Unettomuus yhdistää

nukkuminen1.jpg

On olemassa yksi tietty piirre, jonka huomatessani ihmisessä koen välitöntä sielunsisaruutta häntä kohtaan. Vaikken tietäisi hänestä mitään muuta kuin tämän, ajattelen heti, että meillä on paljon yhteistä. 

 

Unettomuus.

Ihmisen täytyy kokea unettomuus itse, jotta sitä voi oikeasti ymmärtää. Omalla kohdallani unettomuus tarkoittaa sitä, että en vain nukahda. Voi käydä niin, että vaikka olisin kuoleman väsynyt ja valvonut jo kaksi edellistä yötä, en vain pysty nukahtamaan. Kun makaan kolmantena unettomana yönä sängyssä kello viideltä aamulla, alan tuntea pakokauhua. Olo on valtavan yksinäinen, tuntuu siltä että olen maailman ainoa hereillä oleva ihminen. Joskus valvominen aiheuttaa minussa myös syvää itseinhoa: Huudan mielessäni itselleni, että miksi olet niin idiootti ja typerä kanttura, ettet vain nyt millään pysty nukahtamaan?! Miksi olet vienyt elämäsi taas tällaiseen pisteeseen?! Pahimmillaan olen tehnyt illalla jotain liian ylikierroksille vetävää, kuten vaikka jotain työhommaa, ja sitten voin koko yön vain huutaa itselleni, että senkin arvoton idiootti, mikset vain mennyt nukkumaan vaan aloit mietiskellä tuollaista. Toisinaan olen ollut liiankin hissunkissun illalla, oikein yrittänyt rentoutua ja rahoittua, ja myös tällainen voi johtaa unettomuuteen. Mitä enemmän unen saamista ajattelee, sen pidemmälle uni karkaa.

Unettomuudessa on se hauska juttu, että siitä bondailu on ihanaa. Toisen unettoman kohdatessaan tietää, että tuo tyyppi tajuaa minua. Kerrankin sain välittömän yhteyden erääseen viisikymppiseen kyyniseen kulttuurijäbään, kun mainitsin jotain unettomuudestani. Sen silmät ihan syttyi, ja sitten aloimme kuvailla vuoron perään yön kauhuja ja sitä miltä tuntuu, kun ympärillä on täysin hiljaista. Ja ennen kaikkea naureskelimme niille surkeille neuvoille, joita helposti unta saavat ihmiset tapaavat antaa. (Esimerkiksi neuvolamme terkkari.)

Tuuleta huone. No, onhan se ihan kiva valvoa raikkaassa ilmassa.

Juo lasi lämmintä maitoa. Ööö, ok. 

Kirjoita huolesi paperille ennen nukkumaan menoa. Entä mitä teen sen jälkeen?

Kuuntele jotain podcastia, ihan oikeasti, se auttaa! Se voi auttaa sinua, mutta se ei tarkoita, että se auttaisi minua. 

Joskus kerron, etten saanut viime yönä unta, joku ihmispolo erehtyy vastaamaan: ”En minäkään. Menin sänkyyn yhdeltätoista ja pyörin sängyssä kahteentoista saakka hereillä.” Ai että, tuollaiselle voi aina nauraa makeasti. Toki liian lyhyeksi jääneet unet on varmasti ollut toiselle ikävä kokemus, mutta kun itse on valvonut ihan täysin samoilla silmillä edellisen yön, yhden tunnin ”sängyssä pyörijä” ei saa kauheasti empatiaa minun suunnastani.

nukkuminen2.jpg

Unettomuus tekee välillä ihmisestä hieman kitkerän, kuten huomaatte. Toisaalta unettomuuteen tottuu, eikä se ole minulle enää yhtään niin kamalaa kuin miltä se kuulostaa. Nykyään se on oikeastaan aika arkinen osa mun elämääni. Olen alkanut päästä ”yli” unettomuudesta ja hyväksynyt sen osaksi itseäni. Tuollaisia itseinhokohtauksia tulee nykyään enää melko harvoin, vain silloin, kun on valvonut monena yönä ja epätoivo alkaa olla todella paha. 

Olen huomannut itsestäni, että pystyn toimimaan ihan mainiosti, vaikken olisi nukkunut edellisenä yönä ollenkaan. Tästä syystä minun ei tarvitse kauheasti miettiä unettomina öinä sitä, miten pärjään seuraavan päivän. Kyllä mä aina pärjään. Viidentoista vuoden jaksottainen unettomuus ilmeisesti karaisi minua myös vauvavuoteen, sillä tunnin välein heräilyt eivät tuntuneet oikeastaan kovinkaan kummoisilta, koska tiesin, että saan heräilyjen välissä poikkeuksetta unta. (Minuun imetyshormonit vaikuttivat siten, että nukahdin aina imettäessä, se oli taivaallista! Tiedän ystäviä, joille on käynyt tosi huonosti tässä suhteessa: Vauva nukkuu ja äiti valvoo, se on pahinta kuraa, mitä ihminen voi osakseen saada.)

Omalla kohdallani unettomuudessa pahinta on nimenomaan unettomuus: ei pelko seuraavasta päivästä vaan ne hetket, jolloin makaa siellä sängyssä ja minulla on yksinkertaisesti tylsää. Kelatkaa nyt, on uskomattoman kuivaa maata kahdeksan tuntia paikallaan ja odottaa, että uni tulisi. 

Lisäksi minulla on nykyään aika hyvä kolmen eri nukahtamislääkkeen kombo, joita käytän eri tilanteissa vähän riippuen, minkä sortin unettomuutta uumoilen kokevani. Ne ovat aina hyvä viimeinen keino, joten en enää valvo kolmea yötä putkeen.

Viime aikoina olen nukkunut tosi hyvin. Joululomalla oli pientä ahdistusta ja unihäikkää, mutta alkuvuotena en ole valvonut erityisemmin. Sekin unettomuudessa on mukavaa, että sitä aina tietää, että tämä jakso loppuu jossain vaiheessa. Ja lisäksi olen alkanut ajatella, että tämä on osa minua ja tapani reagoida stressaaviin asioihin. Joku toinen saa iho-ongelmia, jollekulle toiselle tulee migreeni, minä reagoin nukkumattomuudella. Ei se lopulta niin traagista ole. 

Kaikille unettomille haluaisin sanoa: Muistakaa, on aina olemassa joku toinen, joka yhtä lailla valvoo ja odottaa sängyssä unen tuloa. Et ole ikinä yksin.

 

Kuvat: Otin joskus vähän selfieitä pitkin unetonta yötä

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

Kommentit (20)
  1. Voi mä niin samaistun tähän! Mun ongelma ei oo enää juuri koskaan nukahtaminen, vaan unessa pysyminen. Stressi ja kaikenlainen ahdistus pahentaa tilannetta, huonompina aikoina pysyn nukahtaneena vaan pari tuntia ja ”parempina” yli kolme. Sit valvon 2-4h miettien kaikkea kamalaa ja yleensä nukahdan lopulta uudestaan ja ehdin ottaa puolesta tunnista pariin tuntiin kestävät toiset torkut ennen työpäivän iloja.

    Mua taas ärsyttää kuunnella niitä traagisia tarinoita kun ”nukutti niin huonosti että heräsi yöllä pissalle, vaiks yleensä nukkuu yön putkeen” 😀 Oon samaa mieltä että unettomuus yhdistää, ei hyvin nukkuvat voi tietää millasta täällä pimeällä puolella eläminen on! Saatika ne ”mä nukahdan heti kun astun lentokoneeseen, heh” -siunatut baastördsit…

    1. Ameliamelia
      12.2.2018, 15:43

      Minulla tismalleen sama. Nukahdan melko helposti, mutta eritoten stressaantuneena parin tunnin unien jälkeen oikein pyristelen takaisin tietoisuuden pintaan, jotta saan valvoa ja piehtaroida tuon 2-4 h. Ja yöllähän ne ongelmat ottavatkin oikein megalomaaniset mittasuhteet mikä ei sanottavasti helpota uudelleen nukahtamista :-/

  2. Mulla on vähän samanlainen suhtautuminen uneen tai oikeastaan unettomuuteen. Tiedän että itselläni se on jaksoittaista ja menee ohi. Elämä tasoittuu jossain vaiheessa ja sitten taas nukuttaa. Ja selviän kyllä päivistä.

    Jos on menossa hyvä kausi nukkumisen kannalta, niin silloin muuten myös nukun! Jos mua nukuttaa ysiltä illalla, menen nukkumaan silloin. Ja herään neljältä tai viideltä. Ei haittaa! Lääkäreiden suhtautuminen unettomuuteen on usein ollut hieman hmm… outoa mun kohdalla. En ole saanut oikeastaan tollaisia ”tuuleta makkari” -vinkkejä vaan suoraan lääkkeet kouraan vaikka olen maininnut unettomuuden vain sivulausessa kertoessani jostain muusta asiasta. Lääkkeet ei ole jostain syystä oikein ikinä tepsineet muhun, saan jostain syystä useista niistä rytmihäiriöitä, jotka sitten valvottaa ja joitten takia en uskalla nostaakaan annosta. Lääkkeet toimiessaan on kyllä mahtavia katkaisemaan sen unettomuusputken,jollaisia meinaa aina välillä muodostua.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *