Tätä pelkäsin yrittäjäksi ryhtymisessä

vihko.jpg

Selailin vuodentakaisia merkintöjä vihostani ja muistin yhtäkkiä elävästi, miten mielettömässä paniikissa olin tulevaisuuden työasioiden suhteen tasan vuosi sitten kesälomalla. Istuskelin silloinkin täällä mökin terassilla vihko kädessä ja kirjoittelin maanisesti kaikenlaisia plus ja miinus -listoja siitä, kannattaako minun irtisanoutua vakituisesta työsuhteestani. Valvoin öisin ja murehdin.

Jälkikäteen ajateltuna murehtiminen ei mennyt yhtään hukkaan. Sitten lopulta kun oikeasti sain irtisanottua itseni kahdeksan vuotta kestäneestä työsuhteesta, olin varma ja valmis. En katunut päätöstäni hetkeäkään enkä ollut epävarma mistään. Tästä varmuudesta oli hyötyä esimerkiksi silloin, kun yhdessä seminaarissa sellainen viisikymppinen freelancer-toimittaja tuli taivastelemaan, suorastaan voivottelemaan sitä, miten älä sitten kuule luule, että elämä olisi nyt helppoa ja mistäpä nyt ajattelit leipäsi tienata ja olisit vähän miettinyt. Nyt pystyin vain mielessäni ajattelemaan, että älä sinä kuule omia pelkojasi ala vyöryttää muiden päälle. Minä en ole sinä.

Yksi näistä vuosi sitten tekemistäni listoista suorastaan naurattaa minua nyt. Olen listannut seikkaperäisesti, millaisia asioita pelkään yrittäjäksi ryhtymisessä.

 

29.7.2017 Mitä pelkään yrittäjäksi ryhtymisessä

– Että tulot putoavat mutta työmäärä kasvaa suhteettomasti

– Että stressaannun enkä saa enää unta

– Että olen kateellinen minua menestyksekkäämmille vapaille kirjoittajille

– Että tämä raivostuttava jahkailu ja pohdinta ei tulekaan tiensä päähän

– Että kipeydyn (esimerkiksi huonon työergonomian takia)

– Että työt valuvat vapaa-ajalle liikaa ja se häiritsee Alppua

– Että otan raskaasti, jos en saa jotain työkeikkaa

– Että Alppu on paljon kipeänä päiväkodista ja en saa tehtyä töitä, jolloin en saa rahaakaan

– Että vuoden päästä huomaan tehneeni vain merkityksettömiä asioita enkä koe ”toteuttaneeni itseäni”

– Että nämä kaikki jutut saavat minut katumaan päätöstäni

vihko2.jpg

Ihan relevantteja pelkoja, mutta vain yksi näistä on toteutunut: On totta, että työt ovat välillä valuneet vapaa-ajalle, jolloin olen ollut poissa lapseni luota vaikkapa lauantaisin ja sunnuntaisin. Toisaalta olen ottanut perjantait vapaaksi, joten se kompensoi. Sitä paitsi silloin kun minä olen tehnyt töitä, Alppu on ollut Tikin kanssa kahdestaan, mikä on sekin oikein mukava tapa viettää aikaansa (kokemusta on!).

Sen sijaan noista muista kohdista: Työmäärä ei ole kasvanut, sen sijaan tulot ovat. Voi olla, että minulla on aika ruusuinen kuva yrittäjyydestä, koska nyt eletään jonkinlaista nousukautta, mutta kiinnostavia ja mielekkäitä töitä on riittänyt niin paljon kuin on vain jaksanut ottaa vastaan: monenlaisiin julkaisuihin kirjoittamista, kouluttamista ja puhumista, mitkä ovat kaikki olleet tosi palkitsevaa hommaa.

Mikä friikeintä: unettomuus on hävinnyt! En juurikaan enää valvo maanantain vastaisina öinä, vaikka kahdeksan aiempaa vuotta olen aina ottanut unilääkkeen maanantain vastaisena yönä ja usein kärvistellyt seuraavankin yön. Nyt en ole käyttänyt nukahtamislääkkeitä yhtään. Hulluutta!

Totta kai joskus tulee pieniä sellaisia ”olisinpa minä tehnyt tai keksinyt tuon jutun” -ajatuksia muiden tekemisistä, mutta olen ollut huomattavasti vähemmän kateellinen kuin etukäteen pelkäsin. Tämä johtuu varmaankin siitä, että töitä on riittänyt, joten ei ole käyttää aikaa itsensä vertailemiseen muihin. (Niin toivon, ettei kateus iske jossain vaiheessa taas takaisin elämään, se on niin jäytävä tunne!)

Raivostuttava jahkailu päättyi siihen hetkeen, kun olin kertonut esinaiselleni, että irtisanoudun. Sen jälkeen en enää miettinyt aisaa. (Sen sijaan siirryin haikeilemaan, koska työ josta irtisanouduin, oli kuitenkin tärkeä, mielekäs ja mun työkaverit sekä etenkin pomoni olivat kaikki ihan älyttömän siistejä tyyppejä. Harmittaa, kun heitä ei tule nähtyä enää niin usein, koska heidän jokapäiväinen seuransa oli iso ja tärkeä osa elämääni.)

Hehhe, muistan kun pohdin Natalle huolissani, että mitä jos kädet menee paskaksi, jos minulla on huono työergonomia sitten, kun työterveyshoitaja ei ole enää tarkistamassa sitä. Vierailin äskettäin Natan yhdessä podcastissa (joka tulee julki pian), ja hän muistutteli mua siitä vähän naureskellan. Kyllä, pelkäsin ihan kaikkea mahdollista.

vihko3.jpg

Mitä tulee työkeikkojen missaamiseen, niin toki jotkut tarjoukset eivät ole menneet läpi, mutta se on mielestäni vain hyvä juttu: jos kaikki menisi aina sukkana sisään, se olisi luultavasti merkki siitä, että myyn töitäni liian halvalla. Tämä ei siis ole harmittanut.

Alppu ei juurikaan ole ollut kipäe ensimmäisen päiväkotivuoden aikana, eli sekään pelko ei toteutunut. Lisäksi ne kerrat, kun se on ollut, ollaan onnistuttu Tikin kanssa diilailemaan niin, että toinen tekee päivävuoroa ja toinen iltavuoroa, joten työt eivät ole jääneet siksikäään rästiin. 

Ja mitä tulee ”itsensä toteuttamiseen” (olenpa jotenkin saanut työn tekemisen kuulostamaan juhlavalta), niin sitä olen päässyt tekemään ihan tarpeeksi tuon vuoden aikana kirjoittamani kirjan ja tämän blogin kautta. Eli juu! Eipä ole juurikaan nämä pelot toteutuneet.

Mutta ihan hyvä silti, että aikanaan pohdiskelin asiaa, niin ei ollut etukäteen ainakaan liian ruusuinen kuva yrittämisestä.

(Jännä juttu, etten pelännyt ollenkaan sellaisia asioita, jotka oikeasti paljastuivat ärsyttäviksi, kuten byrokratia, laskuttaminen tai verohommat. No, niistäkin on suht koht hyvin selvitty tähän mennessä!)

 

Onko siellä ketään, joka mietiskelee yrittäjäksi ryhtymistä?
Mikä houkuttaa, mikä pelottaa?

 

Lue myös:

Irtisanouduin työstäni

Miltä tuntuu irtisanoutua

Kirjoitin tietokirjan rahasta

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kommentit (14)
  1. Hienoa että uskalsit tehdä itsellesi toimivan päätöksen pähkäilemisestä ja unettomista öistä huolimatta! 
    Tutkijan hommassa on tavallaan yrittäjä, koska harva saa vakituista työsuhdetta. Maksan tällä hetkellä itse apurahoistani eläkemaksut Maatalousyrittäjien eläkekassaan (! eli olen kai sitten maatalousyrittäjä). Välillä olen ollut palkkatöissä samalla työn sisällöllä. Tutkijoilla on varmaan keskimääräistä friikkukirjoittajaa pidemmät projektit, ja teen duunit tutkimusinstituutin tiloissa. Työkaverit eivät siten rahoitusmuodon vaihtuessa vaihdu. Paljon on silti varmasti yrittäjien kanssa samaa: itseään pitää markkinoida, rahoitusta hakea, suorituksia pitää kertyä CV:hen tasaiseen tahtiin ja työ valuu ajoittain vapaa-ajalle (nämä eivät aina ole minusta kivoja juttuja). Työn sisältö on kuitenkin niin pitkälti omissa käsissä ja käsiteltävät asiat niin mielenkiintoisia, etten kyllä vaihtaisi tätä mihinkään vaikka olisinkin mieluiten vakkarisopparilla työsuhteessa (erit. asuntolainan maksamisen takia). Tällasena puoliyrittäjä tuntuu ettei näissä hommissa ole yhtään varaa löysäillä, mikä on tämänhetkisessä elämäntilanteessa ihan ok. Arveluttaa kuitenkin, miten kukaan naispuolinen tutkija pystyy pysymään oravanpyörän kyydissä esim. jos saa lapsen. Ehkä joku palkkatyöläinen voi kommentoida, onko ruoho vihreämpää sillä puolella aitaa.

    1. Itse koen, että epävarmuudesta huolimatta tutkijan työ (samoin kuin yrittäjän) mahdolistaa hyvän joustavuuden lapsiperheen arkeen. Kun ensimmäinen oli vauva ja nukkui 4h päikkäreitä, pystyin tekemään meneillään olevaa tutkimushanketta hyvin eteenpäin. Työnteko antoi voimia, eikä tullut hirveästi katkoja työelämään. Kun oli kaksi pientä, pystyin palaamaan äitiyslomalta hiljalleen. Aluksi 50 % ja myöhemmin 70 % ja tekemään etätöitä. Jos on aineisto valmiina, niin työtä pystyy hyvin tekemään missä vaan, kuten mummolassa kun lapsilla on joku muu hoitaja. Äitiyslomalla oli myös jopa kivaa mennä välillä vapaailtana rustaamaan apurahahakemuksia, jotta sai vähän vaihtelua arkeen. Kun lapset on ovat olleet kipeänä, olen yleensä hoitanut heitä päivällä ja mies illalla, jotta saan omat työt hoidettua. Kääntöpuolena on toki työsuhteiden pätkittäisyys ja ajoittainen ahdistus siitä, että tulovirta katkeaa, vaikka on asuntolainaa ja taloudellinen vastuu pienistä ihmisistä.

    2. Tutkijuus on tosi kiinnostava uravalinta, ja kuten sanoit, siinä on tosi paljon hyvää. Oma isäni on esimerkiksi ollut koko uransa tutkija, ja aina välillä on jännätty, mitä seuraavan apurahan jälkeen tapahtuu, mutta kaikki on onneksi mennyt aina hyvin.

      Mutta on tuo kyllä aivan totta, että nämä perhevapaasysteemit ovat erityisesti tutkijoiden kannalta todella hankalat. Etenkin nykyään kun tutkijat tekevät usein kv-uraa, niin jotkut ystävät ovat sanoneet, että perhevapaita pidetään ”outoina aukkoina”, jos on vaikka 2 vuotta kotona. Aika paineista hommaa.

      Toisaalta tuo vapaus, kiinnostavuus, ymmärrys siitä että yhteiskunta pohjautuu hyvin paljon tutkijoiden työlle ja älykäs akateeminen maailma ympärillä ovat saaneet myös mut välillä miettimään tutkijan uraa, ja tällä hetkellä vähän haaveilenkin että joskus vielä pääsisi takaisin yliopistolle, mutta töihin. (Harmi kun sain gradusta C:n. Oli jotenkin vähän motivaatiot alhaalla sitä tehdessä.) Tästä syystä musta on ihana lukea nimenomaan tutkijana olemisen hyvistä puolista, koska niitäkin on paljon sen epävarmuuden alla. 

      1. Tiedostan kyllä, että olen ollut erityisen onnekas kun lapset ovat olleet hyviä nukkujia. Lisäksi puoliso on kantanut puolet vastuusta ja muuta lastenhoitoapua on ollut viikoittain saatavilla. Muuten olisi saattanut tulla pitkiäkin katkoja uraan.

        Jos Julia harkitset tutkijaksi ryhtymistä, niin siitä vaan! C:n gradu ei vaikuta paljoakaan nykyään. Valtiotieteelliseen on ihmiset päässyt heikoimmillakin graduarvosanoilla, jos on ollut hyvä tutkimussuunnitelma ja esimerkiksi ohjaajat valmiina.

  2. Mä en ole tällä hetkellä yrittäjä enkä varmaan ryhtymässä sellaiseksi, mutta koska oon vielä opiskelija, koko mun työura on koostunut keikkatöistä, sijaisuuksista, freelance-töistä ja harjoitteluista. Tänäkin vuonna mulla on ollut yli neljä työnantajaa. Tästä näkökulmasta esim. free-kirjoittajaksi heittäytyminen ei tuntuisi kovin pelottavalta (jos siis haluaisi ja osaisi tehdä niitä töitä), koska se lähinnä yksinkertaistaisi töiden tekemistä eikä eroaisi nykytilanteesta paljonkaan. Voisi keskittyä enemmän yhteen asiaan eikä heilua ympäriinsä. Byrokratia pelottaisi varmaan nyt talousasioita enemmän, mutta jos olisin jo vakitöissä, niin saattaisi olla toisinpäin.

    1. Varmaankin tällaista rohkeutta pitääkin olla tällä hetkellä, kun niin moni on ainakin jonkun sortin kevyttrittäjä tai ainakin tulee olemaan jossain vaiheessa elämää.

      Tuota mietin, että on se kyllä hassua, että talousbyrokratiaan täytyy yrittäjän laittaa niin paljon aikaa ja vaivaa versus palkansaajan. Jotenkin tuntuu, että verottajalla pitäisi olla paljon selkeämpi systeemi, johon syytettäisiin tuloja ja menoja ja sieltä saisi veroprosentin ja alvin. Mutta ei, pitää palkata kalliit systeemit, jotta saisi maksettua verottajalle oikean summan 😀

      1. Tästä verotuskuviosta olis kiinnostavaa lukea, miten oot ratkaissut sen! Mä oon ollu yrittäjänä nyt reilu 3 vuotta ja edelleen kuvio aika levällään. Alku vuodesta tulot ovat tosi paljon pienemmät kuin loppuvuodesta ja siksi tuloverotuksen ylläpito ja laskeminen tuottavat päänvaivaa. Olis ihanaa, jos verottajalla olis tähän joku palvelu!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.