Uni ei tule ilman unikaveria

Juliaihminen

Olen käsittänyt, että on lapsia, joille yksi esine on muodostunut äärimmäisen tärkeäksi, ylitse muiden. Se on saatava käsiin aina, kun mennään nukkumaan. Oma lapseni ei ole näitä ihmisiä.

Hänelle unikaveri on kyllä ehdottoman tärkeä, mutta kiinnostavaksi homman tekee se, että ei voi koskaan tietää, mistä kaverista on kyse. Sitten hän iltaisin touhottaa ennen nukkumaanmenoa, että "minun täytyy saada unikaveri mukaan sänkyyn". Jos vanhempi ei heti ymmärrä, mistä esineestä on kyse, niin hän alkaa loukkaantuneena itkeä tihrustaa, että nyt on saatava juuri tämä tietty tarkkaan visioimani unikaveri, muuten uni ei voi mitenkään tulla.

Suomen kielen taitamus auttaa johonkin pisteeseen saakka, mutta ei aina. Esimerkiksi yhtenä iltana lapsi itki: "Appe tänne. Missä appe on?!!" En yhtään osannut päätellä, mistä voisi olla kyse. Kävin lelukorin läpi ja toivoin sydämeni pohjasta, että kyse olisi jokin sieltä löytyvä esine. (Sillä tiesin kyllä, että kyse olisi saattanut olla jostain muustakin, kuten esimerkiksi rakkaasta käyteytstä sähköhammasharjan päästä.)

Lopulta osuin kultasuoneen ja nostin tällaisen Playmobile-lehmän korsta. Siinähän se Appe olikin! Uni tuli tuli oikein mukavasti, kun Appe saatiin kainaloon. 

 

Välillä joudun muistamaan, että täytyy käydä ottamassa unikaveri lapsen käsistä pois sitten, kun hän on tarpeeksi syvällä unessa. Vähän kriippaa, kun lapsi haluaa nukkua kahden pienen muovijalkapallon kanssa. En tiedä miksi lapsi tunkisi ne suuhunsa ja tukehtuisi yön aikana, mutta tämän hahmon kanssa kaikki on mahdollista.

Joskus unikaveri on käytännössä jokin asuste. On niin suloista, kun lapsi haluaa nukkua mumman tekemissä korvissa ja hännässä. (Etenkin niinä kausina, kun luemme Hassut hurjat hirviöt -kirjaa tavallista intensiivisemmin.)

Melko usein lapsen pitää saada mennä nukkumaan myös pippis päässä. Koska kyllähän nyt yölläkin tyyli on pidettävä. Tämänkin käyn usein ottamassa hänen päästään pois ennen kuin itse menen nukkumaan, sillä ei vain voi tuntua mukavalta nukkua tuollainen muovihattu kupolissa!

Oli kausi, jolloin lapsen unikaveri oli tällainen vitamiinipurkki. Se kesti jonkin aikaa. Lapsi ei erityisemmin tykkää syödä näitä vitamiineja, mutta purkki miellytti.

Yhdessä vaiheessa lapsi osoitti normaaliuden merkkejä, ja halusi nukkua ihan oikean pehmolelun kanssa. Tällöin ajattelin, että nyt sille on tullut järki päähän, se on asettunut osaksi yhteiskuntaa ja muuttunut sellaiseksi lapseksi, mitä populaarikulttuurissa näemme: lapseksi, joka nukkuu pehmolelu kainalossa.

No, tämä kesti noin kolme iltaa, sitten piti taas ottaa jotain kovaa ja epäimiellyttävää, kuten ylikansallisen yrityksen paska-lelu Dusty. (Vihaan erityisesti tuota Dusty-kirjaa. Alppu halusi joskus tuossa viime syksynä lainata sen oma-aloitteisesti kirjastosta, ja sitten luimme sitä 100-sivuista vastenmielistä tarinaa illasta toiseen. Ne olivat raskaita aikoja koko perheelle. Onneksi lopulta pääsimme eräänlaiseen transsitilaan, jossa pystyimme Tikin kanssa molemmat lukemaan ääneen tuota iljettävää tarinaa typerästä lentokilpailusta maailman ympäri ilman, että tarvitsi ajatella mitä puhui.)

Viime aikoina Make-rekka on ollut ylitse muiden. Se on seurannut paitsi sänkyyn, myös kaikkialle muualle. Make-rekka kyllä viehättää minuakin, sillä se on vähän kuin nukkekoti! Salama-auto siellä asustelee, syö, harjaa hampaitaan, katselee telkkaria ja käy pesulla. Vetoaa johonkin omaan lapsuuden viettiin. (Tai sitten olen aina vain tietämättäni unelmoinut trailer park -elämästä.)

Sinällään tällainen vaihteleva elämä on ihan kiinnostavaa. Ei voi koskaan tietää, mikä esine on seuraavaksi elintärkeä, ylitse muiden.

Tosin toivon, ettei tämä enteile tulevaa lapsen elämästä. Että joka ilta on saatava uusi kumppani, ja vanha heitetään pois kuin käytetty kortonki! Ei hyvää päivää! Minun lapseni menee 18-vuotiaana naimsiin ja muuttaa pienelle talolle preerialle siveyden keskelle, eikä todellakaan horoile ympäri Helsinkiä, Berliiniä tai Shanghaita!

 

 

Minkä kanssa siellä nukutaan?

 

Lue myös:

Kirjallisuuden hahmot, joita olen alkanut vihata

Edustamassa lapsosen ja lelun kanssa

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kommentit

Siis nyt on painavaa kehua, koska en yleensä jaksa tämmösiä ylistyssanoja kommenttibokseihin vuodattaa. Pikkulapsiarkea elävänä äitinä tää blogi kolahtaa kyllä aivan älyttömästi! Tässä on kaikkea, mitä äiti-ihminen voi blogilta toivoa! Lapsiperhearjen realismia, talousasiaa, huumoria, ajankohtaisia aiheita sekä muita hyvin tärkeitä näkökulmia elämään (JOS KAKKAAT NIIN HARJAAT).

Tää teksti oli niin mainio! Meillä 1v7kk ikäisen tytön unikaverina/kavereina on sekalainen joukko pehmoleluja, mut tärkein on kulahtanu serkun vanha kissapehmo. Välillä unikaveriksi on myös pakko saada jotain dublolegoelukoita ja hahmoja, mut ne käyn kans salaa kähveltämässä sängystä unen tultua.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos!!! <3 Ihanaa kehua!!!!!!!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hahaa, Alppuhan kuulostaa ihan normaalilta verrattuna meidän pienokaiseen! Sillä pitää olla sellainen kuulakärkikynästä irroitettu pidike millä sen kynän voi laittaa kiinni paperiin tms (=halja, wtf). Tätä ei todellakaan sniikata pois lapsen nukahdettua, koska voitte varmaan kuvitella mikä harmageddon siitä seuraa jos se herää yöllä ja HALJA ON HUKASSA!?!?! Erityisen raskas oli kausi, jolloin mikä tahansa halja ei kelvannut vaan piti olla tietty läpinäkyvä muovinpala, sitähän sitten olikin mukava naarata keskellä yötä pimeässä huoneessa (koska mitäpä sitä ihminen ei tekis yöllä että lapsi on hiljaa). Jossain vaiheessa myös lapsen sai kipittämään kotiin päiväkodista ilman yhtään harha-askelta kun lupasi palkinnoksi Suomi 100-haljan :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Hahaha sulla on ihana lapsi :D Ihan mieletön tyyppi. Oman tiensä kulkija. Lelu on sosiaalinen konstruktio, halja se olla pitää :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Nauroin (yksin työhuoneella) varmaan 5 min ääneen kun luin tämän kommentin ja kuvittelin tätä skenaariota. Aivan huikea lapsi!! <3 <3

Kummitus (Ei varmistettu)

Ai herttinen kun mä nauroin tälle haljalle niin että kastui koko naama kyynelistä :D Meidän taapero ei oo osoittanut erityistä kiintymystä yhteenkään pehmoleluun, vaikka on kipattu sänkyyn kasa erilaisia. Ei kai sit muuta kuin odotellaan, että herra keksii tykästyä johonkin random kilkkeeseen. Mun pikkuvelikin suostui nukkumaan vain eräs tietty (oikea) ruuvimeisseli kainalossa.

Tohtori S.
Punainen vaate

Mun broidilla oli pienenä uniriepu, eli neliskanttinen kangaspala vauvaharsoa. Sen ongelmana oli, ettei sitä saanut veljeni mielestä koskaan pestä, joten siitä tuli ajan myötä rusehtavanharmaa. Kun äiti välillä pesi sen salaa, broidi veti himmeet kilarit. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska eihän se pesty uniriepu enää haissut/tuoksunut samalta puhtaana ja se haju taisi olla sen rätin juju. Rättiin oli pakko myös aika ajoin ommella vahvikekerroksia, koska sen kerta kaikkiaan kului puhki. Toisaalta kangaspala ei aiheuta peittoa enempää vaaratilanteita yöllä, joten oli siinä kapistuksessa jotain hyvääkin. Ilmeisesti veljeni on myös uskollista sorttia, koska mikään muu unikaveri ei pitkään aikaan kelvannut. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Uskollisuus on ihmisessä erinomainen piirre! :D

Aave (Ei varmistettu)

Mulla ja sisaruksillani on ollut sama! Vauvaharso johon on thety solmut kulmiin. Sitä sanottiin nunnukaksi, eikä tietenkään koskaan olisi saanut pestä.

paulahelena
ALUAP

2-vuotiaalla ”Tittu”, ”Pupu”ja ”peittu” eli Nipsu, pupu ja peitto. 5-vuotiaalla nykyään joskus joku pehmo, ei välttämättä mitään. Sen sijaan pienempänä esikoisen piti unikaveriks saada joskus pikkuinen maatuska, jota yösydännä sitten sängyn uumenista kaivelin sen irrottua kädestä unien aikana. Päädyin tunkemaan sen unisukan sisään loppuyön unien takaamiseks.

Juliaihminen
Juliaihminen

Unisukkapiilo on nerokas! Käyttöön!

Ilsaaa (Ei varmistettu)

Nuorimmaiseni oli noin 1-vuotiaana fiksoitunut kaikenlaisiin purkkeihin ja purnukoihin. Rakkain niistä oli hammastahnatuubi, joka toimitti jonkin aikaa unikaverin virkaa. Muita maailman ihanimpia asioita olivat kaikenlaiset pastillirasiat ja -askit. Nyt 3-vuotiaana hän on siirtynyt purkkikaudesta heittämällä pehmolelu- ja krääsäkaudelle, ja niiden suhteen enemmän on enemmän. Hän tarvitsee kaikista rakkaimpien lelujensa (= kymmenkunta pehmolelua ja vaihteleva määrä muuta härpäkettä, kuten vessapaperia, pari joulukoristetta, ryppyisiä tarroja, tyhjiä ruokapakkauksia) kuljetukseen nukenrattaita, koska ne pitää olla aina käden ulottuvilla. Aamulla herätessään hän lappaa ne suoraan sängystä rattaisiin, missä sitten kuljettaa niitä valveillaoloaikansa leikistä toiseen, kunnes on aika kipata ne illan tullen takaisin sänkyyn.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihailtavaa omistautumista, kerrassaan!

Maira__ (Ei varmistettu)

Mun 2v9kk ei ensin välittänyt mistään mutta yhtäkkii alkutalvesta alkoi ihme hamstraaminen. Nyt sängyssä on seuraavat kaverit: pikkunalle, isonalle, pikku pupu, iso pupu, nukke, myyrä-orava, hauva, siili, lammas, unirätin ja pehmolelun välimuoto-koira (?), vainu-auto (ryhmähau-leluauto siis) ja vaihtelevasti myös esmeraldan hevonen. Ja jokainen näistä tiedetään ja sen poissaolo huomataan.

Helpommaksi asiaa tekee se, että yleensä aamulla mukaan päikkyyn lähtee pikkunalle sekä hevonen/vainuauto

Juliaihminen
Juliaihminen

Nämä uniräton ja pehmolelun yhdistelmät (joita meiltäkin löytyy) on muuten musta kanssa mielenkiintoinen keksintö, joiden olomuotoa ei pidä pysähtyä ajattelemaan liian pitkäksi aikaa.

luscinia (Ei varmistettu)

Mun esikoinen oli erityisen kiintynyt kirjoihin joskus 2-4-vuotiaana ja niitä sitten piti saada ihan kunnon kasa myös sänkyyn nukkumaan mennessä. Parhaimpina öinä tyynyn vieressä oli ehkä 5-10 kirjaa kasassa. Lapsen nukahdettua kävin kasaa madaltamassa, kun pelkäsin että se sortuu nukkujan päälle. Kaikkia ei kuitenkaan voinut ottaa pois, koska siitä olis aamulla tullut sen verran raivokasta palautetta. Iltaisin myös jatkuvasti kinattiin siitä, kuinka monta kirjaa sinne sänkyyn saa ottaa. Enää en muista, miten tästä vaiheesta lopulta mentiin eteenpäin..

Kaverin 4-vuotias olis joskus halunnut ottaa uuden palapelin unikaveriksi, mitä äitinsä yritti vastustaa. Lopulta lapsi oli tokaissut äidille, että saathan säkin mennä kännykän kanssa nukkumaan. Lopputulos: lapsi meni palapelin kanssa nukkumaan.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahah, siinä on lapsi oppinut varhain argumentoinnin jalon taidon!

Esikoinen on ollut lelu-uskollinen ja synnäriltä asti viimeset 10vuotta on ollut sama pehmolelu unikaverina. Välillä ollut muitakin, mutta se yksi tärkein on säilynyt.

Kuopus taas.... no sillä vaihtuvuutta on enemmän ja logiikkaa vähemmän. Mutta mä oon aina tiukkistellu ettei kovia tavaroita sänkyyn, yleensä perustelu on menny läpi.

Rin (Ei varmistettu)

Oman 2v:n unikaverihommat on sekoitus traditionalismia ja samanlaista dadaismia kuin teidän Alpulla. Hänellä on pakko olla useampi kaveri unilla, joista pehmolelut pysyy yöstä toiseen samoina (Nalle ja Pupu, joka tosin on oikeasti lammas), mutta sit. Sit on näitä dadaistisia unikamuja kuten esim. käytetty juomapilli, oma pieneksi jäänyt lenkkari (!!) tai Pipsa Possun veneestä peräisin oleva n. 2cm muovikello. Tyyppi myös projisoi pari kuukautta sitten tuteista luopumisen tuskaa näihin randomesineisiin ja saattoi nyyhkiä kello kädessä ja pehmot kainalossa, että "minu kello poissa".

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä oon vissiin julma äiti, mutta meillä lapsen unikaverit on saaneet olla ainoastaan pehmeitä veikkoja (pääosin pehmoleluja, mutta joskus sukkia tms). Yksi rakas, tai rakkain pehmolelu on (ja se on eskarin kyseessä ollessa ns. rakastettu littanaksi). Kovat tavarat ja kirjat on sitten maassa sängyn vieressä (tai nuken sängyssä). Ikeasta hankittu rakkain pehmo omaa tuplakappaleen (joka ostettiin kun tämä rakas pehmo asemansa sai, mutta ns. varakappale ei ole ollenkaan rakastettu, niitä ei pahemmin lajitovereiksi tunnista, kun toinen kulkee etuliitteellä "paksu" ja toinen "laiha"). Pitkään oli sääntö, että vain yksi unikaveri kerrallaan, sitten kaksi, jne...mutta nykyään niitä pyörii rakkain (kainalossa joka yö ja jokaikisellä matkalla mukana) ja sitten lisäksi 2-4 vaihtelevaa tyyppiä. Niin ja meillä rakkain pehmo käy säännöllisesti pesukoneessa, koska ei vaan oo mikään ällömpää kuin tosi rakastettu unikaveri jota ei saa pestä (näihin tutustuin tuttavien lapsissa ennen oman syntymää ja päädyin siihen, että meillä unikaveri rakastaa pesuja :D).

Tuulitar
Arolan tuulia

Minun 3 lastani ovat kaikki erilisia. 13v pojalla ei mitään, 11v tytöllä sänky täynnä tyynyjä ja 7 v tyttö ei voi nukkja ilman pehmokoira Riksua. Se on sellainen ruskea beaglen näköinen pehmo. Se sai sen mummoltaan samana päivänä kun tuli kotiin, eli pehmo on ollut mukana 5 päivän ikäisestä asti. Vanha pehmo alkoi olla huonona niin minä ostin uuden samanlaisen. Nyt sillä on 2 samanlaista koiraa kainalossa yöt. Vanhempi Riksu on aarre joka ei saa poistua sängystä kuin korkeintaan kirjahyllyyn, eikä uudempikaan saa poistua huoneesta että ei vain katoa. Minulla oli lapsena joitain leluja, nyt on mies jota kutsun leluksi (on itse kutsunut itseään leluksi lapsuuden ajan)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mummomme oli joskus tehnyt lanttusupikkaita (lantulla täytettyjä pieniä piirakoita). Pikkuveljeni oli ilmeisesti kovasti sitten näihin ihastunut, ja halusi nukkua yönsä lanttusupikkaan kanssa. Siellä se pieni 3-4 v. sitten nukkui supikas kourassa, äiti kävi jossain vaiheessa yötä ottamassa pois. Tämä taisi onneksi olla ihan kertaluontoinen unikaveri.

Kikris (Ei varmistettu)

Ai että nämä on ihania! Meidän tyttö oli 3-v lähdössä mummolaan yökylään ja huikkasin että otatko jonkun unilelun mukaan... silmät syttyi, lapsi kipitti huoneeseensa ja tuli onnellisena takaisin 30cm puisen pellenaulakon kanssa ”Minä otan tämän unileluksi!” Asia selvä. :D

Kommentoi