten naiset menevät itseään ylemmin kouluttautuneen, varakkaamman, paremmin tienaavan kanssa parisuhteeseen ja naimisiin.

Tätä on joskus käsitelty "tasa-arvoongelmana" koska suomalaiset naiset kuulemma tienaavat liian vähän (VALHE, naisen euro ei ole 80 senttiä nähnykkään ja sille on olemassa faktat miksi nainen tienaisi keskimäärin vähemmän kuin mies) verrattuna miehiin.

Voisitko sitten kertoa että jos tämä asetelma on valmiiksi se että nainen tienaa vähemmän niin minkä takia odotusarvot ovat vain siinä mitä MIES tekee jotta naisella olisi kaikki hyvin?

Missä vaiheessa NAINEN LOPETTAA LAISKOTTELUN ja alkaa tehdä töitä ENEMMÄN tai VALITSEE puolison joka tienaa saman verran tai JÄTTÄÄ miehen joka käyttää taloudellista valtaa häneen?

Missä on NAISEN VASTUU ASIOISTA?

Vai oletetaanko tässä kuten ehkä milleniaali ja joistain nuoremmista naisista voi olettaa että he ovat sen verran PENTUJA että eivät kykene tekemään omaan elämäänsä liittyviä taloudellisia ja suhdepäätöksiä ilman ulkopuolisen feministin neuvoja?

"taloudellinen väkivalta" on lapsellinen termi jota ei ole olemassa.
Myöskään Internetissä tapahtuvat nimittely tai loukkaaminen EI OLE väkivaltaa.

Ninneri (Ei varmistettu)

Ootsä kännissä?

JollyHolly

HAHAH :D :D :D ei voi ku nauraa, sori

Vierailija (Ei varmistettu)

Haluan sanoa vielä erikseen, että RAKASTIN natan yllätysvierailua illan ig livessä. Vakava aihe, jonka vedit hyvin, mutta samalla kuitenkin nauroin ihan kyyneleet silmissä natan Freddy Cruger-meiningille. Lisää kiitos tällaista!

Naksutus (Ei varmistettu)

Hyvä ja tärkeä aihe, podcast hahmotti kyseistä ilmiötä hyvin. Itselläkin on edellisestä suhteesta kokemusta tuosta ilmiöstä, mutta tuntui hyvältä löytää sille myös nimi erikseen.
Ihmeellisiä kommentteja keskusteluun liittyen, lähinnä tuolla Ylen puolella. Jotenkin enemmän odotin sympatiaa ja ymmärrystä asiaan, kuin homman kieltämistä tai uhrien syyttelyä. Outo ilmapiiri. Parempi varmaan jatkossa jättää juttujen kommentit kokonaan lukematta :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus - toivottavasti joku, jolla todellisuus talousasioissa on ehkä vähän hämärtynyt, lukee tämän ja saa tästä herätyksen.

Tavallisissa taloudellisissa olosuhteissa elävälle nuo asiat ovat aika itsestäänselviä, mutta varmasti esim. mustasukkaisessa suhteessa normaalin rajat alkavat hämärtyä uhrin ja tekijänkin mielessä myös raha-asioiden suhteen.

Kommentoi