Vauva suunnittelee Thaimaan-lomaa

krabi3.jpg

krabi.jpg

bangkok2.jpg

bankok5.jpg

bangkok3.jpg

krabi2.jpg

bangkok.jpg

Huraa! Ostettiin juuri lennot Bangkokiin tammikuulle. Aiotaan viettää kuukausi Thaimaassa, kuten ilmeisesti nuoren hedonistisen hipsteriperheen kuuluu tehdä äitiysloman lopuksi. Oon ihan älyttömän fiilingeissä tästä, koska Thaimaa on niiiin ihana paikka. Maa on täydellinen kombo hyvää ruokaa, ystävällisiä ihmisiä, kaunista luontoa, kiinnostavaa kulttuuria ja lempeää merta.

Kroatia opetti mulle, että toisen lapsiperheen kanssa matkaaminen tekee asioista helpompaa, joten lähdetään kavereiden, Niinan ja Pasin sekä niiden täysin Alpun kanssa saman ikäisen beben kanssa reissuun.

Alustavat suunnitelmat ovat sellaiset, että lennetään Bangkokiin, matkataan upean näköinen reitti yöjunalla Chiang Maihin, ja ihastellaan siellä pari päivää temppeleitä ja luontoa. Tämän jälkeen lennetään etelään, ehkäpä Krabille, jossa sitten hypellään saaria pitkin loppuaika. 

Mutta loput suunnitelmat ovat vielä aikamoisen auki. Mä olen ollut ystäväni Heinin kanssa vuonna 2015 Bangkokissa ja Koh Lantalla, mutta muuten Thaimaa on vielä melko tuntematon mesta. Mietinkin, että löytyiskö täältä jotain Thaimaa-asiantuntijoita, jotka osaisivat suositella kivoja saaria tai peräti majoituksia tammikuulle.

Tai matkaajia, jotka osaisivat kertoa muuten vain jotain vinkkejä, miten tuommoisen 11 kuukauden ikäisen beebon kanssa on hyvä operoida Aasiassa. Olen kuullut, että pelastusliivi ja vauvan pyöräilykypärä on hyvä pakata matkaan. Budjetti ei ole kamalan iso, joskaan tuon beebon kanssa ei kehtaa asustella ihan missään prostituoitujen torakoiden bordellissa.

 

Kerro Thaimaa-vinkkisi! Mitä saaria suosittelet? Entä mikä kannattaa jättää välistä?

 

 

ps. Jos sinä tai joku sun tuttu tarvitsee asuntoa tammikuussa Helsingistä (vehreästä Hermannista, joka ei välttämättä ole kaikkein vehreimmillään tammikuussa), niin mulle saa erittäin mieluusti laittaa viestiä.

 

 

Kommentit (13)
  1. Kannattaa varmaan heittää YYVEETÄ Puutalobabyn Kristalle… 😉

    1. Joo niinpä! Eivätkös he reissaneet siellä montakin viikkoa lastensa kanssa… 🙂 

      1. Totta! Ja ehkä jopa käyn vähän taas stalkkaamassa Kristan blogia!

  2. Mua alkoi kiinnostaa eritysesti tuo prostituoitujen torakoiden bordelli 😀

    Aika rohkea olet kun meinaat juuri liikkumaan oppineen vauvan kanssa pitkälle lennolle. Vaikka eiköhän se itse loma ole kuitenkin sen arvoinen! Olen myös ihan samaa mieltä porukalla matkustamisen hienoudesta, lisäkädet ovat niin Must vauvan kanssa.

    1. Reissumuija
      11.9.2016, 11:22

      Kuten moni muukin asia, lento voi sujua lapsen kanssa hyvin tai huonommin. Sitä tuskin kannattaa kuukausia etukäteen alkaa pelkäämään, ennen reissuun lähtöä sitten suunnitella sen verran, kuin tarpeelliseksi näkee. Pitkäkin lento on onneksi hyvin pieni osa kuukauden mittaista reissua. 🙂 Thaimaa-postauksia odotan jo nyt innolla!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *