Seuraavat kaksi viikkoa kauhistuttavat minua

Huhtikuussa päiväkodista kyseltiin, milloin lapsi on lomalla. Tuolloin minuun iski joku ”minun on oltava hyvä äiti ja pidettävä lasta kesällä kotona, koska olen itsekin kotona” –sairauskohtaus, ja merkitsin Alpulle kahdeksan viikon kesäloman. Mitä hittoa oikein ajattelin?!

Huomenna sitten aletaan maksaa kallista hintaa tästä omituisesta päähänpistosta. Hyppään suoraan syvään päähän, sillä ensimmäiset kaksi viikkoa Tiki on töissä ja jää vasta juhannuksesta lomalle.Minä olen kolmestaan kahden lapseni kanssa, ja se vähän kauhistuttaa.

Olin jotenkin ajatellut, että esimerkiksi isosiskoni on pärjännyt kotona jopa kolmen lapsen kanssa (ilman että ovat päivähoidossa, tosin käyvät kerhossa). Ja on ilmeisesti muitakin esimerkkejä maailmanhistorian ajalta ihmisistä, jotka ovat olleet kotona vauvan ja taaperon kanssa (ilman että kukaan olisi joutunut mihinkään laitoshoitoon rupeaman jälkeen).

Mutta tosiaan, silloin huhtikuussa, kun vauvelini oli vielä turvallisesti ihon toisella puolella, ulottumattomissani, ajattelin, että helppo nakki. Nyt ei tunnu enää silti. Vaan kinkkiseltä makkaralta!

Ongelma ei missään nimessä ole tuo bebeto. Se on edelleen järjettömän lungi tapaus. Nukkuu, syö, kakkaa. Itkee jos on nälkä, väsy tai ulosteen kuorruttama, on hiljaa kun saa syödä, nukkua tai viettää aikaa ilman löylyä pöksyssään. Haaste on tuo touhukas ja ihana esikoinen, joka niin sanotusti tykkää elää reunalla. Kuten kerroin, hänen persoonallisuutensa muuttui vavvan syntymän jälkeen. Muuttui rasavilliksi! En tiedä kuinka pysyvästi, mutta haluaisin uskoa, että nyt on jo merkkejä jonkinlaisesta paluusta vanhaan.

Haasteeni ovat seuraavanlaisia:

Liikkuminen. En voi hankkia leveitä tuplavaunuja, sillä asumme viisköntluvun talossa, mikä tarkoittaa sitä, että ei yksinkertaisesti ole mitään säilytystilaa, jonne tuplarattaat mahtuisivat (eivät mahdu edes ovesta sisään ilman että laittaisi joka kerta kasaan). Olen ajatellut ratkaisevani asian niin, että hankin vaunuihin seisomalaudan ja kantorepun. Ajattelin, että välillä laitan vauvan kantoreppuun ja kuskaan Alppua rattaisssa, ja välillä taas vauva on rattaissa vaunukopassa ja Alppu seisomalaudalla tai potkulaudalla liikenteessä. Alppusesta on tullut tosi taitava potkupyöräilijä, mutta sillä on myös tapana kruisata ”hitaasti ja matalalla” teille tietämättömille, jolloin minä joudun aivan paniikkiin. Ei tunnu kivalta, kun ei tiedä missä oma lapsi on. Esimerkiksi onko se auton alla. Tästä syystä unelmoin talutushihnasta, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että se kuuluu 1980-luvun vanhemmuuteen, muttei ole enää niin sanotusti tätä päivää.

Nihkeää on myös silloin, kun vauva huutaa täysiä (koska hän on ulosteen peitossa, väsynyt ja haluaisi ruokaa), mutta Alppu ei suostu lähtemään puiston iloista ja sitten minä meinaan saada hermoromahduksen, sillä voimani eivät vain riitä siihen, että työntäisin toisella kädellä vaunuja ja kantaisin toisella rimpuilevaa lasta.

Nyt pitäisi vielä päättää, minkä kantorepun hankin, olen vähän fundeerannut sitä Tulan free to grow -mallia, ja toisaalta taas mietin, että olisiko sittenkin kätsää, jos hankkisi taapero-Tulan, jossa Alppu menisi. Tosin minulla ei oikein ole vielä vatsalihaksia, ja kun kerran kannoin Alppua tässä yhtenä päivänä vanhassa kantorepussa pidemmän matkan, kehoni luhistui kuin Baabelin torni ja no, voin kertoa että jälkivuoto lisääntyi siihen malliin, että aika verissä päin tuli lasta kannettua. (Alapäin.)

Päiväunet. Olemme pyrkineet siihen, että Alppu ei nukkuisi enää päiväunia, koska niille nukuttaminen on tällä hetkellä sellaista, että tarvitaan hieman shamaanitaitoja, että 3-vuotias nukahtaa samalla kun vauva huutaa. Toisaalta ei ole kivaa olla Alpun kanssa silloin, kun se on hirmu väsynyt.

Tekeminen. Niin se vain on, että joka päivä on syytä tehdä jotain ja lähetä jonnekin, koska neljän seinän sisällä sielu pölyttyy ja kolmevuotiaasta tulee Sininen epeli eli semmonen kunnon riehukalle (sanan etymologia täällä). Tähän on onneksi vastauksena ystäväni Niina ja hänen poikansa, joka on Alpun bestis. Sovittiin nimittäin, että retkeillään paljon yhdessä seuraavien kahden viikon aikana. Niinpä mietimme muun muassa tällaista tekemistä Helsingissä lasten kanssa.

Kun on aurinkoista:

Alppiruusupuisto, olin siellä pari vuotta sitten ja oli ihanaa!

Vuosaari ja Uutela, retkeilimme taannoin juuri Niinan ja Einon kanssa

Falkullan kotieläintarha ja Rönttösrouva (suositus molemmille!)

Linnanmäki ja sen ilmaislaitteet

Annantalo (siellä vaikuttaa olevan aivan ihanaa ohjelmaa läpi kesän, etenkin nyt 12.6. Helsinkipäivänä! Toimii myös sadesäällä.)

Rastilan leirintäalue ja siellä lounas ihanassa kahvila Monamissa (tosi tunnelmallinen kartano!)

Kun sataa:

Helsingin kaupunginmuseo ja lastenkaupunki (tosin se on vähän tukossa turisteista, mikä saattaa olla vähän ressaavaa)

Teatterimuseo (siellä on paljon tekemistä lapsille)

Espoon modernin taiteen museo Emma (täällä Alppu viihtyy helposti tunteja, lelumuseo on niin mainio leikkipaikka)

Rautatiemuseo Hyvinkäällä (tällainen pidempi päiväretki kiinnostaisi, harkitsen myös piipahtamista Lahteen, mutten tiedä, onko se liian kunnianhimoista kahden lapsen kanssa vielä tässä vaiheessa)

Lisäksi ajattelin hyödyntää Helsingin kaupungin ilmaisia puistoruokailuja. Ja instassa joku vinkkasi, että pidä aina sulkaata lähietäisyydellä (jotta sitä voi napostella hädän hetkellä).

Laitan kaikki toiveeni ystävääni Niinaan, josta Alppu tykkää (jopa enemmän kuin minusta). ”Tuleeko Liina hakemaan minua tänään päiväkodista?!” hän saattaa toivoa. (Alppu sai olla yökylässä Niinan ja Einon luona silloin, kun synnytin lapsen, ja tätä nyt sitten muistellaan kaiholla.)

Uskon, että selviän jollain konstilla tästä. Vähintään sitten diapamin tai jonkun muun rauhoittavan avulla. Pitää vain päättää, nappaako napit itse vai syöttääkö ne lapselle. Lisäksi ajattelen, että jospa tämä kesäloma yhdessä rauhoittaisi Alpun ja hän tottuisi uuteen olotilaan ja ymmärtäisi sisimmässään, että rakastamme häntä vähintäänkin yhtä paljon kuin aina ennenkin. Sitä paitsi, yleisesti ottaen Alppu on edelleen todella hauskaa seuraa – kunhan pikku kolttosista ja kurittomuudesta selvitään. Juuri siksi minä taisin sen alun perin merkitä kahdeksan viikon kesälomalle, että saisin viettää sen kanssa aikaa (jos oikein muistan).

Nykyään esimerkiksi viihdyn syvästi, kun hän on alkanut puhua itsestään kolmannessa persoonassa, vähän sellaisella… räppityylillä.

”Iso poika osaa itse mennä potalle.” ”Iso poika syö itse.” ”Iso poika tekee palapelin.” (Big boy!)

Mutta juu, pientä jännitystä ja kauhua on edelleen sielussa. Niinpä saa antaa hyväksi havaittuja vinkkejä siihen:

  • Mitä tehdä vauvan ja taaperon kanssa Helsingin huudeilla?
  • Miten vauvan ja taaperon kanssa selviää lomasta?

Kuvat: Ostin perjantaina suklaalevyt ”korteiksi” päiväkodin tyypeille ja kirjoitin niiden päälle kiitokset mahtavasta vuodesta päikyssä. Pitää ehkä käydä hankkimassa lisää suklaata kiitokseksi itselleni jokaisesta päivästä. 

Lue myös: 

Esikoisen reaktio vauvan syntymään

Kommentit (67)
  1. On jännää ja hassua, miten nopeasti ”ajat muuttuvat”. Kun itse sain kolmannen lapseni (neljän vuoden sisään) (lapseni ovat sinun ikäluokkaasi), ei tullut mieleenikään (eikä varmaan kenenkään muunkaan mieleen), että vanhemmat lapset voisi viedä päivähoitoon; minähän olin kotona! (Ja olisiko tuo tuolloin ollut edes mahdollista). Tosin lapseni syntyivät niin peräkanaa, etteivät ehtineet siinä väleissä olla hoidossa lainkaan.
    Eli hyvinhän tuo tietysti menee :).

  2. Jos saat toisen aikuisen aina mukaan retkille, kaikki sujuu, koska yksi pärjää useamman taaperon kanssa, jos vauva on kakassa tai vaunuissa olevan vauvan kanssa, jos taaperot pitää metsästää pusikoista.

    Onneksi nykyään on luonnollista viedä isompi sisarus päiväkodin viihteeseen. En toivo nykyäideille samaa loppuun palamista kuin 1980-luvun suorittajille. Elämä ei ole pelkkää selviämistä enkä pidä sankaritarinana 4 alle kouluikäistä lasta ja uupunutta äitiä. Happinaamari aina ensin vanhemmalle, sitten pystyy pelastamaan lapset.

    1. Samaa mieltä! Mä suhtaudun ennemminkin tähän lapsiperheaikaan niin, että haluaisin pystyä nauttimaan kaikesta mahdollisimman paljon, ja tämän pitäisi olla ensisijaisen kivaa eikä mitään selviytymistä päivästä toiseen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *