Tyttö vai poika vai molemmat?

DSC_0588.jpg

Aina kun Anu Nousiainen on kirjoittanut jotain Kuukausiliitteeseen, tiedän, että priimaa luettavaa on tiedossa. Niin tälläkin kertaa. Kannattaa lukea. 

Nousiaisen Sekä että -jutussa (HS 2.1.2016) kerrotaan, että Suomessa syntyy joa vuosi kahdesta kahdeksaan intersukupuolista vauvaa, eli lasta, joista ei oikein voi sanoa biologian perusteella, onko kyseessä tyttö vai poika. Olen kuullut tästä, mutta juttu varmisti tiedon: Riippuu siitä, missä lapsi syntyy, leikataanko häneltä toiset sukuelimet pois. Oulussa vauvan sukuelimiä ei lähdetä leikkaamaan, vaan ne jätetään sellaisiksi ja sitten hän saa myöhemmin päättää, kumpaa sukupuolta kokee edustavansa. Helsingissä sen sijaan sukuelimet leikataan jompaankumpaan muotoon, ja sitten toivotaan, että arpa osui oikeaan. Tuntuu melko karulta.

No, tietenkin tämä juttu kiinnosti mua nyt ihan erityisen paljon, koska noin kuukauden päästä meille syntyy tyttö tai poika. Me ei tosiaan vielä tiedetä, kumpi se on, kun Tiki halusi pitää asian ”abstraktina”, ja oikeastaan niin mäkin halusin. Musta tuntuu kivalta ajatella näin ennen lapsen syntymää, että meille tulee ihminen.

Mulla on kavereita, jotka ovat kasvattaneet lapsensa täysin sukupuolineutraalisti. Yhdestä tutusta en itse aisassa vieläkään tiedä, onko sen noin 6-vuotias lapsi tyttö vai poika. Tämä ei häiritse mua millään lailla.

Toisaalta, mun oma elämänasenne on semmonen ääripäitä kammoksuva. Lisäksi olen aika laiska. Hehe. Mulle melkein mikään ei ole koskaan ehdotonta, ja musta tuntuisi jotenkin kamalan vaivalloiselta ruveta kasvattamaan lasta kulttuurin normien vastaisesti – mikä tällä hetkellä tarkoittaa sitä, että lapsi olisi äärimmäisen sukupuolineutraali. Suomalaisessa ja länsimaisessa kulttuurissa ihmiset jaetaan lähtökohtaisesti naisiin ja miehiin.

Sitä paitsi, vaikka olin pienenä ehkä semmonen raikulimainen poikatyttö (hitto mä vihaan tuota termiä, kun oikeastaan mä olin vain tyttö), niin kyllä mä tykkäsin tosi paljon myös olla tyttö. Ja nyt nautin naisena olemisesta. En ajatellut mitenkään häivyttää kasvatuksessa lapseni sukupuolta (ainakaan häneltä itseltään), koska mun mielestä omasta naiseudesta tai miehisyydestä voi saada voimaannuttavia kiksejä elämässään. Toisaalta ajatus siitä, että mä lähtökohtaisesti tunkisin tietylle sukupuolelle tyypillisiä leluja tai vaatteita lapselleni, tuntuu myös aika vieraalta. 

DSC_0592.jpg

Yksi jutun kiinnostavimpia pointteja liittyi Brendaan. Hän oli ollut alun perin poika, mutta pieleen menneen ympärileikkauksen vuoksi (ihan karmivaa, ja hitto noita poikien ympärileikkauksia!) päätetty leikata tytöksi ja kasvattaa sellaisena. Kasvaessaan hän halusi kuitenkin leikkiä poikien leluilla ja käyttäytyi poikamaisesti, vaikka oli koko elämänsä luullut olevansa tyttö. Tämä kertoo jotain siitä, että myös biologialla on merkitystä siihen, millainen ihmisestä tulee ja mistä se on kiinnostunut, eikä pelkästään kasvatuksella ja ympäröivällä kulttuurilla, vaikka joskus näin halutaankin uskoa (etenkin tietyissä naisasialiikkeissä). Lisättököön kuitenkin, että tietenkin kasvatuksella ja ympäröivällä kulttuurilla on ihan superisti merkitystä siihen, millainen ihmisestä tulee.

Kun näitä sukupuoliasioita ja lapsen kasvattamista miettii syvemmin, homma alkaa tuntua monimutkaiselta. Miten pystyy antaa lapsen kasvaa kohtuullisen sukupuolisensitiivisessä ympäristössä, kun vaikkapa vaatteet tuntuvat olevan sukupuolittuneempia kuin koskaan aiemmin? Ja päiväkodissa viimeistään niitä sukupuolijuttuja aletaan korostaa (jos oikein olen ymmärtänyt)? Ja kun sukupuolikin on niin hirveän häilyvä käsite, että miten sitä sitten suhtautuu koko asiaan?

Ja sitten taas, ei tämä kauhean monimutkaista ole. Feministinä (eli tasa-arvon kannattajana) haluan ehdottomasti, että mun lapsi kokee, että sukupuoli ei rajoita sitä, mitä hän voi tai ei voi tehdä tässä maailmassa. Ja jos saan joskus toisen lapsen, joka on toista sukupuolta kuin tämä ensimmäinen, niin haluan kasvattaa tätä tyyppiä ihan samalla lailla kuin ensimmäistäkin. Eli en aseta mitään erityisodotuksia tai attribuutteja lapselleni riippuen siitä, onko hän tyttö vai poika (kiltti tyttö, villi poika jne).

Jos sattuisi käymään niin, että tuo meidän pikku kamu syntyy intersukupuolisena, niin lähtisin ehdottomasti liikkeelle tuolla Oulun staililla, eli en leikkauttaisi hänen sukuelimiään mihinkään suuntaan, koska syy olisi täysin esteettinen, ei terveydellinen. Hän saisi sitten aikanaan päättää (tai olla päättämättä), leikataanko elimet jompaankumpaan muotoon. (Ja vanhalle kunnon ”mitä jos sun lasta sitten kiusataan” -perusteelle mä en kamalasti korviani lotkauttaisi (ööö onko toi oikea sanonta vai keksinkö mä sen, mitä lotkauttelu on?).) 

Oh, nyt tuo babyliitti puskee päätään mun vatsan läpi niin kovaa, että tuntuu, että hälläkin on jotain sanottavaa tähän sukupuoliasiaan. Täytyy mennä tästä pötköttelemään ja keskustelemaan hänen kanssaan aiheesta!

 

Mutta vielä mua kiinnostaa tietää teiltä:

Oletteko ottaneet kasvatuksessa jotenkin tämän sukupuoliasian huomioon? Jos, niin miten?

 

 

Kommentit (20)
  1. Mustakin se Brendan tapaus oli mielenkiintoisin tässä. Ylipäätään tässä tulee paljon pohdittua että minkälainen tyyppi sieltä on tulossa, muistuttaakin se meitä vanhempiaan fyysisesti tai kiinnostuksen kohteitaan kuinka paljon ja miten paljon ihmisen elämä riippuu geeneistä ja miten paljon kasvatuksesta. Että johtuuko se että kummipoika osaa jo alle vuoden ikäisenä yhdistää mailan ja pallon juosten toisiinsa vain fyysisestä kehityksestä ja sattumasta vai siitä että iskä pelaa sählyä. 

    Mutta joo. Sukupuolineutraali en haluaisi olla, sensitiivinen ehkä kylläkin mutta missä määrin. Vauvanvaatteet on nyt vähän liikaa pinkkiä mun makuun, mutta saatiin käytettynä ilmaiseksi joten toistaiseksi laiskuus voittaa 😀 Mutta noin rehellisesti sanottuna on jotenkin helpompi ajatella kasvattavansa reipasta tyttöä kuin herkkää poikaa, ja jotenkin edelleen kulttuurisesti hyväksyttävämpää näin päin. 

    1. Oon täysin samaa mieltä! Musta jopa tällä hetkellä tuntuu, että tytöillä on enemmän liikkumatilaa kuin pojilla tässä maailmassa, just noin, että reipas tyttö on ok mutta herkkä poika ei sitten ihan niin ok – siis omassakin päässäni, vaikken haluaisi, että se olisi näin. 

    2. Tätikin olisi setä jos hänellä olisi munat

  2. Me kasvatetaan meidän kahta tyttöä siten, että sukupuolen vuoksi ei ohjailla leikkimään tai käyttäytymään tietyllä lailla. Vaatteilla ei ole mitään väliä, meillä on paljon vaaleanpunaista koska se on esikoisen lempiväri ja on saatu paljon lahjaksi sen värisiä. Vaatteessa on tärkeintä mukavuus, väri on ihan toissijainen juttu. Tärkeintä mun mielestä on välittää lapsille just sitä asennetta, että sukupuoli ei määrää sitä mitä elämässä haluaa tehdä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *