Odottelen mökkiremontin kustannusarviota

Ai että, elämme jännittäviä aikoja huvilan suhteen. Paikka on tyhjä, ja lattiota on alettu jo louhia auki. Välillä olen ihan innoissani ja ajattelen, että tästä tulee niin siistiä. Välillä taas ajattelen, että eikö tällaisesta kaikki aina varoittele, että nyt lentää rahulit kankkulan kaivoon.

Tilanne on siitä pirullinen, että arkkitehti on tuolloin 1970-luvulla kyllä piirtänyt erinomaiset suunnitelmat mökkiä varten – mutta sitten rakennusmiehet eivät ole noudattaneet niitä, ja sokkeli on liian matala. Jos kallio on liian lähellä pohjaa, talo ei tuuletu vaan kosteus kertyy sen alle, mikä johtaa puun lahoamiseen. Nyt vaikuttaa siltä, että juuri näin on käynyt. Mitä luultavimmin ainakin nuo mökin 95 neliötä lattiapintaa on vaihdettava.

Mietimme tässä jo sellaista ratkaisua, että koko talo tunkataan ilmaan, rakennetaan uusi sokkeli ja talo nousee korkeammalle. Tässä vaihtoehdossa ongelmana on se, että takka ja savupiippu pitäisi muurata uudestaan, sillä ne jäisivät muuten lattian alle. Mutta voi olla, että keksitään muitakin ratkaisuja, kuten kallion louhimista. No, minä en ole insinööri, ja onneksi meillä on sellainen käytössämme. Tällaisissa asioissa luotan vain ammattilaisiin.

Eniten jännittää se, että jos koko projekti osoittautuu mahdottomaksi, niin sitten tähän on mennyt paljon aikaa ja rahaa ilman mitään tuloksia. Toiseksi jännittää kustannusarvio. Nämä on niitä hommia, joista ei vain voi tietää etukäteen. Mutta kirvesmies lupasi esittää jonkinlaista arviota tässä piakkoin, vaikka tuntityönä tämän tekeekin. Kassellaan!

Lue myös:

Mökin tyhjennysoperaatio oli nostalginen

Kommentit (4)
  1. Älä sure ainakaan tuota takkaa / jos se pitää purkaa ja uudistaa, koska jos aiotte viettää mökillä aikaa myös talvella, niin 70-luvun avotakasta ei ole paljon iloa lämmitysmielessä. Tai ainakin siihen pitäisi asentaa ns. takkasydän, jotta lämpö pysyy. Ja takastahan voi tehdä pitkälle samanlaisen ulkonäöllisesti, mutta uudistaa sen siten, että siitä tulee varaava. Ostimme 70-luvun höylähirsimökin viime kesänä ja kiitän joka päivä edellistä omistajaa, joka oli jo vaihtanut avotakan pois varaavaan takkaan, jossa on ns. tuplakierto mahdollisuus, jolloin lämmitetyn ilman saa kiertämään vieläkin tehokkaammin. Tämä on pitänyt sähkölaskun hyvin kurissa, koko talven.
    Onnea remonttiin ja mökkielämään – se on parasta!

    1. Kuulostaa tosi fiksulta vedosta. Itsekin suhtaudun tuohon isoon avotakkaan oikeastaan todella kalliina ja massiivisena kynttilänjalkana 😀

      Tuossa takassa on sentään semmonen pieni etu, että sen toisella puolella on muurattu myös kakluuni, mitä lämmittämällä voi saada lämpöäkin tupaan. Mutta jos tulee takan purku eteen, niin tommosta ei varmastikaan kannata samanlaista enää muurata. Hieno mutta aika vailla funktiota.

      Ja kiitos! <3

  2. Nuo auringonsäteet puupinnoilla, onko mitää rauhoittavampaa näkyä❤ Siinä kiteytyy kesä ja loma, kiireetön elo. Ei trendien harjalla surfaava sisustaminen vaan nautinnolliset hetket sukupolvien yhteisessä vapaa-ajan kodissa. Tuollaisessa aarteessa viihtyisi vaikka pysyvästi💎🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *