Tunnista etuoikeutesi. Käyttäydy sen mukaan. (Vastine Hurskaiselle)

ruskeat tytöt.jpeg

Oh god. Mun somekuplassani valkoiset miekkoset jakelee innoissaan tätä Antti Hurskaisen esseetä, jossa rinnastetaan Koko Hubaran Ruskeat tytöt -kirja ja Timo Hännikäisen Lihamylly. Hurskaisen mukaan molemmissa kirjoittajat uhriutuvat turhaan.

”Vihdoin joku uskalsi sanoa sen ääneen!” jengi tuntuu ajattelevan.

Öö, ennemminkin tässä joku osoittaa elävänä esimerkkinä, miksi Koko Hubaran tekstejä tarvitaan. Räntättiin tästä nyt niin paljon Raisan, Mirjan ja Mariannan kanssa, että pakko vielä tuoda Hurskaisen kirjoituksesta heränneet ajatukset esiin täällä blogissakin.

Raisa pointtasi erinomaisesti: Hurskainen asettaa Hubaran yhteen ääripäähän ja Timo Hännikäisen toiseen. Itsensä hän ilmeisesti positioi keskelle. Onko tässä nyt kyseessä se paljon puhuttu tolkun ihminen

 

Hurskainen on sitä mieltä, että Hubaran vaatimus siitä, että suomalaisesta proosasta pitäisi löytyä samastumispintaa myös ruskeille tytöille on kohtuuton. Itse hän ei nimittäin kaipaa sellaista:

”Rakastan itseäni siinä missä muutkin, mutta en etsi kirjallisuudesta toisintoja ihohuokosistani. Usein luen nimenomaan unohtaakseni oman olemassaoloni.”

Jep. Johtuisiko se kenties siitä, että noin 80 prosenttia suomalaisesta kirjallisuudesta on valkoisia miekkosia täynnä? (Luku hatusta heitetty, voi olla enemmänkin.) Samastumispintaa löytyy niin maan perkeleesti, ettei sitä tarvitse etsiä yhtään mistään. Valkoinen mies on normi.

Vaikka sinä et itse etsi juuri tällä hetkellä sitä samastumispintaa, niin se ei tarkoita sitä, etteikö joku muu olisi lapsena, teininä, aikuisena kaivannut luettavaksi jotain sellaista, jossa kokee itsensä esiintyvän. Mä ainakin olen saanut ihan älyttömästi kirjallisuudesta juuri samastumalla, kaiken maailman Vihervaaran Annat ja Runotytöt ovat antaneet niin paljon aikoinaan. Ja kyllä mä edelleen luen usein kirjoja, joissa valkoinen heteronainen pohdiskelee elämää. Toki mä luen mielelläni myös proosaa meksikolaisesta transnaisesta tai vaikka englantilaisesta haukankasvattajasta, mutta haluan löytää myös itseni kirjoista. Mun mielestä Hubaran toive siitä, että jokainen ihminen ansaitsee tulla kuvatuksi ulkoisesti kaunokirjallisuudessa on täysin ymmärrettävä ja perusteltu. 

 

Hurskainen pöyristyy siitä, että Hubara pointtaa, miten ”ihonväriset” laastarit ovat aina valkoisen ihon värisiä. Hubaran pitäisi ”osata laittaa asiat mittasuhteisiinsa”. Kuka ne mittasuhteet kertoo? No yllätys-yllätys, valkoinen miekkonen. Hän kertoo, mitkä ovat niitä asioita, mistä kannattaa harmistua.

Mun mielestä laastari-esimerkki on nerokkaan konkreettinen: se nimenomaan on avannut mun silmäni siinä, että totta tosiaan, meillä on tämä ”normi”, ja sitten on ”kaikki muu, joka ei kuulu normiin”. Kyse ei ole laastarista, kyse on niin paljosta muusta.

 

Kolmas kohta, mikä mua erityisesti ärsytti tuossa tekstissä oli:

”Esikoiskirjailija Hubara pyörittää nyt omaa verkkomediaansa, josta voi ostaa Ruskeat Tytöt -hupparin ja pipon. Kyynikko puhuisi ahneudesta tai silkasta korniudesta.”

Oaaaaaah! Whta the actual fok? Jos joku haluaa pukeutumisellaan sanoa, että kyllä, minun mielestä Ruskeat tytöt on mahtava kansanliike, upea idea ja voimaannun siitä, että Ruskeat tytöt unite and take over, niin ei se kyllä mitään ahneutta ole. En todella usko, että RT-paidat ovat mikään rahasampo Hubaralle. Mä itse luen tämän kohdan näin:

“Nainen takaisin ruotuun, näkymättömäksi. Et sinä saa tehdä itseäsi tai omia ajatuksiasi näkyväksi esimerkiksi huppareilla, joiden kantajat kertovat ajatuksistaan.”

 

Joka tapauksessa, nyt ihan oikeasti. Valkoinen mies (ja nainen myös), tunnista etuoikeutettu asemasi, se voi tuntua epämiellyttävältä, mutta se on reilu vaatimus.

 

 

Kuva: Rusekat tytöt -huppari RT:n verkkokaupasta

 

Lue myös:

Perustavanlaatuinen ylemmyys

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

Kommentit (8)
  1. Mä yritin lukea sitä arvostelua mut noi samat asiat mullakin pisti silmään. Ja siinä vaiheessa kun alettiin surkuttelemaan Hännikäisen reppanaa jonkun hiton vainon uhrina niin mulla nousi oksennus suuhun ja oli pakko lopettaa lukeminen. Terveisin valkoinen hetero cisnainen

  2. Siis mitä paskaa nyt taas. 😀 En ole lukenut Hubaran kokoelmaa, mutta tuossa esseessä haisi kyllä moni asia niin mädältä, voi että. Miten sokea voikaan ihminen olla. Feministinen työ jatkukoon. Loistava vastine. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *