Vanha vai uusi koti?

Juliaihminen

Kaupallinen yhteistö: Lujakoti

Jo silloin, kun reilu neljä vuotta sitten etsimme kaksiota isompaa asuntoa, vietin aikaa katsellen ihan uusein asuntojen havainnekuvia. Puhtaat pinnat ja funktionaaliset mutta esteettiset ratkaisut kiinnostivat. Ajatus siitä, että saisi itse vaikuttaa alusta saakka asunnon pintamateriaaleihin tuntui kutkuttavalta.

Päädyttiin lopulta kuitenkin ostamaan 1950-luvun kerrostaloasunto, koska tuohon aikaan ystäväpiirissäni oli vallalla sellainen käsitys, että on juurevaa asua vanhassa talossa. "Vanhoissa taloissa on sielua!" Tähän juurevuuteen olenkin useasti sittemmin vedonnut, kun vanhan talon ärsytykset ovat tulleet vastaan. 

Parin viimeisen vuoden aikana moni ystäväni on muuttanut uuteen asuntoon. Aina kun käyn niissä, tunnen jonkinlaisen kateuden piston syömessäni, ja suurin syy tälle on se, että lapsen kanssa sitä toivoisi vähän helpompaa elämää, ja uusissa rakennuksissa sitä helppoutta totta vie on.

Mitä sitten kaipaan uusista taloista? Aika paljon. Ennen kaikkea hissiä, johon mahtuu helposti vaunut. Me asumme hissittömän talon ylimmässä kerroksessa, ja olen nyt kaksi ja puoli vuotta kantanut Alppua ylös ja alas. (Nyt hän tosin alkaa näyttää portaissa kävelemisen merkkejä.) Kaipaan myös vaunu- ja pyörävarastoa tai niin suurta eteistä, että sinne mahtuisi vaunut. Ja kunnollista ilmastointia! Nämä 1950-luvun kämpät pitää aika lailla tuulettaa ns manuaalisesti, eli ikkunaa auki vain, ja siinähän ilma raikastuu.

Yksi suurimmista haaveilemistani jutuista: esteetön vessa! Sellainen, jossa mahtuisi kylvettämään lapsen kunnolla, johon mahtuisi hoitopöytä ja siellä olisi peräti kaappitilaa ja seinille mahtuisi pyyhekoukkuja. Kyllä tällä 50-luvunkin vessakopilla sinnittelee, mutta aika täyttä on. (Etenkin vielä silloin, kun vessassa säilytettiin kolmea ämpärillistä kestovaippoja. Nyt niistä on onneksi päästy!)

Tein muuten äskettäin Me Naiset -lehteen juttua esteettömyydestä. Siitähän aina jaksetaan purnata, miten "sääntö-Suomessa on niin vaikea rakentaa, kun kaikkien asuntojen pitää olla esteettömiä". Juttua tehdessäni minulle valkeni, että esteettömyys tulee koskemaan kaikkia, joilla on etuoikeus elää vanhoiksi, ei vain tämän hetken erityistarpeisia ihmisiä (eikä se nyt niin hirveä ajatus ole, että tiloja rakennettaisiin kaikille, ei vain ihmisille, joilla ei ole minkäänlaisia fyysisiä esteitä). Lisäksi esteettömyys maksaa ekstraa vain 23 euroa per neliö, eli reilun tonnin 50 neliön kaksiossa. End of rant.

Haaveilen myös valoisasta avokeittiöstä, jossa voisi laittaa ruokaa ja seurustella samaan aikaan. 

Olen tutustunut tässä viime aikoina tällaiseen Lujakoti-asuntoihin, joita rakentaa Lujatalo-niminen suomalainen perheyritys. Tällä hetkellä Lujakoti-asuntoja on myynnissä muun muassa Espoossa, Vantaalla, Joensuussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa, ei tosin juuri Helsingissä.

Olen selaillut esimerkiksi tällaisen Espoossa sijaitsevan ennakkomarkkinoinnissa olevien Vermonniityn asuntojen havainnekuvia, ja niissä on juurikin uusien talojen edut: hyvä ja järkevä pohja, iso kylpyhuone ja keittiö, valtava lasitettu parveke, hissi ja paljon ikkunoita.

Asunnot näyttävät siltä, että niissä on helppoa asua. Lisäksi ajatus siitä, ettei tulevaisuudessa siinnä putki-, julkisivu- tai ikkunaremonttia on iso plussa.

Toisaalta lehdissä on ollut paljon myös puhetta siitä, miten ihan uusista asunnoista voi paljastua kaikenlaisia teknisiä virheitä, joiden korjaaminen on kallista tai pahimmillaan mahdotonta, mikäli rakennuttaja on vaikka mennyt konkkaan. 1950-luvun asunnoissa on kaikenlaista kremppaa, mutta ainakin ne on yleensä tiedossa. Uusissa asunnoissa taas hommat voivat tulla yllätyksenä.

Lujakoti-asunnoissa on se hyvä puoli, että niitä rakentava Lujatalo on 65 votta vanha yritys. Pitkä ikä on siitä hyvä signaali, että yritys ilmeisesti toimii hyvin ja näin ollen pysyy jatkossakin pystyssä: Jos siis tulee jotain korjausvaatimuksia, yritys on vastaamassa niistä. Kodeissa tehdään sekä muuttotarkastus että vuositarkastus.

No, ei me kyllä nyt olla muuttamassa minnekään tästä 1950-luvun kodistamme, sillä vaikka tässä on muutamia epäkäytännöllisiä juttuja, niin plussat ovat isompia: Meidän taloyhtiössä asuu niin superihanaa jengiä (kuten pikkusisko ja hänen perheensä), ettei tästä tee mieli lähteä. Hoen sitä itselleni aina, kun roudaan Alppua kauppakassien kanssa neljänteen kerrokseen tai kylvetän häntä suihkukopissa. 

Sitä paitsi onhan vanhat terrazzoikkunalaudat tunnelmallisia ja seinään rakennetut alkuperäiset kaapit tyylikkäitä (joskaan ei maailman käytännöllisimpiä).

Kuitenkin, jos nyt päättäisin muuttaa, niin melko todennäköisesti katselisin nimenomaan tuollaisia uusia Lujakoti-tyyppisiä asuntoja. Kyllä niissä ystävieni uusissa kodeissa ihan sitä juurevuutta ja sielukkuutta löytyy, he tuovat itse sen koteihinsa.

Minua kiinnostaa tietää teidän mielipiteitänne.

 

Millä vuosikymmenellä rakennetussa asunnossa asutte? Entä asuisitteko mieluummin vanhassa vai uudessa kodissa, ja miksi?

 

 

Kuvat: Lujakoti-asuntojen havainnekuvia

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit

iidis
Varpain jaloin

Me asutaan 20-30-luvun talossa. Asunnossa on tehty remonttia ennen kuin muutimme ja täällä on se iso kylppäri ja avokeittiö. Ja sen lisäksi on kuitenkin myös kokeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Maailman kaunein rappukäytävä ja uusittu hissi. Me asutaan vuokralla, koska tähän sijaintiin Etu-Töölössä meillä ei ainakaan toistaiseksi olisi mitenkään mahdollisuuksia ostaa tällaista asuntoa.

Olen aikuisikäni aikana asunut vain kerran uudemmassa kuin 60-luvun talossa. Vanhin talo oli 1880-luvulta. Olen täysin rakastunut näihin vanhoihin, enkä ihan heti lähtisi uuteen. Itse tykkään eniten läpivetotuuletuksesta, kun koneellinen ilmastointi kuivattaa ilmaa niin paljon.

Milaaa (Ei varmistettu)

Rakastan asua tässä 1930-luvun lopulla rakennetussa vanhaa huokuvassa talossa Taka-Töölössä. Kieltämättä kylpyhuone- ja keittiöratkaisut eivät ole kokoluokaltaan ihan nykypäivää, seinät ja lattiat ovat joka suuntaan hiukan vinoja, ja asunnossa on kesällä kuuma, talvella viileä. Uudessa asunnossa olisi varmasti tosi mukavaa ja helppoa asua, etenkin lapsiperheenä, mutta näin dinkkuna tämä nykyinen on mun makuun ihan täydellinen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ai että, 1900-luvun alun talot! Asuin kanssa vielä ennen omistusasumistani kommuunissa 1910-luvulla rakennetussa talossa, ja se oli super tunnelmallista. Huoneessani oli vanha kakluuni ja ikkunalaudat niin leveät, että niillä pystyi istuskelemaan.

Mutta niiden asuntojen neliöhinnat ovat sitä luokkaa, että sellaisesta on turha unelmoida. Sen sijaan monien uusien asuntojen hinnat ovat vielä sellaisia, että niihin voisi olla varaa.

nuvem (Ei varmistettu)

Asun nyt 2017 valmistuneessa talossa, mitä ennen asuin 2015 valmistuneessa talossa. Meidän 47 neliöstä menee valtavasti tilaa eteiseen ja kylpyhuoneeseen ja lopulta makuuhuone on niin pieni, että ison sängyn kanssa ei mahdu yöpöytiä, ja olohuoneeseen ei mahdu niin iso sohva kuin toivoisimme. Uudet kämpät toimivat ehkä siis parhaiten 3+ kokoisissa asunnoissa, joissa jokaisella neliöllä ei ole väliä. Lisäksi meillä on todella kuuma lähes läpi vuoden, vaikka patterit pidetään pois päältä (-30 kelit poikkeus toki) - talo on kaiketi niin energiatehokas, että tälle ei vaan voi mitään. Tuuletetaan ahkerasti siis koneellisesta ilmanvaihdosta huolimatta. Rakennusvirheitäkin on useita niin talossa kuin asunnoissa. Seuraavaksi muutetaan 60-luvun taloon ja ainakin nyt odotan innolla sitä, että neliöt on olohuoneessa eteisen ja vessan sijasta. Ehkä lapsen kanssa mieli muuttuisi toki.

Kaa (Ei varmistettu)

Me (2 hlöä) asutaan 1960 valmistuneessa talossa. Aikaisemmat asukkaat on rempanneet asuntoa niin, ettei pinnoissa ole oikein mitään alkuperäistä jäljellä. Tykkään kyllä muutoksista, kun keittokomero on avattu olkkarin suuntaan ja kylppäriä on laajennettu vaatehuoneeseen. Neliöt on musta just oikeissa paikoissa, kun makuuhuone ja olkkari on tilavia ja keittiö ja kylppäri muutoksista huolimatta pieniä.

Minäkin kuulun niihin, joita hiertää uusien asuntojen isot kylppärit ja pienet makkarit. Ymmärrän kyllä esteettömyystarpeet, mutta musta ihan jokaiseen asuntoon ei tarvitsisi rakentaa jättikylppäriä. Mieluummin vaikka joustavia ratkaisuja niin, että kylppäriä on mahdollista laajentaa helposti.

Haaveilen omakotitalosta ja niissä kyllä kiinnostaa eniten 50-60-luvun talot, joita ei ole rempattu pilalle (esim. laminaattilattioilla ja mdf-paneelilla, hyi!). Välillä yritän katsella uusia taloja, mutta ei. Niistä vaan puuttuu se jokin juttu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lapsuudenkoti oli 1920-luvulla rakennettu puutalo ja sinne haluisin kyllä takaisin. Jos olisi loputtomasti rahaa, niin asuisin kyllä myös Töölössä tai vaikka Krunassa jossakin viime vuosisadan alun talossa. 1950-luvunkin talot on kyllä ihania! Niin kuin vaikka Martin alue Turussa.

Ei houkuta uudet, vaikka ymmärrän helppouden. Joku uudiskohde (Kakola esim!!) sen sijaan voisi olla (jos olisi ) aika täydellinen kombo: tunnelma ja helppous.

piia_ (Ei varmistettu)

Me asutaan 1940-luvun talossa, ja haluttiin juurikin 1960-lukuun mennessä rakennettuun. Miinukset on samat kuin sulla, mutta plussat peittoaa ne kuitenkin. Vanhanaikainen tuuletusräppänäilmastointi toimii talossamme hyvin, joskin korvausilmaa tulee ihan kiitettävästi myös ikkunoiden välistä, eli talvella on välillä hemmetin kylmä.

Avokeittiöhaaveesta luovuin sen jälkeen, kun asuttiin hetki kaksiossa, jossa sellainen oli. Erilliseen keittiöön saa ihanasti sotkut piiloon eikä liesituulettimen ja astianpesukoneen melu ja (ruuan käry) turmele olohuoneen rauhaa. Pienessä asunnossa erillinen keittiö myös tuo lisähuoneen omaa rauhaa halajavalle.

Mutta. Kyllä saatoin eilenkin mielessäni vähän kirota, kun raahasin päiväkodista naamaa myöten kuraisen lapsen kotiin ja pieni eteinen ja vessa olivat hetkessä hiekkaa täynnä. Pitää ehkä kokeilla naapurimme isoisän kikkaa: lapsi rappukäytävässä Ikea-säkkiin ja ulkovaatteet siinä pois.

Mc (Ei varmistettu)

Asumme 2008 valmistuneessa asunnossa, jossa on asunut yksi perhe ennen meitä. Elämisen jälkiä oli siis vähän jo muuttaessamme (ihmeen vähän siihen nähden, että heillä oli pieniä lapsia!), mutta toisaalta omat kolhut ja jäljet vaikkapa parketissa (meidän lapsi oli vauvana kova heittelemään kovia leluja!) ei harmita niin paljon, kun jälkiä on jo entuudestaan. Uudessa asunnossa viehättäisi mahdollisuus vaikuttaa vaikkapa pintamateriaaleihin. Esimeriksi nykyiset keittiönkaapit eivät olisi ollut oma valintani, mutta niihinkin on silmä tottunut ja toisaalta voisi tulla valinnanvaikeus jos kaiken pääsisi itse päättämään ;) Kuten totesit, aivan uusissa asunnoissa voi ilmetä kaikenlaista vikaa, kun taas vanhoissa tai vähän käytetyissä ne on yleensä jo tiedossa. Tämä on ensimmäinen asuntoni, jossa on koneellinen ilmanvaihto ja täytyy kyllä sanoa, että raikas sisäilma on mahtava asia! Nykyisin vieraillessani kodeissa, joissa ei ole koneellista ilmanvaihtoa reagoin tosi nopeasti tunkkaiseen ilmaan (ei tarvitse olla montakaan ihmistä, kun esim. hiilidioksidipitoisuudet alkaa kohota huomattavasti) ja päätä alkaa särkeä.

tiuuu (Ei varmistettu)

Mä rakastan uusia taloja ja asuntoja. Vanhatkin ovat toki kauniita ja niissä on enemmän juurikin sitä tarinaa sekä historiaa, mutta uudet asunnot viehättävät. Tykkään puhtaista ja hyvässä kunnossa olevista pinnoista, modernimmasta tyylistä ja siitä, että ei ole koko ajan sellainen olo, että mitä siellä jossain talon rakenteissa lymyää. :D Muutin alkuvuodesta upouuteen taloon ja tykkään niin paljon tästä modernista tyylistä, helppoudesta ja siisteydestä. Toki ymmärrän hyvin myös sen, että miksi ihmiset haluavat asua taloissa, joilla on enemmän historiaa. :) Yksi plussa uusissa taloissa on myös se, että ainakin tämä (ja tietääkseni moni muukin uusi taloyhtiö) on täysin savuton ja kierrättäminen on tehty kätevämmäksi kuin aikaisemmassa kodissani.

annepa (Ei varmistettu)

Asun v 1983 rakennetussa omakotitalossa ja ostin sen suoraan rakentajalta. Täytyy kyllä sanoa, että ihminen voi olla rakennusmestari mutta ei välttämättä mestarirakentaja (lainaus isältäni). Ostopäätökseen vaikutti suurin piirtein edullinen hinta, asuinalue (halusin välttämättä tälle alueelle), ulkovuoraus (olen haaveillut valkotiilisestä talosta), se, että tontti on oma eikä vuokrattu, olohuoneessa oleva varaava takka ja tietysti se, että talo on terve ja kuiva. Ennen muuttoa rempattiin sauna ja kylppäri. Ne molemmat purettiin kooliin asti ja sieltähän niitä rakennusmestarin ratkaisuja löytyi ihan kivasti. Siitä oli sitten hyvä rakentaa asianmukaisesti eristeineen tämä osa taloa. Samalla vaihdettiin käyttövesiputket ja myöhemmin mm. lisätty välikatolle eristettä ja vaihdettu vesikatto.
Rahareikähän tuo talo on, mutta tykkään asua siinä. Siitä on tullut koti. Hirsitalo ois ihana, mutta siihen ei nyt ole mahdollisuutta. Pysytään siis tässä kodissamme vielä usea vuosi.

Nem (Ei varmistettu)

Kiitos mahtavasta blogista!

Samanlaista polkua on kuljettu. Esikoisen syntyessä asuttiin hissittömässä mutta aivan ihanassa 50-luvun kerrostalossa lähellä kaikkea. Aloin haaveilla avokeittiöstä, mahdollisuudesta jättää vaunuissa nukkuva vauva ulos jne. Muutettiin uuteen kivaan kotiin persoonattomaan lähiöön eikä viihdytty edes kahta vuotta... Nyt 60-luvun tunnelmallinen omakotitalo ihanalla asuinalueella kävelymatkan päässä kaikesta. Ei avokeittiötä, yhä pestään molemmat ammeessa suihkukaapissa tai kellarissa jos on lämmitetty puusaunaa. Palaset loksahtaneet pikkuhiljaa paikoilleen

Vierailija (Ei varmistettu)

Asun 1940 rakennetussa talossa ja kun uutta etsitään on juuri nimenomaan 30-50-luvun asunnot kiikarissa (aiemmat kotini sisältävät useita (yli 10) 40-60-luvun taloja sekä yhden 2000-luvun alun asunnon jonka toinen asukas olin). Näistä tuo uusin oli vähiten koti. Vanhat asunnot miellyttävät esteettistä silmääni, etenkin 30-40-luvun asunnot ovat valoisia ja pohjat ovat käytännöllisiä (vs. esim. 20-luvun talot pienemmin ikkunoin ja eteishallien), toisaalta ne ovat 60-luvun kämppiä viehättävämpiä ja huonekorkeus on yleensä suurempi (70-90-luvut ovat täysin pois laskuista). Uusiakin asuntoja katselen, mutta avokeittiöt ja minihuoneet ja tietty kliinisyys eivät vaan vetoa (juurikin Hermannissa on tullut käytyä katsomassa 2000-luvun kämppiä viime aikoina ja plaah, ei vaan tule tunnetta että "tänne haluan"). Siinä 2000-luvun kaksiossa jossa asuin esteettömyys oli juuri ihan naurettavaa, vessan ovi metrin levyinen ja kauhea hukkatila sen takia, mutta toisaalta isolle parvekkeelle ei olisi kynnyksen ja kapean oven takia päässyt pyörätuolilla, hohhoijaa.

Meidän nykyinen kotitalo on siitä mahtava, että meidän lapsen syntymäpäivän jälkeisenä päivänä otettiin käyttöön uudistettu hissi (en sano mitään raskausajan lopusta kun sai 5. kerrokseen kiivetä portaita kun hissi oli pois käytöstä). Onneksi vanha hissi pantiin kokonaan uusiksi, saatiin moderni (ja kauniisti rappukäytävään sopiva) hissi jonne mahtuu rattaat ja joka kuljettaa esteettömästi pihalle. Tämä oli ihan älyttömän hyvä parannus taloomme. Teillä varmasti Alppu kohta kirmaa raput itse, meillä nimittäin 6v. on jo pitkään valinnut mieluummin portaat kun hissin, hänestä on siis hurjan hauskaa päästä itse kiipeämään portaita, kun aikuiset laiskana menevät hissillä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse asun tällä hetkellä vanhassa kerrostalossa ja minusta tässä ei ole mitään juurevaa, kun esim. keittiö on pieni ja säilytystilaa on vähän eikä meillä edes ole paljon tavaraa. Esteetön vessa tässä kombossa ei paljon auttaisi vaan veisi vain neliöitä, joita pienessä asunnossa tarvitaan muuhunkin. Itse en siis ymmärrä esteettömyys- vaatimusta, jos ajatellaan, että jokainen asunto pitää olla esteetön. Elämäntilanne rajaa muissakin tilanteissa potentiaalisia asuntoja, joten minusta on järkevää, että tietty prosentti asunnoista on esteettömiä, mutta kaikkien ei tarvitse olla.
Jos muutan tulevaisuudessa omakotitaloon, kuten toivoisin, niin todennäköisesti muutan sieltä sitten vanhana (tai jos vaikka vammautuisin) toisenlaiseen taloon, jossa minun on helpompi liikkua.
Minä asuisin siis mieluiten uudessa omakotitalossa. Lujatalo ei kiinnosta. :)

Ilargia (Ei varmistettu)

“Itse en siis ymmärrä esteettömyys- vaatimusta, jos ajatellaan, että jokainen asunto pitää olla esteetön. Elämäntilanne rajaa muissakin tilanteissa potentiaalisia asuntoja, joten minusta on järkevää, että tietty prosentti asunnoista on esteettömiä, mutta kaikkien ei tarvitse olla.
Jos muutan tulevaisuudessa omakotitaloon, kuten toivoisin, niin todennäköisesti muutan sieltä sitten vanhana (tai jos vaikka vammautuisin) toisenlaiseen taloon, jossa minun on helpompi liikkua.”

Juuri näin. (Seuraa vastaränttäys:) Suurin osa useamman kerroksen omakoti-, pari- ja rivitaloista ei ole esteettömiä eikä muutenkaan sovi esim. pyörätuoliin joutuneelle, ja silti niitä (tietääkseni) saa rakentaa. Samaan aikaan jokaisen tornitalon 12. kerroksen asunnon pitää olla esteetön, koska “jokainen” vanhaksi elävä tarvitsee jossain vaiheessa asunnon, jonka kylppärissä voi tehdä piruetin pyörtuolilla. Ensinnäkin, oikeasti jokainen vanhaksikaan elävä ei joudu pyörätuoliin. Toiseksi, kuinka suurelle osalle pyörätuoliin joutuneista vanhuksista on oikeasti muuten realistinen ja inhimillinen vaihtoehto asua itsenäisesti? Itse olen vanhusten asumisen suhteen paljon enemmän huolissani siitä, että oikeasti inhimillistä ja laadukasta hoitokotiasumista on tarjolla ihan liian vähän (mutta tämä menee jo sivupolulle. Pointtina kuitenkin se, että vanhusten asumisongelmia ei minusta ratkaista tekemällä kaikista asunnoista esteettömiä.).

Kun pari vuotta sitten etsimme 50-luvun asunnosta käsin uutta, kävimme katsomassa mm. upouusia kaksioita, joissa oli 10 neliötä enemmän kuin vanhassamme. Totesimme, että älytön pohja + esteettömyys olisi johtanut siihen, että vaikka maksaisimme 10 lisäneliöstä (ko. alueen uudiskohteen neliöhinnoilla noin 55 000 €, ei ihan pikkusumma budjetissamme), säilytystilamme vähenisi huimasti. Olisimme joutuneet luopumaan osasta huonekaluja (eikä meillä edes ole esim. isoa sohvaa). Meille se 50-luvun pohja oli oikein hyvä, vaikka kylppäri oli minikoppi. Toki vanhassa taloyhtiössä oli hyvä pesutupa + sauna. Lopulta päädyimme 2000-luvun alussa rakennettuun kolmioon, jossa pohja on hyvä ja neliöitä sen verran, että esteettömyys ei ole ongelma.

Sivuhuomio: Kavereidemme taloyhtiössä taas esteettömyys meni pieleen ihan ajatusvirheen takia: taloyhtiön saunassa oli jätetty puolet lauteista rakentamatta, jotta on pyörätuolipaikka (eli saunassa oli noin kolme normaalia istumapaikkaa, kun olisi voinut olla noin 6). Saunaan kuitenkin pääsi vain portaita. Arvaatte varmaan, moniko pyörätuolilla liikkuva ikinä käytti sitä…

Nyt asumme vanhaan taloon 2003 tehdyssä ullakkoasunnossa (ei Suomessa). Virallisesti on 31 neliötä, mutta nerokas (ja erittäin esteellinen) pohja hyödyntää asunnon korkeuseroja. Asunto on kaksio, mutta parven ansiosta tuntuu kolmiolta:) Kylppäri ja vessa on erikseen, makuuhuoneeseen mahtuu muutakin kuin sänky, keittiö-olohuoneeseen sopii ruokapöydän ja sohvakaluston lisäksi kirjahyllyillä rajattu työtila. Parvi jää harrastuskäyttöön. Meille täydellinen, taloyhtiölle tehokasta tilankäyttöä – lapsiperheelle tai liikuntarajoitteiselle toki painajainen, mutta on tässä kaupungissa heillekin sopivia asuntoja…

Sori pitkä avautuminen:D

tl;dr: Esteettömyys on hyvä ja kannatettava asia, mutta eikö tässä(kin) voisi olla monipuolista tarjontaa erilaisiin tarpeisiin?

Vierailija (Ei varmistettu)

Kun lähipiiriin kuuluu pyörätuolia käyttävä henkilö, muuttuu ajatusmaailma helposti. On todella kurjaa, että ei pääse esim. ystäviensä luokse kylään sen takia, että pyörätuolilla ei vain yksinkertaisesti mahdu heidän pieneen vessaansa. Puhumattakaan nyt tietenkään siitä, jos talossa ei ole hissiä. Kaikkien asuntojen esteettömyys mahdollistaa paljon muutakin kuin sen, että pyörätuolia käyttävät henkilöt voivat asua ko. asunnossa, se avaa maailmaa henkilöille, joilla on erilaisia tarpeita.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä on tietenkin totta, mutta minusta on tärkeämpää, että julkinen tila ja esim. erilaiset tapahtumat suunnitellaan mahdollisimman esteettömäksi.
Hissittömyys rajoittaa myös esim. vanhusten asumista, mutta vaikka meidän talossa on hissi niin sinne ei mahdu pyörätuoli. Hissiremontti ei ole ilmainen ja ymmärrän myös ihmisten nihkeyden siitä, että pitäisi maksaa kymmeniä tuhansia siitä optiosta, että jokainen asukas voi kutsua kotiinsa kenen tahansa tai jatkaa asumista/muuttaa uutena asukkaana, jos käyttää pyörätuolia.

Itse kannatan sitä, että esteettömiä tai muunneltavia asuntoja rakennetaan, mutta minusta ratkaisu ei voi olla se, että jokainen asunto on esteetön, mutta ei muuten toimiva (johon tilanne usein johtaa, jos asunto on pieni). Oma mummoni teetti asuntoonsa muutoksia rollaatorille, mutta liikkuminen kyllä vaikeutui, koska talon yhteisissä tiloissa on joka tapauksessa portaita tai korkeita kynnyksiä. Vanhassa talossa suuria muutoksia ei voi tehdä ja jos mummoni asuminen ei enää toimi niin sitten hän joutuu muuttamaan muualle. Hän ei myöskään vieraile enää mielellään maalla asuvien sukulaisten luona kovin usein, kun liikkuminen on rasittavaa ja on koko ajan muiden autettavissa. Minusta sekin pitää hyväksyä, että kaikki asiat eivät toimi vähemmistöjen edun mukaisesti, vaikka se tunnukaan mukavalta.

HelenaME (Ei varmistettu)

Suomi on onneksi ratifioinut vuonna 2016 YK:n vammaissopimuksen, jota se on tällöin sitoutunut noudattamaan. Vammaissopimuksessa yhtenä keskeisenä sisältönä on esteettömyys ja asioiden saavutettavuus. Esteettömyys ei ole mielipidekysymys, vaan ihan perustavaa laatua oleva ihmisoikeusasia. Yhteiskunnallisessa vammaistutkimuksessa vammaisuus (disability) määritellään ensisijaisesti yhteiskunnan syrjivien ja eriarvoistavien rakenteiden tuottamana asiantilana, johon juuri tämä esteettömyysnäkökulma tiiviisti kytkeytyy. Se, että esimerkiksi asunnot eivät olisi esteettömiä, ikään kuin tekisi (ja tekee) suuremmasta osasta ihmisiä vammaisia, kun taas saavutettavuudella ja esteettömyydellä huolehditaan siitä, että perusoikeudet toteutuvat (ideaalitasolla) kaikkien ihmisten osalta. Se, että (esim.) ei-vammaiset ihmiset lähtevät määrittelemään, mitkä oikeudet ja osallisuuden mahdollisuudet kullekin ihmisryhmälle kuuluvat, on väärin.

Juliaihminen
Juliaihminen

Omat silmäni aukesivat, kun haastattelin esteettömyyden asiantuntijaa, joka kertoi, että vuoteen 2030 mennessä Suomessa tarvitaan yli miljoona esteetöntä asuntoa. Väestömme vanhenee niin vauhdilla, ja ihmiset haluavat asua mielellään pitkään kotona (mikä on noin yleisestikin yhteiskunnalle kannattavampaa), joten mielestäni on erinomaista, että rakentamista koskee uudet lait ja uusissa asunnoissa esteettömyys on olennainen asia. Siinä mielessä tämä esteettömyys koskee ihan meitä jokaista, jolla on etuoikeus elää vanhaksi saakka.

Ilargia (Ei varmistettu)

Joo, no siis edelleen ymmärrän toki esteettömien tilojen tarpeen, eikä mulla ole mitään järkevästi toteutettua esteettömyyttä vastaan. Omassakin lähipiirissäni on liikuntarajoitteisia ihmisiä. En silti ymmärrä, kuka siinä voittaa, jos esim. nykyisen asuntomme kaltaisia asuntoja ei saa ollenkaan rakentaa? Tämä tila on tosiaan sellainen, että esteetöntä asuntoa ei tähän saa -> joko tehdään pieni asunto useampaan tasoon ja siinä on rajoituksensa, tai sitten ei tehdä asuntoa ollenkaan.

Ihmettelen myös sitä, että miksi rivi-, pari- ja omakotitalojen esteellisyys ei ole ongelma. Myös monet kesämökit ovat esteellisiä. Rikkooko sekin ihmisoikeuksia? Pitäisikö vaatia, että kaikki nämä edellä mainitut tehdään aina olosuhteista riippumatta esteettömiksi, tai sitten ei tehdä ollenkaan? Ja jos esteettömyys ei näissä ole ongelma, niin miksi juuri kerrostaloasuntojen esteellisyys on ihmisoikeusongelma? (Jos siis puhutaan yksittäisistä asunnoista, ei siitä, että lähes kaikki asunnot olisivat täysin esteellisiä.)

Vanhusten kotona asumisesta tavallaan kiinnostaisi kyllä tietää, miksi se olisi yleisesti ottaen jotenkin paras vaihtoehto. Omien kokemusteni perusteella se voi kyllä olla (oletettavasti) yhteiskunnalle halpaa ja vanhuksen oma tahto, mutta samaan aikaan todella turvatonta ja kaukana ihmisarvoisesta. Mutta tässä on tietysti monta tekijää, jotka vaikuttavat yksittäistapaukseen, ja monen kohdalla se sitten ehkä toimii, en tiedä.

Ilargia (Ei varmistettu)

Tuosta maailmankuvan avautumisesta vielä: on myös vähän kapea-alaista ajatella, että esteettömyys toteutuu, kunhan pyörätuolilla pääsee kulkemaan. Esim. yksi kaverini osti keikkalipun esteettömälle paikalle. Kävi ilmi, että paikalle pääsee vain luiskaa pitkin – hyvä pyörätuolille, mahdoton keppien kanssa kulkevalle kaverilleni. Toisaalta tuntemani pyörätuolilla liikkuva henkilö on ihan onnistuneesti vieraillut sekä vanhassa kerrostaloasunnossa että mökillä, jossa ainoana vessana on esteellinen puucee. Hänelle nämä paikat eivät olleet liian esteellisiä, mutta kuten aiemmasta kommentista kävi ilmi, toisille pyörätuolin käyttäjille olisivat olleet.

Lähipiirissäni on myös paljon ihmisiä, joilla on vakavia eläinallergioita. Yksi heistä on meille erityisen läheinen, mikä on osasyy siihen, että meillä ei ole lemmikkiä. Kaikki näiden henkilöiden ystävät ja tuttavat eivät ole silti päättäneet, että jättävät lemmikit hankkimatta (eikä kukaan toki sitä odotakaan). Jotkut eivät voi vierailla lemmikkitalouksissa edes lääkkeitä ottaen, joten tapaamiset on järjestettävä muualla.

Samoin matkoilla on majoitusta valittaessa aina tarkistettava, onko hotellissa huoneita, joissa ei ole majoitettu lemmikkejä eikä ole kokolattiamattoa, höyhentyynyjä tai untuvapeittoja. Ravintolassa ja kahvilassa käydessä terassin voi yleensä unohtaa, koska joku polttaa siellä kuitenkin. Koiraystävällisissä paikoissa lähtö voi tulla myös sisätiloista, jos tila on pieni.

Tästä huolimatta kukaan tuskin on sitä mieltä, että esim. lemmikit pitää kieltää, koska ne tekevät joistain tiloista esteellisiä pahasti allergisille. Esteellisyys on aika yksilöllistä, enkä oikein usko, että on todella mahdollista tehdä maailmasta sellaista, että kaikki sopii aina kaikille. Kun sitten tehdään joku valinta siitä, millaista esteettömyyttä vaaditaan esim. lainsäädännössä tai kv-sopimuksessa, niin kyllä se minun nähdäkseni on osaltaan myös mielipidekysymys.

AaVee (Ei varmistettu)

Asun 70-luvun lopun omakotitalossa, jossa on remontoitu suunnilleen kaikki mahdollinen, ja kohta voipi aloitella kierrosta alusta... Unelmakotini on rintamamiestalo, jonka kuistilla voisi talvettaa pelargoneja. Tai kerrostaloista vanha kivitalo, jossa on syvät ikkunalaudat, niillä olisi mukava istuskella. Tällaiset järkevän naisen perustelut. :D Mutta vakavastikin puhuen, kyllä mieluummin asuisin huolella ja hyvällä tietotaidolla remontoidussa vanhassa (ennen 1960-lukua rakennetussa) kuin uudessa talossa/asunnossa. Vanhoissa taloissa on toki omat ongelmansa, mutta eivät ne uudetkaan riskittömiä ole (esim. energiatehokkuuden korostaminen terveen sisäilman kustannuksella/toteuttaminen väärin keinoin, muovit, liimat ym. rakennusmateriaalit), t u n n e l m a s t a nyt puhumattakaan.

CougarWoman
CougarWoman

1920-luvulla rakennetussa ok-talossa asustelen. Onhan se vanha ja vetoisa ja vieläkin täynnä viimeisen remontin elementtejä ja pintoja kun kaikkea ei ole ehtinyt uusimaan (remontti oli 70-luvulla eli retroo retroo). mutta niin rakas, ja ensimmäinen kämppä joka oikeasti tuntuu kodilta. Takapihalla mummonmökkisauna ja palju, etupihalla omppupuita ja peltonäköala. 

SaaraCecilia

1950- ja 1960-luvun talot on kyllä parhaimpia.  Omatuntoa parantaisi kuitenkin se, että asuisi energiatehokkuudeltaan hyvässä talossa. Välillä näkee myynnissä asuntoja taloissa, joiden energiatehokuus on niinkin huono kuin F! Sellaista ei sais enää nykypäivänä rakentaa (D taitaa olla alin hyväksytty). Onneksi vanhoja talojakin rempataan myös energiatehokkaimmiksi, mutta se on ilmeisen kallista puuhaa.

arkkitehti (Ei varmistettu)

Nyt täytyy kommentoida, että vaikka energiansäästö onkin järkevää monessa tilanteessa, niin rakennusten energialuokka ei kokonaisuudesta paljoa kerro. Vaikka talo saataisiin energiapihimmäksi remontoimalla, on itse rakennusmateriaalien valmistamiseen käytetty niin paljon energiaa, että menee vuosikymmeniä ennen kuin materiaaleihin kulutettu energia on nollattu talossa tapahtuvalla energiansäästöllä. Yleisesti voi sanoa, että on ekologisempaa asua vanhassa energiasyöpössä talossa kuin rakentaa uusi nollaenergiatalo.

SaaraCecilia

Aijjaa! Mielenkiintoista. Tää on kyllä just tätä, kun ei ymmärrä asiaa isommassa mittakaavassa. Kiitos sivistämisestä :)

Asun 60-luvun alun kerrostalossa. Taloyhtiössä isoimmat rempat tehty (tämä oli vaatimuksena kun asuntoa etsimme), ja asuntomme pinnat uusittu makumme mukaiseksi edellisen omistajan toimesta. Syy, miksi uutta asuntoa emme ostaneet oli hinta. Kaupungissamme uudet kerrostaloasunnot ovat melkein puolet kalliimpia kuin vanhat (ja remontoidut). Onhan tässä vanhassa kämpässä omat huonot puolensa, kuten pieni kylppäri eikä omaa saunaa, sekä ikuinen remontointi. Keittiö on oma erillinen huone, ja itse asiassa pidän siitä, niin keittiön sotkut jää sinne eikä häiritse olohuonene puolella. Iltaa voidaan istua olohuoneen ruokapöydän ympärillä. Olohuone on iso, ja rattaat mahtuu eteiseen. Sanoisin, että asumme vanhassa kämpässä, koska muuhun ei ollut varaa. Myös uusien asuntojen laatuongelmat mietyttää, varsinkin kun niiden hinta on ihan omaa luokkaansa. Epäilyttää myös nämä tämän hetken tiukat vaatimukset energiatehokkuudesa, osataanko oikeasti rakentaa sellaisia, vai onko 10 vuoden sisällä luvassa ongelmia ja uudehkojen talojen korjausaalto?

Vierailija (Ei varmistettu)

Sijainti, sijainti, sijainti, sitten hinta ja viimeisenä vessan koko :D Ei vaan, olisihan se hauskaa asua priimassa asunnossa, mutta näillä nurkilla se tarkoittaisi neliöhinnan pompsahtamista 8000 e:sta yli kymppitonniin. Haluaisinko sitten maksaa 20 000-30 000 euroa nykyistä koppiamme isommasta kylppäristä? Nääh, ei vielä näillä palkoilla, ehkä sitten joskus!

1900-luvun alun talon iloja on myös se, ettei mikään nurkka ole kovin suora... mutta katto on ainakin korkealla!

sinna (Ei varmistettu)

Asumme tällä hetkellä vuonna 2015 valmistuneessa asunnossa. Kaksiossa on neliöitä 38. Muutimme tähän osittain siksi, että oli kiire löytää ylipäänsä jotakin budjettiin sopivaa ja toisekseen siksi, että kuvittelimme uuden asunnon olevan automaattisesti ihana puhtaudelta ja uutuudelta tuoksuva paratiisi.

Todellisuus oli pettymys. Makuuhuoneeseen mahtui 160-senttinen parisänky, mutta joko siten, että toinen puoli on aivan kiinni seinässä tai sitten niin, että kiinteän kaapiston ovet eivät mahdu kunnolla avautumaan. Sängyn lisäksi makuuhuoneeseen ei mahdu kirjaimellisesti yhtään mitään, siis ei edes vaaterekkiä tai pientäkään jakkaraa, jolle voisi laittaa vaikka viherkasvin. 50-neliöisessä kaksiossa voisi asua lapsenkin kanssa, mutta meidän 38-neliöisen kaksion makuuhuoneeseen ei saisi lasta nukkumaan millään, ellei nukuttaisi parisängyssä ikuisesti tai ruuvaisi kehtoa kattoon. No, vaihtoehtoja nekin toki.

Avokeittiö on periaatteessa kiva, mutta vain silloin, kun se on siisti, hiljainen ja tuoksuton. Olen sikäli hankala ihminen, että tykkään siisteydestä, mutten ole intohimoinen siivoaja. Erilliseen keittiöön voisi sulkea tiskivuoret, valumassa olevat maitotölkit ja muut ryönät ajatuksella poissa silmistä, poissa mielestä. Nyt avokeittiön näkee ihan koko ajan ja "maataan rauhassa sohvalla käsi sipsikulhossa ja katsotaan Sohviksia"-hetket vaativat ihan erityistä asennoitumista, että unohtaa sen sotkuisen keittiön ja yrittää olla kuuntelematta taustalla jylläävää tiskikonetta.

Vaatehuonetta ei ole, kuten ei myöskään kiinteitä kalusteita lukuunottamatta makuuhuoneen neljää korkeaa kaappia (kaksi tangollista, kaksi hyllyillä) ja yhtä eteisen kaappia, joka on siivouskaappi. Tiedän, että nykyaikana olisi trendikästä konmarittaa ja elellä sadalla esineellä, mutta ihan niin minimalistiksi en halua ruveta. Meillä onkin tällä hetkellä paljon irtaimistoa säilössä vanhemmillani - talvivaatteet, urheiluvarusteita, "en tarvitse joka päivä mutta haluan säilyttää muistona"-kamat, tärkeitä papereita... Myös keittiö on pieni, ja siinä on käytännössä yhden "kaappiyksikön" kokoinen laskutila, jos ja kun allasta ja induktioliettä ei voi pitää laskutasona. En tiedä, onko meistä tullut noutoruokaihmisiä siksi, että noutoruoka on hyvää, vai siksi, ettei keittiössä oikein mahdu mitään kummempaa valmistamaan.

Nyt kun ollaan ostamassa omaa asuntoa, ollaan ihan vakavissamme mietitty, että ostettaisiinko sittenkin joku priimakuntoiseksi remontoitu asunto vanhemmasta talosta - miehelle uudiskohde oli ikään kuin itsestäänselvyys. Kuitenkin 55 neliötä samantasoisesta lähiöstä 60-luvun talossa maksaa helposti 50 000 euroa vähemmän kuin 38 neliötä uudessa talossa. Ensinnäkin tuo on iso raha, ja toisekseen olen huomannut, että oma elämänlaatu kytkeytyy aika tiiviisti asunnon kokoon. Musta on tosi hienoa, että jokaiselle löytyy jotakin, enkä missään tapauksessa kritisoi mitenkään niitä henkilöitä, joiden elämälle sopivat neliöt löytyvät uudiskohteista. Kuitenkin omalla kohdallani koen, että yksi osa vapautta ja hyvää elämää on se, että voisi halutessaan ostaa vaikka jukkapalmun tai vitriinikaapin.

Lumos

Meidän talon alkuperäinen osa on 20-luvulta, laajennus on tehty 90-luvulla ja siinä välissä on kaksi aikaisempaa miehen puoleista sukupolvea remontoinut tätä aikansa tyylisesti. On siis madalletettu alakerran kattoja reilut 30 cm, tehty yläkerran sisäkattoa kevyesti hiprakkaisen timpurin toimesta ja myös poistettu alkuperäiset lautalattiat muovimattojen tieltä. Silti rakastan tätä taloa, ulkosaunaa, navettaa ja resiinavajaa. Lienee itsestään selvyys, että me vuorostaan yritämme nyt miehen kanssa yhtenäistää koko komeuden ja palauttaa puulattiat muovimattojen tilalle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Asun 30-luvun talossa ja kuulun juuri niihin hipstereihin jotka inhoavat uusia taloja. Haaveissa olisi ostaa joskus sellainen oikein suuritöinen puutalo. Sitä saisi laittaa just mieleisekseen.

Olen aina tuntenut sellaista epämääräistä juurettomuuden tunnetta, jota satavuotiaat kiviseinät helpottavat. On lohdullista kun ympärillä on kiveä joka on pysynyt paikoillaan sata vuotta ja tulee luultavasti pysymään vähintään toiset sellaiset. Kivitalot ovat sillä tavalla ikuisia.

Onhan tässä tietysti omat vikansa: kauniit alkuperäiset puulattiat alkavat olla jo pehmeitä. Ilmastointia en kaipaa, koska koneellinen ilmastointi on kirosana. Vanhoissa taloissa on se hyvä puoli että kun niiden toimintatavan tajuaa, ne todellakin toimivat. Asunnossani on erilaisia räppänöitä ja luukkuja joita sulkemalla ja avaamalla voi säädellä ilmanvaihtoa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oltaisiin 1,5 vuotta sitten kerrostaloasunto uudiskohteesta vuokralle, mutta luojan kiitos ei ikinä vaihdettu! Vessassa olisi mahtunut heittää voltin tai pystyttää teltan, mutta makkariin olisi mahtunut juuri ja juuri 160 cm sänky. Olohuoneessakin niin vähän ehjää seinätilaa ettei huonekaluja oikein olisi saanut mahtumaan mitenkään. Säilytystilaa vielä huonommin kuin nykyisessä.

Asutaan nyt edelleen 2007 rakennetussa talossa, jossa pohja on paljon järkevämpi! Vaikka vessassa ja makkarissa ei vietetä niin paljoa aikaa, niin tykkään että mahtuu sentään sängyn lisäksi yöpöydät ja lipasto ja vessa on kompakti mutta silti tilava. :D

Jotenkin olen aina haaveillut vanhan talon ullakkohuoneistosta, korkeat huoneet, leveät ikkunalaudat jne. Mutta modernisti rempattuna!

Vierailija (Ei varmistettu)

Asun 2014 rakennetussa kerrostalossa ja tää on ihan mahtavaa. Pohja on hyvä, sitä kannattaakin erityisesti tutkailla ja viivottimella mittailla huoneiden kokoja, niin ei tule ylläreitä. Me jopa ostovaiheessa piirrettiin mittakaavassa meidän huonekalut ja todettiin, että hyvin mahtuu :D Mulle parveke on tärkeä, ja vanhoissa asunnoissa ei usein ole lasitettua parveketta, etenkään isoa kuten meillä. Vanhoissa taloissa on tosiaan tunnelmaa, mutta ei kyllä käy kateeksi kavereita, joille vuorotellen tehdään putki-, julkisivu-, parveke-, ikkuna- ja hissiremontteja (sen jälkeen kun ovat oston jälkeen rempanneet asuntoa jopa kuukausia mieleisikseen). Vuokralla olen asunut vanhassa ihanassa talossa, mutta olen todennut, että omistaessa on vaan niin paljon helpompaa (ja halvempaa) olla uudiskohteessa. Meillä ei muuten ollut yhtään rakennusvirheitä.

Ajatusleikki

Asutaan nyt 2000-luvulla rakennetussa paritalo-nelikossa ja plussia on enemmän kuin miinuksia. Pohja on hyvä, toimii kolmelapsisessa perheessä. Pihaa on, mutta ei liikaa. Vikoja ei ole ollut ja vaikka olisi, nehän kulkisi yhtiön kautta, mikä on taas iso juttu kun mietitään onko seuraava kotimme okt vai jatketaanko paritalossa. Vanhoista taloista kaipaan isoja huoneita! Meidän makkarit on tulitikkuaskin kokoisia ja siksi ei mielenterveys kestä jäädä tähän kolmen lapsen kanssa ja hiljaista työtilaakin tarvittaisiin. Jatkossakin etsitään enemmin uudehkoja kuin kovin vanhoja. Raja mennee ehkä jossain 1990 tienoilla. Mieheni miettii talon arvoa esimerkiksi. Sitten se rakenteiden ym nykyaikaisuus, esimerkiksi lämmityksen osalta. Ja pinnallisena heitukkana mietin myös sitä, että uudemmissa ei pintaremonttitarve ole välttämättä niin suuri. Pöljää, mutta mua ahdistaa esimerkiksi 70-80-luvuilla suosittu tummanpuhuvuus, kuten tummat ikkunankarmit. Tai 70-luvun hitti: joka huoneessa erilainen lattia.

Mutta kiva kun on katto pään päällä!

Satuven (Ei varmistettu)

Mä oon asunu 70-luvun rivarissa, 60-luvun funkkiskerrostalossa, kahdessa 70-luvun opiskelijakämpässä, 60-luvun kerrostalossa sun naapurustossa, kahdessa uudiskohteessa ja sit 70-luvun kerrostaloissa.

Omaa asuntoa ostettiin sillä ajatuksella, et rempataan pommista oma. Löydettiin 70-luvun elementtitalo ja sit se kolmio kävikin pieneksi ja ärsytti, kun keittiön ja olkkarin välissä oli kantava seinä.

Kun etsittiin isompaa, etsittiin taas pommia, mutta eri näkökulmasta; ostettiin pilareille rakennettu talo, jonka keittiöstä rempattiin avokeittiö. Nyt meillä on kaikkein eniten tilaa olkkarissa ja keittiössä, pienet makkarit, pieni vessa, pieni kylppäri ja sauna. Ihan paras pohja, nyt vaan toiveet on jo rivastissa. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Insinöörihenkisen perheeni humanistihörhönä haaveilin aina vanhasta asunnosta, jossa olisi ne perinteiset eli korkeat huoneet, lankkulattiat ja syvennetyt ikkunalaudat. Opiskeluaikoina asuinkin sellaisessa. Ajattelin grynderien olevan ahneita ja kaiken uustuotannon sekundaa. Ostimme ensiasunnon unelmien kivitalosta - ah jugendia! - mutta kauppa saatiin onneksemme purettua, koska kuntotarkastuksessa seinistä löytyi kosteutta (myöhemmin kävi ilmi, että myös ullakkoja vaivaa "mummolanhaju"). Tämä kokemus sai mut suhtautumaan asuntokauppaan realistisemmin. Rakenteiden kunto on ensifiilistä olennaisempaa. Päädyttiin katselemaan kerrostalokämppiä eräästä vehreästä ja merellisestä helsinkiläisestä lähiöstä. Tarjolla oli sekä uudiskohteita että 60- ja 70-luvun asuntoja. Päädyttiin uudiskohteeseen, koska yksistään vanha kämppä ja putkiremonttikulut (muista remonteista puhumattakaan) olisivat tulleet uutta asuntoa kalliimmaksi. Katsottiin myös yhtä Lujatalon kohdetta, mutta löydettiin lopulta parempi diili eräältä toiselta rakennuttajalta. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä ja mieleni on muuttunut: kodin sielukkuus syntyy irtaimiston "kerroksista" ja tavaroiden mukana kulkevista tarinoista - ei siihen välttämättä vanhoja seiniä tarvita, joskin ne ovat mielestäni edelleen aivan ihania. Kotimme on valoisa, toimiva ja energiatehokas. Parkettilattiat, kirjat ja vähitellen kertyvä taide tuovat lämpöä, isolle lasitetulle parvekkeelle mahtuu ruokailemaan isompi porukka ja kesällä siellä voi nukkuakin (parvekkeen ihanuutta en ennen tänne muuttoa kunnolla tajunnutkaan). Kaiken kruunaa panoraamanäkymä metsään, ja tämä maisema vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Toinen makuuhuone voisi kyllä olla aavistuksen suurempi, kun taas vessa voisi olla neliön tai kaksi pienempi, minkä lisäksi joskus mietin, että keittiö voisi olla myös erillinen tila, mutta kokonaisuus toimii erinomaisesti. (Kuten edellä joku kirjoittikin, myös me mittailtiin tilojen kokoa piirustuksista rakennusvaiheessa, joten tila ei ole tuottanut yllätyksiä.) Rakennusvirheitä ei ole löytynyt, mutta jos joskus löytyy, niin firma vastaa kuluista 10:n vuoden ajan. Onko tämä loppuelämän sijoituspaikka? Ei ehkä, mutta asunto palvelee meitä niin hyvin nyt ja varmasti vielä monta vuotta. Joskus haaveilen remontoitavista omakotitaloista, mutta koska peukaloni on keskellä kämmentä ja olen oppinut muutaman käsitteen (esim. valesokkeli!), uuden simppelin ja pienen talon rakennuttaminen tuntuisi riskittömimmältä ja järkevimmältä ratkaisulta, jos ikinä päädymme okt-asujiksi. Tykkään esim. Helsinkiin viime vuosina rantautuneesta townhouse-asumismuodosta.

Mä en ollut koskaan miettinyt esteettömyyttä ja olin aina ajatellut että oon nuori ja terve ja ei se koske mua. Pari viikkoa sitten jouduin kuitenkin liikenneonnettomuuteen ja joudun olemaan jonkin aikaa pyörätuolissa.

Nyt olen onnellinen, että asumme tällä hetkellä asunnossa, joka valmistui pari vuotta sitten. Asunnossa ei ole isoja kynnyksiä ja pääsee pyörätuolilla itse liikkumaan kaikkialle muualle paitsi parvekkeelle.

Muutenkin olen tyytyväinen asunnon tehoneliöihin. Meillä on 58-neliöinen kolmio, jossa on todella hyvä pohjaratkaisu. Lisäksi on iso, lasitettu parveke, johon hankimme myös lämmittimen, ja se tuo heittämällä yli 10 neliötä lisätilaa. Edellinen 70-luvun kerrostalokotimme oli aivan kaamea, siinä oli kyllä vähän enemmän säilytystilaa (varsinkin keittiössä), mutta muuten pohjaratkaisu oli huono, esim täysin tarpeeton käytävä keskellä asuntoa. Joten nykyisen asuntomme helppouteen olen tyytyväinen varsinkin tässä tilanteessa, kun lapset ovat vielä pieniä.

Jeppuliii (Ei varmistettu)

Asun 1840-luvun kerrostalossa. Koneellista ilmastointia en kaipaa. Meillä on alkuperäiset ikkunat jotka vuotaa muutenkin ihan riittävästi perustuuletuksen lisäksi ja huonekorkeus yli 3m eli täällä on hyvä hengittää. Talossa on myös hissi, mikä on mahtavaa. Enpä haluaisi raahata vaunuja ja lasta tässä ahtaassa ja alkuperäisessä kierreportaikossa mikä täällä on. Uudet talot eivät paljon kiinnosta, mutta haaveilen kylläkin omakotitalosta - mieluiten 1900-luvun alkupuolelta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mainostamasi Lujakoti/Lujatalon Järvenpää-sekoilu ei kyllä anna heistä mitenkään vakuuttavaa kuvaa :( varsin epäonnistunut kamppisajoitus.

emmms (Ei varmistettu)

Ostimme asunnon alkuvuodesta ja päädyimme 1960-luvun taloon. Puolison selvitysten mukaan 60-luvulla ja sitä ennen rakennetut talot ovat usein kestävämmin rakennettu kuin sitä uudemmat. Emme myöskään halunneet uudiskohdetta hinnan ja mahdollisten rakennusvaiheen ongelmien takia. Ongelmia sopivan asunnon löytämisessä aiheutti vessan koko. Puolisolle oli tärkeää, että vessa on niin iso että siellä mahtui kuivaamaan pyykit ja pesemään yhdessä hampaat <3 Monta asuntoa hylättiin liian pienen vessan vuoksi, mutta sitten löysimme tämän omamme, jossa putkiremontin yhteydessä oli tuplattu vessan koko. Enkä kyllä muuttaisi enää asuntoon, jossa olisi minivessa, on tämä niin paljon helpompaa.

Armi Orvokki (Ei varmistettu)

Asun 2009 valmistuneessa valmistalossa (avaimet käteen talopaketti) perheeni kanssa. Talon rakennusaikainen virhe on nyt lähes kokonaan meidän maksettavana, jos sitä virhettä nyt edes pystyy korjaamaan. Talon rakentanut yritys on yrityssaneerauksessa ja korvausvelvollinen vain ihan mitättömään osaan kustannuksista. Yrityksen antamalla kymmenen vuoden täystakuulla ei ole siis mitään virkaa. Pahimmassa tapauksessa käteen jää asuntolaina ilman asuntoa. Tätä emme osanneet ottaa rakennusaikana huomioon, olisi todellakin pitänyt!

Piupauta (Ei varmistettu)

Asun tällä hetkellä vuokralla 50-luvun talossa, läpitalon kaksio. Rakastan leveitä ikkunalautoja joilla voi istua, sitä kun en kuule naapureitani. Ilmastointi on painovoimainen, meillä asui siinä hornissa yks kesä ampiaisia enkä ole uskaltanut sitä enää avata käyttöön, avaan perinteisisti ikkunan. Hukkaneliöt löytyvät eteisestä (outo pitkä käytävä) ja olkkarista (tila on pitkä ja päädyssä ikkuna, huoneen koko on niin iso että sen olisi kyllä voinut jakaa kahdeksi). Omistan myös 60-luvulla rakennetun 68neliön 3h+kph+k+p asunnon jossa ei ole yhtään hukkatilaa, asunto on valoisa, alue on nukkumalähiö ja meillä toimii koneellinen ilmastointi 2h päivästä, lopun aikaa se on painovoimainen. Minua häiritsee ihmisten tupakointi parvekkeella ja hajun nouseminen ylöspäin. Sekä se että ihmisten äänet kuuluu läpi, syy siihenkin on aika selvä. Yritin joskus poistaa tapetteja seinästä ja tapetin alta paljastui kananhäkkiverkkoa ja sen takaa suoraan se seinälaastit, nauloja yms kaikkea millä se seinä oli sitten näköjään rakennettu. En sitten yhtään tiennyt mitä seinän kanssa tehdä, niin ettei kaikki äänet kantautuisi rappukäytävästä sisään. Jos jollakin on ideaa niin saa vinkata! :)

Maijalan Anna (Ei varmistettu) http://maijalassa.com

Asutaan (kahden pienen lapsen kanssa) 20-luvun puisessa omakotitalossa. Just 1900-luvun alkupuolen vanhat talot on mun lemppareita, ja haaveena vielä joskus muuttaa maalle tämän ikäluokan taloon. Vessa on ahdas, kylppäri onneksi kohtuullinen. 2/3 talosta on remontoitu perinteisin menetelmin. Vanhan, remonttia kaipaavan talon vaihtoehto voisi olla itse rakennettu hirsitalo, mutta sitten jos sen talon rakentaisi, olisi sen oltava iham täydellinen. Vanhoissa taloissa omituisuudet kuuluu kuvaan ja niiden kanssa eletään, uudessa sellainen olisi virhe ja ottaisi jatkuvasti päähän

Juliaihminen
Juliaihminen

Asuin kanssa mun lapsuuden 1900-luvun alun peruskorjatussa puutalossa ja se oli ihanaa. :) Hirret paukkui pakkasella ja kakluunia poltettiin, oli kyllä hyvä tunnelma. Siivoamista ja nurmikon leikkaamista en kaipaa, muuten se oli kyllä mahtavaa. Yläkerran vessa oli rempattu tosi isoksi, alhaalla oli pikku koppero.

Mutta mikäli mielii asua pk-seudulla, niin ei kyllä ole mitään saumaa sellaiseen taloon. Toista se on Turussa!

Jinx (Ei varmistettu)

Kummassakin on puolensa! Ennen perheellistymistä asuimme miehen kanssa vuokralla 1920-luvulla rakennetussa talossa Katajanokalla. Oi tunnelma! Leveät ikkunalaudat, korkeat huoneet jne. Mutta myös olematon äänieristys ja ilmanvaihto - kuumat kesät olivat ihan tuskaa! Ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin muutimme reilun kokoiseen upouuteen kolmioon itäiseen kantakaupunkiin. Ja onhan tämä mukavaa! Asunto on valoisa, tilava ja kaksi isoa kylppäriä ovat arjessa mukavaa luksusta. Lisäksi asunnossa on ihana, koko asunnon levyinen parveke. Perhekokomme on jälleen kasvamassa ja kesällä teimme kaupat jälleen uudiskohteesta. Muuttamaan pääsemme ensi syksynä. Upgreidaus isompaan tulee tarpeeseen ja koska olemme viihtyneet uudessa, tuntui luontevalta ostaa jälleen uusi asunto. Pääsemme rakennusvaiheessa valkkaamaan materiaaleja ja vaikuttamaan lopputulokseen. Ehkä joskus eläkkeellä, kun olemme miehen kanssa kaksin, muutamme tunnelmoimaan Katajanokalle tai Munkkiniemeen. Mutta juuri nyt voiton vie uusi asunto ja elämisen helppous!

Ellenelle (Ei varmistettu)

Tätä postausta ja kommentteja lukiessani tunnen todellakin olevani Helsingin ulkopuolelta ja koen hiukan ulkopuolisuuden tunnetta :D Töölön tai Katajanokan hintataso vastaa meillä Oulussa hyvän omakotitalon hintaa, ja siksipä hoksaan ystäväpiiristäni vain yhden kerrostalossa asuvan perheen - tosin heillä on 170 neliöä. Itselleni asuinkaupunki ei ole kovinkaan iso osa omaa identiteettiäni, vaan koti rakentuu perheen ja perhearjen ympärille. Koska koteja olen perustanut vuosien varrella ympäri maailman, en ehkä tunnista juurettomuuden käsitettä tässä yhteydessä.

Kommentoi