Vanhemmuuden irvokas koetinkivi

Haluatteko tietää, mikä on ottanut vanhemmuudessa erityisen koville? No, en välttämättä minäkään haluaisi, mutta kerron silti.

PALAPELIKIRJAT.

Ideana palapelikirja saattaa tuntua hyvältä ja kauniilta.Yhdistetään kaksi upeaa asiaa ja katsotaan, miten lapsi kehittyy uskomattomaksi yksilöksi lukiessaan ja askaroidessaan palapelejä samalla kertaa.

Mutta todellisuus on karvas. Kirjojen ja palapelien yhdistäminen on sama kuin yhdistäisi naulan ja lihapiirakan. Molemmat ihan hyviä asioia erikseen, mutta yhdessä ei vain toimi.

Muita samankaltaisia yhdistelmiä: hiustenleikkuu ja moderni tanssi, junamatkailu ja pomppulinna, sukukokous ja tantraseksisessio.

Kaikki erillisinä asioina oikein hyviä, mutta yhdistettynä ei vain toimi. Ei.

Sillä uskokaa kun kerron, mitä tapahtuu taloudessa, jossa on palapelikirjoja.

Ensin homma näyttää tältä. Eli ihan ok.

Mutta aika pian se näyttää tältä:

Sitten ollaankin jo tässä tilanteessa:

Ja sitten tässä:

Ennen pitkää palapelikirjan palaset valtaavat asunnon jokaisen kolkan, porautuvat neuroottisesti siisteyttä ylläpitävän ihmisen sieluun ja penetroivat sinne palapelin palan mentäviä aukkoja.

Käy niin, että mikään paikka ei ole turvassa palapelikirjan paloilta. Hukassa on aina joko palapelin palat tai itse kirja, johon palat kuuluvat. Sitä miettii, että kehtaisiko heittää vain nuo saastaiset palat roskikseen ja luovuttaa, mutta fanaattisesti sitä yrittää aina siirtää niitä takaisin oikealle paikalleen, uudestaan ja uudestaan, kunnes sielu on näivettynyt homehtuneeksi valkosipulinkynneksi ja koppuraiseksi lime-hedelmäksi, jota ei pysty enää leikkaamaan millään inhimillisillä työkaluilla palasiksi Sol-olutta varten.

Näin siinä käy.

Ja voin kertoa, että palapelikirjan palapelit ovat aina täyttä paskaa. Palat eivät koskaan mene kunnolla paikoilleen, ne ovat sellaisia liian laihoja lirmuja toteuttaakseen itseääänkunnioittavalla tavalla oikean palapelin funktiota. Mutta samalla myös kirjaosuus ja sen juoni on täysin heiveröisesti kokoon kyhätty. Katsokaa vaikka tämän palapelikirjan tekstiosuutta. Mistä se kertoo?! En ymmärrän. Lukijan eteen tuodaan psykedeelisiä tuokiokuvia Herra Hakkaraisen sekoilusta ilman juonen häivähdystäkään. Mitä tämän tällaisen on tarkoitus kertoa meille maailmasta, yhteiskunnasta, elämästä noin ylipäänsä?!

Haluan palapelini palapeleinä ja kirjani kirjoina.

(On vähän kiusallista, että Alppu sai tuon palapelikirjan äskettäin syntymäpäivälahjaksi, muttei mitään hajua, keneltä. Toivottavasti se joku ei koskaan eksy lukemaan tätä postausta, koska muuten voi olla että tämä ihminen laittaa välit poikki välittömästi perheyksikköömme. Mutta haluan sanoa sinulle, anonyymi lahjan antaja, etten syytä sinua enkä ajattele, että sinä olisit palapelikirja. Sinä olet arvokas ja tärkeä osa meidän ystäväpiiriä, sinusta me pidämme.)

Palapelikirjojen puolustajat voivat nyt ottaa kantaa tai vaieta iäksi!

Lue myös:

6 merkkiä siitä, että asuu 2-vuotiaan kanssa

PODCAST // FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kommentit (14)
  1. Ääks, inhoan noita! Noi on keksitty vain vanhempien kiusaksi.

  2. Nämä vertauskuvat! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *