Tuskaisuus ja ahdistus ovat osa elämää

julia soutuveneessä.jpg

En muista, juttelinko omista hommistani psykologin kanssa vai oliko kyseessä jokin haastattelu (hehheh, toimittajat puhuvat psykologeille niin töissä kuin vapaa-ajallaankin), mutta muistan, että pidin psykologin melko itsestäänselvää lausetta oivaltavana ja lohdullisena:

Elämään kuuluu tietty määrä ahdistusta, ja sitä pitää vain opetella kestämään. 

Tämä on ihan sellainen päivänselvä asia, mutta silti joudun välillä toistamaan sitä itselleni. Olen tottunut ajatukseen, että pitäisi olla kivaa ja onnellista koko ajan. Kun ahdistaa, se pitäisi saada hoidettua pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman nopeasti, ja jos on surullinen olo, siitä tulisi pyrkiä eroon kaikin keinoin. Voi vaikka hokea itselleen voimalauseita:

When I get sad I stop being sad and be awesome instead! (okei, tykkään kyllä Himymin Barneystä.)

Choose happy.

Happy girls are the prettiest.

Be as happy as possible.

(Mun guilty pleasure on kerätä Pinterestiin omalle boardille idioottimaisia sitaatteja. Hehhehe.)

julia soutuveneessä2.jpg

Olen viime aikoina ollut allapäin, sillä ystävä- ja tuttavapiirissä on ollut paljon huonoja uutisia (yhdestä esimerkiksi kerroin alkuviikosta). Nämä jutut ovat vetäneet mielen maahan. Vaikka tavallisesti olen aika hyvä noudattamaan juuri tuollaisten sitaattien neuvoja, että vain päätän olla hyvällä tuulella, niin aina se ei onnistu. Kun on tarpeeksi kurjia juttuja kyseessä, niin siinä ei auta vain muuttaa asennetta ja porskutella eteenpäin.

Välillä myös isot asiat yksinkertaisesti ahdistavat ja surettavat. Ilmastonmuutos, jätevuoret, elämän arvaamattomuus, ihmiset ei enää ole mutta joita kaipaan, pelot ja moraaliset pohdinnot. Joskus en edes tiedä, mikä ahdistaa tai miksi olen levoton, mutta tunne on sisälläni, eikä se katoa, vaikka kuinka toivoisin tai päättäisin.

Kuten julkisessa keskustelussa välillä tulee esiin, elämme tällä hetkellä self helpin kultakautta, jossa itsehoito-oppaita ostetaan ja luetaan valtavasti. Tässä ei sinällään ole mitään väärää, koska kyllä ihminen nyt saa kehittää persoonaansa ja pyrkiä onnellisuuteen. Mutta tietty kritiikki näissä kannattaa kuitenkin pitää mukana, sillä jos opas väitää, että sen avulla ihmisestä voi tulla onnellinen, niin hieman kyllä kyseenalaistan sanomaa.

Tästä syystä ilahduin eilisestä Hesarin haastattelusta, jossa filosofi Sami Philström puhuu siitä, miten silloin kun etsitään liian helppoja ratkaisuja monimutkaisiin asioihin, hälytyskellojen pitäisi soida. Hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Ota elämä vakavasti – Negatiivisen ajattelijan opas (Ntamo 2018), ja taidanpa ottaa sen lukuun. 

julia soutuveneessä3.jpg

Uskonnonfilosofian professorina toimiva Philström puhuu siitä, miten ihmisen ei edes pidä tavoitella sitä, että onnellisuus ja hauskuus vain koko ajan lisääntyisivät elämässä. ”Eettisten velvollisuuksien mukaan toimitaan, koska ne ovat velvollisuuksia. Ei siksi, että teoista seuraa jotakin kivaa.” 

Tästä syystä minua on inasen verran risonut nämä Viisveisaamisen taito ja Miten olla välittämättä -oppaat, joita kovasti hypetetään. En halua tietenkään olla julma ja yritän jotenkin nyt tätä kirjoittaessani tasapainotella niin, etten kuulosta ylimieliseltä: on totta, että jotkut ihmiset ovat niin velvollisuudentuntoisia, että se häiritsee heidän omaa elämäänsä ja tällöin viisveisaaminen on tosi hyvä juttu niin yksilön kuin yhteisön kannalta. Mutta sellainen yltiöpäinen ”minä ensin” -ajattelu ja ”miten minä voisin maksimoida onneni ja poistaa kurjat asiat elämästäni” -pohdinto ei houkuttele.

Usein moraalisesti oikein toimiminen saattaa edellyttää tekijältä uhrauksia, ja moraaliset ongelmat voivat olla jopa ratkaisemattomia. Kaikki ihmiset tekevät toki paljon oman moraalin vastaisia vääriä päätöksiä (itse teen niitä koko ajan!), mutta kyllä pitää pystyä itsekritiikkiin ja välillä miettiä, että pitäisikö tehdä toisin. Se on epämukavaa. Philstörm sanoo, että moraalisen pohdinnon kuuluukin olla välillä tuskallista, se kuuluu moraalin luonteesen.

Välillä tuntuu myös, että itsehoito-oppaat puhuvat kovasti yksilöstä unohtaen täysin rakenteen taustalla: rakenne nostaa joitain ihmisiä, joitain se taas painaa alas. Näin ollen samat opit eivät sovi joka tilanteeseen. Joillekin käy tosi hyvä tuuri, toisille huono. Ajatus siitä, että ihminen itse pystyy hirveästi vaikuttamaan omaan elämäänsä, voi olla joskus aika katala. (Ja samaan hengenvetoon pitää sanoa, että totta kai ihmisiä pitää kannustaa eikä vain voivotella, että sinä rukka se et huonoista lähtökohdistasi johtuen mihinkään kykene.)

Elämässä on kurjia asioita nyt ja vastaisuudessakin, ja voi olla hyödyllisempää yrittää opettelemaan ikävien tunteiden sietämistä kuin taistella ne heti pois. Minua on ihan jo se auttanut (oh, tämäkin kuulostaa nyt self helpiltä, sitä ei voi paeta!), että hyväksyn olevani nyt päivän pari surullinen ja allapäin, enkä välttämättä yritä edes taistella tunnetta vastaan. Yleensä aika korjaa oloni jossain vaiheessa. Ainakin tähän mennessä niin on käynyt.

Tietenkään kaiken ahdistuksen kanssa ei tarvitse oppia elämään. Jossain vaiheessa täytyy hakea apua, jos ahdistus tai masennus kestää pidempään tai vaikuttaa omaan toimintakykyyn. Mutta sellaiset ohimenevät, muutaman päivän ahdistuksen tai surun jaksot ja negatiiviset ajatukset nyt vain ovat osa elämääni, enkä saa taiottua niitä pois, vaikka lukisin 17 onnellisuussitaattia.

Nämä on vaikeita hommia. Joskus Instassa vastaan tulevat kivat sitaatit tai self helpit auttavat tai ilahduttavat minuakin. En siis heittäisi niitä suoraan keskuskuoppaan. Mutta aika usein, luultavasti johtuen siitä, että olen hieman kyyninen kanttura, ne ovat minusta huvittavia tai sietämättömiä.  

 

Lue myös:

Ihmistä ei voi konmarittaa

Pahan mielen anatomia, ja miten saan kurjan olon pois?

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit (16)
  1. Word! Itse kärsin ajoittain pahasta maailmantuskasta ja juuri eilen synkistelin poikaystävälle miten asiat on huonosti. Hän ”onneksi” kärsii itsekin ajottaisesta ahdistuksesta ja osasi lohduttaa juurikin näin eli että tämä on osa elämää ja ihmistä kuuluukin ahdistaa aina välillä, se kertoo että välittää asioista tai pitää niitä tärkeinä.

    1. Joo! Kaikissa tilanteissa ei kaipaa sellaista ”piristy nyt, kaikki on hyvin!” -puhetta, kun se voi tuntua vain valheelliselta ongelman kieltämiseltä. Itseäni tällaisissa tilanteissa lohduttaa eniten musta huumori, mikäli piristystä kaipaan.

  2. Mua kans ärsyttää nykypäivän ”minun onnellisuus on tärkeintä” -ajattelu. Entä ne muut ympärillä, jotka ehkä kärsivät sen ”minun onnellisuuden” kustannuksella (usein lapset)? Itse ajattelen niinkin vanhanaikaisesti, että toisia vartenhan täällä eletään ja pyritään tekemään muiden elämästä hyvää, itseään unohtamatta.

    1. Ja pidemmän päälle sitä tulee onnellisemmaksi siitä, että on muille kiva ja elää moraalisesti kestävästi. Kognitiivinen dissonanssikin on vähän raskas tila elää koko ajan 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *